lauantai 31. joulukuuta 2016

Ajatuksia uuden vuoden kynnyksellä


Tähtisadetta iltakävelyllä Kouvolan Paaskoskella (Kuva:UM)

Vuoden vaihteessa on tapana miettiä, mitä kaikkea vuosi sisälsi ja pohtia, mitä seuraava mahtaa tuoda tullessaan.

Blogissani olen kääntynyt yhä enemmän siihen suuntaan, että kirjoitan vain kirjoista, jotka innoittavat minua. Olen lukenut elämässäni niin paljon, etten tunne enää tarvetta asettaa itselleni mitään lukuhaasteita, vaan luen sitä mikä saa kiinnostumaan, ärhäköitymään ja/tai ihastumaan. Viime aikoina olen lukenut monta uutuutta, mutta kirjoittanut vain Janet Framen kirjoista. Minna Rytisalon Lempi ansaitsee kyllä oman  postauksensa. Se toi vahvasti mieleeni ihailemani Heidi Köngäksen kielen.

Omassa ja läheisteni elämässä on ollut vuoden aikana kaikenlaista, vakavaakin. Olen ollut mukana iloissa, suruissa ja kriiseissä. Olen vahvasti optimistinen ihminen, joten uskon, että kaikki aina järjestyy ja sieltä se aurinko pilkottaa synkänkin pilven takaa.


Aurinko nousee Benalmádenassa viime marraskuussa (Kuva:UM)

Luin eilen illalla Janet Framen elämäkertatrilogian esipuheen, jonka oli kirjoittanut tähän painokseen elämäkerran pohjalta elokuvan tehnyt Jane Campion. Tähän mennessä lukemissani Framen teoksissa olen saanut hänestä kuvan yksinäisenä, arkana ja epäsosiaalisena henkilönä. Mitä kirjoittaakaan Campion: hän ei ole koskaan tavannut ketään niin tervettä, kaikista sovinnaisuuksista vapaata, hauskaa ja eläväistä ihmistä kuin Janet Frame! Frame oli ollut uteliaana katsomassa elokuvan tekoa. Paitsi että Frame oli fyysisesti vapaa, ei miestä, ei lapsia eikä tavanomaista sosiaalista elämää, hän oli ollut myös henkisesti joustava, energinen ja läsnäoleva. Hän ei ollut näyttänyt välittävän vaatteistaan ja kotinsa ulkonäöstä. Hänen sekavassa kodissaan oli ollut verhoilla rajattuja alueita, joissa oli meneillään erilaisia kirjoitustöitä.
Mitä tästä opimme? Ihminen muuttuu ja alkaa kukoistaa, kun saa elää omanlaistaan elämää, kunhan on ensin löytänyt sen.



Nojailen tässä joululahjaksi saamiini kirjoihin. Alinna on valokuvakirja Jorma Uotisen tanssiesityksistä. Sen kuvat ovat mahtavia! Bloggaan kirjasta myöhemmin. Mieheni oli huomannut minun ihailevan tätä kirjaa jollain sunnuntaikävelyllämme kotimme lähellä olevan kirppiksen ikkunassa ja hakenut sen pois heti arkena. Pyjama ja neulerannekkeetkin ovat lahjoja häneltä. Vierailimme kesällä Kellokosken ruukin myymälässä. "Tonttu" oli katsellut, miten minä kokeilin näitä rannekkeita huudahdellen "Voi miten rock, liian kalliit..." ja ottanut putiikin kortin taskuunsa myöhempää tilausta varten. Olisinpa itsekin yhtä kekseliäs lahjaihminen.
Paksu kirja on I'm Your Man, Leonard Cohenin elämä. Eräs nuorempi tonttu oli kuulostellut, mistä olen kiinnostunut. Pienin kirja on Emma Donoghuen koskettava romaani Huone. Olen lukenut sen englanniksi ja olen utelias kokemaan, miltä se tuntuu suomennettuna. Omista toisille lahjoiksi hankkimistani kirjoista jäi yli Emma Puikkosen novellikirja Eurooppalaiset unet. Ehkä annan sen itselleni synttärilahjaksi. Se kiinnosti minua eniten Finlandia-ehdokkaista.

Turun poikamme kuusi,
sama kuin meillä, mutta valkoinen

Vuosi 2016 jää historiaan vihapuheen vuotena. En olisi ikimaailmassa uskonut etukäteen kaikkea mitä on tapahtunut.

Eniten minua hämmästyttää nykyään virkatason julmuus.
Maahanmuuttoviraston virkailijat antavat kieltäviä päätöksiä etäältä, mutta miltä ne tuntuvat saajasta? Miltä ne tuntuvat hänestä, joka vie viestin perille ja tuntee kyseiset ihmiset? Miltä ne tuntuvat pienillä paikkakunnilla, joissa on kiinnytty uusiin ihmisiin?

Kouvolassa on Bagdadista lähtenyt Al-Azzawin perhe, joka oli kokenut vainoa perheen isän uskonnon vuoksi ja siksi, että tämä työskenteli aiemmin amerikkalaisfirmassa. He olivat paenneet jo 2006 Syyriaan, mutta kun siellä puhkesi kriisi, oli pakko palata takaisin. Kun perheen talon seinään oli kirjoitettu tappouhkauksia, tytär kuollut ja äiti haavoittunut sieppausyrityksessä, perhe lähti monen muun tavoin pakolaisiksi Turkin kautta Eurooppaan. Suomessa he ovat olleet runsaan vuoden, ja tänä aikana heidän talonsa Bagdadissa on poltettu. Nyt Migrin virkailijat toteavat, että heidän on turvallista palata sinne. Perheen isä on tehnyt valituksen. Kevättalvella tulee päätös. Jos tämä perhe, alla nelikymppiset vanhemmat, 14-vuotias täällä koulua käyvä tytär ja viisi- ja kaksivuotiaat nuoremmat lapset saavat lähtökäskyn, se on suuri vääryys ja häpeä.

Miksi me emme voi pitää näitä jo tänne kotoutuneita ihmisiä täällä turvassa? Suomessa on tilaa. Kävelyllämme, jossa sytytimme tuon alkukuvan tähtisadetikun, ei ollut ketään muita, koko Tykkimäen alue oli autiona. Turvapaikkoja suljetaan ja ollaan tyytyväisiä tilanteeseen, pakolaisasia on näin hyvällä mallilla. 

Jotkut ovat sitä mieltä, että meidän pitää valita maahanmuuttajamme ja ottaa vain valioihmisiä - valioihmisten joukkoon valiomaahan. Todennäköisesti täällä vielä olevissa on muitakin menestyjiä kuin tamperelaiskirjailija Hassan Blasim, vantaalainen Ahtisaaren konfliktinratkaisujärjestössä työskentelevä Irak-asiantuntija Hussein Al-Taee, afgaanidiplomaatin tytär kansanedustaja Nasima Razmyar, Kosovosta paenneet Hetemajn sisarukset jne.
Minusta ihmistä on autettava hädässä ilman hyötyajatuksia.

Suomen tapa hoitaa pakolaisasiaa on tällä hetkellä ihmisoikeuksia loukkaava.

Toivon ensi vuonna sydäntä ja järkeä turvapaikkapäätöksiin.

Toivon myös, että terveydenhuoltomme ja monet muutkin palvelut saataisiin paremmalle mallille. 
Jouduin soittamaan käsivarsikivun vuoksi joulunpyhien jälkeen päivystykseen, jossa sanottiin, että joulun ja uuden vuoden välille ei ole aikoja.
Miten niin päivystykseen ei ole aikoja, eikö jo termi päivystys tarkoita, että apua tarvitseva otetaan vastaan sinä päivänä? Köyhempinä vuosikymmeninä käveltiin aamulla odotustilaan ja odotettiin omaa vuoroa. Kunnanlääkäri teki töitä niin kauan kuin oli potilaita, vaikka iltakymmeneen, lapset ja sairaimmat pääsivät ohi jonon. Ja nyt piti mennä yksityiselle, kun lääkärit pitivät lomaa. Jos en olisi mennyt, en ehkä naputtelisi tätä, vaan piehtaroisin kivusta. Asia pänni, mutta minulla oli kuitenkin siihen varaa, kaikilla ei ole.

Toivon itselleni ja läheisille, myös kaikille teille rakkaat blogissa vierailevat, terveyttä ja hyvää valoisaa mieltä!

Lupaan yrittää kirjoittaa lyhyempiä pakinointeja. Mutta kun on aina niin paljon mielessä. Eikä malta.

Nyt lähden siemaisemaan kuohuviiniä ja alan katsella mylsäläisten järjestämää ilotulitusta meidän ikkunasta. Kuusaalla olisi ollut upea valoshow, mutta valitsimme saunaillan kotona.



25 kommenttia:

  1. Ihana onnellinen kuva sinusta Pukin tuomisiin verhoutuneena ja lahjakirjat kainalossa! Hyvää ja eläväistä vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinulle Inna! Luin illalla uudenvuodenkirjoituksesi ja lähden kohta kommentoimaan.

      Poista
  2. Parempaa uutta vuotta maailmalle ja ihastuttavia kirjalöytöjä sinulle siinä Sivussa...! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos bleue! Maailman tila vaikuttaa meihin. Kunpa voisimme vuoden päästä todeta, että Syyriassa ja Irakissa on rauha. Ja onhan niitä kriisipesäkkeitä muitakin, Palestiina, Turkki (Istanbulissakin ammuttu taas viime yönä).
      Toivon sinun vuoteesi lämpöä ja onnellisuutta! Ja hyviä kirjoja! :)

      Poista
  3. Sydäntä ja järkeä, niitä tosiaan toivoisi monessa suhteessa tähän maailmaan. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Suomessakin on ilmapiiri alkanut koveta. Hyvinvointi on tehnyt meistä välinpitämättömiä, ja nyt kun palveluja puretaan tarvittaisiin osallistumista ja välittämistä. Toisaalta on näkyvissä merkkejä, että sitä aletaan oppia.

      Hyvää uutta vuotta sinulle Jonna!

      Poista
  4. Kaunis kuva sinusta, Marjatta! Ja mikä ihana mies sinulla onkaan kun huomioi kirjakiinnostuksesi! Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Minä olin aivan ihmeissäni, että hän oli hakenut tuon kirjan. Katselin myöhemmin ikkunaa haikeana ajatellen, että nyt sen on joku ostanut. Ja se oli meillä piilossa!
      Onnellista tätä vuotta sinulle myös!

      Poista
  5. Kauniit kuvat ja ajatuksenkulkusi päättivät hyvin mennen vuoden tunnot:) Postauksesi toisen ja kolmannen kappaleen tekstien kokemuksellinen tuttuus kosketti, mutta lähdetään siitä, että kyllä elämä järjestää, se kysyy ja me vastaamme parhaan kykymme mukaan:) Asia kerrallaan ja se riittää... Myötätuulta alkanelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia kerrallaan, juuri niin. Kun edessä on jotain vaikeaa, olen ryhtynyt ajattelemaan, että viikon/kuukauden päästä - tai paluumatkalla, jos mennessä murehtii - tilanne on jo hallussa. Aina on käynyt niin.
      Toivotaan, että 2017 tuo meille hyvää!

      Poista
  6. Hyvää Uutta Vuotta Marjatta, sinä hyvä ihminen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häh, vai hyvä. Tuli mieleen Brechtin Setsuanin hyvä ihminen, joka oli ensimmäinen näytelmä, jonka näin oikeassa teatterissa Porissa. Se teki ilmeisesti teini-ikäiseen niin suuren vaikutuksen, että olen siitä asti ajatellut, että p i t ä i s i olla hyvä, siinä usein epäonnistuen. :) Jos pyrkimys lasketaan, niin sitten...

      Presidentti totesi äsken uudenvuodenpuheessaan hyvin, kun sanoi, että sinä voit hyvin, kun kukaan ei voi pahoin ja tunne kohtuudella vastuusi.

      Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle Leena! On aina kiva kirjoitella kanssasi. ♥

      Poista
  7. Hyvää uutta vuotta!
    (tauko, jonka aikana huomaan, ettei ole mitään viisasta ja syvällistä sanottavaa)
    Hämäävä tuo kuva:UM. Ei ole kai mikään uutissivusto, vaan lähipiiriäsi?

    VastaaPoista
  8. Heh heh Tuija, kiitos! Johan tässä onkin tullut kaikki viisaudet sanotuksi, puuttuu vain se Forrest Gumpin "Life is like a box of chocolate".

    Lainailen paljon mieheni Unton kuvia. Ajattelin, että jos joihinkin laittaisi nimikirjaimet. Tuo voisi olla myös ulkoministeriö. 😆

    VastaaPoista
  9. Hyvää alkanutta vuotta! Ihanat koristeet pilkistävät kuusessa.

    Meilläkin mies osaa napata matkan varrelta ideoita joululahjoiksi, ja sitten olen aidosti yllättynyt. Vuosia sitten tein pyynnöstä toivelistan, eikä siinä ollut mitään hauskaa. Yllätykset ovat parhaita! 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä olen aika tarkkaan "ohjaillut", mutta nyt en ja sainkin iki-ihania yllätyslahjoja, jotka osoittavat, että toinen on kuunnellut minua.

      Nuorilta aikuisiltamme ja teineiltä kysyn usein lahjatoiveita, koska muutoin menisi helposti vikaan. Meidän klaanissa ei ole ketäään "jolla olisi jo kaikkea", joten ei viitsi ostaa sellaista, millä ei ole käyttöä tai mikä ei ole mieluista.
      Pitäisi opetella tontuksi ja kuulostella heitä paremmin pitkin vuotta.

      Pienten lasten kirjeet joulupukille ovat parhaita. Olen toteuttanut mm. toiveen saada kalaämpäri kesän kalareissuja varten.

      Poista
  10. Hyviä ajatuksia. Onnellista uutta vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle myös Katriina!
      Toivottavasti vuodesta tulee meille hyvä.

      Poista
  11. Ihana kuva sinusta. Me sairastimme joulun ja uuden vuoden ja nyt alkaa hellittään pikku hiljaa. Mies meinasi viedä minut päivystykseen kun olin kovassa kuumeessa, kuume kesti viikon, sanoin, että menen vuoden päästä. No nyt ei ole tarvetta. Päivystys ei toimi, joten sinne on ihan turha mennä. Kun minulla murtui ranne yöllä, sanoin että menen vasta aamulla lääkäriin. Kolme KKK on ensiapu.
    Mieti lääkärit on lomalla ja ne samat lääkärit ovat sitten siellä yksityisen puolella!
    Mukavaa lukemista ja kivoja lahjoja, olet ollut kilttinä <3
    Lukuiloa uuteen vuoteesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai! Olen mielestäni tuossa hyvin itseni oloinen. Rumat nivelrikkosormeni piilotin leuan alle.

      KKK, kylmä - koho - kompressio?
      Mistä me maksamme niin paljon veroa, jos mm. terveyskeskus ei enää toimi? Joskus 70-luvulla ei ollut digitalisaatiota, mutta apua sai. Muistan, miten menin Kuhmossa aamuvarhaisella odotustilaan, joka oli täpötäysi, koko valtavan kaupungin (silloin Suomen suurin pinta-alaltaan) ainoa vastaanotto, röhin siellä päivän ja saatoin päästä sisään vasta illalla, mutta pääsin ja sain tepsivät antibiootit ja sairausloman. Nyt tärkeysjärjestys on ihan joku muu kuin potilaan auttaminen.
      Kaiken lisäksi luulen, että minuun aletaan kohdistaa ikärasismia. Menen tammikuun puolivälissä vuositarkastukseen ja pyydän lähetettä reumalle. En haluaisi taas hakea lähetettä yksityiseltä ja käsiä pitäisi tutkia. Katsotaan kuinka käy. Pitää olla tormakkana.:)

      Poista
  12. Oman mielenrauhan saavuttaminen on tärkeintä. Se vaikuttaa jopa omaan terveyteen. Olen taipuvainen uskomaan, että lähes kaikki sairaudet ovat psykosomaattisia.
    Tästä postauksestasi ja koko blogistasikin, valokuvista ja kirjoituksistasi, huokuu, että olet aika pikällä mielenrauhan saavuttamisessa. Leena Laurilan toteamus "sinä hyvä ihminen" on osuva. Olen lukenut muutamia kirjoituksiasi eri aiheista. Kommenteissa olet saanut kriittistäkin palautetta, jota tulee aina, kun keskustellaan uskonnosta ja politiikasta. Olet pystynyt vastaamaan kaikille tyynesti, suuttumatta. Se on hyvän itsetunnon merkki.
    "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" pitäisi olla muodossa: "Rakasta itseäsi ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." Jos ei rakasta ensin itseään, ei pysty rakastamaan muita - ehdoitta.
    Maahanmuuttoviranomaisillakin pitäisi olla hyvä itsetunto ja ihmistuntemus, joiden avulla ratkaista, saako hakija turvapaikan vai ei. Päätöstä ei voi tehdä pelkästään lakia lukemalla, vaan intuitiolla. Sen takia kaikkia hakijoita pitäisi haastatella ja vieläpä useiden henkilöiden voimin. Olen samaa mieltä kuin sinä, että Suomessa olisi tilaa useammille maahanmuuttajille.
    Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raymond, hyvä kommentti!

      Jos on hyvin tyytymätön itseensä, niin se panee myös tuijottamaan itseensä eikä siinä jää paljon energiaa toisten huomioimiseen.

      Minä luulen, että turvapaikkahakemusten käsittelyssä yritetään tällä hetkellä niin kovasti saada prosenttitavoitteet täyteen, ettei siinä välitetä siitä, ketä karkotettavat ovat ja mikä tilanne on palautuspaikassa.
      Bagdadissa siepattiin juuri eräs naistoimittaja ja räjäytettiin autopommi. Tämä paikkako turvallinen perheelle, jota vainottiin rankasti runsas vuosi sitten? Tunnen tuon kirjoituksessa mainitsemani Al- Azzawin perheen. He ovat ihan samanlaisia kuin suomalaiset nuoret perheet, tänne hyvin kotoutuneita, varmaan vainoajiensa mielestä liian moderneja.
      Kouvolan Sanomien yleisönosastossa eräs vapaaehtoisena suomen kieltä pakolaiskeskuksessa opettanut mies kertoo useista tapauksista, joissa on tullut kielteinen päätös, vaikka ko ihnmistä ei ole mitään syytä palauttaa eikä pitäisi palauttaa. Jotkut kuvittelevat, että palautettavat ovat jotain rikollisia.

      Kiva Raymond, kun kävit.
      Hyvää Uutta Vuotta!

      Poista
  13. Jokaisella suomalaisperheellä pitäisi olla joku ulkomaalainen ystävä (mieluimmin kauempana kuin Ruotsissa). Kanssakäyminen, vaikkapa vain sähköpostitse, avartaa kummasti. Muistatko, kun keskikoulussa meille jaettiin koulussa kirjeenvaihtokavereita ulkomailta. Englanninopettajamme oli viisas. En muista kuka? Minullakin oli pari: Kiinalainen Miss Francoise Lee Mow Chee, 120 Guillaume Giguel St. Port Louis, Mauritius. Muistan näköjään osoitteenkin vielä ulkoa. Harmittaa, että lopetin kirjeenvaihdon armeijan aikana. Toinen oli Japanilainen tyttö, joka lähetti mulle vielä armeijaankin kirjeitä, mutta hänkin jäi odottelemaan vastausta Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania muistoja!

      Minulle sattui sellaisia kirjekavereita, jotka eivät oikein osanneet kirjoittaa, ja kirjeenvaihto lopahti lyhyeen. He olivat tyttöjä, ei päässyt syntymään edes romanttisia haaveita. En muista mitään heistä.
      Miehelläni on yhtä tarkkoja muistoja kuin sinulla. Hänellä oli ystävänä Keiko Nakajima Kobon kaupungista Japanista, israelilainen Ester Rudek, joka oli aloittanut armeijan kirjeenvaihdon aikana, ja Nil Dalisman (nimi ehkä väärin) Izmiristä Turkista.
      Keikolta oli tullut ruusuveden tuoksuisia koristeellisia kirjeitä, joista eräässä hän oli kertonut lähtevänsä lomalle kiertämään Eurooppaa ja haluavansa tavata matkan aikana rakkaan kirjeystävänsä Suomessa. Miehelläni oli rohkeus pettänyt ja hän oli lopettanut kirjeenvaihdon siihen paikkaan. Syynä oli erityisesti se, että tyttö oli niin rikas ja ylivoimainen ja mieheni köyhästä perheestä, kuten suurin osa suomalaisista siihen aikaan. Suomihan oli silloin lähes kehitysmaa.

      Minä välitin vielä opettajanakin pitkään kirjeenvaihtokavereita YFUn lomakkeilla. Youth For Understanding, sama järjestö, mikä meidän kouluaikana. Sitten kaikki muuttui, tuli tietokoneet ja ihmiset alkoivat matkustaa.

      Nuo meidän kontaktit olivat eksotiikkaa, kurkistuksia toisiin maailmoihin. Muistosi saivat minut muistelemaan paljon muutakin 60-luvulta. Tapasin silloin eräänä kesänä naapurissa kesävaihtarina olleen amerikkalaispojan, joka tuli seuraavana talvena vuodeksi Tanskaan kansanopistoon ja meille talvella. Teiniromanssi. Toin hänet lukioonkin muutamaksi päiväksi. Rehtori näytti pelkäävän, että minä unohdan koulun ja kyseli minulta koko ajan pojan lähdettyä. Voi, miten pikku lukiossa pidettiin huolta!

      Poista