torstai 28. joulukuuta 2023

Paolo Giordano, Tasmania

 



Paolo Giordano on teoreettisen fysiikan tohtori ja kansainvälisesti tunnetuimpia italialaisia nykykirjailijoita. Hän väitteli vuonna 2010 hiukkasfysiikasta ja oli jo pari vuotta sitä ennen julkaissut ensimmäisen romaaninsa Alkulukujen yksinäisyys, joka on käännetty noin kolmellekymmenelle kielelle.
Giordano on julkaissut esikoisromaaninsa jälkeen kolme romaania Ihmisruumis 2012, Jopa taivas on meidän 2018 ja Tasmania 2022 sekä elämää koronapandemian aikana käsittelevän päiväkirjanomaisen teoksen Tartunnan aikaan 2020. 

Tasmania kertoo nelikymppisen päähenkilönsä Paolon kautta aikamme ihmisten ja erityisesti hänen oman ikäluokkansa ihmisten hapuilusta ja peloista, yrityksistä hallita omaa elämäänsä ja ymmärtää, mitä tapahtuu planeetallamme. 
Paolo ja hänen kaksi tieteen parissa työskentelevää ystäväänsä, Giulio ja Novella, ovat kaikki kriisissä parisuhteissaan ja hyvin huolissaan maailman tilasta. He ovat varakkaita ja menestyneitä, mutta onnettomia. He matkustavat konferenssista toiseen ja toisiaan tapaamaan milloin minnekin, "notkuvat netissä" hukaten aikaansa ja tuntevat syyllisyyttä huonosti hoidetusta vanhemmuudesta ja muista ihmissuhteista.

Pilvillä on kirjassa monta merkitystä. Yksi kaveruksista, Novelli, tutkii pilviä ja tekee niissä tapahtuvista muutoksista ennusteita. Paolo on kirjoittamassa kirjaa Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetuista atomipommeista, joilla oli tuhoa kylvävä pilvi. Pilvipalvelut ovat nykyaikaa, hyvässä ja pahassa. Paolo ehdottaa Novellille yhteisen kirjan tekemistä ja ideoi nimeksi kirjalle Pilvien herra, mutta Novelli käyttääkin Pilvien herraa lupaa kysymättä lehtikolumninsa nimenä, mikä tuntuu Paolosta petokselta. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Italiaan ja Ranskaan, suurin kaupunkeihin, joiden lentokentillä tapahtuu vähän väliä terroritekoja, ei Tasmaniaan, kuten kirjan nimi saattaa johtaa ajattelemaan. Nimi Tasmania viittaa paikkaan, jossa pystyisi elämään parhaiten, jos luontokato tekee nykyisistä asuinpaikoista elinkelvottomia. 

Ilmastonmuutoksen ja terrorismin ohella kirjassa käsitellään monia muitakin aikamme ongelmia ja ilmiöitä: covid-pandemiaa, taloudellista taantumaa, mielenterveysongelmia, woke-kulttuuria ja metoo-liikettä.
 

Novelli on lahjakas tutkija, mutta joutuu epäsuosioon ja canceloinnin kohteeksi tiedemaailmassa esitettyään, että hävisi viranhaussa kyvyiltään ja ansioluetteloltaan heikommalle naispuoliselle hakijalle sukupuolipainotuksen vuoksi. Dataan perustuvassa selostuksessaan Novelli ohittaa naisten urallaan kohtaamat haasteet, kuten perheen ja uran yhteensovittamisen, minkä vuoksi Paolokaan ei pysty häntä tukemaan vaan vaikenee. 

Giordanon tyyli on selkeää ja helppolukuista proosaa, joka ajoittain muistuttaa asiatekstiä. Kirjailijan toinen ammatti fyysikkona on saanut hänet tuomaan kirjaansa kiinnostavaa faktatietoa. Päähenkilö Paolo on monilta muiltakin osin kirjailijan kaltainen. 
  
Paolo pohtii omia valintojaan ja arvelee isänsä paheksuvan sitä, että hän kirjoittaa kaunokirjallista pommikirjaansa sen sijaan että paneutuisi kunnianhimoisesti tutkimukseen ja tiedejulkaisuihin.
   Hän oli ehkä tulkinnut karkaamiseni tieteen parista petokseksi itseään kohtaan. Olin hylännyt fysiikan ryhtyäkseni... tekemään tarkalleen ottaen mitä? Jos minusta tulisi kirjailija, missä piireissä olisin vastedes asiantuntija? Hän ei koskaan tehnyt minulle noita kysymyksiä, mutta jos olisi tehnyt, olisin vastannut, että kaikkien opinnoille pyhitettyjen vuosien jälkeen tähtäimessäni oli nimenomaan epäpätevyys. Minusta tulisi vihdoinkin ei-minkään asiantuntija. 

Paolo kokee, että aika kuluu hänen ajelehtiessaan ja että hänellä alkaa olla kiire tehdä ratkaisuja ennen kuin täyttää neljäkymmentä ja alkaa vanheta. Jatkaako laimeaa, mutta tuttuudessaan turvallista avioliittoaan Lorenzan kanssa, joka ei enää halua yhteistä lasta, vai uskaltautuako uuden elämänkumppanin etsintään? Olisiko viisasta jatkaa elämäänsä "samana hautaan saakka" vai olisiko päätettävä, "ettei elämässä saanut jättää kääntämättä yhtäkään kiveä"? 
Sama valinta vainoaa Paoloa myös kirjailijana. Jatkaako entisenlaista tylsää  epäonnistumisista ja turhista pyrkimyksistä kirjoittamista vai kirjoittaa rohkeammin. Paolo aavistaa välttelevänsä jotain tärkeää. 
Eikö kirjoittaminen vaatinut ennen kaikkea sitä, että oli elettävä kuin viimeistä päivää? Juuri tuohon pisteeseen aina jämähdin. Annoin muunlaisten ajatusten sekoittaa nämä pohdinnat ja johtaa huomioni aivan toisaalle, jotta minun ei tarvitsisi vastata kysymykseen.

"Lähdin, palasin, lähdin, taukoamatta."
Seminaarireissut ja kirjoitusretriiteiksi naamioidut hotelliasumiset eivät tuo rauhaa. Voisi sanoa, että maailman ongelmia pohtivan Paolon oma pakopaikka, oma Tasmania, on melko lailla hakusessa. 

Paolo kerää atomipommin uhrien tarinoita, mutta ei saa niitä sovitetuksi kirjaansa. Hän kokee toistavansa jo moneen kertaan kirjoitettua eikä löydä uuuta näkökulmaa. 
Haastattelut kuitenkin ravistelevat häntä. Kun eräs nagasakilainen toisen sukupolven eloonjäänyt, hänkin vielä säteilyn vaikutuksista kärsivä, kysyy Paololta, miksi tämä haluaa kirjoittaa pommista, Paolo ei osaa vastata oikopäätä, vaan mutisee jotain siitä, miten on jo niin pitkään työskennellyt projektinsa parissa.  Kysymys jää vaivaamaan Paolon mieltä, ja vastaus muotoutuu yön hiljaisina tunteina valvoessa. 

Kirjoitan kaikesta siitä, mikä on saanut minut itkemään.

Hiroshiman ja Nagasakin uhrien kertomuksia on kirjassa minäkerronnan ohessa siinä muodossa, missä ne on kerrottu Paololle. Näinkö äärimmäistä herättelyä tarvitaan, että ihminen itkee?

Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta, jonka haluan mainita Tasmaniasta on sen dialogin merkitsemisessä. Yleensä puhe merkitään lainausmerkeillä tai ajatusviivalla. Giordano ei käytä kumpaakaan. En ole tullut ajatelleeksi, onko tätä tapaa käytetty muissa kirjoissa. Tässä se tuntuu ainakin täysin luontevalta.  
    Meidän on keksittävä Novellille jokin lahja.
    Giulio heitti minuun silmäyksen. Enpä tullut ajatelleeksi. Pahoin pelkään, että jo ennestään rajalliset sosiaaliset taitoni ovat lopullisesti ruostuneet.
    Liput johonkin näytökseen? ehdotin. Viiniä?
    Juustoa. Jotakin pehmeää juustoa, jonka rakenne on niin kermainen, että se sulaa suuhun. Sellaiset juustot ovat hänen suuri heikkoutensa. 



Kuva kirjan liepeestä


Kiitos hyvästä suomennoksesta Leena Taavitsainen-Petäjä!

Pari linkkiä aiempiin kirjoituksiini Paolo Giordanon teoksista:
Ihmisruumis
Tartunnan aikaan


8 kommenttia:

  1. Tätä en ehkä jaksaisi lukea........Titeen tekijän yksinäisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua taas tämä maailma kiinnostaa kovasti.
      Kirja on pessimistinen ja siinä on paljon pohdittavia asioita. Giordano kirjoittaa kaiken keskeltä, pohdiskelevasti ja vilpittömän oloisesti, antamatta selkeitä ratkaisuja ongelmille, mutta valottaen niitä monipuolisesti. Jäin pohtimaan aikaamme.

      Poista
  2. Luin tästä kirjasta aiemmin jostain blogista ja jo tuolloin alkoi kiinnostaa. Nyt kiinnostaa oikeastaan vielä enemmän. Vaikuttaa melko runsaalta, mutta silti hallitulta romaanilta.

    Muistelisin lukeneeni jokusen kirjan, jossa dialogit “juoksevat vapaana” eli niitä ei ole merkitty, vaan sulautuvat muuhun tekstiin. Kirjojen nimiä en tosin muista tähän hätään. Tyyli on kuitenkin sellainen, että jää mieleen ja vie hetken tottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, runsas mutta hallittu.
      Lopussa koin, että kirjassa oli todella isoja asioita kevyen ja vaivattomasti kulkevan kerronnan alla.

      Huomasin tuon yksinkertaistetun dialogin merkitsemisen vasta kun etsin sitaaatteja tähän kirjoitukseen, niin sujuvalta se tuntui. Sisennykset selkeyttivät, ja kieli on Giordanolla muutoinkin hyvin selkeää. - Oi, unohdin suomentajan osuuden, käynpäs lisäämässä sen.
      Selasin muutamia kirjoja ja tämä pieni otantani näyttäisi, että ajatusviiva on lainausmerkkejä yleisempi uusissa kirjoissa ja vanhoissa päinvastoin. Timo K. Mukka näyttää kyllä käyttävän ajatusviivoja 1970 julkaistussa kirjassaan Kyyhky ja unikko.

      Poista
  3. Olen lukenut Alkulukujen yksinäisyyden ja Ihmisruumiit. Tämäkin kirja kiinnostaa. Hyvää Uutta Vuotta 2024!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, hyvää uutta vuotta!
      Minulla on Giordanolta suomennetuista lukematta Jopa taivas on meidän, ehkä luen senkin joskus.

      Poista
  4. Minä pidin todella paljon kirjailijan Jopa taivas on meidän -teoksesta. Jotenkin odotin, että Tasmania olisi samantyyppinen teos, mutta ei ollut. Siitä huolimatta oli aika kiinnostava lukukokemus.
    Ihanaa Uutta Vuotta sinulle Marjatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin!
      Nyt onkin jo 1. päivä melkein päätöksessään, kunnon pakkaspäivä.

      Poista