 |
| Anita Jeramin lastenkirjan kannesta |
Aina kun olen ollut vähänkään negatiivinen haluan äkkiä kirjoittaa jotain uutta sitä peittämään. Siispä nyt edellisen kirjoitukseni lista toisin päin.
1. Klassikko, jonka aiot lukea
No, niitä venäläisiä klassikoita, kun edellisen kirjoitukseni kommenteissa sain niin paljon suosituksia.
2. Kirja, jonka arvot koet itsellesi läheisiksi
Kaikki sellaiset romaanit ja muu kirjallisuus, joissa ollaan pienten ja sorrettujen puolella jyrääviä järjestelmiä tai järjestelmättömyyttä vastassa.
3. Sopivan pituinen kirja
Jotkut pienoisromaanit ovat oikeita helmiä, esim. Aki Ollikaisen Nälkävuosi, jolla aloitin blogikirjoittamiseni vuonna 2013 (klik). Minäkin osasin muuten silloin kirjoittaa lyhyesti.
Jos kirja tuntuu pitkitetyltä, niin se on liian pitkä. Yleensä semmoinen 200 - 300 sivua riittää.
4. Kirja sellaisesta genrestä, jota tykkäät lukea
- Psykologiset romaanit kiinnostavat, esim. Janet Framen mielen sairastumista kuvaavat kirjat ja Karin Fossumin rikosromaanit.
- Yhteiskunnalliset romaanit: J.M. Coetzee, Toni Morrison, John Steinbeck, Heidi Köngäs jne.
- Hyvät selkeät tietokirjat, mutta vain sellaiset, joissa on lähdeluettelo ja oikeaa tietoa, ei mitään hyvän elämän oppaita.
- Runot ajoittain. Olli-Pekka Tennilän teokset Yksinkeltainen on kaksikeltaista ja Ontto harmaa pysähdyttävät omintakeisuudellaan ja yksinkertaisella totuudellaan.
- Elämäkerralliset teokset. Janet Framen kaikki teokset pohjautuvat omaan elämään ja ovat silti kaunokirjallisuutta. Karl Ove Knausgårdin oman elämän teoksissa on kiinnostava sävy, ikään kuin kohteena olisi kuitenkin joku muu kuin kirjoittaja itse. Mielenkiintoisen omaelämäkerran rakentaminen vaatii kirjoittajaltaan tyyliä ja itsekritiikkiä.
- Lastenkirjat, joita olen lukenut kahdessa jaksossa, ensin omille ja sitten lapsenlapsille. Itselläni ei ollut paljon kirjoja lapsena, joten nautin täysillä tästäkin genrestä nyt aikuisena ja olen aina valmis lukemaan, kun lapsi pyytää. Nuortenkirjojakin olen lukenut, ei niitä välillä edes erota aikuisten kirjoista.
- Edellisessä kirjoituksessani, jossa piti kirjoittaa mitä ei halua lukea unohdin kliseitä vilisevät, pateettiset mietelausekirjat. Hyvät aforismikirjat sen sijaan kelpaavat minulle, esim. monet Olli-Pekka Tennilän runot ovat myös aforismeja.
5. Suosittu kirja, josta olet kiinnostunut
Tommi Kinnusen uusin, Ei kertonut katuvansa, kiinnostaa minua, vaikka Hesarin arvio olikin niin ärsyttävä kaikessa asenteellisuudessaan.
6. Kirja, jonka aiot lukea loppuun asti (vaikka se olisi kertaalleen jäänyt kesken)
Jay to Bee, Janet Framen kirjeenvaihtoa Bill Brownin kanssa ja Juha Seppälän novellikirja Oikku ja vapaus ovat jääneet puolitiehen. Jätän ne nyt tähän työtasolleni, joka ulottuu seinästä seinään, entinen ompelijan leikkauspöytä. Siinä on "vähän" muutakin.
7. Kirja, jonka toivoisit jo lukeneesi
En osaa vastata tähän mitään. Nykyään on niin paljon lukemista, että ei ole ollenkaan tuskaista odottaa, ja edessähän se on syömätön pala.
(Osa näistä haastekohdista on aika typeriä, mitä tähänkin nyt voisi vastata!
Olen myös aivan varma, että kun olen julkaissut tämän kirjoitukseni, niin mieleeni tulee paljon parempia kirjaesimerkkejä kuin mitä nyt juolahtaa mieleen.)
8. Kirja, joka on ollut lukulistallasi/hyllyssäsi vuosia, ja jonka aiot pian lukea
Peter Brownin ja Steven Gainesin Beatles kirja , The Love You Make, An Insider's Story of The Beatles, jonka ostin joitain vuosia sitten antikvariaatista. Kansi veti puoleensa, koska siinä John, Paul, Ringo ja George seisovat ruusujen keskellä puutarhassa. En tiedä, miksi tämä kirja on jäänyt minulla lukematta. Tykkään lukea englanninkielisiä kirjoja alkukielellä ja huomasin jo selatessa, että kirja on mielenkiintoisesti kirjoitettu. Tämäkin jää työtasolle.
Tämä tehtävä oli jotenkin helpompi ja hauskempi tehdä kuin edellinen, mitä en lue -selvitys, mikä kertoo siitä, että positiivisuus on ihmiselle luontaisempaa kuin negatiivisuus, eikö vain?
No tämä menee jo överiksi... ehkä kuitenkin mieluummin hyväilen ihmistä kuin kirjaa.
Hyvää syksyistä (luku)viikonloppua!
Minulle taisi käydä samalla tavalla, sen nottobereadin negatiivisuuden jälkeen halusin kääntää asian toisinpäin! Sitä oikein innostuu, kun alkaa miettiä mitä kaikkea upeaa kirjallisuutta sitä haluaa ja voikaan lukea.
VastaaPoistaKakkoskohtaan voisin vastata samalla tavalla, pienen ja sorretun puolesta isoja, häikäilemättömiä ja kasvottomia järjestelmiä vastaan. Knausgårdista sitä vastoin en ole koskaan ollut kiinnostunut, paitsi nyt mielenkiintoni alkoi heräillä, kun kirjoitat sen olevan ikään kuin toisesta ihmisestä kerrottua. Ehkä pitäisi sittenkin kokeilla.
Lue niistä lyhyistä vuodenaikakirjoista Kevät. Sen kautta pääset sisään knausgårdimaiseen maailmaan.
PoistaKevät on yhdenpäivänromaani, jossa päähenkilö ajaa vauva mukanaan autossa tapaamaan sairaalaan mielenterveydeltään haurasta vaimoaan ja miettii elämäänsä. Se on kaunis ja tuskaisa kirja. Toinen mistä pidän on Taisteluni-sarjan 2.kirja, jossa hän kuvaa paljon isän tunteita lapsiaan kohtaan ja sopeutumistaan norjalaisena miehenä ruotsalaisten miesten joukkoon. Kevät on tiiviimpi, minun suosikkini. Ne muut vuodenaikakirjat ovat aika omituisia sanalistoja.
Lukeminen kannattaa aina, sanoi aikoinaan Jörn Donner
VastaaPoistaNiin, ei silloin ole ainakaan tekemässä mitään pahaa. Hah hah! Kun olin lapsi ja nuori maalla, minulle saatettiin motkottaa liiasta lukemisesta. Kuulen korvissani jotain tällaista:"Aina se on nenä kirjas, tekis jotain hyäryllistä." Ja sitten joku puolustava ääni:"No, ei se ainakaan ole missään pahanteossa." Pelättiin jopa silmien rasittumista. Nyt tämä tuntuu ihan uskomattomalta.
PoistaMinulla ei tule koskaan ajateltua lukemistani näin analysoiden. Olen niin tuulella käypää lukijasorttia.
VastaaPoistaJäsentelysi, mitä, mitä et tykkää niinkään lukea on perusteellinen.
Luettavakseni en valitse "tiiliskiveä", enkä kesällä luen juurikaan. Syksyllä yleensä innostun.
Viimeksi olen lukenut uudelleen Laura Sointeen satuja.
Syksyn pimeä onkin ihanaa aikaa lukemiselle.
PoistaEn minäkään ennen koskaan miettinyt, mitä luen. Blogiaika ja tällaiset kyselyt saavat tarkastelemaan omaa lukemista. Jotkuthan laativat oikein kaavioita, paljonko lukevat kotimaista, paljonko ulkomaista ja paljonko nais- ja mieskirjailijoilta. Minä en ole jaksanut sellaista. Kirjoitankin vain muutamista lukemistani ja kerään ne mistä en kirjoita omalle yksityiselle listalleni, jolle olen antanut nimen Salaa luetut. Yhä enemmän tuntuu myös siltä, etten edes halua kirjoittaa mitään kirja-arvioita tai kirjaesittelyjä, haluan vain käyttää kirjojen nostattamia ajatuksia kirjoitusteni materiaalina. Blogi elää ja taipuu kirjoittajansa tarpeisiin. Kunhan jotain höpisen...
Minäpä en olekaan tällaiseen kyselyyn vastannut, kenties pöllin tämän ja teen itsekin.
VastaaPoistaTekee mieli kysyä, miksi koet että vähänkin negatiiviset mietteet pitää “lakaista alas”? Kaikenlaiset tunteet kuuluvat ihmiselämään eikä negailu ole mielestäni pois positiivisuudesta. Negailu on joskus oikein inspiroivaa ja minulla se kääntyy monesti nauruksi etenkin jos kyse ei ole mitenkään vakavista asioista. Tämä ei ole kritiikki sinua kohtaan, olemme kaikki erilaisia ja suhtaudumme asioihin eri tavalla. Todennäköisesti mekin suhtaudumme negaan eri tavalla. :)
Suloiset nuo kuvat, kyllähän sitä ihanaa pikku kirjaa voi joskus vähän hellästi hyväillä. <3
Pölli ihmeessä! Odotan, mitä kirjoitat.
PoistaOlen kyllä ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että kriittisyys kuuluu elämään ja sille pitää olla tilaa. Minusta on myös hyvin virkistävää lukea kirja- ja kulttuuriblogeissa negatiivisia huomioita, eikä aina vain kehuja, esim. juuri sinun kirjoituksissasi on hyviä esimerkkejä tästä.
Olen vain säikähtänyt siitä, että minun eri mieltä olemiseni on otettu muutaman kerran henkilökohtaisena loukkauksena. Tuli taas sellaisia jälkiajatuksia edellisen kirjoitukseni jälkeen, että en olisi saanut pitää huonona sellaisia kirjoja, jotka ovat jonkun mielestä huippua.
Olen ollut räväkkä ja saanut siitä kiitostakin, enkä osaa olla toisenlainen. Jos on supervarovainen, niin ei voi edes kirjoittaa kuin jotain pliisua ja mitäänsanomatonta.
Noo, se siitä. Elämä on.
Minun oli tarkoitus laittaa kuvaksi jostain taidenäyttelystä nappaamani kuva kirjaveistoksesta, mutta olin kadottanut tiedot tekijästä, enkä voinut käyttää sitä. Turvauduin sitten tähän lastenkirjaan. Pitääpä kokeilla kirjojen hyväilyä, sehän on vähän kuin puiden halaamista. ♥
marjatta
VastaaPoistatämä kommentti kuuluisi tuohon not to be read -kirjoituksen alle, mutta laitan sen nyt tähän. pehmoporno kirjallisuuden lajityyppinä jää minulta kyllä lukematta. olisi yksinkertaisesti tuskastuttavaa lukea huonoja pehmopornokohtauksia. nuorena ne olivat ehkä kiinnostavia, koska aiheesta ei tiennyt paljoa, mutta nyt ne ovat yksinomaan kuraa. tai ehkä pitäisi sanoa, että lajin kaavamaiset ja yksitasoiset käytännöt eivät nappaa.
ihmiset kuvittelevat usein, että heidän pitäisi lukea jokin klassikko, mutta ehkä itseään on turha kiusata dostojevskilla spinozalla tai volter kilvellä.
ps. spinoza oli kova sana yhdessä leffassa, jossa mies yritti tehdä vaikutuksen kuikuilemaansa naiseen lukemalla immanuel kantin metafysiikkaa katukahvilassa. mukaan tarttui söötti tyttö, joka ei ollut koskaan kuullutkaan kantista, saati sitten metafysiikasta.
meri
Pehmoporno, ääh. Ei tehnyt yhtään mieli lukea Fifty Shades of Grey -kirjoja eikä myöskään katsoa niiden pohjalta tehtyjä elokuvia. (Anteeksi pehmopornon ystävät tämä mielipiteeni!)
PoistaMyklen Laulu tulipunaisesta rubiinista ja Henry Millerin Sexus, Plexus ja Nexus sen sijaan ovat ihan kunnon kirjoja.
Joo, näyttämisen takia ei kannata lukea mitään. Melender kirjoitti Yhden hengen orgioissa, että oli nojaillut teinipoikana koulun seinään joku tietty kirja näyttävästi esillä imagon luomiseksi. Tämä on teini-ikään kuuluvaa epävarmuutta ja diivailua. Silloin tehdään kaikenlaista muutakin valitun omakuvan vahvistamiseksi.
Hukkaan meni tuossa mainitsemassasi elokuvassa siis "näyttäminen", mutta jospa se tyttö poisti näyttämisen tarpeen.
Hei Marjatta!
VastaaPoistaHuomasin, että sinulla, niin paljon lukeneena, on jäänyt venäläiset klassikot väliin. Kyllä sieltä löytyy aarteita sinullekin. Suosittelenpa vaikka Aleksandr Pushkinin pientä romaanihelmeä 'Kapteenin tytär' vuodelta 1836. Ihan modernin oloista kerrontaa ja hurjaa ajan kuvausta.
Ja sitten tietysti Fjodor Dostojevskin 'Rikos ja rangaistus', 1866. Varmasti saat siitä paljon irti. Aki Kaurismäki teki sen pohjalta mainion elokuvankin 1980-luvulla.
Kun illat pimenevät, käypä kiinni venäläisiin klassikoihin!
t. manu
Näin on päässyt käymään. Kiitos paljon vinkeistä.manu!
PoistaKaurismäen elokuvan olen nähnyt.
Tarkistin vielä hyllystäni, enkö ole lukenut siis yhtään mitään venäläisiltä klassikoilta ja löysin Leo Tolstoin Polikuskan, jossa on nimeni ja vuosiluku nuoruusvuosilta. Muistin sitten tilanteenkin, jossa luin tämän pienoisromaanin.
Löytyi myös toinen, Anton Tsehovin kolme novellia sisältävä Nainen ja sylikoira. Tällaisia joitain yksittäisiä kirjoja ja novelleja (Gogolin Päällystakki on tuttu) olen ehkä lukenut vielä jonkun muunkin, mutta en ole koskaan kunnolla tutustunut kehenkään venäläisistä klassikkokirjailijoista.
Tosi kiva lukea nämä sinun nottobereadit ja tobereadit. Vaikeita kysymyksiä, joita pitää ehkä omassakin blogissa jossain kohtaa fundeerata.
VastaaPoistaOmaa lukemistani ohjaa täysin intuitio sekä joskus lähin yöpöydän saatavilla oleva kirja tai lehti. Pitäisi alkaa ehkä enemmän oikein miettiä tätä(kin) asiaa! Minulla jäi kesken Saatana saapuu Moskovaan, vaikken tiedä luetaanko sitä Tolstoiden ja muiden kirjaoligarkkien joukkoon. Mutta Anna Kareninan olen sentään katsonut elokuvana, saavutus! :D
Sama täällä, intuitiolla mennään. Yksi kirja johtaa toisiin ja kiinnostukset vaihtelevat. En ikinä pystyisi tekemään mitään lukusuunnitelmia, kuten monet kirjabloggarit tekevät, se muistuttaisi opiskeluaikaa ja työtä enemmän kuin vapaa-ajan harrastusta.
PoistaSaatana saapuu Moskovaan olen nähnyt teatterisovituksena.