sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Aino Kallas, Sudenmorsian

 



Aino Kallas (1878 - 1956) oli tuottelias ja monipuolinen kirjailija. Hän asui ison osan elämästään virolaisen miehensä kotimaassa ja sai aiheita kirjoituksiinsa ympäröivästä yhteiskunnasta, mistä syystä myös virolaiset ovat pitäneet häntä omana kirjailijanaan. Kallaksen äidinkieli oli suomi ja hän kirjoitti suomeksi, kiitos fennomaaniaatetta kannattavien vanhempiensa. 

Kallaksen parhaina  teoksina on pidetty hänen kolmea teostaan, Barbara von Tisenhusen (1923), Reigin pappi (1926) ja Sudenmorsian (1928), joille on yhteistä arkaainen kieli ja balladinomainen tarina. 

Luin Sudenmorsiamen uudelleen monen vuoden jälkeen. Muistelen, miten ensimmäisellä lukukerralla uppouduin sen traagisiin kohtauksiin ja mystiikkaan. Tarinahan on hyvin visuaalinen. Kallas muokkasi kirjastaan myös näytelmäversion, ja Tauno Pylkkänen sävelsi siitä oopperan radiolle vuonna 1950.
Toisella lukukerralla luin kriitikkomaisesti - blogikirjoittaminen on vienyt viattomuuteni - mutta silti suuresti nauttien.  

Arkaainen kieli on vanhansävyistä kieltä, jolla saatetaan luoda illuusio siitä, että siirrytään jonnekin kauas historiassa. Arkaaisuutta käytetään myös juhlavuuden aikaansaamiseksi.
Suomen kielessä vanhahtavuus syntyy usein käänteisellä tai muuten erikoisella sanajärjestyksellä. Kallaksen tekstissä 'koska', joka nykyään tarkoittaa vain syytä, on aikaa tarkoittava 'kun'. Esimerkki: "Mutta koska Aalo jälleen havasi, näki hän lepäävänsä ison kiven kupeella, lähellä kotipirttiänsä Pühalepassa, ja sudennahka oli hänen vieressänsä."

Virkkeet alkavat  usein konjuntioilla 'ja', 'niin', 'vaan' ja 'mutta'.
Kallaksen käyttämät vanhahtavat sanat ovat useimmiten ainakin vanhemmalle lukijalle aivan ymmärrettäviä ja pääteltävissä.  'Mitämaks' on sana jota mietin, mutta päättelin, että useimmiten se oli sama kuin nykykielen 'ehkä'. 

   
Kirjan ensimmäinen luku esittelee päähenkilöt Aalon ja Priidikin. Tapahtumapaikka on Hiidenmaa ja aika 1600-luku, jolloin noituuteen uskominen oli yleistä. 
Priidik seuraa salaa erään neidon helliä otteita "suvisessa lampaanpesossa". Hän lumoutuu nuoren naisen poikkeuksellisesta lempeydestä ja kauneudesta ja ohittaa siksi hänessä havaitsemansa vaaraa ennakoivat tunnusmerkit, "noidanluoman", perhosen siiven muotoisen luomen, joka tunnetaan Saatanan puumerkkinä ja punaisena loistavat hiukset. 

Susilaumat olivat yleisiä noihin aikoihin, ja koska sudet raatelivat karjaa, niitä pyrittiin vähentämään, järjestettiin sudenajoja ja ajon onnistuttua juhlia eli peijaisia. Aalo-parkakin päätyy katsomaan tapahtumaa, mutta sinne hänen ei olisi pitänyt mennä. Hän kuulee kutsun, jota kaikki korvat eivät kuule, kutsun liittyä susien joukkoon.  
Niin säyseä ja kunnollinen kuin Aalo ihmishahmossaan onkin, hän ei mahda viettelykselle mitään, ja kohta hän jo miehensä nukahdettua hiipii viettämään öitään poissa tämän vierestä ja juoksee metsässä ihmissutena kokien ylimaallista onnea.

Aalo tietenkin haluaisi molemmat, sekä hyvän elämän vakaan miehensä Priidikin ja pienen tyttärensä Piretin kanssa että yöllisen villinkauniin ja huikean autuaan elämänsä viettien viemänä. Täyttymys on kuitenkin usein tuhon enne. 

Entä Priidik? Miten hän osaa toimia oikein, ja miten hän jaksaa elää?
Näyttäytyikö vaimo hänelle henkipattona todella, sudentaika lauenneena, vaiko vain uniharhassa hän sai viettää tämän suloisen naisen kanssa vielä yhden yön kuten ennenkin? 
Kenen lasta Aalo odottaa? Priidikin vai Saatanan? 
Tietenkään Priidikiltä ei kysytä, yhteisö ja kirkko määräävät, ihminen alistuu. 

Kallas on luonut sadun, jonka voi kokea sellaisenaan, päivitellen kunkin ajan harha-ajattelua, vertauskuvallisena tarinana naisen vapautumisesta (eikö Priidik korostakin Aalon säyseyttä?) tai varoituksena viettien vallasta. 
Meidän aikanamme ollaan taipuvaisia näkemään kaikki kirjoitettu kirjoittajan oman elämän kuvana, joten voisi kai sellaisenkin tulkinnan tehdä.  


PS Lisään tämän kirjan Sadan vuoden lukuhaasteeseen, 1920-luvun kirjaksi.
Kuvassani on Suomi 100 -muki She-Fo vuodelta 1926. Äkkäsin, että voin käyttää näitä Arabian Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi lanseeraamia mukeja tämän haasteen kuvissani. Mukien koristekuvioissa on Suomen historian eri vuosikymmenet.  


14 kommenttia:

  1. Jännä kirja ja siitä mainio esittely arviointeineen. Enpä ole tullut lukeneeksi Kallasta, mutta nyt tiedän jotakin hänen kuuluisasta Sudenmorsiamestaan. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole lukenut mitään muuta kuin tämän yhden joskus kaukaisessa nuoruudessa ensimmäisen kerran ja nyt "varttuneella iällä" uudelleen.
      Kävin tutkimassa muutamien Kallaksen romaanien aiheita ja tuo mainitsemani Reigin pappi, intohimoinen kolmidraama, alkoi kiinnostaa.

      Poista
  2. Erikoisesti kirjoitettu teksti voi aluksi tuntua oudolta ja vieraanuttavalta ja kas, kohta se tempaakin mukaansa ihmeellisiin maailmoihin ♥

    Voi ihme tuotakin pientä lyhyttä näytettä joka alkaa vetää puoleensa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, teksti vie, kun ei pane vastaan.

      Makustelepa tätäkin kohtaa: "Vaan ei vielä ikänä ihmisen hahmossa ollut hänen verissänsä kuplinut niin kultainen riemu ja vapauden autuus kuin nyt, koska hän ihmissutena suolla juoksi."
      Ja tätä, jossa Aalo on sulautunut Metsän Henkeen: "Ja hän hajautui korpikuusien huminaksi, pusertui kultaisena pihkana hongan punaisesta kyljestä, katosi rahakasammalten viheriäksi kosteudeksi..."

      Lukija ymmärtää täyin, että Aalolla ei ole mitään mahdollisuutta valita.

      Poista
  3. Olen tuntenut itseni luopioksi, kun en ole Sudenmorsiantakaan lukenut. Mutta tuon tekstinäytteen perusteella ymmärrän kyllä, miksi se voi olla kirjan äärelläkin vaikeaa. Tällaisille teoksille, täytyy antaa aikaa. Tämä on aivan toista kuin "Hildur-kerronta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on ihan nopealukuinen kirja, lyhytkin, vain 141 sivua. Tuossa kuvassani on koko 1. luku.
      Ehkä tämä kieli on tavallisempaa vanhemmille ihmisille. Itse olen kuunnellut lapsena paljon 1800-luvun puolella syntyneitä isovanhempiani, joiden käyttämässä kielessä oli samoja sanoja kuin tässä Kallaksen tarinassa, esim panna tähdelle (huomata), fundeerata tai hunteerata (miettiä), ylön julkia (hyvin röyhkeä)... tässä joitakin kirjan alusta poimimiani.
      Myös uskonnollinen kieli saattaa oudoksuttaa nuorempia ihmisiä enemmän kuin meitä, jotka istuimme entisajan uskonnon tunneilla kauhistuksesta kankeina.

      Poista
  4. Tätä kirjaa en ole lukenut, mutta varmasti pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on sellaisia teoksia, mitä ehkä pitäisi lukea, koska niihin viitataan usein. Itse en ole lukenut esim. venäläisiä klassikoita kuin nimeksi.
      Minulla on tämän uudelleen lukeminen ollut pitkään mielessäni, ja nyt luin sen osana blogihaastetta - ja niin kuin olen vakuuttanut, etten anna minkään enkä kenenkään määrätä mitä luen. :)

      Poista
  5. Tämä on kyllä mainio kirja, vaikka arkaainen kieli vaatiikin hieman totuttelua (ja aika moni on tätä lukenut mm. blogien klassikkohaasteessa).
    Nuo muut Kallaksen nimetyimmät romaani ovat vielä lukematta, mutta olen novelleja ja runoja kyllä lukenut, ja ovat kyllä myös tutustumisen arvoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ovat. Voi voi, miten paljon hyvää kirjallisuutta jää lukematta.
      Mainitsit, että tätä on luettu klassikkohaasteessa ja lähdin lukemaan toisten kirjoituksia. Onpa hyviä analyysejä ja paljon!

      Poista
  6. MM

    tutkailepa lisänä tuolta:
    https://www.kritiikinuutiset.fi/2018/01/10/kohti-keskinkertaisuutta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä. Kiinnostava artikkeli!

      On koskettavaa, että Kallas oli huolissaan siitä, että kirjoittavia naisia alkaa tulla liikaa ja että heiltä julkaistaan tusinakirjallisuutta ja he näin pilaavat myös vakavasti otettavien naiskirjailijoiden maineen ja mahdollisuuden menestyä. "Kirjailijattariltahan" odotettiin vain jotain pientä ja söpöä.
      Maila Talvion Pimeän pirtin hävitys ja jotkut Maria Jotunin novellit, joita lapsena luin, ovat vahvaa kirjallisuutta. Silloin ei ollut erikseen kovin paljon kirjallisuutta varhaisnuorille, ja nämä olivat aika hurjia kymmenvuotiaalle, joka ehkä silloin olin.

      Mikä siinä vuosisadan vaihteessa mahtoi vaikuttaa naiskirjailijoiden nousuun? Pitää miettiä.

      Poista
  7. Meillä oli sattumalta viikko sitten täkäläisessä kirjallisuuspiirissä teemana viime vuosisadan alun naiskirjailijat ja mm. Aino Kallas, jota esitelmän pitänyt turkulainen kirjallisuustutkija on tutkinut ja hänkin kehui Sudenmorsianta. Minä en muuten ole ollut tietoinen, että niihin aikoihin Suomessa on ollut yhtä paljon nais- kuin mieskirjailijoita, mikä ei täällä keski-Euroopassa olisi tullut kysymykseen. Hyvä Suomi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Suomi - tosiaan! Mutta yhtä paljon jo silloin, onko se mahdollista... ? Tällä hetkellä naisia on kyllä kirjailijoista vähän yli puolet.
      Suomessa on kait yleensäkin kirjoitettu ja kirjoitetaan paljon. Se tarkoittaa, että meillä myös luetaan paljon. Onko se pakoa kylmästä? Tulee vain, mieleen kun vielä huhtikuun alussa pitää kulkea toppavaatteissa.

      Poista