Luin juuri Jani Toivolan kirjan Rakkaudesta (2021). Joskus kesän alussa olen lukenut tanskalaisen Anne Cathrine Bomannin teoksen Agathe (2017) ja odottanut, milloin löytäisin sopivan näkökulman kirjoittaa siitä.
Nyt nämä kirjat alkoivat puhua toisilleen. Ne keskustelevat rakkauden kipeydestä, peloista ja elämästä selviytymisestä.
Keskustelun sävy on rehellinen ja arvokas.
Kirjan ulkoiset tapahtumat ovat pieniä, päähenkilön, 71-vuotiaan hartaasti eläkepäiviään odottavan, kyynistyneen psykiatrin sisäisessä liikehdinnässä sen sijaan tapahtuu iso muutos. Hän elää tylsää elämää, jossa ei odota keneltäkään mitään ja tuskin kuuntelee asiakkaittensa vuodatuksia. Hän ei halua ottaa enää yhtään uutta asiakasta, mutta eräs nainen, Agathe, ei anna periksi.
Agathen kanssa vietetty aika saa psykiatrin näkemään itsensä ja ympäristönsä uusin silmin.
Pidän kirjan ydinkeskusteluna seuraavaa, jossa psykiatri on voittanut vastahakoisuutensa ja lähtenyt tapaamaan sihteerinsä miestä, joka makaa kuolinvuoteella.
Hän irrotti otteensa, kun kuiva yskä pakotti hänet käpertymään kerälle. Ojensin hänelle lasin, ja hän joi hieman vettä.
"Toivottavasti teille selviää, mitä pelkäätte", hän kähisi ja painautui tyynyihin. "Kaikki muu olisi hirvittävää tuhlausta."
Katsoin häntä ja kohautin olkapäitäni. Eikö valtaosa ollut tähänkin asti ollut tuhlausta? Kysyin silti:" Miten saa selville, mitä pelkää?"
"Minun kokemukseni mukaan", Thomas vastasi, ja hänen silmänsä painuivat umpeen, "kannattaa aloittaa siitä, mitä eniten toivoo."
Pelot hallitsevan yllättävän paljon meidän ihmisten elämää, vaikka usein esiin nostettu tunne on jokin muu, kuten viha, halveksunta ja välinpitämättömyys. Peitämme pelon ja häpeän, koska koemme ne niin pelottavina ja hävettävinä.
Pelot hallitsevan yllättävän paljon meidän ihmisten elämää, vaikka usein esiin nostettu tunne on jokin muu, kuten viha, halveksunta ja välinpitämättömyys. Peitämme pelon ja häpeän, koska koemme ne niin pelottavina ja hävettävinä.
... mitä eniten toivoo.
Rakkaudesta on julkaistu 2021. Sen jälkeen on ilmestynyt Pantteri ja minä (2022), johon on koottu Toivolan sosiaalisessa mediassa julkaisemia kertomuksia elämästään kaksin pienen lapsensa kanssa.
Olen lukenut Toivolan varhaisemmat teokset Musta tulee isona valkoinen (2016) ja Kirja tytölleni (2018), joissa hän pohtii elämää samalla tyylillä kuin Rakkaudesta-teoksessa. Pidän näiden kirjojen esseemäisestä, älykkäästä ja selkeästä tavasta tarkastella monimutkaisia asioita.
Huomasin kirjaston sivuilta, että Toivola on kirjoittanut myös lastenkirjoja, mikä onkin luonnollista, koska hän on antanut itsestään kuvan erittäin lapsirakkaana ihmisenä.
Huomasin kirjaston sivuilta, että Toivola on kirjoittanut myös lastenkirjoja, mikä onkin luonnollista, koska hän on antanut itsestään kuvan erittäin lapsirakkaana ihmisenä.
Toiveet ja pelot hallitsevat myös Toivolan ajatuksia.
Hän on valkoisen äidin kasvattama tummaihoinen homomies joka on pohtinut ihonväriään ja miehuuttaan koko elämänsä. Hän on kokenut erilaisuutta lapsesta asti ja pelännyt, ettei oppisi rakastamaan itseään ja toista ihmistä.
Hän on valkoisen äidin kasvattama tummaihoinen homomies joka on pohtinut ihonväriään ja miehuuttaan koko elämänsä. Hän on kokenut erilaisuutta lapsesta asti ja pelännyt, ettei oppisi rakastamaan itseään ja toista ihmistä.
Hän on nyt nelikymppinen, juuri koulutaipaleensa aloittaneen tytön isä. Rakkaussuhteita on ollut, mutta vielä ei ole löytynyt pysyvää kumppania.
Pidän Toivolan lapsiperhekuvauksista. Lapsi imee vanhemman voimat ja rajoittaa hänen elämäänsä, mutta on rakkainta mitä on. Toivola kiittää tytärtään siitä, että tämä on opettanut hänelle ylivoimaisesti eniten rakkaudesta.
Kaikissa muissa ihmissuhteissani olen tähän asti voinut aina tahtoessani tai tahtomattani valita etäisyyden, arkailun ja peittelyn. Tässä suhteessa sille ei ole tilaa. Kaikki nousee tai nostetaan pintaan, halusin sitä tai en. Ja silti kukaan ei lähde pois.
Minun on pitänyt hyväksyä se, etten kohdannut elämäni rakkautta 25-vuotiaana. Vaikka rinnalle nyt asettuisi kuka tahansa, meidän tarinastamme ei enää voi tulla sitä tarinaa. Onneksi on niin monta mahdollista tarinaa, jotka voivat alkaa tästä hetkestä.
Kiitos valoisuudesta, Jani Toivola!
Kiitos siitäkin, että jaksoit olla eduskunnassa kahdeksan vuotta, kaikesta huolimatta.
Vaikeinta lopulta olikin itsestään kiinni pitäminen. ettei kadottaisi itseään politiikan maailmaan: siihen tarinaan tai sen rooleihin ja vuorosanoihin. Niiden ulkopuolella oli hyvin vähän liikkumatilaa, eikä sivukäytävillä nuuskimisesta yleensä palkittu. Eduskunnan normit tuntuivat häkellyttävän tiukoilta ja vanhanaikaisilta, kuin olisin palannut takaisin yläasteen käytäville: uskallus ylittää annettuja rajoja vaati yksilöltä valtavaa ponnistelua ja rohkeutta, ja usein sitä seurasi ulkopuolisuuden tunne.
Kukaan ei kieltänyt olemasta oma itsensä, mutta mikään ympärillä ei siihen myöskään kannustanut. Toisilla on kyky selviytyä tällaisissa ympäristöissä, mutta minulle se oli alku itseni kadottamiselle. Vuosille, joiden keskellä olin vallanpitäjä ja samaan aikaan vallan alla.
Pidän Toivolan lapsiperhekuvauksista. Lapsi imee vanhemman voimat ja rajoittaa hänen elämäänsä, mutta on rakkainta mitä on. Toivola kiittää tytärtään siitä, että tämä on opettanut hänelle ylivoimaisesti eniten rakkaudesta.
Kaikissa muissa ihmissuhteissani olen tähän asti voinut aina tahtoessani tai tahtomattani valita etäisyyden, arkailun ja peittelyn. Tässä suhteessa sille ei ole tilaa. Kaikki nousee tai nostetaan pintaan, halusin sitä tai en. Ja silti kukaan ei lähde pois.
Minun on pitänyt hyväksyä se, etten kohdannut elämäni rakkautta 25-vuotiaana. Vaikka rinnalle nyt asettuisi kuka tahansa, meidän tarinastamme ei enää voi tulla sitä tarinaa. Onneksi on niin monta mahdollista tarinaa, jotka voivat alkaa tästä hetkestä.
Kiitos valoisuudesta, Jani Toivola!
Kiitos siitäkin, että jaksoit olla eduskunnassa kahdeksan vuotta, kaikesta huolimatta.
Vaikeinta lopulta olikin itsestään kiinni pitäminen. ettei kadottaisi itseään politiikan maailmaan: siihen tarinaan tai sen rooleihin ja vuorosanoihin. Niiden ulkopuolella oli hyvin vähän liikkumatilaa, eikä sivukäytävillä nuuskimisesta yleensä palkittu. Eduskunnan normit tuntuivat häkellyttävän tiukoilta ja vanhanaikaisilta, kuin olisin palannut takaisin yläasteen käytäville: uskallus ylittää annettuja rajoja vaati yksilöltä valtavaa ponnistelua ja rohkeutta, ja usein sitä seurasi ulkopuolisuuden tunne.
Kukaan ei kieltänyt olemasta oma itsensä, mutta mikään ympärillä ei siihen myöskään kannustanut. Toisilla on kyky selviytyä tällaisissa ympäristöissä, mutta minulle se oli alku itseni kadottamiselle. Vuosille, joiden keskellä olin vallanpitäjä ja samaan aikaan vallan alla.
Voin kuvitella, että Jani Toivolan tapaiselle herkälle tyypille eduskunta muodollisesti sivistyneenä mutta ankaran kilpailun näyttämönä on kova organisaatio. Varsinkin nykyään, kun hyvät tavat on muutenkin jo kuopattu sananvapauden nimissä.
VastaaPoistaKoitan muistella, ketä muita oli kansanedustajina samaan aikaan Jani Toivolan kanssa. Silloin oli loukkavaa puhetta vähemmistöistä, ja muistan, että loukkaannuin Toivolan puolesta. Nyt sitä on enemmän.
PoistaSaamme seurata lähivuodet, miten rasistinen puhe koitetaan normaalistaa enenevässä määrin eduskunnassa puhemiehen kannustamana.
Olin juuri miettinyt, miten Junnilan käytös "vitseineen" ja luikerteluineen oli yksi yhteen erään oppilastyypin kanssa, kun luin, että Jani Toivola vertaa eduskunnassa kokemaansa ilmapiiiriä siihen, mitä koki yläasteella.
On varmasti ollut Toivolalle raskasta olla eduskunnassa. Siellä kuitenkin on jo silloin ollut tyyppejä, joiden mielestä hänen kaltaistensa vähemmistöihmisten ei kuuluisi olla edes olemassa. Kylmäävää! Olen seurannut silmä kovana tämänhetkisiä politiikan uutisia. Saa nähdä, riittääkö medialla rohkeus nyt toden teolla käydä läpi perussuomalaisten likakaivoja.
VastaaPoistaOlen tyytyväinen siitä, että Junnila joutui eroamaan, vaikka jo välillä näytti siltä, että melkein mitä tahansa hyväksytään kunhan vain hallitus pysyy koossa. Tässä median nopeus oli erittäin tärkeää, samoin Sauli Niinistön painavat sanat ja se, että Junnilalla oli otsaa vielä omasta kohtalostaan äänestettäessä viestiä uskollisuuttaan rasisteille. Kokoomuksen nuorilla oli myös suoraselkäinen vetoomus pitää kiinni arvoista mieluuummin kuin vallasta.
PoistaKyllä siellä on hurjia asenteita muillakin, ja Purra tietysti on halunnut, että juuri tämä puolueen ääriporukka pääsee vaikuttamaan.
Eräs hyvä asia tässä on se, että ennen keskustaa ja nyt perussuomalaisia äänestäneet näkevät, mitä porukkaa ovat kannattaneet.
Pelkään, että myös osa kokoomuslaisista ministereistä hyväksyy "äärioikeistokielen" ja asenteet.
Olen vuosien mittaan ihmetellyt, miten äärioikeistolaisten on annettu käyttää ja levittää asiallisissa keskusteluissa omia ivallisia termejään. Kyllä keskustelujen juontajien pitäisi pysähtyä, jos joku käyttää sanaa "haittamaahanmuutto" tai "väestönvaihto" eikä jatkaa kuin ei mitään outoa olisi sanottu.
Halla-aho aloitti Scripta-blogissaan kielen vääntelyn jo 2000-luvun alussa, ja isomman pakolaismäärän aikaan 2005 maahanmuuttovihamielisyys oli todella pinnalla. Silloin, kuten nytkin, viha ja iva selitettiin vitseiksi tai hienommin ironiaksi ja sarkasmiksi.
Perussuomalaiset korostavat sitä, miten haluavat pitää yllä keskustelua maahanmuuton ongelmista, mutta juuri he estävät sen keskustelun asiattomuudellaan.
Huomenna kait on koko päivä varattu uuden hallituksen toimintakyvyn rakentamiseen. Toivon, että siellä tehdään vaikka uusia "puhdistuksia" nyt (NYT on se aika!) niin että syksyllä pystyttäisiin toimimaan.
Toisaalta - eihän ihmisten arvot yhdessä kokouksessa muutu.
PoistaKirjoitat hyvin. Nimenomaan kieltä väännellään omiin tarkoitusperiin. Joka päivä tulee jokin uusi älyttömyys, jonka joku persuministeri on sanonut tai kirjoittanut. Aivan käsittämätöntä.
PoistaJa sitten vastaukseksi vähättely tai ajojahdista syyttäminen, ei anteeksipyyntöä tai vakuutusta muuttumisesta.
PoistaOlen tavannut vuosia sitten Jani Toivolan. Hän ei taatusti muista minua, mutta minä muistan hänet. Hän veti esiintymiskoulutusta ja hän sattui istumaan lounaalla minua vastapäätä. Ihana tyyppi! Monesti kirjoittajan tapaaminen on pettymys, mutta ei tällä kertaa. No siinä vaiheessa hän ei ollut vielä julkaissut mitään.
VastaaPoistaKirjoitin taas vahingossa kommentin nimettömänä, ei ollut tarkoitus. T. Heidi
VastaaPoistaHeidi, sama on sattunut minulle useamman kerran. Ei haittaa.
PoistaJani Toivola on miellyttävä ihminen.
Minullakin on lyhyt kokemus hänen tapaamisestaan. Hän juonsi nuorisomessuja Inkeroisissa. Vein koululuokan sinne ja seurasin Janin esiintymistä.
Tuntuu raastavalta, että hän on hävennyt kehoaan (kertoo tässä kirjassa), minusta hän on komea mies.