 |
| Mallorcalla kesällä 2014 |
Tämä on yhden luvun otsikko Terhi Rannelan romaanissa Frau. Minusta vertaus on osuva. Muistojen meri on valtava. Siinä voi purjehtia tyynessä tai joutua myrskyn silmään. Muistoista voi poimia iloisia pikku kuohupäitä tai sukeltaa alas syvyyksiin ja kokea sanoinkuvaamatonta.
Muistissa on enemmän kuin mitä löydän. Parhaat aarteet saattavat olla piilossa pohjassa, jossa niitä vartioivat äkäiset murenat ja terävät korallit.
 |
| Mallorcan merimuseo, 2014 |
Työpöydälläni on kirja, josta haluan lainata muisteluun liittyvän kohdan. Tämä on lähes 500-sivuinen avainromaaniksikin tulkittu Pekka Saurin lähihistoriaa kuvittava Parempaa kuin seksi (2014). Koen myös Saurin elokuvavertauksen todeksi.
Ja jälkeenpäin elämä on dokumenttia ja fiktiota mielivaltaisesti toisiinsa sekoittava elokuva, jota katsoo välillä häpeästä vääntelehtien ja välillä kelloa vilkuillen. Mikä etukäteen näyttäytyi rajattomana mahdollisuuksien viuhkana kuin riikinkukon pyrstö on yhä suuremmalta osalta kynitty, ja jäljellä olevat vaihtoehdot on nekin jo sidottu joihinkin tarkoituksiin ja tavoitteisiin. Aikalaisten tunnustus voi hetken hivellä, mutta eivät he voi loppujen lopuksi tietää eivätkä ymmärtää, mihin olemme pyrkineet ja mitä tarkoittaneet. Joku helppoheikki jää historiaan yhden lauseen nokkelasta letkautuksesta siinä missä toisen uupumatonta ja pyyteetöntä elämäntyötä ei kukaan pane merkille saati palkitse. Jumala voisi epäilemätttä tuomita ja palkita puolueettomasti, mutta meillä joille häntä ei ole olemassa on tarjolla vain oma armoton mittakeppimme. Eikä ihminen voi koskaan itselleen lopullisesti antaa anteeksi.
Kolmas lainaukseni on Mikko Rimmisen kolumnista Helsingin Sanomissa 29.3. Olen säilyttänyt tämän kolumnin nimeltään Mielikuvituksen tuote, koska se kiehtoo minua ja saa myös pohtimaan muistelua, vaikka ei varsinaisesti sitä käsittelekään.
Taide ei roiku kiinni tässä ajassa, sillä sen perustava luokka on konditionaali; tähän taas tarvitaan mielikuvitusta, jossa ei lopun perin ole kysymys nokkeluudesta, omaperäisyydestä tai - taivas varjele - innovatiivisuudesta, vaan kyvystä ja tahdosta asettua "muualle" ja "toiseen".
Ylläolevaa verrattomasti terävämmin asian on muotoillut Italo Calvino, joka puhuu mielikuvituksesta "mahdollisuuksien ja olettamuksien varastona, johon sisältyy sekä se, mitä ei koskaan ole ollut olemassa että se, mitä ei koskaan tule olemaan, mutta joka olisi voinut olla olemassa".
Lauselmaan sisältyy olennainen sekä taiteesta että mielikuvituksesta, jotka molemmat edellyttävät myötäelämistä (tai -olemista) olevaisen kaikilla tasoilla ja sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Samaa avaraa eetosta pönkittää myös Calvinon lihallis-abstrakti havainto Danten Jumalaisesta näytelmästä:"mielikuvitus on paikka jonne sataa sisään".
 |
| Malborkin dinopuistossa, 7.5.2016 |
Palasin lyhyeltä Gdanskin matkalta. Kolmessa päivässä ehdin havainnoida yhtä sun toista.
Varsovassa oli ollut lauantaina iso mielenosoitus demokratian puolesta.
Me olimme juuri silloin pienten poikien kanssa tutustumassa 1200-luvulla rakennettuun Malborkin linnaan ja 2011 rakennettuun dinopuistoon.
Saimme siis kokea jotain sekä keskiaikaisesta elämästä että maailmasta ennen ihmistä.
Illalla luin hotellihuoneessa Rannelan kirjasta natsipyövelin vaimon ajatuksia. Hän myönsi vaikeasti, että holokausti saattoi olla totta, mutta hän sekä hänen miehensä eivät olleet syyllisiä mihinkään.
Kiinnostavia asioita taas kerrot meille. Meri - ja vesi yleensäkin - on kiehtova elementti. Ei ehkä olisi, ellei ihmisellä olisi mielikuvitusta. Italo Calvinolla olisi tähän paljon lisättävää :)
VastaaPoistaMeri on kaikista vesistä mystisin ja mahtavin, valtameri. Kuinka paljon pallomme pinta-alasta onkaan vettä, yli 70 prosenttia!Elämä on kehittynyt meressä ja syntymätön lapsi kehittyy lapsivedessä. Lämpimässä merivedessä kahlailu ja kelluminen on minulle parasta rentoutusta maailmassa. Se tuo aina mieleeni elämän synnyn ja vauvan kohdussa.
PoistaMainio postaus Marjatta. Mua kiinnostaa kovasti se, että mitä asioita muistan ja mistä asioista taas muistan muistamiseni eli muistan, koska asiasta on puhuttu niin monta kertaa, että siitä on muodostunut muisto (joka ei ehkä ollenkaa edes pidä paikkaansa tai ole sama asia kuin se asia, johon muisto pohjautuu). Onko muistolla ylipäätään totuutta? Sehän on kuitenkin myös kokemus ja riippuu monesta asiasta, millaiseksi kokemus muodostuu.
VastaaPoistaArvaat varmaan, että voisin jatkaa tästä aiheesta aika pitkään. :)
Omppu, arvaan kyllä!
PoistaJuu, tuollaista se on - muistamisten muistamista. Ja toisten puheiden muistamista. Sitä haluaa kertoa tarinan, mutta hyvässä tarinassa ei haparoida, jolloin kertoja täyttää aukot loogisesti, hauskasti tai traagisesti, tilanteen mukaan. Sitten tämä tarina jääkin elämään ja vahvistuu uudelleen kerrottaessa. Valemuistojakin on helppo synnyttää.
Aikalaisten kertomukset ovat tuottaneet minulle lisää muistoja lapsuudesta, yksityiskohtia, esineitä ja tapoja.
Myös muisteleminen tuottaa uusia muistoja. Jokin lapsuuden aikainen murresana vie muistoihin, minulla esim. Heidi Köngäksen Luvattu-romaanin "raiti" eli lakana pulpautti mieleen muuta satakuntalaista sanastoa. Löytynyt valokuva saattaa herättää tunnemuiston.
Toivottavasti tekniikka edistyy niin paljon, että noita muistamisprosesseja pystytään jonain päivänä kuvantamaan. Ajattele, miten mielenkiintoista niitä olisi tutkia. :)
PoistaTämä asia ei koskaan aiemmin ole edes tullut mieleeni, siis tämä kuvantaminen, mutta tuli nyt kun luin, mitä olit kommentoinut kommentiini. :) :) :)
No, se olisikin jotain!
PoistaMyös unet ja unelmoinnit tuottavat muistoja. Olen pitkään nähnyt mielessäni kuvan, miten äitini ja isäni nuorina kädet toistensa ympärillä katselevat hyväntahtoisesti pihasta pelloille päin ja pohtivat, mihin me kukin lapsista asetumme ja rakennamme itsellemme talon. En tiedä, onko sellaista tapahtunut. Tiedän isäni halunneen meidän jäävän kodin lähelle ja jatkavan perinteistä elämää; ehkä tämä tieto ja syyllisyys siitä että niin ei tapahtunut ovat saaneet minut "muistamaan" tällaista.
Katoava maa -näytelmässä, jonka vastikään kävin katsomassa, todettiin, että muisti on saari. Jotenkin niin, muisti on elämän meren ympäröimä ja että rannan lempikivetkin vähitellen murenevat mereen, unohtuvat. Minua kiinnostaa kovasti, miten muistia ja muistamista kirjallisuudessa ja teatterissa käsitellään. Kiinnostavia katkelmia tuot esiin.
VastaaPoistaVoi miten kaunis metafora! Ja tässäkin meri.
PoistaJos tämä näytelmä tulee joskus lähiteattereihin, menen aivan varmasti katsomaan.
Vanhalla ihmisellä käy varmaan juuri noin, muisti murenee. Saurin kirjassa oli myös joku hyvä kohta vanhenemisesta. Otan sen talteen myöhempää kirjoitusta varteen.
Muisti ja muistaminen on mielenkiintoisia aiheita. Kiva lukea näitä sun ajatuksia ja poimimia kirjoituksia aiheesta.
VastaaPoistaMä olen usein miettinyt samaa kuin Omppu: onko muistoilla ylipäätään totuutta? Ehkä ei, ehkä totuuksia on useita. Jos vaikka kysyy sisaruksilta (yhteisiä) lapsuudenkokemuksia, muistot voi olla hyvin erilaisia.
Ja nuo valemuistot! Voi tästä olisi vaikka mitä sanottavaa ja mietittävää. Tulen lukemaan uudestaan paremmalla ajalla ja jos vaikka olisi syntynyt lisää kiinnostavaa keskusteluakin.:)
Sanna, minäkin olen ihmetellyt juuri tätä sisarusten muistojen erilaisuutta. Se vahvistaa muistojen yksilöllisyyden. Toisella on samoista lapsuuden henkilöistäkin positiivinen ja toisella negatiivinen muisto. Ikä, jolloin muisto syntyi, on hyvin ratkaiseva tekijä. Pikkulapsi ottaa kaiken vastaan simppelisti ja luottvaisesti, murrosikäinen kriittisesti.
PoistaMyös aikakausi luo omia muistojaan ja valemuistojaan.
Nykyään seksuaalisuutta korostavana aikana etsitään seksuaalista väärinkäyttöä ja ilmeisesti sitä myös löydetään "liikaa", aiemmin muistin sopukoista kaivettiin yleisesti lapsuudessa koettua väkivaltaa, koska elämä oli sotien jälkeen väkivaltaista.
Tule uudestaan, kun jotain uutta tulee mieleesi! :)
PoistaVarmaan arvaatkin, että yritin tosissani muistaa eilen, kun bloggasin tiettyjä asioita. En muista mitään syksystä. Olin kuitenkin hyvin älykkään naisen vaikutuspiirissä, joka olisi valveutuneena sanonut jotain. Vietimme usein viikonloputkin yhdessä Nuuksiossa lajiopissa.
VastaaPoistaTyöni takia olen joutunut vastaamaan ja ottamaan kantaa. Päiväkirjokaan ei ole tuollaista asioista.
Ulla, tämä kommenttisi vahvistaa edelleen sitä, että muisti on paljon ihmeellisempi asia kuin mitä siitä yleensä ajatellaan.
PoistaSe on myös eri ihmisillä erilainen.
Minun on vaikea muistaa asioiden järjestystä, esim. milloin olen tavannut jonkun henkilön ja milloin olen käynyt jossain matkalla.
Stressi ja järkytys vaikuttavat muistiin, samoin jotkin sairaudet. Sidekudossairauksissa on ns aivomyrskyjä, joissa ei muista sanoja tai sekoittaa niitä. Kokemusta on.
Marjatta, koen pitkälti maailman ihmisineen, kasvineen ja eläimineen paikaksi, joka voisi olla unta. Mutta kun katson ikkunasta pihaan, joka on juuri saanut kaipaamaansa vettä niskaansa ja näyttää siitä lisää vihertyneen ja ruohokin on pörheästi pystyssä koen sen hämmästyttävän eläväksi ja todeksi, Inhimilliseksi. Jos sen sijaan avaan telkan ja sieltä tulee uutisia, kaikki muuttuu taruksi, näytelmäksi joka ei voi olla totta. Miten ihmiset voivat käyttäytyä niin kuin olisivat näyttämöllä esittämässä jotain roolia, joka on heille myönnetty, mutta jonka joku voi heiltä varastaa. Vetoomukset eivät auta. Kaikki näyttelevät, esiintyvät itse tietävinä ja hyvinä ja luulevat saavansa lisää nostetta haukkumalla toisia. Mihinkään ei voi luottaa, mitä siellä sanotaan. Se on tarkoitushakuista puhetta oman itsen korottamiseksi.
VastaaPoistaMuistia käytetään aseena toisia vastaan. Muisti onkin hyvä ase nykyisin, sillä julkisesti puhutut sanat on säilötty ja arkistoitu ja ne voidaan sieltä onkia esiin tarvittaessa.
Olen pitänyt päiväkirjaa vuosikausia. Sieltä voin käydä tarkistamassa asioita tarpeen mukaan. Siitä on ollut minulle paljon apua, sillä tuskin kukaan vääristelee asioita itselleen. Sitä on kyllä surkuhupaisaa lukea. Mutta totta, ah niin totta, kaikki tunteet ovat, joita ihminen kokee.
"Sama kude on meissä kuin mik' unelmissa on ja unta vain on lyhyt elämämme"? Tämä paljon lanattu ote Shakespearen näytelmästä Myrsky sopii ajatukseesi elämästä unena.
VastaaPoistaEräässä haastattelussa vanhusten hoitaja sanoi, että eivät kaikki "hassuja" puhuvat vanhat ihmiset ole dementikkoja, heillä vain unen ja valveen raja on hitaampi. Vanhaemäntä on juuri ollut unessa, paistanut leipää ja sanoo havahtuessaan puolihereille, että nyt ovat leivät kypsiä ja otatkos sinäkin. Siinä on turha pyöritellä silmiään, ettei tässä nyt mitään leipiä ole. Voi vaikka kysyä, paljonko niitä leipiä tulikaan paistetuksi elämän aikana ja siirtyä vähitellen laitosvuoteen maailmaan.
Tarkoitushakuisuus leimaa monesti kaikkea puhetta ihmisten kesken. On rauha olla niiden seurassa, joilla ei ole itsetehostuksen tarvetta.
Muisti aseena. Liisu, tämä on hyvä huomio. Säilötään aivan kaikki. Otetaan lause sieltä toinen täältä armotta huomioimatta ihmisen kehittymistä, ja saadaan aikaan kohua ja riitaa. Sanoit silloin vuonna 2000 näin, äläpäs yritä kieltää.
Eräs amerikkalainen bloggari kehitteli kieli poskessa some-etiketin, jossa oli mm. selllainen kohta, että otsikon pitää olla revittelevä, ei sillä väliä, onko se totta, tärkeintä, että vetää puoleensa.
Minulla on päiväkirja jäänyt. Pitäisi varmaan aloittaa jossain muodossa, niin voisi tarkistaa tapahtumia. Joskus jokin kirja tuntuu tutulta, kunnes keksin, että olenhan minä siitä blogannutkin, ja blogista löytyy varmistus. Äsh, kyllä minulla taitaa olla muistihäiriö. Olisi pitänyt laittaa tämän postauksen otsikoksi räväkkä "Apua, en muista!"