Dimi Salo, Sopivanlaiset

Dimi Salon tuore kirja ja albumi Sopivanlaiset veivät minut edellisen lukemani kirjan 1600-luvun maailmasta nykyaikaan ja sen ongelmiin. Yllättäen näiden kahden kirjan aiheissa on myös samaa. Myös Aino Kallas käsitteli sopivanlaisuutta Sudenmorsiamen Aalon hahmossa.
  

Salon romaanissa kukaan kolmesta päähenkilöstä ei koe sopivansa raameihin, jotka ovat nykymaailmassa paljon väljemmät kuin Aalon maailmassa, mutta se väljyyskin saattaa lisätä ahdistusta. Se saa kysymään, mikä olisi kaiken paljouden keskellä minun tapani olla ja miksi en osaa löytää sitä.    

Kirja koostuu Aava-tyttären ja hänen vanhempiensa, yrittäjänä toimivan Hannele-äidin ja työttömäksi joutuneen Juhani-isän, elämän tapahtumista vuoden aikana 2010-luvun Oulussa. Kukin henkilö kertoo vuorotellen omasta elämästään, ajatuksistaan ja muistoistaan. Jokaiseen lukuun kuuluu oma laulunsa, joka on luvun lopussa kirjoitetussa muodossa ja jonka voi kuunnella levyltä lukemisen välissä tai erikseen, 12 kaunista laulua. 

En ole koskaan ennen lukenut kirjaa, johon olisi sävelletty oma musiikkinsa.
Luin kirjan ensin ja sitten kuuntelin albumin, jonka muutamaan lauluun ihastuin erittäin paljon. Laulut esittää Dima Salo itse apunaan useita soittimia soittava muusikkoryhmä, jonka kanssa toteutettu musiikki on sisällöltään painavaa ja kauniisti soivaa taidepoppia. 
Laulut kuulostavat siltä, että ne kuulisi mielellään osana musiikkinäytelmää, jota Salo kirjan lopun Kiitos-tekstissään jo kertookin työstävänsä.  

Aava on työssä karaokebaarissa, mikä varsinkin äidin mielestä on epäsopivaa  alisuoriutumista.
Aava pohtii naisena ja miehenä olemisen stereotyyppisiä vaatimuksia ja kokee itsensä sopivanlaiseksi vain uimahallissa, jossa olo tuntuu keveältä ja kevyeltä. Hän viihtyy työssään yötyöläisenä baarissa. Työ on helppoa ja hän ehtii miettiä työnsä ohessa elämän peruskysymyksiä.

Suuren osan elämästäni olen yrittänyt olla jotenkin sopiva ihan kaikille. Mutta sehän ei ole edes mahdollista! Ja nyt pyristelen vastaan kaikkia olettamuksia, odotuksia ja vaatimuksia mitä läheiset ja yhteiskunta tuntuvat asettavan. Olen yli 25-vuotias, naimaton, lapseton, lainaton, naisoletettu. Ihminen. Kuka täällä määrää ja päättää, jos se en ole minä itse?  

Juhanilla on paha olla. Hän tietää, ettei ole sellainen kuin miehen pitäisi olla ja että Hannelekaan ei ole häneen tyytyväinen. Hän masentuu jopa niin pahasti, että miettii elämänsä lopettamista. 
Juhani kokee olevansa sopiva vain kirjastossa muiden hiljaisten joukossa, kotona yksin tanssiessaan ja joskus tyttären työpaikalla laulaessaan mielikappaleitaan.

Kun joutuu olemaan vuosikaudet tahtomattaan työttömänä, se nakertaa itsetunnon hiekanmurusiksi. Yritän saada pidettyä pääni pinnalla. Miksi minä en kellu, vaan uppoan, vajoan pohjaan? En osaa uida kunnolla. Räpiköin pintaan henkihieverissä. Hörppään vettä, kaon.

Hannele on kovettunut puurtaja ja pärjääjä, joka ei vapaudu missään eikä osaa olla tyytyväinen kehenkään mukaan lukien itsensä.  Hän katselee itseään ankarin silmin ja kokee alemmuutta, jonka pukee ylemmyydeksi. Tämä tulee erinomaisesti esiin uhoavassa laulussa Naapurin Kirsti, josta alla pari säkeistöä. 

Minä olen fiksumpi kuin naapurin Kirsti
Minä olen terveempi kuin naapurin Kirsti
Olen paljon hoikempi ja hyödyllisempi
Minä olen parempi kuin naapurin Kirsti

Minun lapseni väittelee tohtoriksi
Minun lapseni hyövää yhteiskuntaa
Minun lapseni pärjää maailmalla
Minun lapseni on parempi
Minun vereni on parempi
Minä olen paljon parempi
Kuin naapurin Kirsti

Salo on luonut vahvat hahmot, joiden käyttäytyminen, valinnat ja pelot selittyvät heidän taustastaan. Hän ei kuvaa ketään mustavalkoisesti eikä tuomitsevasti. 

Hannelen töykeys lähtee pelosta. Hän vaatii itseltään ja läheisiltään tomeruutta ja suoraselkäisyyttä, koska pelkää sortumista. Hänen on vaikea luottaa ja asettua hoivattavaksi. He ovat Juhanin kanssa avoliitossa, koska Hannele ei ole uskaltanut sitoutua.
Erään laulun nimi on Teit varmasti parhaasi, siinä Aava laulaa lenkillä edellä pinkovalle äidilleen tätä ymmärtäen.
Minä seuraan sua hyvän matkan päästä 
Vilkuilet taaksesi, pysähtymättä
Mahdun samaan kuvaan kun olen reipas
Vahva ja vaivaton, heleä ja suruton  

Kirjan dialogi on Oulun murretta, mikä piristää yleiskielistä kerrontaa.

   - Siis mikä sun oikia nimi on?

   - Mun etunimi on Aava Meri-Tuuli ja mun sukunimi on Ranta-Mattila. Aava on erikseen ja sitte muut tullee  yhdysviivalla.
   - Sulla on outo nimi. Tosi pitkä ja vaikia.

   - Jaa, entä sitte?

Aina joku neropatti alkaa hoilottamaan sitä kuuluisaa ja väsynyttä Satumaa-tangoa. No, erotunpahan ainakin. Joskus saatan jopa jäädä nimeni vuoksi jonkun mieleen.
   - Eli ookko nää niinku Aava vaan?
   - Juu, ihan pelekkä Aava käy.

Paitsi päähenkilöitä Salo katselee muitakin psykologisesti tarkalla silmällä.
Niin karaokebaarin vakiasiakkaat kuin kuntosalilla kävijät on kuvattu ironisen huumorin läpi. Nautin lukiessani Norsu-ukon, Miss Timmin, Testosteroniköriläitten, Permisten, Harmisten ja Riuku-Petterin kuvauksia. Löysin kuntosalihahmoista myös itseni: selvä Permis, vaikka en ole permanenttipäinen.  

Kiinnyin lukiessa hyvin rakennettuihin hahmoihin Aavaan, Hanneleen ja Juhaniin. Lukisin mielellään heistä lisää. Mihin Aava päätyy pohdinnoissaan? Vahvistuuko Hannelen ja Juhanin liitto? Tapahtuuko jotain odottamatonta, ehkä traagistakin, mikä muuttaa heitä? Jatko-osa, kiitos!

Dimi Salo on laulaja-lauluntekijä, muusikko, musiikkipedagogi ja musiikkitoimittaja. Sopivanlaiset on hänen esikoiskirjansa. Sain tämän kirjan ja levyn Dimiltä itseltään. Kiitos!

Kun avasin paketin, huokaisin ihastuksesta. Tänä aikana jolloin kirjoja ja musiikkia myydään paljon aineettomina tuotteina, tällaisten viimeisteltyjen esineiden kauneus ihastuttaa. Kirjan ulkoasun on suunnitellut Henna Raitala ja kuvituksen tehnyt Riina Kantola.  

Juhanin laulu Täyttä ja tyhjää soi mielessäni tässä kirjoittaessani: "Tein paljon niinkuin kuuluikin, otin vastuuuta ja lainaakin..."

Unohdinko mainita, että Sopivanlaiset on yhteiskunnallinen romaani. Eiköhän tunne sopivanlaisuudesta ole ainakin yhtä paljon kiinni yhteiskunnasta kuin yksilön persoonasta. Paljon se on kiinni myös siitä, miten kohtaamme toisemme.