Kaikkien aikojen vaikuttavin elokuva keskitysleirielämästä

Sachsenhausenin keskitysleiriltä, Berliinin matkalta 2014

Kävin eilen illalla katsomassa unkarilaisen László Nemesin ohjaaman elokuvan Son of  Saul (Saul fia), joka oli vaikutukseltaan minuun erilainen kuin mikään koskaan näkemäni elokuva tai lukemani kirja tästä aiheesta.

Alussa päähenkilö Saul Ausländer ilmestyy hämärästä katsojalle, kulkee ohi ja kääntyy. Sen jälkeen katsoja siirtyy näkemään ja aistimaan kaiken hänen mukanaan pariksi päiväksi. Kameramies ei siis ole käynyt kuvaamassa Saulin selän takana tapahtuvaa, vaan paukahdukset, karjumiset ja ampumiset jäävät kuulon varaan; kamerana toimivat Saulin väsyneet silmät. 

Saul etenee kauheassa elämässään kivettyneenä. Ei hän enää jaksa kääntää päätään joka äänen perään. Hänet on määrätty sonderkommandoihin, vankien erikoisjoukkoihin, jotka tekevät työtä suihkuhuoneeksi naamioidun kaasutushuoneen ulkopuolella ja teloituksen jälkeen sisällä saaden näin vähän lisää elinaikaa ennen kuin joutuvat itse teloitetuiksi. 
Saulin tehtävänä on kaasukammioon ajettujen ihmisten vaatteiden kerääminen, arvotavaran erottelu vaatteiden kätköistä ja jälkien peseminen teurastusten välillä. Kaikki tehdään kauhealla kiireellä, koska tapettavia on liikaa. Saul joutuu myös raahaamaan kasaan ruumiita joita kutsutaan kappaleiksi "Stücke" ja lapioimaan ihmisten tuhkaa jokeen.

Saul kuulee ympärillään sekä kovia räikeitä ääniä, komennuksia ja valitusta että hiljaista kuiskausten suhinaa, kun vangit kommunikoivat eri kielillä. Lahjonta, jotta pääsisi tapaamaan pariksi minuutiksi jotakuta toisessa ryhmässä olevaa ja paon suunnittelu vaativat kommunikaatiota, muuta keskustelua ei tässä tilanteessa paljon käydä. Välillä voimakkain ääni on Saulin oma hengitys. Taustamusiikkia ei elokuvassa ole, päälliköiden huoneesta kuuluu ohimennen vaimeasti jotain renkutusta - muistaakseni, ellen sitten kuvitellut sitä. 

Juonitarina ei ole  tässä elokuvassa tärkeä. Sitäkin löytyy, mutta tärkeämpää on seurata menneisyydestä  ilmestyvän miehen, muukalaisen (Ausländer) kanssa hänen elämäänsä ja ymmärtää. 

Luin, että elokuva on tehty pienellä budjetilla. Se on nuoren ohjaajan ensimmäinen pitkä elokuva. Ehkä taloudellisetkin syyt ovat muokanneet kuvauskulmat suppeiksi, mutta se sopii tähän elokuvaan täysin. Ei ole yläilmoista kuvattuja näkymiä tuhoamisleiristä eikä joukkokuvaa kuilusta, johon ihmisiä tapetaan, kun uunit eivät enää vedä. Tällaisissa spektaakkelikuvissa esim. tänä vuonna paljon Oscareita voittanut The Revenant loistaa, mutta on muutoin tyhjä.

Eletään sodan loppuvaihetta. Jotkut toivovat ehtivänsä pelastua. Saul ei enää välitä. Hän menee virran mukana. Ystävät katsovat häntä pitkään ja tutkien. Miehessä näkyy romahtamisen merkkejä. Hänen pakkomielteensä, josta elokuvan nimikin tulee, on hänelle tärkeä ihmisyyden, identiteetin ja elämän jatkumisen ripe. Aivan lopussa tulee toinen.
Jos menette katsomaan tämän, kuten toivon  - menkää! - niin verratkaa alkua ja loppua.

Elokuva ei ole sankaritarina, kuten Kunniattomat paskiaiset (Inglourious Basterds), jossa historia kääntyy toiseen suuntaan ja natsit saavat katsojan riemuksi turpaan, tai komedia, kuten italialainen sadunomainen Kaunis elämä (La vita è bella), joka sai 90-luvun lopussa ulkomaisen elokuvan Oscarin sekä muita Oscareita mm. parhaasta miespääosasta kiitos loistavan Roberto Benignin. Siis keskitysleirikomedia! 

Son of Saul oli minulle kuin jotain uutta genreä katsojan osallistuttamisen vuoksi. Voisi sanoa kliseisesti, että eläydyin vahvasti, mutta se oli jotain vielä enemmän.

Istuin koko elokuvan jähmettyneenä samaan asentoon. Elokuvan jälkeen on ollut jotenkin toistaitoinen olo. 
Mieheni elokuva teki vihaiseksi. Hän sanoi, että se oli liian synkkä ja että hän on nyt nähnyt jo ihan liikaa keskitysleirikuvauksia. Minusta tuntuu, että hänen oli minuakin vaikeampi kestää sitä, että elokuvassa ei voitu toimia pahuutta vastaan, että Saulin painajainen oli niin lohduton.  
Kun ajelimme elokuvista kotiin, uutisissa kerrottiin - sopiva ajoitus - miten terroristijärjestö Boko Haramin pari vuotta sitten Nigeriassa kaappaamia koulutyttöjä ei luultavasti saada koskaan takaisin. 
Heräsin yöllä kaksi kertaa Saul mielessäni. Tiedän, että tulen muistamaan hänen hahmonsa aina.