Huhtikuuko kuukausista julmin?

 

T.S. Eliotin pitkästä runosta Autio maa (The Waste Land, 1922) on jäänyt elämään suosituksi lainaukseksi sen alku "huhtikuu on kuukausista julmin". Ehkä siinä on jotain tunnistettavaa kylmien maiden asukkaille, joiden on keväällä herättävä talvikohmeestaan. Ihmiset murehtivat nuutuneisuuttaan ja kalpeuttaan. Koti kaipaa piristystä, ikkunat pitäisi pestä ja vähintään hankkia uusia tekstiilejä tai kimppu leikkokukkia pöydälle. Naistenlehdet toitottavat miten on päästävä bikinikuntoon, ehkä nykyään ei enää niin paljon (bodyshaming). Epäilen, että koronatalven jälkeen nuutuneisuus on isompaa kuin ennen.

Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuri kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin.
(Lauri Viljasen suomennos)

April is the cruellest month, breeding
Lilacs out of the dead land, mixing
Memory and desire, stirring
Dull roots with spring rain.
Winter kept us warm, covering
Earth in forgetful snow, feeding
A little life with dried tubers.

Niiden maiden ihmisiä, joilla ei ole pitkää, rankkaa talvea tämä huhtikuun määritelmä ei varmaan puhuttele millään tavalla. Mutta käyttävätkö hekin silti huhtikuusta adjektiivia julma?

"Torstai on toivoa täynnä" on sanonta, jota käytetään miettimättä, miksi. Joko torstaisin aletaan odottaa viikonloppua?
John Steinbeckin pienoisromaani Sweet Thursday sai suomalaisen käännöksen nimeksi Torstai on toivoa täynnä. Siitäkö tämä sanonta on lähtenyt liikkeelle hauskan alkusoinnun vauhdittamana?
Olen kuullut sellaisen selityksen, että torstai on ollut yleinen palkkapäivä ainakin Englannissa. Tämä kuulostaa järkevältä selitykseltä sanonnan alkuperäksi, palkkapäivä todellakin on toivon päivä. 

Tänään on kiirastorstai sekä aprillipäivä. Kävelin katsomassa sinivuokkopaikassani. Ajattelin, että ihailen lehtiä, mutta johan siellä oli ensimmäiset kukatkin. Ilahduin, kun huomasin ruskean aluskasvillisuuden ja vihreiden lehtien seassa kaipaamaani erityistä sinistä, jota on vain sinivuokoissa. 
Olen iloinen myös siitä, että säät ovat niin ihanat ja kohta lumi on poissa ja kävelyreittini monipuolistuvat. Pyöräilykausi alkaa. Olen iloinen myös siitä, että pystyn liikkumaan eikä mikään paikka ole kipeänä. Kolmetoista vuotta minua palvellut lonkkani keinonivel toimii edelleen hyvin. Muistan miten tuskallista kävely oli ennen leikkausta.  
Mietin siinä kävellessäni, miten karmeita sananlaskuja meillä onkaan, kuten se, että onni pitäisi kätkeä. Haluan korjata sen: Kell' onni on se onnen kätkeköön jakakoon. Siksipä yllyinkin nyt tässä kertomaan, mistä olen iloinen. 

Minulle keväät olivat työssä ollessa raskaita, koska niihin pakkautui niin paljon tekemistä, isot kokeet ja arviointi, kevätjuhlat, pikkulapsiperheaikana kevätvaatteiden hankinta kaikille. Luokkahuoneiden ilmastointi oli kurja, aurinko porotti, mutta ikkunoita ei saanut avata. Oppilaat tulivat levottomiksi. Iltaisin oli väsynyt olo. Kun loma alkoi, koti oli kaaoksessa ja oma mieli ärtyisä ja tyhjä. Ei osannut ryhtyä mihinkään. 
Eläkkeellä ollessa tilanne on aivan toinen. Minusta huhtikuu on upea kuukausi. Ehdin seurata kevään etenemistä ja ulkoilla. Kesä ei yllätä minua, vaan minä yllätän kesän hyvin valmistautuneena. 

Kävelylenkilläni pysähdyin katsomaan puhelimesta uutisia. Kauhistuin. Nyt on  Suomessa tänään 1. huhtikuuta ilmestynyt koronavirusmuunnos, kaiken lisäksi myllykoskelainen. No, ilmankos meillä on tartunnat lisääntyneet. Ethän ole vielä ostanut mämmiä? Ethän vaan ole vielä syönyt sitä? Vie se tiukasti muoviin pakattuna ongelmajätteenä jäteasemalle. Covid-Myllykoski tarttuu helposti mämmin kautta. Suklaanamuset sen sijaan toimivat estolääkkeenä kuten rokotus. Nauti niitä ja ole kaikessa varovainen! Omaehtoinen liikkumiskielto on suositeltava.