Mark Levengood, Miljoona ruusua (2014), rakastaen kohti uutta vuotta...

Naapuripöydässä istuu kolme miestä. Yhdellä heistä on pipo päässä, hän on ehkä kaksivitonen, ja pipon alta pursuaa kaunista ruskeaa tukkaa. Hänen päänsä ulkopuoli on hieno, mutta en ole varma, onko sisäpuoli yhtä siisti. "Elikkä", hän sanoo, "me siis  tanssittiin ja tansittiin, kaikki oli messissä, ja oli mahtavaa."
     He puhuvat jostain konsertista, ja vaikka saisin selvää bändin nimestä, en todennäköisesti olisi siitä koskaan kuullutkaan.
     "Mut siis", komistus jatkaa, "siellä oli kanssa aika lailla nelikymppisiä ääliöitä, ja nekin halus tanssia, mutta eihän se nyt näytä mitenkään siistiltä. Ja mä kelasin, että eikö teidän pitäis niinku olla kotona kakaroittenne kanssa.
    Hän ei täsmennä, mutta olen ymmärtävinäni, että tarvitsee vain olla neljänkymmenen, niin on jo ääliö.
....
    Juon kahvini loppuun. Ennen poistumista aion kumartua nuorison puoleen ja sanoa: "Nyt minä lähden kotiin lasteni luo. Aion kasvattaa heidät kunnioittamaan kaikkia ihmisiä, iästä riippumatta, ja opettaa heille, ettei ihminen ole koskaan liian vanha tanssimaan. Ja sinä, joka istut sisällä pipo päässä: jos vielä kerran sanot nelikymppisiä ääliöiksi, saat luvan pussata sitä yhtä mesimätästä."

 
Mark Levengood on kirjoittanut sarjan pieniä, sympaattisia tarinakirjoja:  
* Riemujen rikkaus, surujen summa (2007)/ Sucka mitt hjärta men brist dock ej (2006), 
* Niin pieni ihmissydän on (2008)/ Hjärtat får inga rynkor (2008),
* Missä kukat kauneimmat (2010)/ Och jag läste att det var omöjligt att leva lycklig förutan dig (2010)  
 * Miljoona ruusua (2014)/Rosor, min kära, bara rosor (2012) 

Lueskelin tätä viimeisintä joulunpyhinä kuusen katveessa. Tiesin, että se olisi täydellinen joulukirja, ja hankin sen itselleni hyvissä ajoin.

 
En tunne montakaan naista, joka sanoisi itseään naiseksi. Ehei, kaikki ovat mieluummin tyttöjä ja tekevät tyttöjen juttuja, he ahtavat buffetissa itsensä täyteen rapuja ja laihduttavat itsensä bikinikuntoon ja pitävät poninhäntää kunnes kupsahtavat maahan pieneksi tyttötuhkaksi, joka tuoksuu omenasampoolta. En väitä olevani asiantuntija, mutta eikö olisi hienompaa olla nainen, itsenäinen aikuinen ihminen, jolla on omat valintansa ja oma vastuunsa? 

Minä vastaan Markille, että olisi, kyllä, olen aivan samaa mieltä! 

Voisin kopioida koko kirjan tähän, koska pidän siitä niin paljon. Kirja on kuin koru, kiva koko ja muoto ja kauniit kuvat. Kuvitus on tässä kuten aiemmissakin kirjoissa Ilon Wiklandin. Teksti on täynnä hymyilevää omista elämänkokemuksista syntynyttä viisautta ja positiivisuutta, samaan tyyliin kuin Merete Mazzarellalla teoksissaan. 

Eräässä luvussa Levengood pohtii ruotsalaisten vimmaa työntää sivuun ikävät asiat ja kokea kuolemakin henkilökohtaisena loukkauksena.

Miksi te niin itsepäisesti takerrutte päivään ja aurinkoon, yritätte tehdä elämästä romanttisen komedian, vaikka me kaikki aavistamme, että Ingmar Bergman tämän koko homman on ohjannut? Kyllä ne lopputekstit sieltä tulevat, mutta miksi keskittyä niihin jo etukäteen?
    Joku viisas on sanonut, että "etukäteen murehtiminen on sama kuin maksaisi korkoa lainasta, jota ei ole ottanutkaan".

Miljoona ruusua teille rakkaat lukijat!

 

Näin hieno siitä tuli! Marraskuun lopussa postasin
sipulin kuvan.

Täällä minä lymyän loppiaiseen asti tai ehkä Nuutin päivään!
Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.