 |
| Valokuvakirjasta The Family of Man |
Ei ihme, jos kouluissa on työrauhan suhteen tällä hetkellä vaikeaa, kun syrjinnästä on tullut ja tulossa yhä salonkikelpoisempaa. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Nuoret vasta opettelevat. He ottavat mallia meistä.
Ei koskaan - KOSKAAN - pitäisi hyväksyä syrjimistä. Niin hyväksyvä (laiska, liberalistinen) ei saa olla, että katsoo ohi ja hyväksyy suvaitsemattomat puheet ja kiusaamisen. Ei koulussa eikä muualla. Minun mielestäni.
Aina ei jaksa puuttua tilanteisiin, mutta tavoite pitäisi olla itsestäänselvä: yksilön vapaus suhtautumisessa toisiin ihmisiin loppuu siihen, mistä alkaa sortaminen.
Opettaja, joka on koko päivän pitänyt yllä monesti niin helposti särkyvää rauhaa, saattaa toivoa, että bussipysäkillä joku muukin aikuinen puuttuisi nahisteluihin ja rumaan kielen käyttöön.
Aikuiset, jotka katsovat, että kasvatus kuuluu vain kodille ja koululle, ovat väärässä. Kasvatus kuuluu kaikille.
Toivotan opettajille ja oppilaille jaksamista!
Lopetin opettajan työni tammikuussa 2010. Muistan monia hyviä hetkiä, mutta myös monia todella, todella vaikeita kasvatustilanteita.
Peukutan teille lopuksi kipsikädelläni! Kyllä tällä voi vähän kirjoittaa. Ei siis tarvitse tehdä vloggausta. Mutta kun oikea käsi operoidaaan, niin sitten on ehkä toinen juttu. Huomaatteko, peukku on positiivisesti pystyssä, ei enää keskellä kämmentä!
Toipumisia kädelle!
VastaaPoistaMeillä on ollut onni poikien koulujen suhteen -- työrauha on ollut ilmeisesti hyvä verrattuna moniin kertomuksiin. Omat muistoni peruskoulun viimeisiltä luokilta eivät ole kauhean auvoisia, lukiossa helpotti :).
Hienoa, että poikiesi kouluissa on hyvä työrauha.
PoistaOlen kokenut monenlaista tällä saralla, hyviä ja rauhallisia opetusryhmiä ja täyttä kaaosta, jossa oli tyytyväinen jo, kun sai pidetyksi oppilaat luokan seinien sisäpuolella. Kiusaamistapaukset tuntuivat lisääntyvän 2000-luvulla.
Oma kouluaikani oli auvoa. Pieni koulu, Pomarkun yhteiskoulu, oli minulle pakoa surullisista kotiympyröistä. Kiusaaminen oli terminäkin ihan vieras tai sitten se yhdistettiin pikkulapsiin,. jotka eivät olleet vielä oppineet yhteiselämän sääntöjä.
Kiitos hienosta viestistä Marjatta. Oman kokemukseni mukaan kouluissa ei edelleenkään tunnisteta/haluta tunnistaa rasismia. Tapellaan ja taistellaan.
VastaaPoistaTsemppiä käsijuttuihin. Hieno peukku!
Vaikeaa se tuntuu olevan.
PoistaKoulussa, jossa viimeksi työskentelin, Inkeroisten yhteiskoulussa, oli sen kymmenen vuoden aikana ulkomaalaistaustaisia oppilaita ainakin Venäjältä, Kongosta, entisen Jugoslavian alueelta, Espanjasta ja olikohan joku thaityttökin. Pääsääntöisesti heihin suhtauduttiin hyvin. Ainoa, jota huomasin kiusattavan oli venäläispoika. On paljon kiusaaamista, joka tehdään niin taitavasti, että sitä ei huomaa.
Eikö vain - ja hieno lasta!
Hyvää toipumista peukulle ja vointia kädelle & sen omistajalle kokonaisuudessaan!
VastaaPoistaKiitos Leena! Pari viikkoa menee tämän lastan kanssa, sitten kevyempi tuki ja kuntoutusta. Olin leikkauksen jälkeen toista päivää ihan merisairas, mutta nyt on jo taas entinen puhti päällä. Jotkut asiat ovat hieman vaivalloisia yksikätiselle, mutta pitää muistaa, että parempaan päin tässä mennään.
PoistaToipumista, ja hyvää asiaa.
VastaaPoistaEilisen Aamuset lehdessä (turkulainen ilmaisjakelulehti) oli pikku juttu otsikolla "Koulutytöillä julma hierarkia", jutussa viitataan Taru Kulmalaisen väitöskirjaan. Koulussa tulee paljon tilanteita, jossa voi joutua syrjityksi, esim. liikunnan (ja muutkin tunnit), joissa muodostetaan ryhmiä.
Kiitos, Jokke!
PoistaPitääkin pyytää Turussa asuvaa poikaa säilyttämään tämä lehti.
Nuo hierarkiat ovat pahoja, ja muutoinkin kiusaamistapauksissa on usein monimutkaisia kuvioita, mm. keksityllä kiusaamissyytöksellä kiusaaminen.
Koulurauha tai sen puuttuminen on tullut tutuksi sisareni tyttären kautta. On ollut surullista seurata, miten vaikeaa on lapsella, jota kiusataan. On ollut myös surullista kuulla, miten vaikea on aloittaa asian selvittelyä. Hyvin helposti ummistetaan silmät eikä myönnetä, että koulukiusaamista ylipäänsä on jollakin luokalla.
VastaaPoistaVaatii aktiivisuutta ja napakkuutta, jotta koulukiusattu saa apua. Monia, monia tapaamisia ja yhteydenottoja! Kasvatus kuuluu meille kaikille.
Sinulla on peukku pystyssä ja minä peukutan sinulle nopeaa paranemistä ja saanen kertoa myöskin terveiseni Länsirannikon upeista kaupungeista välillä Pori-Pietarsaari. Palasimme eilen illalla kahden päivän opastetulta matkalta, jolla olen nähnyt ja oppinut monia asioita.
On kauheata, että joissain kouluissa on vielä sellaista ylpeyttä, että halutaan kieltää kiusaaminen koulun maineen vuoksi.
PoistaKoko kylä kasvattaa -hankkeet, joita on viime vuosina ollut useilla paikkakunnilla, ovat hyviä, jos ne pannaan myös täytäntöön eikä vain nyökytellä kokouksissa ja sitten väistellä, kun pitäisi huomauttaa jostain naapurin lapselle. Suomessa ollaan niin varautuneita ja vältetään toisen alueelle astumista silloinkin, kun se olisi välttämätöntä.
Kiitos toivotuksista! Entistä ehommaksi tässä pitäisi tulla.
Varmaan mielenkiintoinen matka pitkin länsirannikkoa. Olen asunut lapsena Porin lähellä, mutta vasta muutama vuosi sitten pääsin tutustumaan kaupunkeihin Porin yläpuolella Etelä-Pohjanmaalla.
Hyvästä asiasta kirjoitat. Eriarvoisuutta ei pitäisi hyväksyä, mutta yhteiskuntamme tuntuu saaneen oudon sävyn. Voi hyvin.
VastaaPoistaNäin se näyttää olevan. Tuntuu siltä, että sivistyksen ja hyvän käytöksen aika on ohi ja väärät barbaariset arvot huolestuttavasti nousussa. Outo sävy on juuri se, mitä minäkin koen.
PoistaKiitos ja kaikkea hyvää myös sinulle Ulla!
Niin se alkoi taas, ja täydellä rytinällä... Toivottavasti koulurauha toteutuisi. Ainakin seiskat alkoivat heti etsiä paikkaansa, mikä on tietysti ihan ymmärrettävää. Kunpa suurimmilta draamoilta vältyttäisiin.
VastaaPoistaParanemisia!
Lapsenlapset, kaksoset, aloittivat seiskaluokan, hyvin innokkaina ja luottavaisina. Osaan eläytyä heidän päiviinsä, kun itselläni oli joka kolmas vuosi aina uusi seiska perehdytettävänä.
PoistaKoulussa jos missä näkee koko ajan eriarvoisuuden. Jos sitä pystyy yhtään tasoittamaan, auttamaan niitä heikompia, on jo tehnyt paljon.
On ikävää, että kouluista tehdään yhä isompia yksikköjä samalla kun tulee muitakin uusia, ongelmallisia asioita, lisää maahanmuuttajaoppilaita, tietokoneet yhä isompaan rooliin jne.
Kiitos toivotuksesta - mikäs tässä kun ei tarvitse muuta tehdä kuin toipua.
Toivotan sinulle onnistunutta lukuvuotta! Voimia!
Siis tietenkin uusi valvontaluokka joka 4. vuosi. Näkee, etten ole matemaatikko. ;)
PoistaToipumista!
VastaaPoistaLuin juuri kirjan, jossa käsiteltiin kiusaamista 30-luvun maalais- tai pikkukaupunkimiljöössä. Pohdin oliko kiusaaminen ja siihen puuttuminen erilaista ennen.
Minullakin on ensi viikolla yksi seiskaluokkalainen, hurjaa.
Se onkin mielenkiintoinen kysymys.
PoistaSeiskaluokkalaiset ovat suloisia, uuden alussa, pojat usein vielä pikkupoikia ja tytöt heitä varttuneempia, varsamaisen kauniita. Seiskaluokkalaiset myös tietävät jo hämmästyttävän paljon asioista. Ja ajattele, mikä muutos yläluokkien aikana.
Koulurauha onkin laaja-asia. Siihen ei kuulu vain oppilaat, vaan myös opettajat ja muu henkilökunta.
VastaaPoistaKuulin kun eräs poika (yläasteella oleva) kertoi äidilleen, miten heidän koulussaan tapeltiin välitunnilla koulun käytävässä, opettaja kulki ohi, ja sanoi: Soo, soo, pojat, ei saa tapella! ja jatkoi matkaansa.
Kerran erään koulun opettaja kertoi, että siellä jotkut opettajista kohtelevat äärettömän epähienosti koulun siivoojia, nämä eivät saa vahingossakaan tulla opettajainhuoneeseen, eikä heitä tervehditä, saatika sanottu heille koskaan sanaakaan ellei ollut jotain valittamista.
Itse muistan, miten tyhmiä me oltiin lukiossa, kun kiusattiin ruotsinmaikkaa joka ei pystynyt "pitämään kuria", oli vaan onnettoman näköinen ja piiloutui joskus sanomalehden taakse kokeiden aikana, kun monet "lunttasivat" avoimesti etsien sanoja sanakirjoista ja kurkkien vastauksia toisten papereista.
Muitten opettajien tunnilla ei kukaan uskaltanut hiiskahtaakaan ilman lupaa.
Parhaat opettajat hallitsivat luokkaa olemalla kohteliaita, ja opettamalla kiinnostavasti ja innostamalla oppilaita. Jotkut hallitsivat luokkaa pelkällä katseellaan ja hiljentämällä puhettaan sen sijaan että olisivat komennelleet vihaisina karjuen.
Hyvä kommentti, Liisu!
PoistaJoskus käy niin, että oppilaat purkavat liian tiukassa komennossa kerääntynyttä stressiään sellaiseen opettajaan, joka on heikompi tai joka haluaisi vetää muita rennompaa, oppilasläheisempää tyyliä. Oppilaiden kiusaamat opettajat saattavat myös yrittää salata epäonnistumisensa, mikä joskus - ikävä kyllä - kireässä opettajainhuoneessa onkin viisainta.
Opettajainhuoneklikit ovat myös paha asia. Isossa opettajainhuoneessa saattaa löytyä sama rakenne kuin huonossa oppilasyhteisössä; joku saa hyvän aseman, aiheettakin, joku hyvä, rakentava tyyppi jää sivuun, on kateutta ja pahansuopuutta, jopa kiusaamista. Jossakin ei saa tunnustusta mistään, kun sitä ei uskalleta kenellekään antaa, jossain taas kehutaan ja kannustetaan kollegoita ja rehtori antaa tunnustusta vähästäkin.
Alaistaidot on yksi liian vähän käsitelty asia. Johtajaa saatetaan käyttää roskasankona, johon kaadetaan kaikki mielipaha tai jota mielistellään oman aseman pönkittämiseksi.
Olen kerran yrittänyt korjata asioita (minussa kun asuu pieni "tukioppilas") pahoinvoivassa yhteisössä ja saanut vihaa osakseni. Pitää vain tunnustaa, että aina ei voi asioita korjata ja joskus työpaikan vaihto on ainoa, oikea ratkaisu.
Onneksi viimeisessä työpaikassani vallitsi hämmästyttävä yhteistyön ja arvostamisen ilmapiiri. Olin aivan yllättynyt mm. siitä, että miehet ja naiset olivat työkavereita ilman mitään vihjauksia sukupuoleen.
Opettajan on paljon helpompi kestää vaikeita oppilaita kuin vaikeita kollegoja.
Jos opettajat kohtelevat siivoojia (nykyään siistijöitä) ja muuta henkilökuntaa huonosti, niin tulee mieleen, että millä vuosisadalla he oikein elävät.
Tässä tulee mieleen eräs rehtori, joka pelkäsi ruokalan emännän määräyksiä ja komentoa ;) - kaikkea siis löytyy, laidasta laitaan.
Kun minä lähestyin luokkaani tunnin alkaessa, niin siellä saattoi siivooja jo olla ohjailemassa oppilaita laittamaan takkeja nätisti naulakkoon. Koin kollegiaalisuutta, yhteisestihän me siinä kasvatettiin. Saatoimme vielä hymyillä lempeästi joillekin tempuille ja oppilaiden kertomille uutisille, me tädit, ennen kuin siirryin luokkaan.
Olen tehnyt lyhyitä sijaisuuksia useassa koulussa ja huomasin pian, miten erilaisia työyhteisöjä niissä oli. Pahinta ei ollut kestää oppilaita, vaan osaa kollegoista. Yhdessä koulussa opettajilla oli tosi kurja suhtautuminen oppilaisiin (lapseni aloittaa siellä yläasteen ylihuomenna, tosin oli jo kutosen samassa koulussa.) Tuntui, että yksi työhönsä kyllästynyt vanhempi opettaja tartutti asenteen nuoriin kollegoihinsa.
VastaaPoistaKiusaamisesta muuten: se on varmasti usein alistetun lapsen tai nuoren toimintatapa - etsiä itselleen heikompi alistettavaksi.
Olet oikeassa. Vaikka olisi vaikeita oppilaita, niin hyvä yhteishenki opettajien kesken saa suhtautumaan oikein ja laittamaan ongelmat välillä sivuun. Kireä tunnelma taas aiheuttaa kestojännityksen, vaikka ei mitään ongelmia olisikaan. On ihan eri asia, lähteekö opettaja opettajainhuoneesta hymyillen oppilaiden luo vai itkua pidätellen.
PoistaTyöhönsä kyllästyneet pitäisi laittaa jonnekin sivuun välillä. Lapselle jokainen vuosi on ainutkertainen. Kun itse olin nuori opettaja, vanhemmat opet pyrkivät ohjaamaan niin, että 'otat vaan ensin luulot pois ja pidät kovassa kurissa, sitten voit höllentää'. Minusta tuo oli ihan kauhea ohje enkä koskaan toiminut niin. Myös sellainen julmuus, että kaikkien on pystyttävä samaan, esim. esitelmän pitoon yksin luokan edessä, on minusta käsittämätöntä. Sitä on tänäkin päivänä.
Kyllä, moni kiusaaminen selittyy varmaan sillä, että on itse alistettu.
Kiusaaja on ilkeä ja haluaa olla ilkeä, nauttii, kun saa olla ilkeä. Tähän tulokseen olen tullut, enkä enää etsi selityksiä mistään. Tyttöjen välillä on hirveitä draamoja, jotka vaan jatkuvat, koska vanhemmat eivät suostu näkemään mitään vikaa omassa kullannupussa.
PoistaMinustakaan taustavaikuttajia ei saa ottaa esiin eikä selitellä kiusaajaa niiden avulla syyttömäksi silloin, kun kiusaamistapausta käsitellään. Ei missään nimessä! Siinä kiusattu on se, joka tarvitsee oikeutta ja jonka kannalta asiasta puhutaan.
PoistaOlen ollut tilanteissa, joissa aletaan luetella, että kun hänelläkin - siis kiusaajalla - on niin vaikeaa, hellanlettas. Ja siinä odottaa se, jota on kiusattu, että hänkö tässä nyt onkin syyllinen, kun edes uskalsi kertoa itseensä kohdistuneesta rikoksesta.
Kiusaajan oman ahdistuksen käsittely toisia painamalla pitää käsitellä erikseen, eri juttuna. Jos tämä jätetään tekemättä, niin mikään ei muutu. Kun lapsi tai nuori - tai aikuinen - pitää toimintatapanaan kiusaamista, se ei ole hyväksi myöskään hänelle itselleen.
Ja samaa miletä, Omppu, kyllä on ihan kiusaamista huvittelumielessä. Yhden kiusaaminen saattaa tuottaa yhteisölle niin suurta hupia, että jos hän lähtee, niin kiusaajaporukkaan ja seurailijoihin iskee apeus, tulipas tylsää.
Tyttöjen ilkeily on monesti paljon pahempaa kuin poikien "reilummat" välien selvittelyt.
Amen Marjatta. Olen täysin allergisoitunut hellanlettailulle ja on lohdullista kuulla, että on kaltaisiasi ihmisiä, joilla on sitä oikeaa ymmärrystä asioista.
Poista