lauantai 13. helmikuuta 2021

Jari Järvelä, Klik

Luimme Jari Järvelän romaanin Klik peräkkäin mieheni kanssa. Hän kirjoitti Kouvolan Kameraseuran Facebook-sivuille niin innostuneesti tästä kirjasta, että pyysin saada kopioida hänen kirjoituksensa tänne. 
Kas tässä, vieraskynä Unto Mentula.

Huima valokuvamatka

'Olen asunut alicantelaisen ilotalon vintillä neljä kuukautta, kun tapaan Henri-Cartier Bressonin.'

Näin alkaa Jari Järvelän kirja ’Klik’ (Tammi 2020). 

Suomalainen Iris on lyhytkasvuinen, energinen nuori kartanon tyttö viime vuosisadan alkupuolella. Signe Brander kiertelee kuvaamassa kartanoita ja tutustuttaa Iriksen taikalaatikkoon           

 '- Mikä tämä on?

 - Taikalaatikko, nainen sanoo.

 - Maailma seisoo päällään.

 - Se on kuin sinun silmäsi. Sekin näyttää kaiken väärin päin. Ja maailma kääntyy     
    oikein päin 
 vasta täällä.

 Nainen kopauttaa otsaani sormellaan. '  

 
Valokuvauksen kipinä syttyy. Iriksen huima matka alkaa, kun vanhemmat lähettävät poikkeavan tyttärensä ulkomaille parantolaan. 

Tapahtumat saavat vauhtia, kun hän tapaa Henri Cartier-Bressonin. Rolleiflexit, Leicat ja Contaxit tallentavat mm.  Espanjan sisällissodan, Normandian maihinnousun, Marilyn Monroen viimeisen elokuvan kuvauspaikat ja Hampurin tulvan. Iriksen seurassa viihtyvät Cartier-Bressonin lisäksi Robert Capa, Gerda Taro, Elliot Erwitt ja Vivian Maier. Pablo Picasso ja Salvador Dali ovat luonnollisesti mukana matkalla. 

Maailmankuulut kuvaajat lainaavat Irikselle kameroitaan ja Iris kuvaa otoksia, jotka nousevat maineeseen toisten nimillä. Mistäpä löytyvätkään ehkä ne Normandian maihinnousun kuvat, jotka Robert Capan piti ottaa? Entä kuka toimikaan vanhoilla päivillään koulukuvaajana mm. Kouvolan Urheilupuiston yläasteella, vangitsi filmille Prinsessa Dianan kauniit kasvot, ja mitä tapahtui Ateneumin taidemuseolle tilaamatta saapuneille oudoille laatikoille? 

Jari Järvelän kirjassa ei ole yhtään kuvaa, mutta sitä lukiessa mieleen palautuu joukko mestariotoksia. Ja jos kuvat eivät tule mieleen, niitä voi jäljittää netistä. Iris on kuin elokuvan Forrest Gump, mukana kaikkialla, missä tehdään historiaa, tässä tapauksessa valokuvauksen historiaa.

’Kun ihmiset näkevät kameran, he yrittävät aina olla parempia itsejään. Kuvissa he hymyilevät, vaikka kulkisivat koko valveillaoloaikansa naama norsun vitulla. Ja kun niille näyttää kuvan, jossa ne ovat nimenomaan omia itsejään, ne sanovat että tämä on epäonnistunut, kuvissa minä en ikinä onnistu olemaan oma itseni.’     

Suosittelen lämpimästi.



No sitten vielä muutama ajatus minultakin. (Olen muuten minäkin ollut jonkin aikaa Facebookissa ja todennut, että blogini on rakkaimpani, edelleen. Laitan näitä blogikirjoituksiani sinne faceen, paljon muuta en sillä suunnalla "ehdi" puuhastella, enkä aio laajentaa somenäkyvyyttäni muihin kanaviin.) 

Mutta siis Klick ja sen ansiot:
- Oli virkistävää lukea välillä muutakin kuin autofiktiota, kunnon tarina, jonka päähenkilönä on lapsen kokoinen, sitkeä nainen joka löytää intohimonsa ja seuraa sitä epäröimättä, vaikka kukaan ei odota häneltä mitään. 
- Tunnen kaikki Iriksen kohtaamat ikoniset hahmot, valokuvaajat, kirjailijat, elokuvan tekijät ja muut julkisuuden henkilöt lehtijutuista ja elämäkerroista sekä osan heidän töidensä kautta. Iris antaa uuden, virkistävän mielenkiintoisen näkökulman heidän elämäänsä. En enää ikinä voi katsoa joitakin Henri Cartier-Bressonin tai Robert Capan kuvia ajattelematta, että niillä voisi olla tällainenkin tausta. Kulkeminen New Yorkin katuja Vivian Maierin seurassa kruunaa kaiken. 
- Iriksen saamat Iris Rukka! -kirjeet ja niiden perässä sivu, jolla vain yksi lause: Sitten en saanut enää kirjeitä. Puhuttelevaa minimalismia.
- Lukujen nimet: Posliinikissan sähinä, Kaikki kääpiöt ovat tasa-arvoisia, Vuosi I JKa (jälkeen Kameran) Avaa silmät.
- Pidän Järvelän säkenöivästä tyylistä kaikkinensa.
- Loppuhuipennus on  huikea. Elämän satumanvaraisuus kirpaisee. Kuvia tulee ja menee, kuvia ovat myös ne, joita hahmottelee ilman kameraa ja ne, jotka jostain syystä katoavat tai lojuvat jossain kenenkään katselematta.

Minäkin suosittelen lämpimästi.


15.2.
PS Oh my, vasta nyt huomasin ja äsken korjasin  kirjan nimen. Olin koko ajan kirjoittanut sen ck-loppuisena klick. Silmä tottuu virheeseen ja katsoo sen ohi. 
(Tämmöinen piirre on kyllä hyväkin monissa asioissa, mutta ei tässä.)


8 kommenttia:

  1. Luin tämän muistaakseni joulukuussa ja tykkäsin valtavasti. Mielikuvituksellinen plus niin hienosti Järvelä sitoi Iriksen reissut maailmantapahtumiin ja noihin ikonisiin valokuviin. Niin se on, autofiktio tuppaa pursumaan jo korvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa kirjoituksesi. Veijariromaani sopii minustakin hyvin luonnehtimaan tätä kirjaa.
      Olen siitäkin samaa mieltä kanssasi, että tässä oli jokunen, minun makuuni ainakin yksi, henkilö liikaa. Prinsessa Dianan kohdalla ajattelin, että hänet olisi voinut jättää pois. Koululaiset ja nuori museovirkailija toivat kirjan hauskasti nykyaikaan (1900-luvun loppuvuosiin). Unto sensijaan oli sitä mieltä, että prinsessa Dianan hahmokin sopi hyvin Forrest Gump -tyyliseen henkilökavalkadiin.

      Poista
  2. Kiehtova esittely kirjasta, jota en lainkaan tunne. Pääsi listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjasta on kirjoitettu näin hyväksi kirjaksi aika vähän. Tuntuu, että viime aikoina autofiktioita ja kokeellisia romaaneja on nostettu hyvin esiin, perinteisemmät ovat saaneet vähemmän huomiota.
      Luin kauan sitten Jari Järvelän esikoisteoksen Bambi ja muita novelleja ja se niminovelli on jäänyt mieleeni aivan huippuna.
      Tässäkin kirjassa näkyi samaa empatiaa mitä esikoisessa.

      Poista
  3. Onpa mielenkiintoinen tarina! Täällä omassa kirjastossani Järvelän kirjaa ei vielä ole, suomalaiset kirjat tulevat tänne aina viiveellä, mutta pistän muistiin! Harrastan itsekin valokuvausta, joten aihe kutkuttaa mieltä. /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on valokuvausta harrastavalle hyvin kiinnostava kirja. Minä kuulun "passiivijäsenenä" Kouvolan Kameraseuraan. Unto innostaa minua harrastamaan aktiivisemmin ja usuttaa laittamaan tilannekuviani kilpailuihinkin. Jos harrastaisin valokuvasuta, niin keskittyisin tilanteisiin kuten Henri Cartier-Bresson. Pidän myös tarinallisesta kuvaamisesta.
      Mutta - valokuvausta voi harrastaa myös käymällä näyttelyissä ja ihailemalla toisten tuotoksia.

      Järvelän kirja on mielikuvituksen juhlaa.

      Poista
  4. Mulla tasan sama kamera kirjahyllyssä. Ei kirjakaan valokuvauksen harrastajan perspektiivistä kuulosta pahalta lainkaan, paljon tuttuja nimiä myös itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni otti tuolla kameralla viime kesänäkin kuvia.
      Kirjassa on sekä valokuvauksen että maalaustaiteen mestareita ja on kirjailijoitakin, kuten George Orwell ja Arthur Miller.

      Poista