Minun piti tänään kirjoittaa matkustamisesta ja sen tärkeydestä. Kuviakin on jo tehtynä jutun koristeeksi, niitä taannoisen matkani kuvia. Mutta eipä syntynyt juttua vielä, kun oli niin paljon muuta tekemistä ja ajattelemista.
Kävimme katsomassa lukion kakkosluokkalaisten vanhojen tanssia kauppakeskuksessa Kouvolassa. Eilen olimme jo Tuusulassa vastaavassa tilaisuudessa, tosin vielä tärkeämmässä, koska siellä tanssi omia lapsenlapsia. Oi nuoruus ja kauneus, ja kyllä sitä onkin itse vanha, kun nyt ollaan tässä. Elävästi muistan vielä oman lukioaikani loppuvaiheet, vanhojen päivästä kirjoituksiin.
No, löysin onnistuneen sarjakuvan ystävänpäivän tiimoilta. Katsokaa, miten pienillä viivoilla ja muutoksilla on kuvattu isoja tunnetiloja. Mahtavaa piirrostyötä.
Entä asia, järkyttyminen huomioiduksi tulemisesta, miten viehättävää. Ja onko siinä huomioijilla pientä kiusantekoakin, mutta ei kovin pahaa.
Joka tapauksessa, jokainen on laulun arvoinen, ja eiköhän aikuisiin päde sama mikä lapsiin: ystävyyttämme ja rakkauttamme tarvitsevat eniten ne, joka sitä vähiten ansaitsisivat. Kilttiä on helppo rakastaa, mutta kuka rakastaisi mörökölliä?
Niin, kun puhutaan rakkaudesta hyveenä niin siitä on huomautettu että se on hyve kohdistuessaan niihin joista ei pidä. Koska sellaisten ihmisten rakastaminen joista pitää, se on tietysti kiva asia mutta eipä se vielä paljoa kerro sydämen suuruudesta...
VastaaPoistaNiinpä. Ja kun tekee rakkauden tekoja odottamatta suurta tunnetta, niin rakkaus kasvaa, ja se jonka puolesta on murehtinut paljon käy rakkaaksi olkoon miten vaikea ihminen tahansa.
PoistaAloin tämän kirjoitettuani löytää sinun kommenttisi lisäksi muualtakin tätä aihetta käsittelevää; sitä havaitsee aina sellaista, mikä on mielen päällä. Illalla katsoin TV 1:n Perjantai-ohjelman, jossa aiheena oli yksinäisyys ja ystävänpäivästä puhuttiin ystävättömyyspäivänä. Ohjelmassa elokuvaohjaaja Joonas Berghäll kuvasi, mitä on tuntea vakavaa yksinäisyyttä. No, sitten tänään otin kirjastosta meidän alueemme neljän teatterin yhteisesitteen ja kiinnostuin Kotkan kaupunginteatterin näytelmästä Valkoinen valas, koska sen esittelysä sanotaan näin: "Kysymys kuuluu, voinko kohdata itselleni vieraan ihmisen ja todellisuuden, vai torjunko sen? Mitä se kertoo omasta inhimillisyydestäni? Eikö aitoon inhimillisyyteen kuulu mahdollisuus tunnistaa vieraaksi koetussa jotakin tuttua, yhteistä ja jaettavaa." Ja vielä kolmanneksi, Kyöstin blogissa olemme keskustelleet yhteiskunnallisista vastakkainasetteluista (erikoinen termi, KUKA asettelee?). Kaikki tiivistyy siihen että ihmiset eivät ryhmittyisi niin tiukasti, vaan olisivat ystävyydessäänkin väljempiä ja anteliaampia. Myös nuorten tansseja katsoessa mietin, miten paljon liitytään yhteen ensivaikutelman perusteella, ja silloinhan ulkonäkö vaikuttaa suhteettoman paljon, on niitä joista heti kaikki pitävät ja niitä, joiden pitää tulla pidetyiksi ulkonäköön katsomatta.
Entinen anoppini, sen jälkeen hyvä ystäväni oli naimisissa mörököllin kanssa, joka pahoitti mielensä joka asiasta. Olen kyllä ihmetellyt aina, että miten tuo avioliitto oikein pysyi koossa ja pakkohan siinä on pitänyt olla Rakkautta, sillä mörökölliä on tosi vaikea rakastaa.
VastaaPoistaYstävänpäivä meni jo, mutta siitä huolimatta lämpöiset ystävänpäivätoivotukset eilisen johdosta.
Koko viikko on ilmeisesti nimetty ystävänpäiväviikoksi, joten hyvin voi toivotella. Sinulle myös hyvää viikonloppua!
PoistaKun olin vielä töissä, niin kouluissa oli ystävänpäivän ympärillä viikon ajan joka päivä jotain oppilaiden suunnittelemaa äksöniä, oli halipäiviä, yhteiskuvia sydänkehyksissä ym sellaista, mikä sai jörömmät opettajat ja oppilaat lähes pelon valtaan. Tämä muistoissani tuo sarjakuva osuu minusta tarkasti "väkisinhalaamisen" problematiikkaan.
Joo, joissakin parisuhteissa on sellainen asetelma, että toinen kiukuttelee ja surkeilee ja toinen hoivaa. Hoivaajaluonteinen saa tyydytystä roolistaan, mutta ulkopuolelta tilannetta seuraileva kysyy, kuka hoivaa hoivaajaa ja eikö hän joskus kyllästy.