Miten kirjani ovat syntyneet 5, toim. Markku Turunen

Miten kirjani ovat syntyneet -sarjan ensimmäinen osa on vuodelta 1969 ja sen jälkeen kirjoja on julkaistu noin kymmenen vuoden välein, kuusi osaa tähän mennessä. 

Miten kirjani ovat syntyneet 5 julkaistiin 2012. Kirjan on toimittanut kirjailija Markku Turunen ja siihen on koottu edellisenä vuonna Turun yliopistolla osana Turku 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtumia pidetyt kirjailijoiden luennot. Yleisömäärä oli ollut odotettua vähäisempi, minkä vuoksi luentosarja uusittiin Helsingin Teatterikoulun tiloissa keväällä 2012, mutta sielläkään ei tavoitettu edellisten luentojen hurmosta. Vuoden 1990-luennoissa Joensuussa jopa iso konserttisali Carelia oli osoittautunut liian pieneksi, kun Jörn Donner ja Leena Krohn olivat olleet esiintymisvuorossa ja vuoden 2000 yleisö Helsingissä oli ollut kaikkien aikojen suurin. 
Mitä sellaista tapahtui vuosituhannen vaihteessa, että kirjallisuus ei enää ollut rock? Digitalisaatio, tietokonepelit, yhtenäiskulttuurin hajoaminen?
Tämän kirjasarjan viimeisin osa 6 ei enää koostukaan luennoista vaan yhden henkilön suorittamista kirjailijahaastatteluista ja hänen niiden pohjalta kirjoittamistaan kirjallisista artikkeleista.
Kirjoitin jokin aika sitten vertaillen osista 1 ja 6 (klik) ja käsitykseni siitä, että kirjailijan oma luento/kirjoitus on haastattelua parempi on vain vahvistunut. Kun aihe on "Miten kirjani ovat syntyneet", niin lukija kyllä odottaa kuulevansa kirjailijaa itseään, ei sitä mitä haastattelija on hänen kertomastaan valinnut painettavaksi.  

Tässä nyt lukemassani osassa kirjailijat ovat hyvin erilaisia jopa luentojensa pituuksissa. Monika Fagerholmin luentoteksti on 40-sivuinen, Arja Tiaisen 12-sivuinen. Ilmeisesti luentoaika on ollut sama, joten joillakin on jäänyt enemmän aikaa yleisökysymyksille kuin toisilla. 

Runous on nimenomaan kokeilun rajatonta aluetta, uuden hakua aina. Mutta törmäilyäkin se on, empiiristäkin tekstiä siitä missä seinä tulee vastaan. Ei se vastaan tule, vaan itse kävelet, jos kävelet sitä päin. Törmäillä kuitenkin täytyy, sulava käytös ei käy laatuun. Laatu nimittäin kärsii, jos runo on virtaviivainen ja liian valmis. Silloin teksti helposti luiskahtaa lukijan käsistä. Voi kokeilla tekstin muodoilla: voiko runo olla maalaus tai sävellys tai ready made -teos, voiko se olla stand up -komiikkaa tai rukous, resepti tai nyrkkeilyharjoitus. Kaikkia niitä runo voi olla. Yhtä aikaakin.

Yllä oleva on ote Ilpo Tiihosen tekstistä Kirkas ja pimeä. Hän pohtii myös kysymystä, mitä tulisi lukea tullakseen kirjailijaksi ja kertoo kaikkiruokaisena lukijana helpottuneensa "takautuvasti", kun luki Juha Tantun jutun, jossa tämä vakuutti, että kirjoittajan olisi hyvä lukea kaikenlaista "Anttilan myyntiluettelosta Koraaniin".  

Fagerholmin Tiaisen ja Tiihosen lisäksi tässä kirjassa on luentotekstit/kirjalliset esseet seuraavilta: Claes Andersson, Helena Anhava, Agneta Enckell, Laila Hirvisaari, Simo Hämäläinen, Anna-Leena Härkönen, Markku Into, Marja-Leena Mikkola, Pertti Nieminen, Sinikka Nopola, Aulikki Oksanen, Veronica Pimenoff, Hannu Raittila, Lars Sund ja Harri Tapper. 

Kirjan toimittanut Markku Turunen on antanut alkusanoilleen otsikon "Tihentyneet hetket". Voisiko sen paremmin sanoa! 
Kirjan kirjoittamisessa on varmaan jokaisella kirjailijalla paitsi tuskaiset hetkensä niin myös niitä ihania tihentyneitä hetkiä, jolloin tekstiä syntyy vaivattomasti ja saa kokea onnistumisen tunteita.
Arja Tiaisen tie kirjailijaksi ei ole ollut helppo. Hän sanoo varsinkin proosan takkuavan välillä kovasti, olisiko lukihäiriöllä osansa tässä, mutta mikään ei ole hänelle yhtä tärkeää kuin jokapäiväinen kirjoittaminen, ja joskus tekstiä syntyy kuin itsestään.
Kerran tulin todella vihaisena Eino Leino -seuran kokouksesta ja tein bleiseri päällä valmiin kuunnelman. Aivan muusta kuin jostain riidasta leinoseurassa. Minut kannattaa suututtaa, joskus juuri se tuottaa hyvää, vissi äkäisyys.
    

Merkkaan tämän kirjan Sadan vuoden lukuhaasteeseen 2010-luvun kirjaksi.