sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Mikä on se kirja, jota me kutsumme Raamatuksi?



Maailman luetuin ja siteeratuin kirja, ilman silminnäkijälausuntoja sukupolvilta toisille siirretyistä tarinoista muistiin merkitty ja useaan kertaan muunneltu tekstikokoelma, joka on käytössä erilaajuisina versioina eri puolilla maailmaa. 

Eksegetiikka on Raamatun ja muiden vanhojen juutalaisten ja kristillisten tekstien tieteellistä tutkimusta. Psykologi ja teologian tohtori Ville Mäkipelto ja väitöskirjatutkija, evankelis-luterilaisen kirkon pappi Paavo Huotari ovat työskennelleet yhdessä eksegetiikan tutkijoina. Heiltä on julkaistu ensimmäinen suomenkielinen tekstikriittinen teos Raamatun kokoamisesta Sensuroitu - Raamatun muutosten vaiettu historia.
Teos oli tämän vuoden tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana


Juutalaisuus syntyi monijumalaisessa Lähi-idässä ja kristinusko monijumalaisen Rooman valtakunnan syrjällä Palestiinassa. Varhainen Jeesus-liike oli vielä osa juutalaisuutta ja kielenä oli aramea.
Kertomukset Jeesuksen elämästä, neljä evankeliumia, kirjoitettiin ensimmäisellä vuosisadalla, mutta toimitettiin vasta kolmannella vuosisadalla kreikaksi laajalle Välimeren alueen väestölle. Vanhin on Markuksen evankeliumi, Matteus ja Luukas ovat kirjoituksissaan lainanneet sitä ja jotain muuta tuntematonta lähdettä. Markuksen evankeliumin kuvaama vaatimaton parantaja-Jeesus on myöhemmin Johanneksen kuvaamana muuttunut julistajaksi, jonka yksinkertaisiin toteamuksiin on lisätty ylväyttä ja vertauskuvallisia sävyjä.

Sekä Vanhan Testamentin että Uuden Testamentin oppi ja sisältö oli aluksi systematisoimatonta. 
Oli erilaisia uskomuksia ja kirjoituksia, joista osa vähitellen vakiintui ja niitä alettiin kopioida  ja kääntää. Raamattu ei ole kiveen hakattu, se on kopioiden kopio.


Uuden Testamentin tekstien kirjoittamisen aikaan ei ollut oppia kolminaisuudesta. Se muotoiltiin vasta 300-luvulta lähtien. Tuntematon kirjuri on lisännyt tämän opin Johanneksen kirjeen tekstiin ja se on edelleen monissa kristittyjen Raamatuissa, Suomessa joidenkin vanhoillislestadiolaisten käyttämässä  vuoden 1776 käännöksessä. 



Vanhat kirjoitukset osoittavat, että monijumalaisuus oli mukana pitkään.
Jumalalla oli perhe, poikia ja vaimo, kunnes alettiin varoitella muista jumalista. Yksijumalaisuudesta tuli suositumpi uskomus ja tekstit muokattiin sen mukaisiksi. Samarian Jahvelta katosi vaimo, Asera, ja pojat joille kullekin olisi ollut oma valta-alueensa, muuttuivat enkeleiksi.
Uudessa Testamentissa Jumalalla on vain yksi poika, Jeesus. Missä määrin Jeesuksessa oli ihmistä ja missä määrin jumalaa? Siitäkin on ollut erilaisia käsityksiä. Nykyopin mukaan hän syntyi neitseellisesti Jumalan pojaksi, mutta on ollut myös sellaista oppia, että hän sai jumaluuden vasta aikuiskasteen yhteydessä, Jumala ikään kuin adoptoi hänet silloin.
Neitseestä syntyminen saattaa myös olla tahaton tai tahallinen virhe, joka on syntynyt  varhaiskristillisen liikkeen levittyä kreikankieliseen maailmaan. Antiikin tarustossa mm. Romulus ja Aleksanteri Suuri ovat neitseestä syntyneitä sankareita. Eihän ihmiseksi syntyvän Jeesuksen syntymään olisi tarvinnut liittyä mitään ihmettä. Neitsyt on monissa kielissä, vanhassa suomessakin, myös arvokas nimitys nuorelle naiselle, neito. 

  



Säilyneet kirjoitukset ovat kokeneet sekä tahallisia että tahattomia muutoksia eri kirjurien kautta kulkiessaan.
Tekstit kopioitiin käsin, jolloin jopa kirjurin vireystila vaikutti tulokseen. Tapahtui tahattomia virheitä, jopa sellaisia että kirjuri luki vahingossa kaksi palstaa yhteen ja tekstistähän tuli täysin käsittämätöntä.
Kirjurit muuttivat tekstejä taustalla vaikuttavien tahojen tai omien mieltymystensä mukaan. Tekstejä selvennettiin ja ajankohtaistettiin uuden tiedon mukaiseksi. Tehtiin poistoja, lisäyksiä ja siirtoja ja täytettiin papyruksen palojen aukkoja. Teologiset ja ideologiset syyt saivat muuttamaan vanhan tekstin, jonka oppi tulkittiin harhaopiksi.
Jos käsikirjoituksen loppuun jäi tyhjää siihen saatettiin lisätä jotain maagista ja jännittävää.
Lopulta myös kustannussyyt ovat vaikuttaneet siihen, mitä Raamatussa on ja mitä ei.
Raamatusta on olemassa erilaisia versioita, ja pois jätettyjä tekstejä on julkaistu omina kirjoinaan.   


Myös käännökset ovat muokanneet Raamatun tekstejä, joskus koomisin tuloksin.
Kun Mooses laskeutui Siinain vuorelta laintaulut mukanaan (niitäkin rakennettiin oikeasti pitkään) hänen kasvonsa säteilivät. Koska hepreankieliset käsikirjoitukset eivät käännöksen teon aikaan sisältäneet vokaaleja, niin säteilemisen voi lukea myös sarveksi, samat konsonantit. Niinpä Hieronymuksen latinankielisessä tekstissä Moosekselle oli kasvanut sarvet. Käännöskukkanen johti siihen, että eräässä roomalaisessa kirkossa voi yhä nähdä Michelangelon sarvipäisen Mooses-patsaan.  

Jos hepreasta kääntäminen on ollut vaikeaa vkln puuttumisen vuoksi, niin vaikeaa on ollut myös vanhimpien kreikankielisten tekstien kääntäminen koska ne kirjoitettiin YHTEENPÖTKÖÖNISOINKIRJAIMINILMANSANAVÄLEJÄ. 

Paavalin syyksi on pantu naisvihaa, mutta ei hän niin paha ollut. Niissä Paavalin kirjeissä, jotka on todettu hänen kirjoittamikseen, hän arvostaa seurakuntien naisten työtä. (Paavalin aikaan oli tapana kirjoittaa myös toisen henkilön nimissä arvostuksen saamiseksi ja osa hänen lukuisista kirjeistään on ilmeisesti toisten henkilöiden kirjoittamia). 
Alkuseurakunnissa naiset vaikuttivat miesten rinnalla, ja Jeesuksella oli ympärillään naisia. Naiset komennettiin sivuun paljon myöhemmin. 

Mäkipellon ja Huotarin teos on helppolukuinen ja puolueeton historiallinen teos, jossa on myös huumoria.
On jännittävää lukea tutkijoiden salapoliisityöstä, ja se innostaa tutkimaan lisää. Nostinkin jo Raamatun työpöydälleni. 
Kirjan lopussa molemmat kertovat omasta taustastaan helluntailiikkeessä.

Kirja on täynnä mitä kiinnostavimpia anekdootteja. Oliko Itämaan tietäjiä kolme? Maistoivatko Aatami ja Eeva omenaa? Ratsastiko Jeesus muka yhtä aikaa kahdella aasilla, miten? Taisteliko Daavid Goljatin kanssa, vai oliko se eräs betlehemiläinen Elhanan?

Harmi, että se aivan ihana Johanneksen evankeliumin tarina, jossa Jeesus armahtaa syntisen naisen, "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven", on myöhempi lisäys. Jeesus uhmaa tarinassa julmaa Mooseksen lakia. Tätä kertomusta on sovitettu eri kohtiin, joissain käsikirjoituksissa se löytyy Luukkaan evankeliumista. 

Eräs asia mitä Mäkipelto ja Huotari harmittelevat on homoseksuaalisuus-sanan käyttö nykyaikaisissa raamatunkäännöksissä. Termi on niin uusi, että se ei voi esiintyä Raamatussa. Aiemmin on käytetty mm. sanoja pehmoilija, miehimys ja miesmakaaja. Mitä niilläkin sitten tarkoitetaan? On epäselvää, millaisiin tekoihin niin Mooseksen laissa kuin Paavalin ohjeissa oikein viitataan. Paavalihan varoittelee sekä säädyttömyyteen syyllistyneitä naisia että miehiä irstailusta. Mitä he ovat tehneet?
On esitetty, että kyseessä olisi kahden miehen seksi saman naisen kanssa, koska tällainen teko sotkisi sukulinjan hämärtämällä isyyden. 

Jeesus ei puuttunut ihmisten sukupuolielämään. Hänen nimissään on väitetty yhtä ja toista muutakin, joka ei köyhän puusepän pojan repertuaariin istu. Hänen käyttäytymistään on ylevöitetty ja vesitetty pliisuuteen asti. Kun Jeesus on suuttunut spitaaliselle, kuten ihmiset häirittyinä suuttuvat, niin sehän on on pitänyt häivyttää ja vihastuminen on teksteissä vaihtunut sääliksi.


Raamattu on alusta loppuun ihmisten käsissä muovautunut ja tulkittu teos. Muuttumattomuuden idea kumpuaa ennemmin joidenkin ihmisten asenteista kuin teksteistä itsestään. 

Millään tekstillä ei ole itsessään mitään arvovaltaa, joka ei olisi yhteisön antamaa ja välittämää. Muinainen Raamatun teksti ei ole mitään mieltä nykyajan ilmiöistä, vaan uskonnollinen yhteisö laittaa sen omilla tulkinnoillaan ottamaan kantaa asioihin. Siksi myös vastuu näistä tulkinnoista on aina yhteisöillä ja yksilöillä. Vastuuta ei voi paeta toteamalla: "Minähän vain noudatan Raamattua."


Lopuksi pistän tänne omiani ja kysyn lukijoiltani, mikä on mielitekstisi Raamatussa. 
Minun mielitekstini ovat Vanhan Testamentin puolella: Sananlaskujen kirja ja Korkea veisu, joka on mitä suloisinta rakkauslyriikkaa. 




30 kommenttia:

  1. Minun lempijakeeni on Johannes 14:27 Rauhan minä annnan teille, minun rauhani. Sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. Näinä aikoina hyvin lohduttava lupaus.

    VastaaPoista
  2. Kulttuuriykkösessä tekijät saivat tuoreeltaan tilaa kertoa työnsä tuloksista. Kiinnostuin niistä, mutta Raamattuun en ole vielä tarttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, koitan etsiä tuon ohjelman.
      Kävin juuri lukemassa, mitä eri lehdissä on kirjoitettu tästä kirjasta. Hyviä arvosteluja.
      Jossain puututaan raflaavaan nimeen ja ehdotetaan 'sensuroitu' tilalle 'muunneltu'. No, minusta sensuroitu on hyvä ja todenmukainen termi, mutta tuo lisäotsikko on huono, koska on muutoksia tutkiva tieteenalakin. Tiedepiirien ulkopuolella näistä asioista ei ole niinkään tiedetty, ja siksi tämä kirja on oikein tervetullut.
      Sensuroiminen on sitä samaa mitä nykyäänkin tehdään, kun vanhoja tekstejä muutetaan vastaamaan uutta ajattelua - ei hyvä mielestäni - antaa niiden alkuperäisten olla, koska niissä on historia.

      Poista
  3. MM
    ai kun hienoa, että otit tämän kirjan käsittelyyn. Tarpeellinen silmänaukaisu.
    Mieliteksti löytyy helposti:
    Psalmi 23 kuten aika monella - pelkän lyyrisyydenkin takia.
    Miksei myös 51, jota nuoruudessa tuontuostaan tankkasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psalmissa 23 on samaa lyyrisyyttä kuin Korkeassa veisussa eli Laulujen laulussa.
      Jännä, miten tämän kirjan lukeminen innosti tutkimaan Raamattua. Osa varsinkin Vanhan Testamentin puolella ei kyllä anna nykyihmiselle mitään, jotkut sukuluettelot yms., mutta ajan kulttuuri ja elämänohjeet kiinnostavat. Niissä on paljon samaa kuin Koraaniin kirjatuissa ohjeissa. Otan Raamatun mukaan mökille, selailtavaksi.

      Poista
  4. Luin jostakin, että Raamattu koostuu 66 kirjasta. Luin sen jo 12-vuotiaana. Vanha testamentti oli todella hurjaa tekstiä. En suosittele sen ikäisille. Se jäi mieleen, että monet fantasiakirjat ja elokuvat ovat ottaneet teemoja ja suoranaisia kohtauksia Vanhan testamentin raaoista ja väkivaltaisista kohtauksista. Sodomaa ja Gomorraa en halua edes muistella.
    Lempikohtani Raamatussa on 1. Kirje korinttilaisille 13: Rakkaus ja Oikeus. Kirje on Paavalin hymni rakkaudelle. Veljeni vaimo luki sen meidän häissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apocalypse Now -elokuva on todennäköisesti saanut muutakin kuin nimensä Uuden Testamentin Ilmestyskirjasta.
      Taide on saanut todella paljon aiheita Raamatusta, niin tuosta kauhuosastosta kuin myös rakkaudellisista tilanteista. Raamatusta peräisin olevia sanontoja ei edes huomata lainoiksi, niin yleistyneitä ne ovat.

      Lapsuudenkodissani oli hieno nahkakantinen kuvitettu Raamattu joka suljettiin sivusta metallisoljilla. Katselin niitä kuvia kauhulla ja pimeillä koulumatkoilla pelkäsin eniten sitä, että pimeään tiehen leviää sokaiseva valo, jonka keskeltä eteeni kahahtaa valtavankokoinen enkeli.
      Opin lukemaankin sitä vanhaa tekstiä, fraktuuraa, ja lukutaidostani oltiin ylpeitä.
      Harmittaa valtavasti, että tuo upea teos oli tuhoutunut sen jälkeen kun 18-vuotiaana lähdin kotoani. Ihan kuin olisin nähnyt kirjan myöhemmin tuhottuna. Kuka sen tihutyön takana oli? Vai jäikö se sittenkin vanhainkotiin kirjan omistajan, isoäitini, mukana?
      Miten arvokas se olisikaan nyt!

      Poista
    2. Meille on kertynyt raamattuja. En tiedä mihin ne pitäisi laittaa kierrätykseen. Kuulostaa upealta tuo isoäitisi nahkainen raamattu. Olin lapsena uskonnollinen ja kävin rippikouluakin 12-vuotiaaksi asti. Siksi Raamattukin kiinnosti lukea. Sen jälkeen en enää ole ollut uskonnollinen.

      Poista
    3. Monella on jokin uskonnollinen vaihe lapsena tai nuorena.

      En käsittänyt lapsena, miten harvinaisen upea tuo isoäitini Raamattu oli. Se oli yhtä iso ja painava kuin minun isoin sanakirjani.

      Poista
  5. Eli aika lailla eksegetiikan peruskurssia klikkiotsikoiksi kirjoitettuna koska skandaalinkäryisyys myy hyvin (ja mikä osa mahtaa olla henkilökohtaisten traumojen purulla): näkemieni kritiikkien perusteella en ole vieläkään kovin innostunut tätä lukemaan...

    Väitetäänkö kirjassa oikeasti että evankeliumit ovat peräisin kolmannelta vuosisadalta vai että niiden kokonaiset meidän aikaamme säilyneet vanhimmat manuskriptit ovat kolmannelta vuosisadalta? Jälkimmäinen on totta, ensimmäinen olisi hämmentävän radikaali väite (vertailuksi, Platonin vanhimmat säilyneet manuskriptit on tehty yli tuhat vuotta Platonin kuoleman jälkeen, mutta ei kai kukaan väitä että Platonin kirjat olisi kirjoitettu keskiajalla...)

    Ja puolueettomuutta ei tulkinnassa ole koskaan, joten olisin varovainen tämänkään kirjan pitämistä "puolueettomana".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun näin, kuka kommentoi tiesin odottaa kriittistä otetta. Sinähän olet itsekin tutkinut näitä asioita.
      Joo, kyllä evankeliumit kirjoitettiin ensimmäisen vuosisadan lopussa. Näin tämän kirjan kirjoittajatkin toteavat. Olen kirjoittanut tuon kohdan huonosti, korjaan kun palailen mökiltä parin päivän päästä. Tekstit toimitettiin myöhemmin muodossa, joka on säilynyt ja luultavasti myös kokenut muutoksia kirjureiden ja kääntäjien työssä.

      Minusta tämän kirjan anti on siinä, että se osoittaa selkeästi, että jotain omaa Raamatun tulkintaa ei pidä käyttää lyömäaseena ja ehdottomana totuutena. Raamatussa on niin paljon kaikkea, että sitä voi todella lukea kuin piru Raamattua pönkittääkseen omia mielipiteitään.

      Poista
    2. Lopun epilogissa molemmat kirjoittajat kertovat taustastaan vilpittömästi. Lapsuuus yhteisössä, jossa Raamattua tulkittiin kapeasti sai iloitsemaan siitä löydöstä, että Raamatusta löytyy paljon muutakin ja että omaäänisyys ei ole paha asia.

      Paavo Huotari toteaa, että muuttumattomuuden mureneminen on lisännyt hänen kiinnostustaan ja tehnyt Raamatusta hänelle yhä rakkaamman.
      "Vastakarvaan luettuna Raamatusta löytyvät ne äänet, jotka sen kirjoittajat eli voittajat ovat työntäneet syrjään. Tekstien kanssa saa olla eri mieltä. Sikäli kuin Raamatussa on paljon pyhää ja muuttumatonta, niin se on juuri tätä: ihmisten muuttuvaa ymmärrystä jumalasta

      Poista
    3. Korjaus loppuun: Jumalasta."
      (Ääh, kännykkä...)

      Luin muutamia pahantahtoisia kritiikkejä myös...

      Poista
    4. Jesh. tämän kirjan ympärillä on tullut nähtyä kanssa kohtalainen määrä aika masentavia olkiukkoargumentteja, joissa oletetaan että fundamentalistinen raamatuntulkinta on ainoa mahdollinen ja tässä tulee nyt sitten gotcha-hetki, wake up sheeple. Selvästi on myötäillyt kovin monen ennakkoluuloja.

      Enkä mä oikein sitäkään väitettä ymmärrä, että se että teksti on vanha tarkoittaa ettei sillä ole mitään yhteyttä ja relevanssia nykyaikaan.
      Huomaan esim. että tämä bloggaus on ilmestynyt 14. heinäkuuta 2024. Mutta nykyhetki on 15. heinäkuuta 2024 (kohta 16. heinäkuuta), tarkoittaako se, että bloggauksella ei ole mitään yhteyttä tai relevanssia nykyhetkeen? Väitän että ei.
      (viime paastonaikaan aloin FB:ssa siteerata päivittäin sekalaisia jakeita, aika paljon profeettoja mutta muitakin, valikoimaan tuli aika paljon yhteiskunnallisia pätkiä...ja kovin paljon oli 2500 vuoden takaa sanottavaa mm. Suomen nykyisen hallituksen politiikasta...)

      Mutjoo, mieleen tulee myös että suomalainen kulttuuri on varsin kyvytön käsittelemään uskontoja tai keskustelemaan niistä, mikä näkyy kyllä myös vaikkapa Raamatusta puhuttaessa. Huomioin tässä vaikkapa sen tosiasian että hyllyssäni on kaksi eri Raamattu-käännöstä ranskaksi, ja muita moderneja käännöksiä on neljä-viisi lisää (pitäisi oikeastaan hankkia se Chouraquin käännös kanssa kun se on kiinnostava hyvin persoonallisella tavalla), ja Bible de Jerusalemin runsaissa alaviitteissä ja kunkin kirjan esittelytekstissä puidaan aika lailla nämä keskeiset tekstikriittiset ilmiöt mitä ilmeisesti tuossa kirjassa...eli valmiudet käsitellä tekstejä on heti aika lailla erilaiset. Suomessa on vielä sen sivistyksen kanssa paljon tekemistä, enkä ole varma onko kehitys ollut eteen- vai taaksepäin...

      Niin, Raamatun mielikohdat...niitä on useita ja toki myös vaihtuvuutta (vastikään viehätyin Habakukista). Job, Jesaja, Aamos, Ruut ovat kaikki hyviä, Markuksen evankeliumista pidän (enkä ole ihan samaa mieltä siitä vaatimattomasta parantaja-Jeesuksesta), ensimmäinen korinttilaiskirje kokonaisuudessaan (ei vain se suosituin luku 13) ja Ilmestyskirjakin on paljon mainettaan parempi.

      Poista
    5. Vielä siitä puolueettomuudesta. Kirja ei paina päälle mitään yhtä näkemystä. Voihan sitä kriitikko niinkin tulkita, jos on sellaiseen tarve, kuten Raamattuakin tulkitaan. Joku löytää pönkkää omalle kannalleen, joku myös omalleen aivan päinvastaiselle. Riippuu siitä, mistä kohtaa lainataan ottamatta huomioon kirjoituksen ajankohtaa ja asenteiden muuttumista.

      Piti tuolla edellä kirjoittaa, että kirjoittajat iloitsevat moniäänisyydestä, ei omaäänisyydestä.

      Raamattu jäikin kotiin ja mukaan tuli Paul Austerin runoja. Käyn lukemassa noita mielikohtiasi myöhemmin.

      Poista
    6. Se on huomioitava, että tämä kirja ei ole tutkijoille, vaan yleistajuistettua tiedettä tavallisille ihmisille, joiden Raamatun tietämys on vähäistä. Kirjassa on tieteellinen ote, mutta se on helposti kenen tahansa luettava toisin kuin tutkijoiden toisilleen kirjoittamat teokset. Tämä on mielestäni tämän kirjan ansio eikä puute.

      Poista
  6. Joskus olen lukenut Raamatun kokonaan. Viimeksi etsinyt Paavalin korinttolaisille kirjoittaman kirjeen, sen jossa hän kirjoittaa rakkaudesta. Siteerasin sitä hääonnittelukirjeeseeni. Nykyään löytää haluamiaan määrättyjä kohtia Raamatusta, googlettaa sen mitä muistaa ja yleensä iso kirja tietää, mistä kohtaa Raamattua se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se historiallisestikin kiinnostava kirja elämästä kauan sitten, varsinkin Vanha Testamentti ja Uusi Testamenttikin elämästä kahden vuosituhannen takaa.

      Google on monta kertaa vapauttanut harmituksesta joka syntyy, kun miettii, mistä joku tietty, mieleen juolahtava lause onkaan peräisin. Isojen uskontojen alueilla näitä on paljon omista pyhistä kirjoista.

      Poista
  7. Helposti menee niinkin, että kun joku kertoo ”oman” kokemuksensa Raamatusta niin toinen kokee sen käsityksen tuputtamiseksi tai oikeassa olemisen kokemukseksi joka toisenkin pitäisi samalla tavalla kokea. Vaikka sitä se harvoin on. Itse olen aikoinani lukenut Raamattua paljonkin, ja myös sen tulkintoihin liittyvää kirjallisuutta. Niistä, ja siis Raamatusta, minulle suodattui ”omaksi” näkemys-kokemukseksi eräänlainen kokonaisviesti, päämotiivi, alkulähde. Ei sitä sen enempää tässä kuin se, että se on fyysisempi kuin ainoastaan ns. rakkauden sanoma (joka sekin tärkeistä tärkein, mutta myös useimmissa muissakin uskonnoissa) - aika tavalla klassisen kristinuskon suuntainen, liittyen tietenkin Raamatun päähenkilöön itseensä. Omia lukusuosikkeja sitten ovat esim. Mooseksen ensimmäinen kirja, kaikkien myyttien äiti. Saarnaaja, suhteellisuuden ja kuolevaisuuden tekstinä parhaita missään. Evankeliumien ”uutisraportti”-osuudet ja varsinkin ne Paavalin kirjeet, jotka alleviivat että armo ja vapaus ovat kovaa tavaraa. Luulen että suurin osa ko. kirjan vakavasti ottavista tietävät hyvin sen, että Raamattu on kymmenien kirjojen ja kirjeiden yms. kokoelma jonka ovat kirjoittaneet kymmenet ihmiset satojen vuosien aikana. Kollaasi-muoto, kymmenet kirjat, on luonnollisesti käynyt pitkän ajan kuluessa monia vaiheita. Nykyään luen Raamattua lähes pelkästään erilaisten sekundäärilähteiden kautta, valitettavasti, nyt esimerkiksi menossa Tito Collianderin eräs. Sen klassisen krist.uskon mukaan kuitenkin niin että kristityn uskon kohdehan ei ole suoranaisesti Raamattu ja sen virkkeet. Tässä mielessä tuo historiallista muotoutumisprosessia valaiseva kirja on mielenkiintoinen kyllä. Raamatun sanojen kanssa pelatassa ja kääntäessä ja niitä siirtäessä ihminen on sotkeutunut varmasti monenlaisiin sekä vilpittömiin että vilpillisiin munauksiin.
    En usko että kukaan voi oikein neuvoa toista Raamatun lukemisessa vaikka niitä neuvojia riittää, myös kristityissä, kyllä se on hyvin henkilökohtaista sittenkin.
    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertomukset maailman synnystä ovat todella kiinnostavia. Minulla on kotona (vielä mökillä, mutta meillä onkin täällä hyvä mökkiläppäri, jihuu) eräs kirja, johon on koottu myyttejä eri puolilta maailmaa: maailman luomisesta, suuresta tulvasta, neitseestäsyntymisestä ja monenlaisista sankariteoista. Tällainen tieto ainakin auttaa ymmärtämään, että Raamattu sijoittuu aikaansa eikä sen jokainen sana ole mitään Jumalan sanelemaa pyhää tekstiä.

      Kyllä on vieläkin uskovia kristittyjä, jotka ajattelevat, että Raamattu on kerralla annettu, ikuinen ja muuttumaton. Heidän lukutapaansa kuuluu kaiken ottaminen kirjaimellisesti.
      Kun Jeesuksen hauta löytyi tyhjänä ja joissain kertomuksissa tästä tilanteesta nähdään lisäksi Jeesus poistuvan enkeleiden kera, niin kirjaimellisesti tulkitsevat näkevät hänen liitelevän fyysisessä hahmossa jonnekin avaruuteen.
      Meillä suomen kielessä on vain yksi sana taivas niin yllämme kaartuvalle osalle maapalloa kuin kuoleman jälkeiselle henkielämälle, joten sen voi ajatella vahvistavan tätä ihmeeseen pohjautuvaa ajattelutapaa. Vanhat maalaukset ovat myös kuvittaneet Raamatun ihmeitä. Kun uskovainen urheilija on tehnyt hyvän suorituksen, hän kiittelee kasvot taivasta kohti kohotettuna.
      Ei kai sen luulisi uskoa vähentävän, jos tajuaa jotkut yliluonnollisuuteen perustuvat tarinat kuvitukseksi.
      Luulen kuitenkin, että jotkut lapsen tavalla uskovat pitävät eri tavalla tulkitsemista ja jopa tätä tutkijoiden kirjaa jumalanpilkkana.

      Minä "poimin" Raamatusta omakseni rakastamisen ja hyväksymisen. Siksikin kaikki toisten tekojen syynäämiset ja armottomat tuomitsemiset jopa vuosikymmenten takaa pengottuina kauhistuttavat.

      Poista
  8. Ajattelin ensin, että kirjoitan tähän Tuomaan evankeliumista ja muusta sellaisesta, josta en oikeasti tiedä paljon muuta kuin mitä olen wikipediasta vilaissut. Mutta kirjoitan lähinnä omasta näkemyksestäni, jos nyt sekään on kokonaan omaani. Lasteni rippikouluraamatussa taidettiin verrata Raamattua kirjastoon, jossa eri kirjoittajien tekstit ovat yksien kansien sisässä. Ei kumminkaan taideta kertomusantologiasta puhua?
    En ole koskaan lukenut Raamattua kokonaan, sieltä täältä olen jotain lukenut. Johanneksen evankeliumin luin joitain vuosia sitten ja rakkauden kaksoiskäsky jäi huomaamatta. Sen sijaan huomasin, että pneuma tarkoittaa ilmaa, mikä seikka kiinnosti minua, koska kärsin uniapneasta ja siinä on se sama ilmaa merkitsevä sana (a-pnea ~ ei ilmaa).
    Koska olen joitakin kertoja aloittanut Raamatun lukemisen, mutta melko varhaisessa vaiheessa siitä luopunut, pidän Raamatun alusta löytyvää luomiskertomusta kaikkein kiinnostavimpana lukemistani Raamatun kertomuksista. Koen sen oman aikansa luonnonhistorian kuvauksena. Ihmiset ovat miettineet miten tämä kaikki elämä on saanut alkunsa ja suhteuttaneet silloinkin tietonsa vanhoista ajoista omaan maailmankuvaansa, jossa uskonnolla on ollut suuri merkitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän tuosta loppupäätelmästäsi, näinhän se menee nykyäänkin. Ei meidänkään käsityksemme maailman synnystä ja sen kaikista vaiheista ole lopullinen viisaus.
      Aikanaan kaikki selittämätön selitettiin henkiolennoilla, ukkosen jylinä, maanjäristykset ym. pelottava oli jumalien kostoa.

      Nyt kun tutkija Markku Ruotsila on kirjoittanut, että murhayrityksen kohteeksi joutunut "Trump lunasti ruumiillaan rauhan maailmaan", niin voi todeta, että Raamatun käyttäminen saa yhä uusia tuoreita muotoja.

      Minulla on samanlaista Raamatun lukemista kuin sinulla. Lapsena elin noiden kertomusten keskellä, koska isovanhempani kuuluivat johonkin herännäisliikkeeseen.
      Jossain vaiheessa aikuisena luin Raamattua ja Koraania vertaillen ja huomasin, että niissä on paljon samaa, samoja elämänohjeita, joista osa sopi hyvin silloisiin erämaaoloihin ja osa yleensä hyvään, toisia kunnioittavaan elämään.

      Poista
  9. minulla on sekä hyviä että huonoja muistoja jumalasta. lapsuudessa dorén raamatun rehevä kuvitus ei aiheuttanut ahdistusta, mutta pyhäkouluopettajan saarnat helvetin lieskoista täyttivät mielen turvattomuudella.

    tulin uskoon parikymppisenä ja liityin helluntaiseurakuntaan. tietämättäni liityin myös siihen uskovaisten pitkään ketjuun, joka kantoi turhaa ahdistusta kuvitellusta synnistä pyhää henkeä vastaan. uskoon liittyi myös viimeisen tuomion pelkoa ja muuta tylsää.

    pari vuotta myöhemmin vain huomasin, etten enää usko. selvää yksittäistä heureka-hetkeä ei ollut. olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tulla joskus uskoon ainakin joksikin aikaa.

    nykyisin nimittäisin itseäni optimistiseksi agnostikoksi, joka on kypsynyt lukemaan raamattua maalaisjärjellä. en esimerkiksi yritä selittää raamatunkohtien ristiriitoja pois - ajattelin antaa niiden pysyä ristiriitoina.

    ps. jopen mainitsema tito colliander osuu suoraan jumalakuvaani, aiheellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle isovanhempien, varsinkin isoäitini, uskonnollisuus aiheutti lapsena hämmennystä. Mamma järjesti kotonamme rukouskokouksia joissa tutut ihmiset rukoilivat polvillaan. Me lapset tirskuimme tuolle näylle. Pelätessään, esim. kovalla ukkosilmalla, Mamma heittäytyi polvilleen anomaan, ettei salama löisi meihin.
      Pyhäkoulussa minulla oli lempeät ohjaajat. Muistan, että siellä kerättiin lammastarroja tauluun, jossa Hyvä Paimen kaitsi laumaansa.
      Päätin teininä perheessä tapahtuneiden kuolemien jälkeen, joita pappi selitti Jumalan muistutuksina (äärimmäisen julmaa ja loukkaavaa läheisensä menettäneelle), että eroan kirkosta heti kun voin. Niin teinkin, vähin äänin. En koskaan väitellyt kotiväen kanssa mistään uskontoon liitttyvästä, koska tiesin sen aivan turhaksi.
      Olen aikuisena tutkinut uskontojen pyhiä kirjoja rinnakkain ja olen kiinnostunut uskonnoista ilmiönä. Määrittelen itseni uskonnottomaksi.

      Turkkilaisesta moskeijasta lomamatkalla saamani pieni ihanasti kuvitettu lastenkirja My Book The Qu´ran sisältää hyviä opetuksia sopuisasta elämästä.
      Olen monesti ajatellut, miten turhaa uskontojen väliset kiistat ovatkaan, kun kuitenkin perusasiat ovat samat, tärkeimpänä kunniottava käyttäytyminen kanssaihmisiä kohtaan.

      Poista
    2. Minun vanhempani eivät kuuluneet kirkkoon vaikka olivat syntyneet 20-luvulla. Itse synnyin siksi kastamattomana pakanana 60-luvulla, mikä oli suht harvinaista vielä silloin, varsinkin pikkukaupungeissa. Vanhempani erosivat hyvin temperamenttisina ihmisinä kirkosta, kun pappi Lahdessa oli halunnut todistajan sille että äitini oli käynyt rippikoulun, kun olivat menossa naimisiin. Ei uskonut aikuisen ihmisen sanaan. Erosivat siltä istumalta ja heidät vihittiin Lahden maistraatissa. Äitini rippikoulu oli käyty Terijoella mutta ylpeys voitti (hienoa!) ja eivät alkaneet kerjäämään. Kirkonkirjat olivat tuhoutuneet sodassa, Kannakselta kun oli. Lapsuuteni ja nuoruuteni uskonto ei kuulunut millään lailla. Jälkikäteen ajateltuna se oli onni. Sain puhtaan pöydän ja taulun.

      jope

      Poista
    3. piti olla: lapsuuteeni ja nuoruuteeni uskonto ei...

      Poista
    4. Papin suhtautumisessa äitiisi on rumaa ennakkoluuloa Karjalasta tulleisiin. Kun elämässä on muutenkin vaikeaa, sota ja evakkous, niin siihen päälle vielä tuo.
      Muualta tullut on aina taustaton. Tulee mieleen äskettäin lukemani romaanin köyhistä maista tulevat koulutetut ihmiset, joide osaamiseen ei luoteta ja jotka meillä saavat vain sellaisia töitä, joita hyvinvointiyhteiskuntien ihmiset eivät enää viitsi tehdä.

      Kirkkoon kuulumattomuus oli harvainaista vielä meidän poikien lapsuudessakin Kainuussa. Heillä myös oli puhdas pöytä ja taulu. Opetimme vain hyvän elämän ja toisten arvostamisen tärkeyttä.
      Vanhimman pojan ekaluokan ope oli utsinut pojalta useaan otteeseen, onko pikkuveli jo kastettu. Kerroimme pojalle, mitä se kastaminen on (olisi tietysti pitänyt ymmärtää kertoa jo aiemmin) ja että sanoo vain opelle, mikä veljen nimi on. Ope oli kuulemma silti inttänyt "mutta onko kastettu".
      Kuopus, tämä jonka kastamista penättiin, oli vähän aikaa seurakunnan kerhossa, koska se sopi hoitajalle, joka sai vapaa-aikaa, kun kaikki lapset olivat poissa. Hänelle tajusin kertoa etukäteen, miten ihmiset ajattelevat monista asioista eri tavoin ja siellä kerhossa tulee ehkä hänelle tuntemattomia lauluja ja rukouksia. Poika 5v sanoi minulle heleällä lapsenäänellä: "Mutta äiti, minähän olen jo monta vuotta uskonut Jumalaan." Se usko oli kuitenkin väliaikaista, vaikka eräs koulukaveri yritti järkiperustein saatella poikaa hyväksi järkeilemäänsä suuntaan. Kuuntelin usein keittiössä puuhaillessani lasten juttuja vastapäätä sijaitsevista huoneista ja ihmettelin, mitä kaikkea he pohtivatkaan. Kas näin: "Mutta aatteleppa, kannattais uskoo, jos se helvetti kumminki on ja sitte sinulle käypi huonosti."

      Poista
  10. Ihan älyttömän kiinnostava postaus, Marjatta. Vasta nyt ehdin syventyä ja lukea sen kokonaan. 🌹

    Hieno arvokas teos eri versioineen. Tulkintoja on vaikka millä mitalla ja kertomukset muokkautuvat joka lukijan päässä, puhumattakaan siitä että alkuperäiset kirjoitukset ovat käännöksissä ja uudelleenkirjoituksissa vaihtuneet eri sävyisiksi. Silti se tarjoaa viisauksia ja historiaa ja monenmoista pohdittavaa.

    Minua ei haittaa ajatus siitä että tekstiä on ylevöitetty ja jalostettu ja Jeesuksesta tehty niin "taivaallinen". Hän oli lukemani mukaan oikeasti lyhyt ja vanttera kirvesmiehen (vai puusepän?) poika. Ihmeellistä miten valtava vaikutus hänen elämällään on ollut uskontoihin. Siihen on takuulla vaikuttanut juuri se että raamattu on niin vetävästi kirjoitettu. 🙂 En tunne raamattua kovin hyvin mutta Markuksen evankeliumi lienee se joka kiinnostaa eniten, ja kaikki hyvän elämän opetukset ja sananlaskut.

    Kirja olisi hyvä elleivät ihmiset käyttäisi sitä toistensa tuomitsemiseen ja itsensä ylentämiseen. Minulla on ollut joitakin kausia kun olen melkein hakeutunut uskontoa kohti mutta joka kerralla olen kohdannut jonkun niin tyrmäävän mäntin uskovaisen (esimerkiksi nettikeskusteluissa) että olen heti peräytynyt 😀 Erosin kirkosta jo 80-luvulla.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Mäkipelto ja Huotari ovat sitä mieltä, että jokainen tekstin vaihe on tärkeä ja mielenkiintoinen, ei vain ne paljon etsityt varhaisimmat tekstit.

      Minäkin pidän siitä ylevästä, vanhahtavasta tyylistä. Ymmärrän, että tehdään niitä nykykielelle selkeytettyjä uusia versioita, kuten viimeksi mobiilialustoille tuotettu Uusi Testamentti 2020, jossa uskonnolinen kieli on korvattu normaalilla "käyttäjäystävällisellä" nykysuomella - mutta voi, miten tylsän kuuloista.
      Kirkkotaiteessa on myös hienoa ylevyyteen perustuvaa kuvastoa.

      Uutta Testamenttia ei olisi syntynyt, ellei pian tulevaa maailmanloppua saarnaavan Johannes Kastajan oppilas Jeesus olisi ryhtynyt oman oppinsa julistajaksi ja osa hänen seuraajistaan tulkinnut hänen olleen Vanhan Testamentin luvattu messias.
      Olisimmeko silloin juutalaisia? Meillä olisi vai kaksi yksijumalaista uskontoa eikä olisi aika ajoin esiintyvää juutalaisvihaa.

      Poista