Heti ensimmäisenä matkapäivänämme menimme tutustumaan Sanat Müzesiin, Istanbulin merkittävimpään modernin taiteen museoon, jossa on sekä turkkilaista taidetta että kansainvälisiä näyttelyitä.
Suurimman vaikutuksen teki valokuvaaja Ozan Sağdıçin laaja näyttely, joka oli nimetty Ozan Sağdıç: Fotoğrafçının Tanıklığı eli valokuvaajan testamentiksi.
Sağdıç on 90-vuotias ja on kuvannut 50-luvulta alkaen tähän päivään; 70 vuoden ura, johon kuuluu viisikymmentä omaa näyttelyä kotimaassa ja ulkomailla.
Sağdıçin kuvista osa on dokumentaarisia kuvia ihmisten elämästä, osa muotokuvia politiikan, taiteen ja kirjallisuuden vaikuttajista. Hän toimi vuodesta 1956 viikottain ilmestyvän Hayat-lehden fotojournalistina ja on taltioinut kuviinsa tässä tehtävässä isoja tapahtumia Istanbulissa ja Ankarassa. Kuvissa on sekä mustavalko- että värikuvia.
Oli kiinnostavaa nähdä Turkin historiaa ja muutoksia ihmisten elämässä ruohonjuuritasolta tarkasteltuina. Joissain kuvissa oli lempeää huumoria, kuten esim. vuoristotietä ajelevassa hääseurueessa, auto pakattuna niin täyteen, että osa ihmisistä riippui auton ulkopuolella.
Mieheni innostui valtavasti, koska kuvaa itsekin juuri ihmisiä arjessaan eikä ollut koskaan kuullut tästä kuvaajasta, joka on laajalti tunnustettu myös kansainvälisesti. Onkohan hänen näyttelyitään ollut Suomessa?
 |
| Ozan Sağdıç: Fotoğrafçının Tanıklığı |
 |
| Ozan Sağdıç: Fotoğrafçının Tanıklığı |
 |
| Ozan Sağdıç: Fotoğrafçının Tanıklığı |
Kaikki yllä olevat kuvat ovat 50- ja 60-luvulta, minkä voi myös päätellä, jos on elänyt noita aikoja.
Turkki on muslimienemmistöinen valtio, mutta vapaamielinen ja monikulttuurinen. Ihmisen kuvaaminen ei ole kiellettyä ja mainoksissa on kaunottaria alusvaatteisillaan. Vanhassa taiteessa on kuitenkin ornamentiikka pääosassa. Ornamentteja on seinissä, lattioissa, katossa, kankaissa, astioissa, kaikkialla.
 |
Rüstem Paşa Camii, Kuva: Ume
|
 |
| Rüstem Paşa Camii, Kuva: Ume |
Mimar Sinanin vuonna 1561 suunnittelema moskeija Rüstem Pasa Camii vuodelta 1561 on kuuluisa mitä hienoimmasta osmanien ornamentiikasta kasviaiheineen ja geometrisine kuvioineen. Keramiikkalaattojen siniset sävyt ovat hurmaavia.
 |
| Sakirin Camii, Kuva: Ume |
Myös tässä, Istanbulin suurista moskeijoista uusimmassa, vuonna 2009 rakennetussa Sakirin moskeijassa on upea väritys, jalokivimäinen tumma turkoosi. Tämä moskeija on merkittävä, koska se on ensimmäinen maailmassa, jonka sisätilat on suunnitellut naisarkkitehti, Zeynep Fadillioglu. Ornamenttia on maton raidoissa, mikä ei kuvassa erotu. Kengille on lokerot sisällä ja myös puhdistautumishuone on sisällä, kun vanhoissa moskeijoissa on ulkoaltaat ja kengät jätetään oven ulkopuolelle.
Suhtaudumme arasti sellaisten tilanteiden kuvaamiseen, joissa ihmiset harjoittavat uskontoa, mutta meitä oikein kehotettiin ottamaan kuvia. Sama on tapahtunut aiemminkin Turkissa. Ihmiset ovat mutkattomia ja vieraanvaraisia.
Käymme aina matkoilla hautausmailla, niin nytkin.
Sakirin moskeijan läheisyydessä on iso hautausmaa Karacaahmet Mezarlığı, jonka käytävien varsilla on kauniita kivipaasia, pylväitä ja pesupaikkoja. Turkkilaisilla haudoilla hautakivet ovat tärkeämpiä kuin kukat. Näin vain muutamalla haudalla kukkia.
Paitsi moskeijaan mennessä, niin myös hautausmaalla pestään kädet kyynärpäitä myöten, kasvot, niska ja jalat ennen kuin mennään läheisen haudalle. Vain yhdessä monista pesupaikoista huomasin letkun, jolla suihkun voi ohjata jalkoihin; aikamoista notkeutta vaaditaan vanhuksilta, että saavat nostetuksi jalkansa altaaseen.
Istanbulissa on myös kristittyjen kirkkoja ja synagogia, mutta kävimme nyt vain näissä parissa moskeijassa taiteen vuoksi.
Vielä muutama kuva herkkujen asettelusta, jota olen ennenkin Turkin matkoilla ihaillut ruoka-annosten ulkonäössä, maustekekojen väriskaalassa ja kahviloiden sekä makeiskauppojen ikkunoiden esteettisessä järjestelyssä. Kuvataidetta tämäkin.
 |
Tässä kahvilassa söimme usein päivällä pikkulounaaksi suolaisen piirakan, börekin ja jotain
makeaa päälle supermaukkaan kahvin kera. |
 |
| Hunajaa tihkuvia baklava-leivonnaisia ja lokumeita eli turkkilaisia makeisia, joita kutsutaan myös nimellä Turkish delight |
 |
| Samoja irtokarkkeja, mitä meilläkin on kauppojen karkkilaareissa, mutta mikä asettelu! |
Maukasta viikonloppua! Seuraavassa raportissa on aiheena Istanbul:kirjat.
Paljon nähtävää. Hienoja kuvia.
VastaaPoistaKiitos! On yllättävän vaikeaa rajata, mitä siitä isosta kuvamäärästä ja kaikesta nähdystä ja koetusta valitsen tähän matkakertomukseeni.
PoistaOlisi hauska nähdä Istanbulin ja rantaparatiisien lisäksi myös Turkin itäosia, esim. Konyan aluetta ja Kurdistaniaa.
Kiitos kuvakavalkadista ja niiden taustoista. Turkissa olen kerran käynyt, mutta en Istanbulissa. Siitä olen kyllä lukenut hienoja kirjoja, mikä auttaa ymmärtämään innostustanne näkymistä.
VastaaPoistaMinäkin kiinnostuin Turkista ensin kirjojen kautta.
PoistaSaa nähdä, tuleeko enää käydyksi, mutta jos, niin sitten jossain itäosissa.
Kappadokia voisi olla mainio käyntikohde.
PoistaKiitos kuvista. Mahtava vierailu suurkaupunkiin. Käymme yleensä aina museoissa ja kirkoissa, kauppahalleissa ja puutarhoissa, kun olemme ulkomailla. Siksi kiva nähdä, mitä olette löytäneet Istanbulin matkalla. Voi mitkä herkkupöydät.
VastaaPoistaSamat kohteet siis. Minä käyn yleensä vielä aina yliopistoissa ja kouluissa, tällä kertaa ei käyty.
PoistaEdellisellä Istanbulin matkalla kävimme yliopistolla ja meidät päästettiin sisään, kun selitimme olevamme suomalaisia opettajia. Juttelimme iloisten opiskelijatyttöjen kanssa, ehdoton enemmistö tytöistä silloin länsimaisittain pukeutuneita, nyt katukuvassa paljon tyylikkäitä huiveja, enemmän ehkä muodin kuin uskonnon vuoksi.
Marmariksessa yksinmatkalla kävelin koulun pihaan, koska portit olivat auki eikä portinvartijan kopissa valvojaa. Hämmästyin kun ovetkin olivat auki ja hoksasin kohta, että opettajat olivat valmistautumassa koulun alkuun kesäloman lopussa. Kysyin yhdeltä, onko ok, että katselen paikkoja. "Oh yes, of course". Hortoilin sitten joka paikassa, kurkistin rehtorin kansliaankin, jossa oli ryhmä opettajia neuvottelemassa. Jälkeenpäin on huvittanut, että Turkissa näin avointa, kun Suomessa yleensä heidän yhteiskunnastaan aivan muu käsitys. Otin paljon kuvia luokkatiloissa ja aulassa, mutta unohtui kysyä, saako niitä julkaista. Kaikki oli koulussa erittäin kaunista ja siistiä, veistoksia ja kannustuslauseita seinillä ja paljon oppilastöitä esillä vitriineissä.
Olisi pitänyt kuvata aamiaispöydän runsaus, esim oliiveja ja juustoja kumpaakin ehkä kymmenen lajia. Turkkilaiset syövät hyvin.
Hieno kaupunki, on ollut aina niin jännittävää lukea romaanejakin jotka tapahtuvat siellä, siis lähinnä Elif Safakin romaanit.Tosi mielenkiintoisia nuo 50-luvun mustavalkoiset valokuvat, niin tarkkoja. Kuten myös omat taidekuvasi tietenkin upeine kohteineen.
VastaaPoistaSitä tarkkuutta mekin ihmettelimme. Höh, minun taidekuvani - yleensä otamme molemmat kuvia samoista kohteista, Unto kunnon kameralla, minä puhelimella. Nuo taidemuseon kuvat on Unton, mutta en voinut hänen nimeään laittaa niihin, koska ne kuvat on Sağdıçin (ensin laitoinkin, mutta sitten huomasin mokani).
PoistaElif Safakilta olen lukenut jotain, mutta enemmän Orhan Pamukilta ja pari kirjaa Ayşe Kulinilta englanniksi. Niitä ei liene suomennettu.
Kävimme Orhan Pamukin perustamassa hyvin mielenkiintoisessa Viattomuuden museossa, jossa esitellään hänen samannimisen romaaninsa perhettä ja romaanin kirjoittamisen prosessia. Kerron siitä seuraavaksi.
Turkki on minulle täysin "terra incognita", en ole tainnut lukea yhtäkään turkkilaiskirjailijan teosta. Odotan siis mielenkiinnolla lupaamaasi kirja-postausta! Upeita kuvia, onneksi älysin tulla katsomaan ne vielä täältä läppärin näytöltä, puhelimesta katsoessa en huomannut kaikkia yksityiskohtia. Tuo kissa-kuva on kyllä mainio!!
VastaaPoistaIstanbulin kissat voisi olla oma tarinansa. Koirat myös.
PoistaIsot koirat makaavat velttoina jalkakäytävillä ja ihmiset väistelevät. Mietin, kärsivätkö ne nestehukasta, kun näyttivät ihan kuolleilta. Kulkukissoja ja -koiria siis.
Voi ei, tuota en tullut ajatelleeksi! Kissa-kuvasi saikin yhtäkkiä ihan toisen vivahteen 😟
PoistaKissoista näkyi pidettävän hyvää huolta, niille oli joka paikassa ruoka- ja juomakuppeja, mutta koirat olivat enemmän oman onnensa nojassa, mitä nyt jotkut lihakauppiaat ruokkivat tähteillä.
PoistaKiitos, hyvästä kuvauksesta tekstin että kuvien kera näistä kaikista kolmesta osa-alueesta - valokuvaus, moskeijat, herkut. On ylenpalttisen kaunista vähän pröystäilevääkin nuo moskeijojen sisätilat.
VastaaPoistaHerkkuja katsoessani lähes kuolasin. Tuo kissa ottaa kyllä hautausmaalla.
Moskeijoissa on kaikki maailman upeus ja loisto. Vaikka kaduilla olisi ahdasta, niin moskeijassa on aina avaruutta, pienemmissäkin.
PoistaKissa on kuin kaipaamassa isäntäänsä,.
Aivan ihania kuvia ja muistoja! Kadun ihmisten kuvaaminen on kiinnostavaa, sekä kuvien katselu. Maailmassa on niin paljon hyviä kuvaajia, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Eikä kaikilla toki ole näyttelyjä vaan kuvia voi olla vain kuvapalveluissa ja instassa. Yksi tällainen, jonka kuvista olen ollut viime aikoina innostunut, on Gustav Gräll, joka kuvaa Ruotsissa arkisia katunäkymiä.
VastaaPoistaKäyn myös hautausmailla joka matkalla, kun se vain suinkin on mahdollista. Monissa muissa maissa kuin Suomessa hautausmaille kokoonnutaan tyyliin piknikille. Ainoastaan Etelä-Ranskassa on ihmetelty, miksi haluan mennä hautausmaalle. Se ei selvästi ollut "OK" siinä pikkukylässä, kun minulla kerran ei ole siellä kuolleita sukulaisia.
Kiva kun pääsitte viettämään lomaa Turussa. Olette varmasti jo käyneet Turun vanhalla hautausmaalla, josta löytyy myös juutalainen, katolinen, ortodoksinen ja islamilainen hautausmaa? Todellisia keitaita keskellä kaupunkia.
Istanbulissa hautausmalla oli yhdellä haudalla menossa jokin muistelutilaisuus, jota oli mielenkiintosta seurata sivusilmällä. Sitä johti yksi seurueesta ja toisilla oli kädet ojennettuina eteenpäin kämmenet avoimena. Meillähän mitään tällaista ei tapahdu hautajaisten jälkeen.
PoistaKreetalla kävimme katolisella hautausmalla jossa suvun ruumiit muurataan laatikoihin tuoreemmat vanhempien päälle. Siellä oli useampien sukuhautojen alueilla oikein pöytä ja tuolit ja muutamassa istui vanha nainen termoskannun kanssa, piknikillä kuten kirjoitit, tai kutomassa sukkaa. Se oli jotenkin suloista. Tuo päällekkäin muuraaminen minua kammoksuttaa. Mitä tapahtuu, jos tulee vaikka maanjäristys?
Turussa emme ole käyneet hautausmaalla. Kun lapsenlapset ovat olleet pieniä, niin on oltu paljon heidän kanssaan, mutta nythän hekin ovat jo teinejä ja voimme mennä minne vain.
Kiitos vinkistä, ehkä seuraavalla vierailulla!