Pakolaisten vastaanottaminen kotikaupungissani 2, vihaa asukasinfossa

USA, Homer Page

Anjalankosken hylätyn kaupungintalon valtuustosalissa järjestettiin toissailtana tiedotus- ja keskustelutilaisuus hätämajoitusyksikön toiminnasta eli asukasinfo, niin että naapurusto Kouvolan Keltakankaalla saisi tietoa siitä, miten hätämajoitusyksikkö toimii ja mitkä ovat sen säännöt.

Paikalla infoa antamassa oli useampi henkilö, Kaakkois-Suomen monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Anna Buzaeva, hätämajoituskeskuksen johtaja Satu Kurri, kaksi ohjaajaa ja sairaanhoitaja.

Aluksi katsottiin heijastettuja kuvia, kuten edellisessäkin SPR:n tapahtumassa viikko sitten. Näimme mm. kuvan Homsin kaupungista, tai siis paikasta, jossa sen pitäisi olla, mutta joka oli pommitettu, niin että sen tilalla oli pelkkiä kivenmurikoita. Ajattelin, että tuskin nyt kukaan enää toistelee sitä kliseetä, että pitäisi auttaa paikan päälle. Kyllä vaan toisteltiin, sitä ja kaikkia muitakin.

Kun saavuin ystäväni kanssa paikalle, valtuutettujen paikat oli jo varattu. Siispä menimme yleisölehterin reunalle, jossa oli vielä istumapaikkoja. Meidän takanamme seisoi vihaisen näköisiä miehiä muurina. Alhaalla etupaikoilla oli myös aggressiiviisia naisia, jotka eivät millään meinnaneet jaksaa kuunnella yhtään mitään.

SPR:n edustajat ottivat esiin lukuja Suomen turvapaikanhakijatilanteesta, muuttuvista ennusteista ja kertoivat  Kouvolan tilanteesta. He olivat suunnitelleet esitellä ensin asian ja sitten jakaa pyydettyjä puheenvuoroja, kuten yleensä on tapana, mutta osa yleisöstä ei malttanut odottaa. 

Miksei helvetti meille ole tästä ennen kerrottu? Nyt pudotetaan sitte atomipommi päähän. 
Kuinka kauan niitä tänne tulee. Vittu niitä tulee ovista ja ikkunoista, ei ne koskaan lopu. Ja kuinka pitkäks aikaa ne tänne jää. .. ja nuo luvut on kyllä ihan vaan propagandaa, ei ne mitään kolmella eurolla päiväs elä. 

Ensimmäisen epäasiallisen puheenvuoron jälkeen Satu Kurri varoittaa, että meillä on järjestysmiehet täällä ja kaksi poliisia. On syytä käyttää asiallista kieltä, paikalla on lapsiakin, ja puheenvuoroa pyydetään käden nostolla. Järjestysmieht jopa lähestyivät huutajia. Tämä ei toiminut, vaan yleinen hulina sekä istualtaan huudellut lauseet jatkuivat.

Onko niillä lupa lähtee sieltä ulos? Nehän voi tulla pihoihin, mul on kaks pientä tyttöö. Saako soittaa poliisin jos ne tulee? 

Osa noin sadan hengen porukasta oli tullut saamaan tukea ennakkoluuloilleen, ja kun sitä ei tullut, niin viha kuului salissa muminana, kiroiluna, päällehuuteluna ja buuauksina. Vihaajien mielestä maahan tulevat saavat heti tonnin käteensä, ja kun heitä ei uskottu, he ratkaisivat asian leimaamalla SPR:n väen valehtelijoiksi. 
Tilaisuudessa olisi ehkä  tarvittu ulkopuolinen puheenjohtaja.

Ja niil on tullessa rahaa, joillain on paljonki. On hyvät vaatteet ja kännykät. Mitä niille mitään tarttee antaa!

On kyllä surullista kuunneltavaa tämä möykkä. Tässä nämä ihmiset ovat antamassa meille tietoa, mutta täällä näemmä tiedetään itse kaikki paremmin. Mikä atomipommi nyt on muka pudonnut? Eihän tässä ole mitään tapahtunut kenellekään. Ja ollaanhan me nyt tiedetty näistä turvapaikoista, onhan niitä ympäri Suomea, ja meilläkin on ollut pakolaisia monista maista jo ennen tätä kriisiä. Sodan keskeltä lähtee ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista, varakkaammat pääsevät helpommin pois pinteestä. Eikö ole hyvä, jos saadaan vaikka valmiita kirurgeja ja muita ammatti-ihmisiä. Aiemmin pauhattiin, että ei tänne saa ottaa muita kuin hyvin koulutettuja ja rikkaita ja nyt kuulostaa siltä, että vain kerjuukuppi kädessä kontaten saa tulla.

On niistä ollu haittaa. Joku on pyytäny tupakkaaki. Ei ne tiedä, miten täälä ollaan.

Koittakaa nyt terottaa niille, etteivät kajoa toisten omaisuuteen. Tässä yks päivä näin, kun kaks nuorta poikaa nojas autoon, oli vähän parempi, semmonen urheiluauto, ja siinä otettiin selfietä. Ei sillain saa toisten omaisuutta vahingoittaa.

Ei niillä ole meidän kristillisiä arvoja. Siellä on ihan erilainen tapa suhtautua naisiin. Minuakin näin pukeutuneena pidettäisiin siellä huorana. 

Hei, mut meilläkin ennen vanhaan pyydettiin toiselta tupakkia. Voisiko se olla vaikka mahdollisuus tutustumiseen?

Eikös monet näistä nykyisistä pakolaisista ole lähteneet juuri niitä islamisteja pakoon ja ole itse islamin maallistuneempaa laitaa?

Kuinkas moni teistä, jotka suhtaudutte tolleen myönteisesti asuu täs ihan lähellä? Käsi ylös! Ja kuinkas moni teistä ottas sitten niitä omaan kotiinne?

Mut tiedättekö kukaan, kuinka paljo se Sipilä saa, kun antaa asuntonsa niitten käyttöön. Ei se sitä ilmatteeks anna. Varmaan kymppitonnin se saa.

Sipilä sano televisiossa, että se antaa sen korvauksetta käyttöön. Kyllä se heti ilmi tulis, jos olis toisin. 

Onko niin vaikeaa uskoa, että on olemassa hyviä ihmisiä? Onhan tuolla Lapissa yksi matkailuyrittäjäkin antanut koko mökkikylänsä pakolaisten käyttöön määräämättömäksi ajaksi. Niin kauan kuin tarvitaan.

SPR:n edustaja selittää, että turvapaikkakeskusten ympärillä ei ole missään todettu lisääntynyttä rikollisuutta. Hakijat odottavat vihreää valoa ja ovat siksikin varovaisista varovaisimpia. Eräs mies yleisöstä kertoo asuneensa Helsingissä kuukausia ennen kuin sai kuulla, että naapurissa on vastaanottokeskus eikä ollut häiriötä. 
Vähän päästä nainen etupenkissä toteaa, että kuten me kaikki tiedämme, nämä keskukset lisäävät väkivaltaa. 

Miten voi selittää asioita ihmisille, jotka eivät kuuntele, eivät ymmärrä kalvolta numeroita eivätkä usko ketään!

Minun mies ei kyllä lähtisi puikkimaan pakoon. 

Niinpä niin! Ja seuraavaksi tietenkin taas kerran, miksi tulee enemmän miehiä ja miksei auteta omia vanhuksia ja plaa plaa. Kysyjä itse ei luultavasti auta ketään vapaaehtoisena, toteaa vain, että valtio jakaa rahoja väärin.

Eikö ihmiset lue, katso uutisia ja ota vastaan tietoa? 

Jollakin on otsaa huhuilla käytävältä poliisia vastaamaan hänelle - nyt heti! Tietenkään poliisit eivät tule, he ovat paikalla valvomassa järjestystä, ei vastaamassa kysymyksiin. 

Olisiko sitten hyvä, jos ei tehtäisi mitään, ehtii Anna Buzueva kysyä. Sittenkö olisi turvallista? Meillä on kansainväliset sopimukset, joiden mukaan me otamme maahan turvapaikanhakijoita.
Ja vanhusten parissa saa myös tehdä vapaaehtoistyötä. Olethan tehnyt?

Osaan kysymyksistä pystyttiin vastaamaan; osa oli sellaisia, ettei niihin voinut olla vastausta tässä vaiheessa ja näillä henkilöillä; osa peittyi väliin huudeltujen epäasiallisuuksien alle. Kommentteihin tuli sekä aplodeja että buuauksia. Minusta oli turha luoda puolia niillä taputuksilla. 

Olisin halunnut keskustella siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä nyt tässä tilanteessa, että kaikki sujuisi hyvin. Siihen ei tullut mahdollisuutta. 
Osa oli vielä siinä pohdinnan vaiheessa, että luuli voivansa kääntää historiaa taaksepäin, niin ettei meillä olisi koko pakolaisongelmaa. Ja osa oli jonkin omituisen ksenofobian ja hysterian vallassa. He pelkäsivät jopa koiriensa puolesta. 
Joku yritti puhua näille suhteellisuudentajunsa menettäneille lempeästi, että vasta yhdessäolo opettaa, että me olemme kaikki niin samanlaisia.

Tilaisuuden järjestäjät yrittivät lopettaa, mutta aina löytyi joku, joka halusi huudella viimeisen "viisauden". 

Lähellä istuva mies sanoi minulle lähtiessä, että miksei tänne tuotu yhtä "niistä". Siis turvapaikanhakijoista - huh huh - siis näytille tähän lynkkaustunnelmaan? Ei, kun hän vaan ajatteli. Tämä mies ei ilkeillyt, hän ei vain tullut ajatelleeksi, että pakolaiset ovat tulleet pitkän matkan monen turvapaikan kautta. Pitäisikö heidän jokaisessa välietapissa tulla lavalle näyttelyesineeksi?

Kun olin sulkemassa auton ovea, joku mieshenkilö sihisi ohi mennessään jotain, mistä en saanut selvää. Nousin ja kysyin:"Anteeksi, nyt en saanut selvää." Hän sanoi, että niiden kirurgien pitää pysyä siellä paikan päällä. Ja minä, että näitkö sen kuvan Homsin raunioista. Sielläkö? mutta hän ei vastannut mitään, vaan häipyi kiireellä. 

Kotona kaivoin esiin valokuvan kesältä 1969, kun olin kansainvälisellä työleirillä Englannissa. Olin norjalaisen Haraldin kanssa käymässä Lontoossa, nojailimme pysäköityyn Rolls Royceen ja pyysin ohikulkijaa näppäämään pokkarillani kuvan. Siinä me virnuilemme ja ohikulkijat hymyilevät hupsuille nuorille. 

Tämän päivän Kouvolan Sanomissa toimittajat toimivat kansanvalistajina. Sehän on yksi heidän tehtävistään.  
Lehti on etsinyt vastauksia asiallisiin ja asiattomiin kysymyksiin ja haastattelee kahta hätämajoitukseen asti selvinnyttä. Molemmilla oli vaatteet jääneet Välimereen, ja päällään olevan vaatetuksen he olivat saaneet lahjoituksena ihmisiltä pakomatkansa varrella. 

Germany, Otto Hagel

Molemmat kuvat ovat valokuvateoksesta The Family of Man, jonka 1. painos on julkaistu jo vuonna 1955.