keskiviikko 7. helmikuuta 2024

Kaksi kiinnostavaa sarjakuvaromaania sotaisista maista




Guy Delisle on kanadalainen sarjakuvapiirtäjä ja animaatiolokuvien tekijä.
Hän on tehnyt sekä kriitikoiden että lukijoiden suosioon päässeitä sarjakuvaromaaneja omista kokemuksistaan paikoissa, joissa on asunut Lääkärit ilman rajoja -järjestössä työskentelevän vaimonsa ja lastensa kanssa. 


Shenzen, Pjongjang ja Merkintöjä Burmasta kertovat Delislen matkakokemuksista Aasian maissa ja Merkintöjä Jerusalemista hänen havainnoistaan Israelissa elokuusta 2008 heinäkuuhun 2009. Kirja julkaistiin 2011 nimellä Chroniques de Jérusalem ja sen on suomentanut seuraavana vuonna Saara Pääkkönen.
Kirjan tekee tällä hetkellä erityisen kiinnostavaksi se, että Delislen vuoteen sisältyy myös yksi Gazan sodista, operaatio Valettu Lyijy.


Merkintöjä Jesrusalemista on päiväkirja niistä asioista, jotka kiinnittävät Delislen huomion ristiriitaisuudellaan, hassuudellaan tai järjettömyydellään.
Hän ei ole uskonnollinen ja voi siksi kommentoida objektiivisesti Israelin uskontoja ja niiden sisällä olevia ryhmittymiä.
Elämä monikansallisessa ruuhkaisessa Jerusalemissa on vaikeaa, koska eri uskonnoilla on eri juhlat ja vapaapäivät. Elämää hankaloittavat lukuisat rajanylityspaikat ja se, ettei koskaan tiedä, ovatko kaupat, virastot ja nähtävyyspaikat auki vai kiinni ja onko jokin ruoka-aines peitetty kaupassa muovien taakse, koska sen syöminen on tiettynä aikana kielletty.
Väkivalta on läsnä arkipäivässä niinkin hassuna näkynä, että lenkkeilijäporukassa joku juoksee iso kivääri selässään.  

Rabbi julistaa perjantaisin sapatin alkaneeksi puhaltamalla torveen torilla ikivanhan perinteen mukaan, mutta nykyajan torimyyjät heittävät häntä nauraen kesäkurpitsalla selkään ja hän pakenee suojaisaan kotikortteliinsa. Pyhä ja maallinen sekoittuvat. 

Vieraille riittää turistinähtävyyksiä. Kolmella isolla uskonnolla, juutalaisuudella, kristinuskolla ja islamilla on osin yhteiset, osin erilliset pyhät paikkansa erittäin ahtaalla alueella. Pyhän haudan kirkkoa hallinnoi kuusi kristillistä kirkkokuntaa, joilla kaikilla on tarkasti määritelty hoitovastuunsa, mutta käytännössä kirkosta huolehtii eräs arabisuku. Uskonnot näyttävät elävän sopusoinnussa keskenään vihollisenaan maallistuminen ja vielä pahempana poliittiset ambitiot, joissa uskontoja käytetään hyväksi.
Kuvatessaan ihmisten arkea Jerusalemin alueella Delisle antaa kiinnostavaa tietoa, jota poliittiset katsaukset eivät näytä. 



Delisle vetää piirrostyöpajoja ja ihmettelee valtavan suuria tasoeroja ryhmien välillä.

Kun hän opettaa sarjakuvaa modernille naisryhmälle, vanha tiukan linjan uskovainen mieshenkilö pauhaa lähettyvillä kuin itsekseen silmät maahan luotuina  ja naiset kertovat hänen moittivan heitä, mutta katsovan muualle koska kohti katsominen on kiellettyä.



Sarjakuvatyöpajoja pidetään myös Sanna Hukkasen matkapäiväkirjassa Taiga, Etnograafinen matkakertomus. Hukkanen kulkee Venäjällä suomensukuisten kansojen keskuudessa moskovalaisen tulkkinsa Annan kanssa. 
Kirja on julkaistu viime vuonna, se kertoo ajasta Venäjän syrjäseuduilla juuri ennen koronaa ja Ukrainaan hyökkäämistä.


 


 


Venäjällä ei ole sarjakuvan perinnettä. Sanomalehdissä ei ole strippejä ja tätä taidemuotoa on pidetty jopa länsimaisena propagandana. Kaikki on kurseille osallistuville uutta, mutta he saavat yleensä pian kiinni asian ytimestä ja innostuvat piirtämään. Monet valitsevat aiheeksi oman ryhmänsä syrjityn aseman.
Osallistujien taso Hukkasen kurssien kesken vaihtelee hurjasti kuten kollegallaan Delislellä Jerusalemissa. Kuvaamataidon opettajiksi kouluttautuvat saattavat olla heikompia ideoiltaan kuin täysin kouluttamattomat ihmiset.

Monikulttuurisuus Venäjällä on ollut sitä, että vähemmistökansat ovat saaneet tanssia ja esiintyä näytösluonteisesti kansallispuvuissaan, mutta omankielinen radioasema ja kirjallisuus on ollut liikaa. Neuvostoliiton hajottua vähemmistökielinen julkaisutoiminta oli elpynyt joksikin aikaa, kunnes sitä alettiin taas systemaattisesti vähentää. Uusi kielilaki on nyt estänyt sen sekä myös omankielisen opetuksen kouluissa.
 
Saamelaisalueille on tehty teemapuistoja, "etnoparkkeja", kuten reservaatteihin USA:ssa. Tyyli saattaa olla aika raflaava. Erään puiston kuuluisin nähtävyys on puu, jonka muodossa voi nähdä Leninin profiilin.

Tämäkin kirja kertoo paljon yhteiskunnasta ja sen ongelmista. Se vie ajatukset siihen, miten Venäjällä oli jo paljon ennen sodan aloitusta ryhdytty puhdistuksiin aitovenäläisyyden korottamiseksi ja vähemmistöryhmien hävittämiseksi.
Ollaan kaukana tasa-arvosta, kun vähemmistökansojen nuoria miehiä kerätään ja huijataan ensimmäisinä sotaan. Myös muualta maahan opiskelemaan tai töihin tulleita yritetään lahjoa rintamalle "lihaksi". 


Tällä hetkellä Sanna Hukkanen ei voisi tehdä tällaista matkaa.
Toivottavasti joskus tulee sellainen maailmantilanne, että se on taas mahdollista. Mutta mikä lienee silloin suomalais-ugrilaisten ihmisten asema?
Löytävätkö tutkijat heitä enää?


PS
Kiinnostuin Guy Delislen kirjoista Esmeraldan ansiosta (Esmeraldan eetos) ja Sanna Hukkasen kirjoista Hikkaj'n (Hikatusta) ansiosta. Kiitokseni heille!

PS2
Olen aiemmin kirjoittanut Sanna Hukkasen sarjakuvakirjasta Juuri. Tesktistä tuli "hieman" omiin muistoihinikin rönsyävä. Jos jaksat lukea, niin täältä (klik) löytyy. 



13 kommenttia:

  1. Olen juurikin blogien ansiosta löytänyt sarjakuvakirjojen hienouden, tässä taas kaksi uutta mielenkiintoista nimeä! Hukkasen kirjaa en valitettavasti täältä Tukholman kirjastoista löydä, mutta Guy Delislen tuotantoa sitäkin enemmän eli varaukseen meni 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin varasin nyt kolme Delislen reissukirjaa ja kaikissa olen jonossa eka, eli saan kohta. Delislellä on myös kirja, jossa hän kuvaa tilanteita, joissa ei ole ollut parhaimmillaan lasten kanssa, Huonon isän opas. Se tuntuu tutulta, joten olen varmaan lukenut sen, tai onko ehkä lehdissä julkaistu näitä kuvatarinoita.
      Muitelin, että olen lukenut Hukkaselta erään toisenkin kirjan. Laitoin siitä linkin tuonne juttuni loppuun. Kirjan nimi on Juuri.

      Poista
  2. Onpa melkoisia opuksia! Onko niin, että sarjakuvia ei sensuroida yhtä tarkasti kuin proosaa tai lehtijuttuja?
    Kumpikin sarjakuvien tekijä näyttää maailmoita tavalla, joka aukeaa helposti, jos saa käsiinsä stripit. Kiitos hyvin uppoavasta mainostamisesta. Tuli tarpeeseen tai oikeastaan tiedon puutteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kirjoja lukiessa on todellakin kuin olisi mukana matkassa. Ihan tuli kaipuu päästä jonnekin havainnoimaan ympärillä näkemäänsä uutta ja erilaista. Arkihavainnot avaavat isoja teemoja mieleenpainuvasti ja kiinnostavasti.

      Sarjakuvakirjoihin ei ehkä suhtauduta yhtä kriittisesti kuin poliittisiin pilakuviin, mutta epäilen kyllä, että Sanna Hukkanen ei ole toivottu henkilö Venäjällä ainakaan nykyisen hallinnon aikana.

      Poista
  3. Voi kiitos Marjatta huomiosta! Toivottavasti mahdollisimman moni löytää nämä Delislen sarjakuvat. Factory Summers on uusin hankintani, jopa enkuksi (toivottavasti iloitset:)) . Sarjakuvan keinoin on mahdollista käsitellä todella vaikeita asioita. Ajattelin ottaa Delislen Jerusalem-teoksen myös oppitunnille mukaan. Vähän eri nåkökulmaa Lähi-idän kriisiin. Ei ole voittajia, vain häviäjiä. Ihmisiä, jotka toivovat rauhaa. Pitää myös Hukkaseen tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jerusalem on hyvä kirja oppilaille esiteltäväksi!
      Éric-Emmanuel Schmittin kirjat Nooan lapsi ja Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset voisivat myös olla hyviä suvaitsevaisuuden puolesta puhuvia kirjoja nuorille.

      Juu, iloitsen :). Minua kiinnostaa myös tuo Factory Summers, meilläkin tässä ympäristössä paljon lakkautettuja paperitehtaita ja vähän vielä toimintaa. Vielä 2000-luvun alussa koulussa oli poikia, jotka ilmoittivat ylimielisesti, etteivät tarvitse mitään turhia oppeja, koska menevät paperitehtaalle kuten isä ja ukkikin. Jotkut opettajat koittivat valistaa heitä maailman muuttumisesta.
      Toinen suomentamaton, englanniksi käännetty Delilsen kirja mikä minua kiinnostaa on Hostage.

      Poista
  4. Voi miten kiinnostavia, kiitos esittelyistä. Olen lukenut hyvin vähän sarjakuvia, mutta ihan blogien innoittamana olen tarttunut joihinkin. Nämä kiinnostavat aiheeltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Kiva, että oma innostukseni välittyi.
      Molemmat ovat matkapäiväkirjoja ja molempien matkakohteet ovat tällä hetkellä harvinaisia.
      Delisle käy Jerusalemin vuotensa aikana myös viettämässä perheen kanssa viikonloppua Tel Avivissa, joka on melkein kuin mikä tahansa rantalomapaikka kaiken aikaa avoinna olevine kahviloineen. Hän kuvittelee ihmisten tavallisen oloisessa kaupungissa olevan tavallisia, kunnes hänen silmiinsä taas osuu mitä ristiriitaisimpia hahmoja.

      Poista
  5. Kiitos täältäkin! Aina sarjakuvat unohtuvat, tai oikeastaan tarvitsen niihin vinkkejä, kun en muuten seuraa. Kaikki tähänastiset ovat olleet miellyttäviä yllätyksiä. Delilse kiinnostaa. Lääkärit ilman rajoja on se organisaatio, jota voi tukea täydestä sydämestä, niin selkeä. - Sopii täysin Venäjän kuvaan, ettei sarjakuvalla ole mitään perinteitä siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmishenkiä pelastavat lääkärit tekevät työtään ilman välikäsiä, ihminen ihmiselle. Upeaa työtä!

      Minäkin tartun mielellään sarjakuvavinkkeihin. Joskus niistä löytyy helmiä, mutta aika paljon sarjakuvakirjoja olen myös hylännyt suttuisen piirros- ja tekstityylin ja/tai sisällön vuoksi.

      Yksi varhaisimmista vahvoista elämäkerrallisista sarjakuvaromaaneista mitä olen lukenut on Art Spiegelmanin Maus. Nyt tuli mieleen, että Spiegelmanilta voisi lukea muutakin.

      Poista
  6. Tuo Merkintöjä Jerusalemista kiinnostaa. Kävin nyt kun muistin tsekkaamassa saako sitä meidän kirjastosta ja ihme kyllä löytyy: pitää tosin tilata toisesta kirjastosta, mutta löytyy valikoimasta. Olen lukenut Guy Delisleltä sarjakuvan nimeltä “Pyongyang: a Journey in North Korea” ja se oli erittäin kiinnostava. Uskon, että tämä Jerusalem on myös. Pidän Delislen selkeästä piirrostyylistä ja sommittelusta.

    Sarjakuvia tykkäisin lukea enemmänkin, mutta jostain syystä ei tule luettua. Osasyy on se, että niitä on aika huonosti kirjastossa saatavilla enkä ole kovin hyvä löytämään minulle mieluisia sarjakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nyt lukenut puoliväliin tuon Pjongjangin. Nämä asiat ovat tuttuja lehtiartikkeleista, mutta silti Delislen välittämä kolkkous ja absurdius on vaikuttava. Muutamat valikoidut ulkomaalaiset kadulla oman tulkkinsa ja oppaansa kanssa, huono valaistus ja paikalliset astelemassa päämäärätietoisina, ei mitään turhaa kuljeskelua ja katselua, kun ei ole mitä katselisikaan ei kahviloita eikä näyteikkunoita.
      Pidän myös piirrostyylistä.

      Poista
    2. Loppuun luettuna voin todeta, että kyllä tuli myös paljon uutta. Pjongjang sai pohtimaan, miten ihmiset oikein jaksavat elää siinä ristiriitaisessa kauhun olotilassa mihin heidät on pakotettu, koko ajan vaarassa tulla paljastetuiksi väärästä sanavalinnasta tai vaikka pölyyntymään päässeestä rintamerkistä.

      Poista