maanantai 9. tammikuuta 2023

Raisa Omaheimo, Ratkaisuja läskeille

 


Raisa Omaheimo, helsinkiläinen kirjailija, koomikko, käsikirjoittaja ja näyttelijä on kirjoittanut teoksen, joka on niin täydellinen kuin vain asiaansa perinpohjaisesti paneutunut ja sen kipeän omakohtaisesti tunteva voi tehdä.
Älkää antako kannen hämätä, kyseessä ei ole kevyttä viihdettä!

Ratkaisuja läskeille on tietokirja siitä, miten läskifobia vaikuttaa suurin piirtein meissä kaikissa, miten torjuvasti lihaviin ihmisiin suhtaudutaan ja miten omaansa ja toisten painoon pitäisi suhtautua. Kirjassa on rinnakkain omakohtaisia havaintoja ja tutkimustietoa. Lopussa on myös mittava lähdeluettelo. 

Omaheimo käyttää keskivertoa painavammasta ihmisestä sanaa läski, koska haluaa ottaa sanalta pois sen negatiivisuuden. 
Olla läski ei tarkoita olla laiska tai tyhmä tai saamaton. Läski on haukkumasana, jota minä olen kuullut elämässäni tarpeeksi ja nyt kieltäydyn ajattelemasta sitä sellaisena. Läski on neutraali sana joka kertoo, että minun kehossani on rasvaa enemmän  kuin keskipainoisessa kehossa. 

Jos kirjan kaksi lukua Me teemme kaikkemme ja Treffeillä läskivihan kanssa eivät saa lukijaa tajuamaan, että lihavaan ihmiseen suhtautuminen on ongelmallista, niin lukijan on oltava tunnevammainen tai ääliö. 
Minä käytän tässä kirjoituksessani sanaa lihava, koska koen sen neutraalimpana kuin läskin. 


Me asetumme lääkärin pöydälle ja annamme hänen imeä sisältämme rasvaa pitkällä työkalulla. Meidän kehomme heilahtelee lääkärin käden työntöjen tahdissa. Me asetumme kirurgin pöydälle ja annamme hänen kuroa vatsalaukkumme kiinni niitein ja pannoin, jotta sinne mahtuisi vain lapsen kourallisen verran ruokaa kerrallaan. 

Siis eikö olekin kauhistuttavaa, että ihmisen terve vatsalaukku tuhotaan ja hän on sen jälkeen vatsavaivainen ja joutuu tarkkailemaan syömisiään lopun elämäänsä? Mediassa näytetään selviytyjiä, joilla heilläkin on ongelmia käsittää mahalaukun pienennyksen aiheuttamaa kutistunutta olemustaan ja tulla toimeen äkkilaihdutuksessa muodostuneiden riippuvien ihopussien kanssa, mutta on suuri joukko niitä leikkauksen läpikäyneitä, joilla ongelma jatkuu. Painon on todettu pudonneen tällä menetelmällä keskimäärin 20 - 30 % parissa vuodessa, osalla vain 10 % tai vähemmän. Kahden vuoden jälkeen osa alkaa lihoa uudelleen, koska kursittu vatsalaukku on venynyt ja ruokahaluongelmaa ei ole korjattu mitenkään. 
Minä olen sitä mieltä, että tulevaisuudessa painon pudottaminen mahalaukkua operoimalla nähdään yhtä brutaalina toimenpiteeenä kuin lobotomia aikanaan.  Älkää menkö näihin leikkauksiin! 


Älkää hyvät ihmiset menkö pudottamaan painoanne myöskään tosi-tv-ohjelmiin, joissa teitä nöyryytetään tv-yleisön edessä ja terveyttänne koetellaan rääkillä, joka kostautuu omaan arkeen palattua, jolloin paino yleensä nousee jopa lähtötasoa korkeammalle. Painon jojoilun on todettu olevan paljon vaarallisempaa kuin pysyvä paino vaikka isompikin.
Kaikkein äärimmäisin ohjelma lihavien ihmisten hyväksikäytöstä on amerikkalainen Hengenvaarallisesti lihava (My 600-lb Life). Olen katsonut sitä silloin tällöin ihmetellen, miten alas ihmisten alentamisessa tv-formaatissa voidaan mennä. Katsokaa ja todetkaa!
Omaheimo puuttuu kirjassaan näihin ohjelmiin ja näkee ne erittäin vahingollisina sekä osallistujien keholle että psyykelle. 

Ihmisen paino on/olisi kullekin oikea ja optimaalinen silloin kun häntä ei ole/olisi häiritty suhtautumisessaan ruokaan ja omaan kehoonsa. 
Mutta voi, meitähän häiritään päivittäin! Tänään juuri osuin netissä "laihduttavan kaurapuuron" ohjeeseen. Siinä ohjeessa neuvottiin sekoittamaan keskenään kaurahiutaleita, vettä, rahkaa, raejuustoa, porkkanaraastetta, pähkinärouhetta, proteiinijauhetta, chiajauhetta ym ja pitämään tämä sotku yön yli jääkaapissa aamulla "nautittavaksi". Huh, kuvassa tämä annos näytti siltä kuin se olisi kauhottu biojätteestä.

Elämme maailmassa jossa on ihan normaalia vihata omaa kehoaan, on normaalia muokata sitä aina ja ikuisesti, on normaalia laihduttaa vuosikymmenien ajan. Elämme kulttuurissa jossa läskivaara vaanii jokaisen nurkan takana. Vaikka olisit keskipainoinen nyt, et välttämättä enää huomenna ole! Salaatinkastikkeissa piilee kaloripommi!  (- -) Ja tiesitkö että vaikka olet laiha, voit silti olla läski, voit olla laiha läski!

Paino kuuluu pituuden ohella geeneihin kirjoitettuihin piirteisiin. Se on meidän omamme ja meille hyvä ja pysyy vahtimatta, jos syömme nälkäämme, herkuttelemme välillä, emmekä tee siitä numeroa. Ei tarvita mitään tavoitehousuja ja läskivahinkohousuja. Ne ovat merkkejä häiriintyneestä painosta ja keskittymisestä painon tarkkailuun.
Omituiset laihdutuskuurithan johtavat syömähäiriöihin ja tuhoavat kehon nälkäviestinnän, samoin yleinen tapa pitää ruokaa jonain ansaittuna palkintona ja satunnaista herkuttelua syntinä, joka on sovitettava mitä pikimmin.
 

"Ai kamala meillä oli eilen viiniä ja juustoja mä syön pelkkää puuroa lounaaksi tämän viikon!" Heleää naurua.
"Pakko oli ottaa tätä jälkkäriä, näyttää niin hyvältä, aijai, täytyy illalla jumpassa sitten tehdä kunnolla töitä!" Heleää naurua.
 

Kiitän Raisa Omaheimoa siitä, että hän puuttuu kehopositiivisuus-termin tekopyhään käyttöön ajassamme. Olen itsekin yrittänyt selittää joissain yhteyksissä, miten tämän sanan käyttö tympii minua. Keskipainoiset tai pikkuisen pulskat naiset julistavat naistenlehden kannessa, miten hienoa on, kun enää ei tarvitse hävetä vatsamakkaroita, koska on tämä kehopositiivisuus, ja alusvaatefirma mainostaa itseään kehopositiivisena käyttämällä kuvissaan uhkeita koon 42 malleja, joilla on täydellinen tiimalasivartalo. En voi kuin huokaista, mitä tekemistä tällä on oikeasti lihavien ja k e h o r a u h a n kanssa. Ihan sama kuin ne onnellisesti masentuneet julkkikset, jotka terveyslehdissä kertovat tyhmemmille, miten helppoa on päästä tasapainoon samoilemalla luonnossa koiran kanssa.
Omaheimo nostaa esiin sanan kehoneutraalius, ja tämähän viittaa juuri siihen, että lopetetaan outo hypetys ja vain hyväksytään erilaiset ihmiset, myös painoltaan erilaiset siinä missä älyltään ja muilta ominaisuuksiltaan.
Kehopositiivisuus-termin voisi liittää maailman muuttamiseen ei oman egon kohottamiseen ja sillä briljeeraamiseen. 
Me emme sano fyysisesti vammaiselle, että kato minäkin olen aika lailla vammainen, välillä onnun, tai etsi huonoihoiselle naamastamme nyppyä tai ryppyä - miksi siis väännellä olemattomia vatsamakkaroita todistaakseen, että sama ongelma tässä meikäläisellä ja näin hyvin pärjään. Ison rasvaprosentin omaavilla ihmisillä ongelmat ovat sitä luokkaa, että saatuaan kutsun jonnekin, pitää miettiä etukäteen, millaiset tuolit siellä on.  

Laihdutusbisnes tuottaa yhä uusia jauheita ja hieromarullia ja tarjoaa turhia kursseja. Ihmiset tarttuvat näihin, koska psykologista apua on niin vähän tarjolla. 
Ylipaino on monitahoinen asia. Siihen kuten terveyteen yleensäkin vaikuttavat sosiaaliset olosuhteet ja ympäristö hyvin paljon. Meillä ei ole samoja lähtökohtia huolehtia itsestämme, ja nykyinen elinympäristömme on monella tavalla ylipainoa aiheuttava. Tietoa meillä on yllin kyllin ja jos lihavuus olisi tiedosta kiinni, niin kaikkihan olisivat laihoja. 

Lihavuus nostaa riskiä sairastua tiettyihin sairauksiin ja pahentaa toisia. Niin vaikuttaa myös alipainoisuus, mutta sitä ei pidetä niin häpeällisenä ja omasta tahdosta kiinni olevana. Painonpudotus ei toimi lääkkeenä aivan kaikkeen. Se auttaa esim uniapneassa ja tyypin 2 diabeteksen hoidossa, jos on ylipainoinen. Näistä sairauksistahan kärsivät myös keskipainoiset.
Omaheimo toteaa vakuuttuneensa siitä, että monissa sairauksissa painonpudotusta parempi ohje olisi suositus kohentaa lihaskuntoa ja liikkua enemmän, lisätä sosiaalista kanssakäymistä, nukkua paremmin ja tehdä vähemmän töitä. Eivätkö nämä ohjeet kuulostakin hyvin paljon samoilta kuin ohjeet hyvän mielenterveyden ylläpitämiseen? 
Yllättävää kyllä, on myös tilanteita, joissa ylipaino on todettu hyväksi: monet sydän- ja keuhkosairaudet, krooniset munuaissairaudet ja etenevät neurologiset sairaudet. Myös isoista leikkauksista toipumisessa ylipaino madaltaa kuoleman riskiä. Tämä tutkimustulos on niin odotusten vastainen lääketieteessä, että se on nimetty ylipainoparadoksiksi (obesity paradox).  

Omaheimo listaa kirjassaan ihan konkreettisia ohjeita lihavien ihmisten selviämiseen läskifoobisessa maailmassa.
Vaaka kannattaa heittää roskiin ja lopettaa laihduttaminen. Jos lääkärin ainoa hoito vaivaan kuin vaivaan on käsky laihduttaa, niin pitää kysyä, miten tämä  hoitaisi samoja oireita ns normaalipainoisella ihmisellä ja pyytää lääkäriä kirjaamaan ylös käyty keskustelu. Kaunis mekko päälle, se jota on säilyttänyt siihen hetkeen kun on laihempi ja kehtaa näyttäytyä. "Voit käyttää sitä nyt. Ihan hyvin voit. Pue se! Se on hieno!"


13 kommenttia:

  1. Kiitos tästä Marjatta, vaikka en itse sinänsä kuulu lihavien joukkoon. Sen verran kuitenkin on ylimääräistä että näihin asioihin kiinnittää kyllä (ahdistuneena) huomiota. Kirja on lukulistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on kyllä kaikille, koska me kohtaamme tätä painohysteriaa kaiken aikaa. Se on surullista ja raivostuttavaa!

      Nyt on taas kaikki lehdet täynnä laihduttamista ja sitä, että älä laihduta vaan ala elämäntaparemontti ja ota pysyväksi tavoitteeksi terveet valinnat. Sekin on minusta erikoista, että joka ateriassa pitäisi muka olla aivan kaikki, jopa niin että aamupuuroon pitäisi lorauttaa rypsiöljyä, koska se on niin terveellistä.

      Minua ärsyttää sekin, että jotkut selittävät, miten kaikki kehot ovat yhtä kauniita. Se on valheellista höpinää - ei kaikkien tarvitse olla yhtä kauniita, vain yhtä hyväksyttyjä ja samat oikeudet omaavia. Ei saa sanoa, että et ole oikeutettu saamaan jotain hoitoa ennen kuin laihdutat. Siinä väheksytään ihmistä ja hänen itsetuntemustaan ja painon nousu juuri voi olla oire sairaudesta tai sen ohella voi olla kehittymässä vaikka syöpä.

      Poista
  2. Kiitos, kattava kirjoitus aiheesta ja siihen liittyen! Tämä on pitänytkin lukea, vaikka ahdistaa jotenkin kaikki syömiseen ja painoon liittyvät kirjat Esim. juuri nyt luen Ainoaa kotiani, josta pelkään liukunevan ongelmia ruokapöytään, jossa niitä ei ole ennen ollut. Ehkä kirja ob vaan niin masentava, en tiedä. No kuitenkin, varmaan olisi Hannankin ollut hyvä saada Ratkaisuja läskeille luettavaksi jo nuorena. Oletan teoksen puhuttelevan myls heitä, joita on haukuttu luuviuluiksi ja kösjetty syömään. Summarum:muut ihmiset luovat ongelman, jota ihmisell itsellään ei ehkä muuten olisi. Miten se voi olla niin vaikea antaa ihnisten olla mitä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös lukenut tuon Hanna Brotheruksen kirjan ja pidin sitä aika lohduttomana.
      Omassa hyllyssäni on kaksi erittäin hyvää kirjaa elämästä paino-ongelman kanssa, Roxane Gray, Hunger: A Memoir of (My) Body ja Portia de Rossi, Unbearable Lightness: A Story of Loss and Gain. Grayn kirja kertoo ahmimishäiriöstä ja de Rossin anoreksiasta. Molemmat tilat pitävät ihmistä vankina.

      Hitorianäkökulma lihavuuteen on myös kiinnostava.
      Omaheimo kertoo luennosta jossa käsiteltiin lihavuutta taiteessa. Maalaustaide osoittaa, että lihavia ihmisiä on ollut aina, mutta ei sitä, onko heitä arvostettu. Luennolla oli kysytty, että jos lihavuutta olisi todella pidetty arvossa, niin miksi miltään ajalta ei ole maalausta jossa Jeesus olisi läski.
      No, minä olen nähnyt yhden vantteran Jeesuksen patsaan. Se oli jossain kirkossa Teneriffalla, lyhyt leveä ja paksuhko hyvin tumma mies, varmaan realistisempi kuin se hoikka viikinki, miksi Jeesus yleensä kuvataan.
      Ja tästä tuleee mieleen, miten suuri stigma miehelle lihavuus onkaan, koska pehmeyttä pidetään naisellisena ominaisuutena.

      Poista
  3. Ihan loistava pitkä monipuolinen bloggaus mainiolta kuulostavasta teoksesta. 🍎

    "kuin olisi kauhottu biojätteestä" 😀 Just noin, Marjatta, hah hah! EIlen katselin samaista ohjetta netissä ja ajattelin että liioittelun puolelle mennään. Kaurapuuroa marjojen kanssa minulle, kiitos, ja porkkanat erikseen. Muut sörsselit jääkööt kokonaan pois.

    Laihduttaminen ja terveellinen ruokavalio tulevat aina mieleen tammikuussa. Pakostakin koska media toitottaa niitä tuutin täydeltä. Itselle sopiva syöminen, juominen ja liikunta ympäri vuoden olisi parempi kuin kerran vuodessa riuhtominen ja stressaaminen.

    Vuodenvaihde on kieltämättä otollista aikaa asian ajatteluun ja sopiva tilaisuus säätää elämäänsä 🍏🍊🍐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita!

      Juu, nykyohjeissa on usein lisätty yksinkertaisten ruokien ohjeisiin pitkä rivi kaikenlaisia omituisia lisiä, jotka vievät pois ruuan perusmaun - ikään kuin ruokailu olisi lääkitsemistä.

      Laihdutusviestintä ja mainonta on holhoavaa ja häiritsevää toimintaa.
      Milloinkahan meillä aletaan kahviloissa ja ravintoloissa kirjoittaa ruokalistaan kalorimäärät annosten perään, kuten USA:ssa on tapana? Eilisen Hesarissa oli Merkintöjä-sarjassa kolumni, jossa Washingtonin kirjeenvaihtaja kirjoittaa, että ruokahalu katoaa pizzajonossa, kun tuijottaa annosten kuvia, joissa on varoituksena kalorimäärä ja seinällä isoin kirjaimin muistutus keskimääräisestä enrergiantarpeesta. Ruuasta varoitetaan siis ihan kuten tupakasta!
      Minusta syömisen pitää olla nautinto, ei synti tai omituista kikkailua ja laskemista.

      Poista
  4. Painosta ja syömisestä on saatu aikaan valtava asia mediassa, tv- kanavat suoltavat kaikenlaisia painonpudotus ohjelmia, niissäkin ihmisiä kohdellaan syyllistävästi.
    Mediassa ja missä tahansa lihavuus on se kestoaihe, nyt on se aika, kun se tulee silmille kaupan kassajonossa lehtiotsikoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja seuraavaksi kohta perään tulee varoitukset kesästä, jolloin kropan pitäisi olla "kesäkunnossa" tai muutoin ei ole uimarannoille menemistä. Ja nyt sitten muka vastaiskuna se, että esitellään "rohkeasti" pulskempia vartaloita, jolloin katsojan huomio kiinnitetään juuri siihen asiaan, että ohhoh onpas kauhean rohkeaa olla bikineissä v a i k k a on iso kooltaan.

      Poista
  5. Olen seurannut muutaman kerran Olet mitä syöt ohjelmaa, joten jääkaappiin katsoessa sanoin miehelleni, että mitähän Pippa Laukka sanoisi meidän jääkaapista. Muuten hyvä, mutta miksi täällä on valmislihapullia!!! Niillä selviän, kun verenpaine laskee liian alas esim. liikunnan jälkeen. Olen normaalipainoinen, mutta syönyt aina nirsosti ja vähän. Sen vuoksi minulla on jo osteopenia ja luut murtuvat herkästi, vaikka olen aina liikkunut paljon. Ystävälläni, joka on ns. liikalihava, ei sitä ongelmaa ole, vaikka hän on aina vältellyt liikkumista. Hänelle on tehty jo sydämen pallolaajennus ja hänellä on sepelvaltimotauti. Verensokerit ja kolesterolit ovat koholla. Hän on aina hyväntuulinen ja positiivinen. Ruokapöytä on aina täynnä tarjottavaa, nam. Äidiltään on perinyt ruokailutavat ja ne ovat jo siirtyneet kolmanteen polveen. Sielläkin on liikalihavuutta.
    Aina kun puhumme vaikka puhelimessa, ystäväni alkaa puhua syömisestä ja liikalihavuudesta ja suvun liikalihavuudesta. Nyt he vannovat sen uuden sokerilääkkeen nimeen, joka välillä loppui apteekeista, kun ihmiset söivät sitä laihdutuslääkkeenä.
    Hyväksytään toinen toisemme pieninä ja suurina ihmisinä. Olishan se outoa, jos kaikki olisivat samanlaisesta muotista tehtyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, Mai! Uimahallien saunoissa näkee, miten monenlaisia meitä on rakenteeltamme ja muodoiltamme.
      Moninaisuus on rikkaus.

      Tuollaisia ohjelmia ei saisi tehdä. Olen myös katsonut joskus sen ohjelman. Siinä tulee aina kohta, jossa tsempattavaa henkilöä pelotellaan ja itketetään sillä, miten lähellä kuolemaa jo ollaan, ellei tavat muutu. Eikö muka kaapissa saa olla ollenkaan valmisruokia ja herkkuja, hilloja ja suklaita ym., just näillä täyskielloilla saadaan ihmiselle aikaan ahmimishäiriö.
      Vielä kamalampi, jos mahdollista, oli taannoin pyörinyt ohjelma Rakas, sinusta on tullut pullukka, jossa pariskunnan hoikempi osapuoli pantiin piiskaamaan lihonutta kuriin, huoh.

      Ilmeisesti näistä ohjelmista maksetaan niiden tekijöille hyvin. MIten muuten joku lääkäri, kuntovalmentaja ja muu ammattilainen käyttäisi osaamistaan tällaiseen soopaan, jonka varmaan itsekin tietää tuloksiltaan kyseenalaiseksi ja jopa ohjelmaan osallistuneille vahingolliseksi. Tietenkin osallistujillekin maksetaan hyvin, jolloin jotkut kulkevat ohjelmasta toiseen "laihdutettavana".

      Poista
  6. Hyvin tuot esiin ajatuksiasi Omaheimon kirjasta. En ole huomannut suht vähän lukevana tämmöisen kirjan olemassaoloa ollenkaan. Painonhallinta- ja mitään laihdutusohjelmia en katso, en ole kiinnostunut lukemaankaan niistä. Vaaka minulla on, mutta pölyyntyy sängyn alla. Valmiseineitä on jääkaapissa ja pakastimessa aina varalle, ettei kumpikaan jaksa joku päivä tehdä perustarvikkeista asti ruokaa. En ole laiha, mutta en niin läskikään. Vartalot muuttuvat iän myötä ja mielelle on terveellistä tykätä itsestään sellaisena kun on.
    Aina meitä on ollut eri kokoisia ja näköisiä ja aina tulee olemaan.
    Joku ihme vimma on nykyään, kun joidenkin ihmisten täytyy esitellä itseään biksuissa (karmea sana!) tai melkein alasti, jopa alasti. No tämä ei kuulu ihan tähän läskiasiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, minusta sekin kuuluu kyllä, sivuaa ainakin.
      Olen kyllä ihmetellyt ihan samaa. Miksi fiksut naiset haluavat paljastella? No, osa on tehnyt siitäkin bisneksen, myy jossain OnlyFansissa itseään pala palalta ja tienaa estyneiden miesten kustannuksella. Se on sitten kai jotenkin hienompaa, selitetään, kun on itse päättämässä eikä jonkun kuvaajan ohjailtavana. Ei ole kovin arvokasta tämä, pikemminkin irvokasta toimintaa. Entä jos se ei tapahdu tienaamismielessä, sitten en tajua ollenkaan. Narsismia?

      Hyvä, että sanot tuon, että vartalot muuttuvat. Olen ajatellut kirjoittaa jonain päivänä vanhenevan ihmisen muutoksista ja itsensä hyväksymisestä. Se on ollut mietinnässä pitkän aikaa, kun olen huomannut, että päälle seitsenkymppsienä on jonkinlainen isompi porras vanhenemisessa.

      Meillä syödään myös valmisruokia jonkin verran. Niissä on ihan hyviä ruokia, esim kaalilaatikot, eikä aina viitsi kokata. Joskus taas se on ihan kivaa.
      Minulla vaa'an kanssa sama, menee kuukausia etten punnitse itseäni. Nuorena kärsin anoreksiasta ja tarkkailin syömistäni pitkälle aikuisuuteen, kunnes huomasin, että ei painoa tarvitse vartioida.

      Poista
    2. Nyt vielä juolahti mieleeni, että sanoinkohan missään täällä, että tietenkin se, että porukka lihoo koko ajan USA:n tyyliin, on terveysongelma, johon pitää tarttua yhteiskunnallisesti. Ei se mitään auta, että kehotetaan näkemään isompi nättinä tai toisaalta aletaan nähdä ruoka vihollisena. Tohotuksen sijaan pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin, karkkilaarit kaupoissa sivuun yms., mikä olisikin jo toisen jutun aihe.

      Poista