 |
| Reuna Kustantamo ja kirjakauppa Oy:n muki |
Kun huomasin toisten blogeissa hauskan #NOTTOBEREAD- haasteen, jossa kerrotaan, mitä ei missään nimessä lukisi, niin ajattelin heti, että minun jos kenen pitää tehdä tämä, koska olen mennyt tuolla sivutekstissä mainostamaan olevani kaikkiruokainen lukija. No, katsotaan pitääkö tämä käsitys itsestäni paikkansa.
1. Klassikko, jota et usko lukevasi
En usko, että luen koskaan paksuja venäläisiä klassikoita. Pitäisi, yleissivistyksen vuoksi, mutta en jaksa. Olen nähnyt paljon näiden kirjojen pohjalta käsikirjoitettua teatteria ja elokuvia.
2. Kirja, joka ei sovi yhteen arvojesi kanssa
Joku äärioikeistoarvoja julistava romaani tai tietoteos voisi olla tällainen. En pidä mistään kirjoista, joissa kirjalliset arvot jäävät paasaamisen taakse, olkoon ne arvot mitä tahansa. Saatan silti lukea mitä vain nähdäkseni, mitä on meneillään.
3. Liian pitkä kirja
Minulla on ollut kauan hyllyssä Hillary Rodham Clintonin vuonna 2003 julkaistu Living History, jossa hän kirjoittaa vuosistaan Valkoisessa talossa. Kirja on yli 800 sivua. Missä on kustannustoimittaja, joka olisi vaatinut tiivistämään? Jo omistuskirjoitus on erittäin vuolassanainen. Nostin tämän kirjan pöydälle tätä kirjoitustani varten. Mieheni katsoi kansikuvaa ja kysyi:"Kuka tuo on?" Kannessa on joku nukkemainen kaunotar, jolla on etäisesti Clintonin piirteitä, kuvanmuokkaus mennyt överiksi.
4. Kirja sellaisesta genrestä, jota et yleensä tykkää lukea
Elämäntaito-oppaat mukahelppoine nikseineen! Kun teet näin, niin naps masennus hoituu, ja kun noudatat tämmöistä avokado-kurkku-dieettiä, niin tulet huippumallimaisen solakaksi. Erityisen vahingollisia ovat minusta sellaiset kirjat, jotka jakavat ihmisiä luonteenpiirteiden ja muiden ominaisuuksien mukaan ja käskevät poistaa elämästään muunlaiset - potaskaa!
Tällä hetkellä sieppaa sellainen trendi, että kaikki väännetään omaelämäkerralliseksi. Jos kirjoitat romaaninn raiskatuksi tulemisesta, niin pitää tunnustaa, että olet itse kokenut sen, mistä kirjoitat, muutoin sinut hylätään. Kun "tunnustat" ja "avaudut", niin kirjasi ylistetään maasta taivaaseen ja saat osaksesi ymmärrystä ja empatiaa. Jos kirjoitat muista ihmisistä, niin on parasta esipuheessa pyytää tuhannesti anteeksi mahdollista omimista ja epäillä kykyjäsi.
Mistä tällainen sensaation nälkä on lukijoihin tullut? Somestako? Tosi-tv:stä, niin sanotusta?
Kirjailija eläytyy, vaikka päähenkilönä olisi kivi tai avaruusolio, se kuuluu ammattiiin, ja kun lukee enemmän samalta kirjailijalta löytää hänen kirjoistaan häntä itseään, mikä on paljon palkitsevampaa kuin nuo nyhdetyt vakuutukset, juu itsestäni kirjoitin.
Ei se ole genrestä kiinni vaan laadusta pikemminkin, pidänkö kirjasta. En osaa sanoa, mihin genreen kuuluvia kirjoja en tykkäisi lukea. En ole esimerkiksi lukenut kovin paljon fantasiagenreen kuuluvia kirjoja, mutta ne, mitä olen lukenut ovat olleet todella hyviä.
5. Suosittu kirja, josta et ole kiinnostunut
Hmm, olen monesti blogiaikanani pettynyt sellaisiin, joilla on ollut valtava mainoskampanja, mm. ne kahden ruotsalaismiehen kirjoittamat Varistyttö-kirjat, joita kehuttiin ilmestyessään ajan hermolla oleviksi. Ne ovat täynnä kaikkea tuoreinta sensaatiota seksiperversioista monipersoonailmiöön, joka kuvataan erittäin yliampuvasti, myyvää roskaa siis. Jokainen Karin Fossumin dekkari on näitä parempi.
Mikähän tällä hetkellä olisi tällainen mainoskampanjalla hehkutettu, mutta tyhjäsisältöinen? En tiedä etukäteen, pitää tutustua, sitten tiedän.
6. Kirja, jota et lukenut, tai et tule lukemaan loppuun
Raamattu ja Koraani. Ei kai niitä kumpaakaan ole tarkoitettukaan luettavaksi järjestyksessä alusta loppuun, tai siis Koraanin kyseessä ollen lopusta alkuun. Koraani on kompaktimpi, mutta Raamatussa on kaikkea, varsinkin Vanhassa Testamentissa, vanhoja pitkästyttäviä sukulistoja ym. , ja joukossa mitä kauneimpia osia kuten Laulujen laulu eli Rakkauden korkea veisu ja Sananlaskujen kirja.
Kirja, jota en lukenut loppuun? Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat jäi kesken , koska sillä oli niin pitkäveteinen alku. Puhdistus sai odottamaan jotain yhtä mukaansatempaavaa, petyin.
7. Kirja, jonka toivoisit jättäneesi lukematta
Kaikki mitä olen lukenut on antanut jotain ajateltavaa. Joskus pelkästään saanut ihmettelemään, että ohho, julkaistaanko näinkin huonoa. Jotkut kirjat ovat järisyttäneet tunteitani, järkyttäneet jopa, mutta en pelkää kirjan vaikutusta minuun. Elokuvia katsoessani peitän silmäni kidutuskohtauksissa, joita minusta ei olisi tarpeen näyttää niin tarkkaan yleensäkään.
En siis kadu mitään lukemisiani.
8. Kirja, joka on ollut lukuhyllylläsi/listallasi vuosia, mutta jota et ole vieläkään lukenut
Näitä on paljon.
Olen usein joulun alla ajatellut lukevani Oscar Hijueloksen romaanin Vanhan herran joulu, mutta aina on ollut muuta luettavaa. Muita lukemattomia on mm. Selma Lagerlöfin Gösta Berlingin taru. Homeroksen Ilias ja Odysseia ja Topeliuksen Maammekirja. Ehkä joskus, kun ei ole muuta luettavaa... sellaista tilannetta tuskin tulee.
Olenko siis kaikkiruokainen lukija? Aikalailla. Jos ei kaikki- niin ainakin sekaruokainen ja mieluummin herkkua kuin mättöä.
Tässä on luvun alla Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu. Muita tämän hetken suosikkeja minun ja pienen kirjallisuudenharrastajan yhteisissä tuokioissa on Gösta Knutssonin Pekka Töpöhännät. Nämä kuuluvat #TOBEREAD eli Näitä luen -otsikon alle, mutta siitä toisella kertaa sitten... Näitä oli kiva miettiä, juuri näin päin, jospa toisinkin päin.
Hyvin perusteltua, mitä luet, mitä et ja miksi. Minun lukemiseni on niin toisaikaista, mutta säsäri olen sen suhteen, mitä luen (luen ainakin loppuun).
VastaaPoistaSofi Oksasen tuotanto on jäänyt kesken, en ole katsonut Puhdistus elokuvaakaan.
Raamattua olen lukenut, ehken alusta loppuun kuitenkaan, koraania en edes ole nähnyt missään. Sen sijaan Kalevala kuuluu suosikkeihini ja on jos ei ihan yöpöydällä, niin hyllyllä.
Tiitiäisen satupuu on minulla edelleen, kuin myös Pikku Prinssi.
Kaikkiruokainen lukija en ole milloinkaan ollut, genrekin vaihtelee. Ehkä kautta aikojen dekkarit ovat kuuluneet lukulistalleni. Niin ja satukirjat!!!
Puhdistus kannattaa lukea ja katsoa. Siinä on vaikuttava sisaruussuhde ja paljon muuta.
PoistaTutustuin Koraaniin, kun opiskelin kursseilla elämänkatsomustiedon opettajaksi. Hankin eri uskontojen pyhiä kirjoja ja luin niitä vertaillen. Etiikka on sama, eikä siihen tarvita edes uskontoja, ne säännöt ovat niin ihmisyyteen kuuluvia perusasioita.
Olen lukenut aina mielelläni ihmismieltä ja ihmissuhteita käsitteleviä romaaneja, vielä parempi, jos tapahtumat on sijoitettu kiinnostavaan ympäristöön ja aikaan.
Hauska kuulla, että varikset jäivät sinultakin kesken, niin minultakin. Olinpa jopa kauhuissani, että sellaista julkaistaan.
VastaaPoistaOksasen fanina olen lukenut myös kyyhkyset ja ehkäpä luen sen uudestaankin, kunhan ensin luen Puhdistuksen uudestaan.
Pitkät kirjat ovat aivan kauheita, mutta esim. Harry Pottereissa ei haitannut pituus yhtään, päinvastoin.
Kiva tätä haastetta oli miettiä ja seuraavaksi #TOBEREAD
Joo, tässä tulee pohtineeksi, mitä sitä oikein lukeekaan ja miksi.
PoistaMinusta se Erik Axl Sund -trilogia tuntuu ihan sumutukselta. Kannetkin - oli muka tarpeen tölväistä edesmennyttä Carl Larssonia sinne haudan sottaamalla hänen idyllisiä maalauksiaan.
Sotakirjoista en välitä. Jotkut kirjat ovat alkuun olleet hauskoja, kuten Kyrön Mielensäpahoittajat, mutta yksi osa riitti. Taru sormusten herrasta on edelleen lukematta, saa nähdä onnistuuko joskus.
VastaaPoistaMinä pidän tasokkaista sotakirjoista, kuten Tuntematon sotilas ja Länsirintamalta ei mitään uutta. Lapsisotilaista kertovat romaanit ovat myös suosikkejani.
PoistaMielensäpahoittajaa ei olisi kannattanut tuotteistaa niin paljon ja jatkaa niin pitkälle. No, taloudellisesti tietysti on kannattanut, mutta ei yhdestä ideasta riitä hauskuutta loputtomiin. Tulihan siihen tosin myös uusia vakavia ja surumielisiä sävyjä, esim. toisessa elokuvassa Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, jossa ukki ja pojantytär kohtaavat, on uudenlaista Mielensäpahoittajaa.
Tarukirjoja minäkään en ole innostunut lukemaan, muunlaista fantasiaa kyllä.
MM
VastaaPoistaen malta olla lähettämättä kirjailijarajoituslistaani. ;)
http://hikkaj.blogspot.com/2015/01/kirjailijakriteeri.html
ps enkä ymmärrä että jopa me, kirjaihmiset, mennä vouhkaamme uutuuksien perään niin että kaikki vanha tahtoo unohtua arvottomina sivuun.
Täytyy todeta, että sinulla on laaja lukukehä, vain keltaisen lehdistön toimittajia muistuttavat nuoret mieskirjailijat olet hylännyt. No, minä meinasin juuri jättää kesken nuoren Jussi Nikkilän romaanin Näyttelijä, mutta selasin vielä ja osuin loppupuolella kohtaan "olen kyllästynyt ironiaan" ja päätin, että ehkä jatkan, koska minäkin olen kyllästynyt ironisointiin ja parodiointiin, jonka varjolla voidaan ilkeillä.
PoistaNyt on jonkin aikaa vouhkattu siitä, miten tarina on kuollut, mutta miten se voi kuolla, kun ihmisen elämä on tarinaa. Sellainenkin kirjoitus, jota mainostetaan muistiinpanoina ja ei-tarinana kääntyy vääjäämättä tarinaksi.
Vielä kirjailijakriteereistä. Tuo sinun listasi oli tietysti retroimagosi mukainen ja vitsikkäästi laadittu. Olet kirjoittanut sen viisi vuotta sitten, mutta sen jälkeen on kirjallisuuden kentällä tapahtunut muutoksia. Minä näen isona muutoksena sen, että kriitikoiden pintamuotina on pitää lähtökohtaisesti naiskirjailijaa toivotumpana kuin mieskirjailijaa ja naisista kertovaa kirjaa parempana kuin sellaista, joka kertoo miesten elämästä. En tiedä, onko kustantamoissa sama. Toivottavasti ei. Kun poikien toivotaan lukevan ja kirjoittavankin ehkä, niin miten se onnistuu, jos asenneilmapiiri on tämä? Toivon, että tulevaisuuden klassikoissa on sekä naisia että miehiä (ja kaikkia sukupuolia, tämä "kuuluu" lisätä).
PoistaOn muuten mielenkiintoista, että monet oman nuoruuden kirjailijoista ovat nyt nuorempien mielestä jo klassikoita.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista(Sama tässä uudelleen, korjailin vähän kielioppia):
PoistaNo kun usutat noin, niin jatkanpa:
Tuo havaintosi kriitikoista ja naisen elämän kuvauksista voi jopa pitää kutinsa; ainakin mieskriitikkojen kynnet vetäytyvät
- ei tohi/pysty/uskalla ilmaista mielipidettään näinä aikoina näissä vallitsevissa yksioikoisissa olosuhteissa - jotta sukasilittely onnistuu sitten paremmin.
Kilkulla (Mahdoton elämä), jota sinäkin luet, on oma mies kavereineen sekä kauppamiehet armottomassa nitistyksen mankelissa: mitä lurkkeja!
Kaikki kirjat eivät ole lukuelämyksiä, ne eivät saa otetta lukijastaan.
VastaaPoistaKotimaisia kirjallisuutta luen paljon.
Olen löytänyt Juhani Ahon ja Minna Canthin tuotannon, molemmat ovat olleet myönteisiä lukukokemuksia, Canthia luen enemmänkin.
Minä luin nuorena paljon sekä Ahoa että Canthia.
PoistaJos romaani ottaa pihteihinsä ja vie mukanaan, niin se täyttää mielestäni tärkeimmän hyvälle kirjalle asetetun vaatimuksen. Stten voi pohtia tyyliä, rakennetta ja muuta. Jos kirja ei ole elämys, niin se ei ole minun kirjani.
Kiva, kun teit tämän! Heti ensimmäinen kohta osui minun lemppareihini eli niihin paksuihinkin venäläisiin klassikoihin. :D Minulla oli kausi, kun suorastaan ahmin niitä. En kylläkään usko, että kovin monia niistä lukisin uudelleen: osan kyllä voisin, mutta on niin paljon muutakin luettavaa, että ensikertalaiset kiilaavat lukemistossa “uusintakierrokselle” mahdollisesti kelpuutettavat.
VastaaPoistaSelf help -oppaat olisin muuten voinut itsekin mainita, ei vain tullut mieleeni. Toisaalta ahmin niitäkin nuorempana tulematta koskaan hullua hurskaammaksi. Moni jäi kyllä kesken.
Minulla olisi tuo Oksasen Kyyhkyset hyllyssä edelleen odottelemassa lukemista. Kirja kiinnostaa, mutta eräs syy, miksi en saa sitä otettua lukuun, on ennakkoluulot: olen jostain saanut päähäni, että se on sekava enkä oikein pidä sekavista kirjoista. Tosin asia selviäisi vain ottamalla kirja lukuun. Noin muuten olen diggaillut Oksasen kirjoista (miinus Baby Jane, joka ei kolahtanut).
En ole muistaaksni lukenut venäläisistä klassikoista muuta kuin Gogolilta jotain. Olen keskittynyt niin paljon anglosaksiseen kirjallisuuteen, että nämä ovat vain jääneet.
PoistaSama täällä. Noita oppaita on tullut luettua ja itseään käskytettyä. Siksipä onkin kanttia sanoa, että niissä ei hömpällä ole rajaa. Hengitä näin, syö näin, ajattele näin, tunne näin, karsi nämä asiat elämästäsi ja niin onni ja terveys ovat sinun! Parempi ohje olisi: tapaa ihmisiä, kuuntele ja opi heiltä.
Minä pidän Oksasen kirjoista siitä ensimmäisestä Stalinin lehmistä (pienin varauksin) ja Puhdistuksesta (aika täydellinen romaani). Koirapuisto ei ole niin hyvä kuin nämä, minusta sitä olisi pitänyt tiivistää. Baby Jane ei kolahtanut minullakaan, eikä Norma.
Minä taas rakastan venäläisiä klassikoita! Silti epäröin aina niihin tarttumista, pelkään niiden olevan raskaita ja pitkiä, mutta jotenkin ne minun sieluuni resonoivat, saavat pohtimaan ihmisyyttä kaikessa monimutkaisuudessaan.
VastaaPoistaPoliittiset omaelämäkerrat jätän oman omaan arvoonsa, ne ovat (etenkin "isossa maailmassa") haamukirjoittajien käsialaa ja pikemminkin propagandaa kuin totuuden etsimistä. Tai no, jos poliitikot _todella_ kirjoittaisivat totuudellisesti ja mitä kaikkea kulissien takana tapahtuu, lukisin heti! Hillary tietää paljon, ja jos hän puhuisi, maailma voisi joutua uuteen asentoon. Mutta se ei H:lle olisi kovin edullista ;)
Oksasen kirjan kanssa minäkin olen luovuttanut alun jälkeen. Hyllyssä on. En tiedä vaikuttaako lukemiskokemukseeni se hypetyksen ja markkinoinnnin voima, menetän kiinnostukseni.
Mielenkiintoisia vastauksia sinulla oli tähän haasteeseen! Minustakin kirjamaailmaa ja sen lieveilmiöitä saa kernaasti kritisoida.
Luulen, että uppoutuisin venäläisten klassikoiden luomaan maailmaan. Alkaa houkuttaa lukea niitä, kun kirjoitat "jotenkin ne minun sieluuni resonoivat".
PoistaTämä Hillary Clintonin kirja on hänen itsensä kirjoittama. Alkulehdellä mainitaan neljä muutakin hänen kirjoittamaansa kirjaa, An Invitation to the White House, Dear Socks Dear Buddy ja It Takes a Village.
Vaalikirjat ovat mitä ovat, kun pitää olla varovainen suuntaan ja toiseen, mutta muistelukirjat ovat rehellisempiä.
Ja sitten poliitikoissa on myös oikeita kirjailijan kykyjä omaavia, kuten Sauli Niinistö ja Barack Obama. Michelle Obaman Becoming minulla on vielä lukematta. Kirjan tiedoista päätellen siinä on aika paljon samaa mitä toimittaja Liza Mundyn hänestä kirjoittamassa elämäkerrassa, joka minulla on, ja lehtihaastteluissa, joita olen lukenut.
Minullakin on ollut ennakkoluuloja venäläisiä klassikoita kohtaan (ja on osin edelleen), mutta kyllä esimerkiksi Anna Karenina yllätti positiivisesti. Eli sitä uskallan suositella. 😊
VastaaPoistaKiitos suosittelusta! Minulla ei ole oikeastaan mitään ennakkoluuloja näitä kirjoja kohtaan. Englannin opiskeluissa vain luettiin brittiläisiä ja usalaisia kirjailjoita ja keskityin niihin. Kun kiinnostun jostain kirjailijasta, niin haluan lukea häneltä kaikkea mahdollista esikoiskirjasta lähtien, ja siinähän se aika sitten menee syvyyssuunnassa laajuuden kustannuksella.
PoistaMinäkin suosittelen venäläisiä klassikoita. Olen lukenut melkein kaiken Dostojevskilta suomennetun, Tolstoin Sodan ja rauhan kahteen kertaan, Turgenevin novelleja... Kyllä sinä pitäisit niistä.
VastaaPoistaKiitos, varmaan pakko tarttua tähän haasteeseen, kun niin moni usuttaa.
PoistaItse asiassa, Raskolnikovin tunnon tuskat tuntuvat niin tutuilta, että olen ehkä lukenut Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen joskus lukiovuosina, mutta kun niistä vuosista on yli 50 vuotta aikaa, niin muistikuvat ovat hataria. Ainakin Kaurismäen elokuvatulkinnan tästä olen nähnyt.