lauantai 9. tammikuuta 2016

Toni Morrison, Sula




Olen aloittanut amerikkalaisen Nobel-kirjailijan Toni Morrisonin varhaisempien 70-luvun kirjojen uusintalukemisen. Sula on toinen, sitä ennen ilmestyi The Bluest Eye (Sinisimmät silmät) ja sen jälkeen Song of Solomon (Solomonin laulu)ja Tar Baby (Tervanukke).

Kohta 85 vuotta täyttävällä Morrisonilla on laaja tuotanto siihen nähden, että hän on kirjoittanut pääosin päivätyönsä ohessa. Viimeisin kaunokirjallinen teos ilmestyi viime vuonna God Help the Child (Luoja lasta auttakoon). Se on minulla vielä lukematta, ainoana hänen romaaniteoksistaan. Morrison on minulle suuri kirjailija. Hänellä on kyky vangita lukija sellaiseen imuun, että siitä irrottautuminen ei ole aivan helppoa. 
Annan nyt mielelläni hänen lumota itseni, koska en ole löytänyt lukemistani uutuuksista yhtään, joka saisi minut kunnolla eläytymään.

Hyllystäni löytyy joitakin Morrisonin teoksia
 muiden hyvien kirjojen keskeltä

Sula alkaa vuodesta 1919 ja päättyy vuoteen 1965. Luvut on merkitty vuosiluvuin.
Ohion osavaltion Medallionin kaupungin mustien yhteisö elää kaupunkia ympäröivällä kukkulalla, joka on saanut nimekseen The Bottom. Myöhemmin alueesta tulee valkoisten suosima esikaupunki huviloineen ja golfkenttineen. Morrisonin tarinassa siellä asuu puuhakkaita naisia lapsineen ja onnettomia miehiä, jotka vaeltavat kuin kulkukoirat, koska heille ei ole paikkaa yhteiskunnassa. He eivät saa haluamiaan miehekkäitä töitä, tien rakennusta yms, vain nöyryyttäviksi kokemiaan tarjoilijan hommia, mikä saa heidät häpeämään. Ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneista miehistä moni on masentunut ja osittain tai täysin seonnut. 

Tarinan päähenkilöinä on kaksi tyttöä,  Sula ja Nel, jotka tapaavat 12-vuotiaina ja muodostavat erottamattoman parivaljakon. Myöhemmät vaiheet heittävät heitä erilleen, mutta siskous säilyy heidän edes itse sitä tajuamatta. Seuraavassa sitaatissa Nel tajuaa asian. Jude on hänen miehensä, jonka Sula nappasi leikitelläkseen hetken kuten muidenkin kanssa. 
        'All that time, all that time, I thought I was missing Jude.' And the loss pressed down on her chest and came up into her throat. 'We was girls together', she said as though explaining something. 'O Lord, Sula', she cried, girl, girl, girlgirlgirl.'   
     It was a fine cry - loud and long - but it had no bottom and it had no top, just circles and circles of sorrow. 

Minulla on Sula vain englanninkielisenä, mutta aion lainata sen aivan lähipäivinä suomeksi, koska minua kiinnostaa katsoa, miten kääntäjä Seppo Loponen on toiminut muutamassa kohdassa. Lisään tähän kirjoitukseeni sitten myös suomenkielisiä tekstinäytteitä tai kirjoitan uuden postauksen. Tämä tiedoksi niille lukijoille, joille englanti ei ole vahva kieli. 

Sulan kieli on sekä lyyristä että realistista. Sen maailma on rujon kaunis, raaka ja unohtumaton.
Morrisonin yksi vahvuus on se, että hän ei selitä, vaan luottaa lukijan hoksottimiin. Kirja laajenee lukijan mielikuvituksessa paljon siinä kuvatun ulkopuolelle. Esimerkiksi Sulan Plum-enon, oikealta nimeltään Ralph (lähes kaikilla on lempinimet) tragedia tämän palattua sodasta on kuvattu hyvin lyhyesti. Hän on kuin alkoholisoitunut Tar Baby, toinen sodan veteraani, paitsi että huoneesta ei löydy pulloja, vaan paljosta kärventämisestä mustunut ruokalusikka. Seuraava kuvaus onkin tilanteesta, jossa oma äiti polttaa epäkelvon poikansa. Hän ei näe muuta mahdollisuutta. 
Jos kirjailija olisi ympännyt tähän jonkin pitkän selostuksen huumeista, se olisi pilannut kerronnan. Näin koin juuri Oneironia lukiessani. Olen miettinyt, että liittyykö tämä runsaus ja sirpalefaktojen runsas käyttö fiktiossa nykyään Google-aikaan. Karsittu ja tiivistetty teksti säilyttää minulle intensiteetin paremmin kuin runsas ja rönsyilevä. 

Nel valitsee perinteisen mustan naisen osan. Sula haluaa kaiken. Hän lähtee Medallionista ja kulkee ympäri maata, kuuluu opiskelleenkin. Jotkut tietävät, että hänellä olisi ollut valkoihoisia miehiä, mikä on täysin yli ymmärryksen menevää. Kun hän palaa, hänestä tulee myyttinen hahmo, pahan mukanaan tuoja, noita. Yhteisö kukoistaa Sulan ansiosta, koska hänen röyhkeä riippumattomuutensa saa heidät välittämään enemmän perheistään. Naiset takertuvat miehiinsä ja hoitavat paremmin lapsiaan. Sula on heille peili.  

Toinen pelätty paholainen on kylähullu Shadrack, joka perustaa itsemurhaajien vuosipäivän. Hän kulkee ympäri Bottomia aina vuoden kolmantena päivänä lehmänkelloa kalkattaen, hirttoköysi hartioillaan kutsuen ihmisiä murhaamaan. Suicide Day otetaan yhteisön normaaliin kielenkäyttöön joulun ja uudenvuoden ohella. Kukaan ei halua järjestää juhliaan 3.1., vaikka päivään liittyvä taikausko häviääkin ajan myötä. 
Sulan, Nelin ja Shadrackin kohtalot risteävät traagisella tavalla.

Kolmas myyttisiä ulottuvuuksia saava henkilö on Sulan isoäidin adoptoima kolmen pojan muodostama ykseys, jonka osia kutsutaan ensin kaikkia erisnimellä Dewey ja kohta yhteisellä yleisnimellä deweyt. Tässä on eräs yksityiskohta, jonka haluan tarkistaa suomennoksesta, ovatko he edelleen deweyt vai kallet vai mitä.

Morrison nostaa kirjoissaan esiin USA:n mustien, varsinkin naisten, asemaa. 
Kriitikot ovat halunneet nähdä hänen teksteissään postmodernia feminismiä, mutta Morrison itse on korostanut, että feminismi ei ole hänen agendansa, vaan hän haluaa tekstiensä olevan vapaita erilaisille määrittelyille, ei sitoutuvan johonkin tiettyyn.

Tyttöjen suhteesta tuli mieleeni Sofi Oksasen Puhdistuksen sisarukset ja rotuasioista Joyce Carol Oatesin viimeisin The Sacrifice. Eihän mustien tasa-arvoa USA:ssa ole mitenkään loppuun saatettu eikä loppuun kirjoitettu.

Kannatti lukea tämä uudestaan. Enhän silloin 70-luvulla osannut liittää lukemaani paljon mihinkään. (Hui, minähän olen lukenut aktiivisesti yli 50 vuotta!) Lukuelämys oli yhtä intensiivinen ellei jopa vaikuttavampi kuin silloin. Kirjan tunnelma viipyilee mielessäni. 

Entä löytyykö muita Morrisonin fiktioon ihastuneita? Mikä romaani on suosikkinne?

Sulan lukemista lopetellessani kuului radiosta Stingin kappale Fragile. Tässä linkki, jos haluat kuunnella sen. 

Ja tässä Fragile-sanat, jotka liittyvät mielessäni Sulan ja Nelin viimeiseen tapaamiseen:

If blood will flow when flesh and steel are one
Drying in the colour of the evening sun
Tomorrow's rain will wash the stains away
But something in our minds will always stay
Perhaps this final act was meant
To clinch a lifetime's argument
That nothing comes from violence and nothing ever could
For all those born beneath an angry star
Lest we forget how fragile we are

On and on the rain will fall
Like tears from a star, like tears from a star
On and on the rain will say
How fragile we are, how fragile we are

On and on the rain will fall
Like tears from a star, like tears from a star
On and on the rain will say
How fragile we are, how fragile we are
How fragile we are, how fragile we are


13 kommenttia:

  1. Minä nyt vain sitä tulin Marjatta-rouvalta kysymään, että miten ihminen jaksaa lukea romaaneja ja vielä vieraalla kielellä. Tätä ihmettelen ja tietysti kunnioitan. En ole täällä ennen käynytkään. Mutta Juha Saaren blogissa olemme kohdanneet. Ja siellähän on ollut sitä ikävää häirintääkin, mutta ei siitä sen enempää.

    Tulee tässä sellainen avuton olo kun oma lukeneisuus on niin kehno.

    Konekiväärimies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen on harrastus siinä kuin muutkin.
      Suosittelen. Tartut vain kirjaan ja annat sen viedä.
      Luulen, että sinä juuri nauttisit kirjailijoiden keksimistä hahmoista.

      Poista
  2. Hieno ja houkutteleva arvio, Marjatta! En ole lukenut yhtäkään Morrisonia ja polte on kova, ei vähiten sinun ansiostasi.

    VastaaPoista
  3. Kiva juttu Elina, että arvioni sai sinut kiinnostumaan.
    Morrison on ollut minulle USA:sta samaa kuin Coetzee Etelä-Afrikasta. Ryhdyn lukemaan nyt hänen romaanejaan uudestaan. Onhan hänellä myös tietokirjoja, joihin myös haluaisin tutustua, mutta juuri nyt houkuttaa paeta näitä pakkasia koukuttavien romaanien maailmoihin.

    Löysin myös tiedon Morrisonin lastenkirjasta The Book of Mean People, jonka hän on tehnyt yhdessä poikansa Sladen kanssa. Kirjassa pohditaan moraalia, oikeutta, vapautta ja muita filosofisia kysymyksiä. Alkoi tuntua siltä, että tämä pitäisi saada omaksi.

    VastaaPoista
  4. Marjatta,
    jatkuvasta töiden kasautumisesta stressaantuneena olen yrittänyt vähentää minua kiinnostavia asioita, sillä lukemiselle, mieliharrastukselleni, on jäänyt aivan liian vähän aikaa.

    Toisten bloggaajien kielenkäyttö ja tekstit ovat myös kuuluneet tähän lukemiseen, ja ajanpuutteesta johtuen olen niitäkin joutunut ikäväkseni karsimaan, sillä juuri heidän kirjoitustensa perusteella tutustuu parhaiten heihin itseensä. Pääsee heidän sisälleen, ajatuksiinsa.

    Kun nyt luin tämänkertaisen tekstisi, vihlaisi tieto, miten vähän olen nykyisin seurannut amerikkalaista kirjallisuutta, vaikka olen aina erikoisesti juuri siitä pitänyt.

    Morrison on minulle aivan uusi nimi. Sen sijaan tuo Coetzee on täysin tuttu. Amerikkalaiset naiskirjailijat ovat olleet suosikkejani, ja jotkut mieskirjailijatkin, mutta Morrison? Kiitos tästä nimestä.

    Olen siinä vaiheessa, että lukemattomia lahjaksi saamiani ja kirjastosta lainaamiani kirjoja odottaa kokonainen pinkka kärsimättömästi vuoroaan. Kun saan sen pinon luettua lainaan Morrisonia.

    Tällä hetkellä olen juuttunut Karl Ove Knausgårdiin, hänen Taisteluni kirjasarjaansa, josta toiset pitävät, toiset ovat sitä mieltä, että hän kirjoittaa pitkäveteisesti. Minusta ei. Minulle hänen Taistelunsa on samalla omaa taisteluani siinä mielessä, että juuri yksityiskohtien kirjaamisen takia koen hänet eläväksi ja kuljen kuin askel askeleelta hänen vieressään. Minua kiehtoo hänessä hänen rehellisyytensä itseään ja toisia kohtaan. Hänessä on monessa mielessä samaa kuin itsessäni. Elämme eteenpäin kuin unessa, ja välillä heräämme, että niinhän se olikin. Saamme ja menetämme paljon asioita juuri tuon hetkittäin elämisen takia kokonaisuus kiehtoo, mutta jää useimmiten aistien saavuttamattomiksi elämyksiksi.

    Morrison tuntuu olevan toista lajia. Voi kumpa olisi aikaa lukemiseen, Morrison olisi jo kohta hyppysissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, kiitos pitkästä kommentistasi! Ymmärrän täysin, mitä sanot. Minä en olisi ennen eläkeikää edes pystynyt pitämään blogia. Kaikki tämä, omat kirjoitukset, toisten kirjoitusten lukeminen ja kommentointi sekä heihin bloggareina tutustuminen vie paljon aikaa ja on niin jännittävää ja mukaansa tempaavaa, että moni muu asia jää sivuun. Olen esim. katsonut todella vähän telkkaria, mikä ei ole kyllä mikään menetys.

      Toni Morrison on mahtava! Tutustu sitten kun ehdit. Minusta tuntuu sinuun blogin kautta tutustuneena ja taiteellista blogiasi ihastelleena, että sinä pitäisit Morrisonin tyylistä.

      Knausgård on ihan oma upea lajinsa. Olen lukenut osat 1 - 5 ja odotan kovasti osaa 6, josta on muistaakseni sanottu, että se olisi kakkososan kaima, samantyylinen. Minä pidin juuri kakkosesta eniten, joten nyt kannattaa odottaa. En ole toistaiseksi kirjoittanut mitään Knausgårdista, vain osallistunut kommentein keksusteluihin.
      Silloin kun luin ensimmäisiä osia, Knausgårdista oli TV:ssä ainakin kaksi haastatteluohjelmaa, jotka syvensivät kuvaa hänestä. Katsoin ne moneen kertaan, olin niin sisällä hänen maailmassaan.
      Niin, Knausgård on ihan erilainen kuin Morrsion. Molemmat ovat minun mieleeni.
      Elämäkerrallisuus kiinnostaa minua yleensäkin nykyään paljon, juuri tällainen fiktiivinen muistelu.

      Poista
    2. Sinulta muuten apinoin musiikin liittämisen loppuun, vaikka en osannut tehdä sitä sinun tavallasi tyylikkäästi.
      Se tuokin kirjoitukseen pientä ekstraa, kun miettii, mikä musiikki siihen käy.
      Ja kuvataide ... voi että, jos ryhtyisi oikein perfektionistiseksi, niin kirjoitukset harvenisivat melkoisesti.

      Poista
  5. Minä vielä tätä, että eikö Marjatta-rouva voisi aina silloin tällöin vähintään palata Juha Saaren blogiin. Kun se on tavallaan enemmän meidän miesten blogi.

    Jos se yksikin tapaus jo turpansa tukki niin se siitä.

    Konekiväärimies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, että siellä kaivattaisiin naisnäkökulmaa.
      No, katsotaan nyt. Jos ne monet hahmot/sivupersoonat lakkaavat tukahduttamasta keskustelua ja nousee hyvä aihe, niin mikäs ettei - joskus.

      Poista
  6. Olen pitänyt Morrisonin kirjoista paljon silloin joskus aikoja sitten. Olen lukenut ainakin Sinisimmät silmät, Solomonin laulun, Jazzin ja Minun kansani, minun rakkaani. Näistä jälkimmäisin on suosikkini. Yleensä kirjoitan kirjaan hankkimisvuoden ja näistä em. ainakin Jazzin ja Sinisimmät silmät olen hankkinut ja lukenut -94. Sulan olen näköjään hankkinut ruotsiksi -89 ja ainakin yrittänyt lukea kirjan ruotsiksi.
    Morrison on niitä kirjailijoita, joiden tuotantoon voi palata levollisin mielin milloin vain. Uskon pitäväni hänen kirjoistaan vähintään yhtä paljon nyt kuin silloin joskus nuorena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävin katsomassa, olenko kirjoittanut omiin morrisoneihini hankkimisvuotta - en. Milloinkahan olen lopettanut sen hyvän käytännön. Hankkimisvuosi saattaisi jopa tuoda mieleen, missä tilanteessa kirjan luki.
      Ai, sinun suosikki on Minun kansani, minun rakkaani. Uusintakierroksella selviää varmaan, mikä on minun. Perästä kuuluu.

      Poista
  7. Toni Morrison on yksi suurista suosikeistani! Mun suosikki on ehkä Jazz, joka oli mun eka Morrison, tai sitten Paratiisi tai ehkä Solomonin laulu tai Koti....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, juuri noin minäkin tunnen nyt uuden lukukierrokseni alussa, kaikki niin hyviä, että niistä on vaikea valita parasta.

      Kävin katselemassa netistä Morrisonin muuta tuotantoa ja ihastuin hänen lastenkirjoihinsa. Tuon kirjan lisäksi, minkä mainitsin vastauksessani Elinan kommenttiin on eräs kuvakirja nimeltä "Please, Louise", jossa tytölle avautuu kirjastokortin avulla lukemisen ja mielikuvituksen ihmemaa. Esittelyssä sanotaan, että tämä kirja on kiitos kirjastoille. Miksei tätä ole suomennettu?
      Minä alan oikein innostua nyt tästä uudesta projektistani. :)

      Poista