perjantai 25. elokuuta 2023

Ernő Szép, Ihmisen haju

 



Unkarilaisen Ernő Szépin proosateos Emberszag ilmestyi vuonna 1945. Se myi huonosti, koska ei sopinut Unkarissa sodan jälkeen omaksutun sosialismin kirjallisuuskäsityksiin. Vuonna 1884 syntynyt Szép oli ollut tunnettu runoilija näytelmäkirjailija ja esseisti. Hän eli asemansa menettäneenä sodan jälkeen enää vajaat kymmenen vuotta.
Emberszag on löydetty uudelleen vasta viime vuosina, kun sen arvo osana holokaustikirjallisuutta on koettu tärkeäksi. Szepin kronikkamainen tyyli ja ronski sävy eroavat suuresta osasta holokaustin muistokirjallisuutta. 
Kirja julkaistiin Suomessa Basam Booksin klassikkosarjassa tänä vuonna nimellä Ihmisen haju. Kirjan on suomentanut alkukielestä Anssi Halmesvirta. Suomennos on erittäin onnistunutta, ja suomalainen teos sisältää myös alaviitteitä, joissa selitetään tekstissä esiintyviä termejä ja henkilöitä. 

Minullakin oli onni saada isku päähäni. Vastapäätäni eräs laiha pikku-ukko koetti nostaa lapiollisia nopeaan tahtiin.
    Sanoin hänelle:
    "Hiljennä hyvä mies tahtia, muuten et kestä."
    "Mitä siellä höpötetään?" Ja saman tien tunsin takaa iskun päähäni. Minulla oli hattu päässä ja isku luiskahti sivuun eikä se sattunut, uskokaa pois. Laiha, vaalea pojankloppi löi minua; näin jo eilen, miten hän nauttii väkivallankäytöstä. Mutta minulle ongelma ei ollut se läpsäytys, vaan tilanteen koomisuus, kun sain kuusikymmenvuotiaana iskun päähäni sellaiselta typerykseltä, minun oli vaikea hillitä nauruani. Kuvitelkaa, mitä olisi tapahtunut, jos tuo poika olisi huomannut minun nauravan hänelle. 
  
Tilanne on se, että joukko Budapestin juutalaismiehiä, joista suuri osa hyvissä asemissa ollutta väkeä, johtajia, liikemiehiä ja kulttuurihenkilöitä, on marssitettu kaksi vuorokautta pakkotyöleirille, jossa heidän olisi määrä kaivaa panssarikaivantoja, mikä työ osoittautuu mahdottomaksi sateen, liejun ja surkeitten työkalujen ja elinolojen vuoksi. Ruoka on syömäkelvotonta, nukutaan majoitustilaksi valitun tiilitehtaan tiilien päällä ja koetaan vilua. Useat miehet sairastuvat ja saavat vammoja.  Kirjoittaja toteaakin, ettei kaivuulla ollut muuta tarkoitusta kuin kiduttaa juutalaisia. 
Juuri ennen tätä sitaatissa kuvattua kohtausta eräs miehistä on ammuttu, koska häneltä löytyi vähäarvoinen seteli, vaikka kaikki arvoesineet ja rahat olisi pitänyt tiputtaa työalueelle tullessa koreihin.  

Kirja koostuu päiväkirjamaisista luvuista, joiden otsikot kuvastavat hämmästystä, ironiaa ja hirtehishuumoria: Minuakin lyötiin päähän, Leivänkuoria ja sellaistaLounastauko ilman lounasta, Mennään jo, lähdetään pois,.

Kirjoittaja saa parempaa kohtelua joiltain vartijoilta, koska on tunnettu kirjailija, joissakin vahdeissa taas juuri työleirille pakotettujen tunnettuus, varakkuus tai huoliteltu ulkonäkö (aluksi, pian kaikki näyttävät villi-ihmisiltä) synnyttää aggression. Eräs mies joutuu piestyksi vain koska "uskalsi näyttää korkea-arvoiselta maaherralta".
 
Kuusi - seitsemän vuotta sitten oli alkanut levitä sanonta "juutalaiset kuorivat kermat päältä". Oli säädetty vähitellen yhä lisää lakeja, joilla juutalaisia estettiin menestymästä. Jo vuonna 1920 oli säädetty laki, jolla säädeltiin yliopisto-opiskelijoiden määrää etnisen alkuperän mukaan niin, että juutalaisia päästettiin opiskelemaan vain suhteessa heidän lukumääräänsä. Työleirillä on pankinjohtaja, joka oli järjestänyt apua kotimaassa syrjityille lahjakkaille juutalaisnuorille, niin että he olivat päässeet jatkamaan opintojaan Prahaan, Padovaan ja Pariisiin. 
Juutalaisia oli määrätty eläkkeelle hyvistä viroista ennen aikojaan ja ajettu asumaan ahtaasti yhteisasuntoihin. Jossain vaiheessa tulivat ulkonaliikkumisajat ja keltaiset tähdet vaatteisiin ja taloihin, joissa oli juutalaisenemmistö. Huhuttiiin, että juutalainen jolta löytyy englanninkielistä kirjallisuutta viedään keskitysleirille, joten herra Szep ja siskonsa lämmittivät kylpyhuonetta kirjastonsa arvokkailla  englanninkielisillä kirjoilla.
Juutalaiset seuraavat uutisia maailmalta jännittyneinä. Tilanteet muuttuvat, Hitlerin kukistumista toivotaan. Moni on hankkinut Ruotsin ja Sveitsin passin, koska nämä maat ovat luvanneet ottaa vastaan juutalaispakolaisia.
Lakien noudattamista vahtivat paitsi sotilaat, poliisi ja vapaaehtoiset siviilit, niin innokkaimpina nuoliristiläiset, kaikkein juutalaisvihamielisin ryhmä.
  
Miksi meille tehtiin näin? Ihmettelimme päivittäin, miten syvälle propaganda voi kaivautua nuorten miesten mieleen. 

Szepin teos valottaa hyvin millaisia juutalaisia Budapestissä asui ja miten eri tavoin he suhtautuivat tilanteeseensa. Monet olivat vain etnisesti juutalaisia, katsomukseltaan uskonnottomia tai kristittyjä. Osa kuten Szep itsekin olivat hyvin isänmaallisia.
Szepille tietenkin oma äidinkieli oli hyvin tärkeä. Pahimpina aikoina "jamboreella", kuten hän leikkisästi työleiriaikaansa kutsuu, hän miettii, että voi sentään painaa asioita mieleensä ja kirjoittaa kokemastaan, mutta mistä kohtalotoverit saavat voimia.


Mieheni luki myös tämän kirjan. Kysyin hänen mielipidettään, ja hän sanoi: "Yllättävä. Kyynisen ronski. Mies joutuu vangiksi ja toteaa paskaaks täs, käydään tämäkin läpi. Kirja tuo mieleen Sotamies Svejkin seikkailut, samaa hulluutta. Natsien älyttömyyttä."
"Liikuttiko", kysyin. "Enemmän nauratti", hän totesi.

    Tuo poika oli komea, hänellä oli pitkä vaalea hiusvoiteella kammattu tukka. Siviilissä hän menisi taideopiskelijasta, mutta luulen hänen työskennelleen tehtaassa; hän oli niitä, jotka huusivat jalkapallo-ottelussa kurkkunsa kipeiksi. Voi olla, että hän oli ihan kunnollinen poika, vain revolveri, pistin ja aate villitsivät hänet. 
    Hän kohotti päätään ja alkoi karjua meille:"Neliriviin järjesty!"

Szep ei tuomitse, vaan tarkastelee ja raportoi. Hän rekisteröi ympärillään tapahtuvaa pahuutta ja hyvyyttä ja näkee, että ne molemmat kärjistyvät ääritilanteessa. Kun miehet makaavat tiilien päällä leirillään, osa varastaa toisten omaisuutta yön pimeydessä, osa peittelee vieressään nukkumista yrittävää. 

Kerronta käsittää muutaman viikon loka - marraskuussa 1944. Lopuksi armeija ottaa ryhmän huostaansa nuoliristiläisiltä ja jakaa vapautuslappuja tietyin perustein. Szep vapautetaan, koska hänellä on Ruotsin passi. Mitä sen jälkeen kenellekin tapahtui, jää kertomatta.

Tunnen, että siitä ei pidä kertoa, siihen ei pidä uskoa.
Ja sen, mitä tähän mennessä kerroin, sen 'if you want, remember, if you want, forget'.  

Erityistä on se, että Szep on kirjoittanut tämän teoksensa niin lähellä kaikkea kokemaansa. Hän toteakin, ettei ehkä muista kovin hyvin kaikkea tapahtunutta, varsinkaan leiriä edeltäviä tapahtumia, koska hänen mielensä on yhä väsynyt.
 
Surullista on se, että eihän juutalaisia ole kohdeltu hyvin Unkarissa holokaustin jälkeenkään. 
Ernő Szép kuului unkarilaisen modernismin perustajiin ja hänen olisi pitänyt saada arvostusta myös sodan jälkeen. Sen sijaan hän kuoli lähes unohdettuna Budapestissä vuonna 1953.
Kuinka monta hänen kaltaistaan menetettiin Hitlerin käskystä? Ja kuinka monta pidettiin syrjässä holokaustin jälkeen?


P S Tämä kirja saa paikan 40-luvun kirjana Sadan vuoden lukuhaasteessa (klik).
 




12 kommenttia:

  1. Ihan mahtava juttu että kertoja löysi huumoria noissa oloissa, ihmettelen ja ihastelen. Muutenkin kirjailijan lähestymistapa sortoaiheeseen on hatunnoston arvoinen. Upeaa että nostit tämän teoksen framille 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken yllä on koko ajan kysymys, mitä tämä on ja miksi. Miksi valtio kääntyy omia kansalaisiaan vastaan? Musta huumori on keino selvitä. Yhden luvun nimi on Hitler, ja siinä keskusteluluporukka miettii sopivia loppuja hirmuvaltiaalle, humoristisesti ja filosofisesti.

      Poista
  2. Hirtehiseltä tuntuu, vaikka vain luen esittelyäsi kirjasta. Taas kerran tulee vakuuttavasti ilmi, ettei ole rajaa, jota ihminen ei ylittäisi rääkätäkseen toisia tekaistuin perustein valta-aseman turvin. Kirjoittajan suhtautuminen leirikokemuksiin ylittää useimpien mahdollisuudet saati kyvyt. Ihme, etten tunne tämän unkarilaisen teoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista nuoliristiläisistä, "pojanklopeista", tulee mieleen monet muut aivopestyt nuorten ryhmät kuten Pol Potin punakhmerit. Miten kasvattaa ihmisistä järkeviä ja pitää yllä rauhaa?
      Tälläkin hetkellä saivarrellaan "vihaisen puheen" viattomuudesta Euroopassa, samalla kun ajatukset ovat muuttuneet ja muuttumassa puheiden kautta teoiksi.

      Päivän Kouvolan Sanomien mielipidepalstalta: "Olemme monessa asiassa syrjittyjä verrattuna maahanmuuttajiin. Meiltä leikataan tukia, korvauksia ym. Maahanmuuttajat menevät laskuineen Kelan/sossun luukulle, hommat hoidossa. Me maksamme. Heillä oikeuksia, meillä velvollisuuksia. heitä ei saa moittiia vaikka olisi aihettakin. Ei ihme että kansa kapinoi." Hallituksemmehan päinvastoin koittaa rakentaa kahdentasoista tukijärjestelmää, maahanmuuttajille alempaa, mitä ei varmaan kuitenkaan hyväksytä. Ja kaikki vähäosaiset menevät noille luukuille, jos toimeentulo ei riitä!
      On oltava tarkkana syntipukkiajattelun kanssa. Valistus hoi!
      Ja kyllä valtion tehtävänä on suojella kaikkia eikä lietsoa korkeista asemista käsin ihmisiä toisiaan vastaan.

      Poista
  3. Lissu kirjoitti äskeisen kommentin. Kiusallista tulla merkityksi anonyymiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit kirjoittaa kommentin loppuun nimesi, jos muistat, niin kauan kuin profiilisi on hukassa. Olisin ehkä arvannut sinuksi tuosta lopusta, koska arvelen, että tunnet paljon etäisellä sukulaiskielellämme kirjoitettua kirjallisuutta.

      Poista
  4. Metkaa, että pystyn kommentoimaan iPadissa, mutten Windows-läppärissä. Lissu

    VastaaPoista
  5. Tämä olikin ihan uusi kirjailija minulle, kiitos tästä mielenkiintoisesta esittelystä!

    Luin pari vuotta sitten saksanjuutalaisen Victor Klempererin päiväkirjat sotavuosilta ja siitä iskee aivan järkyttävällä voimalla juuri tuo tässä esiin nostamasi raportointi ja ympäröivän yhteiskunnan tarkkailu, Klempererin vaimo oli ei-juutalainen mikä pelasti aviomiehen. Mutta se kuinka elinoloja ja ennen kaikkea ihmisoikeuksia vähennetään pikkuhiljaa, sen Klemperer kuvaa piinaavan tarkasti. Ensin menee auto, sitten radio, talon he saavat keploteltua toiselle nimelle (ja saavat sen kuin ihmeen kaupalla takaisin sodan päätyttyä), mutta lopulta jopa kissan pitäminen kielletään juutalaisilta. Klemperer kuvaa käsittämättömän neutraalisti kaikkea tapahtuvaa, mutta hänellä oli selvä missio heti kun natsit astuivat valtaan. Jonkun olisi dokumentoitava tapahtumat ja Klemperer otti sen tehtäväkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että kerrot tästä kirjasta, Mari!
      Nuo ajat olivat niin käsittämättömiä. Ei ihme, että niin moni on kirjoittanut niistä raportoiden ja yrittäen käsittää. Myös me lukijat luemme yhä uusia eri näkökulmista kirjoitettuja holokaustikirjoja. Aihe ei vanhene.

      Poista
  6. Kauhia, kun ei ehdi ajoissa lukea tärkeitä kirjoituksia tärkeistä kirjoista! Tästä en ollut kuullutkaan, joten suuri kiitos esittelystä. Todella kiinnostavaa lukea tämä. Mietin paljon Unkarissa käydessä, millaista holokaustin jälkipyykki on siellä ollut. Todella riipaiseva kokemus oli seistä Tonavan rannalla Budapestissa, jossa rantakivetyksellä on messinkisiä kenkiä muistona juutalaisten lahtauksesta Tonavaan. Veri on virrannut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olin kaupunkilomalla Budapestissä, olikohan kesällä 2008, varasin oppaan, joka vei kierrokselle juutalaisten muistomerkeille, synagoogiin ja entiselle ghettoalueelle, jossa asuu nykyisinkin juutalaisia. Mieleenpainuva kierros. Opas, joka talvisin toimi englannin opettajana, näytti holokaustin muistotaulusta oman isänsä nimen. Kävin kirjakaupassa ostamassa hänen suosittelemanaan pari unkarinjuutalaisten kirjailijoiden kirjaa. Opas kehotti kiinnittämään huomiota siihen, minkä kohtelun saamme näiden ostosten vuoksi - ja totta tosiaan, edellisen asiakkaan ostos laitettiin nättiin kassiin, meidän viskattiin pöydälle sellaisenaan kyllästyneesti ilmehtien.
      Muistan myös nuo kengät.

      Poista