perjantai 10. heinäkuuta 2015

Bo Carpelan, Axel




Hyvä Axel Carpelan!

Olen lukenut kirjan, jossa sukulaisesi Bo Carpelan kirjoittaa sinusta keskittyen erityisesti omaksumaasi tehtävään Jean Sibeliuksen tukijana. Sinä olet kirjailija Bo Carpelanin ukin veli, köyhtyvä paroni, joka ei löytänyt paikkaansa yhteiskunnassa. 

Minä miellyin kovasti sinun persoonaasi sellaisena kuin se välittyi kirjailijan kuvauksissa ja fiktiivisissä päiväkirjamerkinnöissä sekä muutamissa otteissa autenttisista kirjeistä.

Mikä siinä onkin, että hauraat ihmiset, joilla on ollut surua ja pettymystä, ovat minusta usein niin paljon kiinnostavampia kuin psyykeltään ja fysiikaltaan vahvat? Ehkä syy on tunnistamisessa: tuolla suunnalla minäkin olen joskus haparoinut ja huh huh onneksi olen ns. terveellä puolen. Heikolla on usein syvempi sisäinen elämä; heikko pohtii, vahva porskuttaa.

Luulen, että Sinun sairautesi oli paitsi masennusta myös sitä, mitä nykyään kutsutaan paniikkihäiriöksi. Sinulle on tapahtunut jotakin ikävää kymmenvuotiaana. Viittaat siihen kirjoittamalla, että viattomuutesi petettiin. Sinä välttelet sosiaalisia tilanteita. Et tunne sopivasi oikein mihinkään, vietät elämäsi jonkinlaisessa odotuksessa kutsuen itseäsi itseironisesti tilapäisolennoksi. Kirjoitat ja harrastat musiikkia onmassa yksinäisyydessäsi. Saat kerran elämässäsi työtarjouksen ryhtyä musiikkitoimittajaksi Åbo Tidningiin, mutta pakenet toimittaja Gustaf Cygnaeuksen tapaamisesta henkeä haukkoen. Et onnistu myöskään löytämään elämänkumppania. Rakastut onnettomasti tyttöön, joka aikasi sosiaalisten sääntöjen mukaan on alapuolellasi ja jonka kanssa suhde on siksi mahdoton. Sinä etsit hänet vuosien jälkeen, alas vajonneen, menet tapaamaan, olet hyväksyvä ja ymmärtäväinen. Sinun lempeytesi on valtavaa.

Elämäsi muuttuu, kun 42-vuotiaaana keksit ryhtyä tukemaan lupaavaa säveltäjää Jean Sibeliusta. Kirjoitat hänelle ensin tuntemattomana, nimimerkillä X, sitten paljastat henkilöllisyytesi ja ystävystyt. Sinä olet se, joka uskaltaa sanoa Jannelle, että hänen pitää parantaa elämäntapojaan ja pitää parempaa huolta vaimostaan. Sinä järjestät rahallista tukea, annat yksityiskohtaisia ohjeita ulkomaan matkoille kuin vanhempi lapselle, arvostelet tekeillä olevia töitä, etsit lehdistä arvosteluja. Sinä omistaudut.

Janne toteuttaa sen, mitä sinä halusit, mutta et pystynyt henkisen invaliditeettisi vuoksi. Sinä elät Jannen musiikin kautta. 

Janne arvostaa sinun paneutumistasi ja omistaa sinulle yhden tärkeistä teoksistaan, toisen sinfoniansa. Kuolemasi jälkeen hän kysyy päiväkirjassaan: Kenelle minä nyt sävellän?



Sinä tarkastelet itseäsi humoristisesti ja ilkikurisesti. Pidän Sinun vaatimattomasta luonteestasi.

Päiväkirjamerkintä syntymäpäivänä 15.1.1896
Olen pysynyt hengissä.

Päiväkirjamerkintä 3.6. 1908
Olen nyt liittynyt ihmisjäännöksiin jotka kaikkia sopivaisuuden sääntöjä noudattaen etsivät unohdusta Rosengrenin Neitien toipilaskodista Sonabackasta Pohjankurussa. Herkullisena huvituksena on käydä kävelemässä nähdäkseen junan ajavan ohi.

Sinä et välitä muodollisuuksista. Siitäkin piirteestäsi pidän. Tunnen siinä myös hengenheimolaisuutta. 

Päiväkirjamerkintä 4.9. 1914
"Hyviin tapoihin" kuuluu olla näyttämättä välitöntä tunnettaan. Niin on minutkin kasvatettu. Mutta minä käsitän, että nämä tavat, hyvät siis, eivät ole musiikin tai taiteen. Siinä kaikki riippuu välittömyydetä ja vaistonvaraisuudesta, intohimoisuudesta, se on vain muovattu ja tehty silmillemme näkyväksi. "Hyvät tavat" ovat yhteiskunnan paha tapa, estävä, mykistävä, tuhoava.

Axel, jos olisit elänyt nykyaikana olisit saanut hoitoa psyyken ongelmiisi. Myös heikkoja keuhkojasi olisi pystytty hoitamaan ihmelääke antibiooteilla. Minulla on ollut kolme isoa keuhkokuumetta ja paljon pienempiä keuhko-ongelmia. Lopetin juuri kymmenen päivän antibioottikuurin. Nykyään ei tarvitse kuolla keuhkotauteihin. Sinun kohtalosi, ja monen läheisesi kohtalo, kertoo lääketieteen huimasta kehittymisestä.

Jos Sinä olisit aikalaiseni, olisimme kenties olleet yhtä aikaa keuhkokuumeesta hoidossa ja ystävystyneet Meilahden sairaalan käytävillä. Silloin ensimmäisessä keuhkokuumeessani opiskelijana vietin siellä kolme viikkoa. Olisimme keskustelleet taiteesta. Sinä olet hyvä kirjoittaja. Painajaistesi kuvaukset päiväkirjassa toistavat unenomaisen absurdin tunnelman ja kauhun niin, että ryhdyin melkein näkemään sinun uniasi.

Sinä elit suomalaisuuden aatteen aikana. Juuri sinä keksit, että Jannen on nimettävä eräs sävellyksensä "Finlandiaksi", kuten  Rubinstein on nimennyt omansa "Rossijaksi" ja Lisztillä on "Hungariansa". Sinun aikanasi oltiin ylpeitä kansallisuudesta.
Me elämme nyt yhteisen Euroopan aikaa, mutta Eurooppamme natisee pahasti. Aika näyttää minne menemme. 

Me minun aikani ihmiset matkustelemme ihan vain huviksemme, ei hakemassa virikkeitä taiteeseen tai terveyttä parantoloista. Minäkin lennän ulkomaille kolmisen kertaa vuodessa. Olen taas kohta lähdössä, syyllisyyttä tuntien. Syyllisyys kumpuaa siitä, että on syytä murehtia, kestääkö maapallo tätä juhlaa. Se oli sinulle tuntematon huoli, kun ajelit junalla viisi tuntia vaivalloisesti Tampereelta Helsinkiin huolehtimaan Jannen asioista ja lohduttamaan Jannen vaimoa, Ainoa. Välillä olit Ainonkin kanssa kirjeenvaihdossa, kun suurella mestarilla ei ollut aikaa.

Olen kiitollinen, että Bo Carpelan teki tämän kirjan sinusta. 

Kirjoitan kirjabloggarina. Mikä se on? Se saattaa olla joskus vähän kuin sinä suhteessa Janneen. Kirjallisuuden harrastajat kirjoittavat pitkiä juttuja kirjoista ja kirjailijoista ja keskustelevat niistä netissä, yhteisessä, kaikille avoimessa viestimessä. Jotkut ovat ihailijoita, jotkut mainostajan oloisia, jotkut esittelijöitä tai arvostelijoita, jotkut pohtivat asioita laajalti lähtökohtanaan kirjat. Minulle kirjoittaminen, kuten lukeminenkin, on lähinnä mietiskelyn muoto. 
Olen nyt mietiskellyt Sinua tovin. 

Rakkain terveisin,
Sinun, X


Linkki: Kannattaa pistäytyä lukemassa Leenan kirjoitus Axelista Donna Mobilen kirjat -blogissa. Siellä on mm. enemmän historiallista faktaa ja hienoja mietelauseenomaisia sitaatteja.  
 

31 kommenttia:

  1. Oh, olenpa iloinen, kun kirjoitit tästä kirjasta. Herätit jo aiemmin kiinnostukseni, joka nyt vain kasvaa kasvamistaan.
    Kirjoitat, että "hauraat ihmiset, joilla on ollut surua ja pettymystä, ovat minusta usein niin paljon kiinnostavampia kuin psyykeltään ja fysiikaltaan vahvat". Olen samaa mieltä, siksikin Axel kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Axel on hieno kirja, kannattaa lukea.

      Roso on aina kiinnostavampaa kuin sileys. Epävarmuus on kiinnostavampaa ja viehättävämpää kuin varmuus.

      Poista
    2. Ja eihän se tietenkään noin mustavalkoisesti mene, hauraat vastaan vahvat. Eiköhän kaikilla ole elämässä kaikkea, jos saa elää pitkän elämän. Joillekin sopii parhaiten pitää yllä korrektiutta ja äärimmäistä normaaliutta, silloinkin kun olisi viisaampaa ja anteliaampaa kanssaihmisiä kohtaan osoittaa myös heikkoutta..

      Poista
  2. Marjatta, hieno teksti ja kuvakin sitä palvoo <3 Oikeastaan minulla ei olisi tähän mitään lisättävää, mutta voinko olla hiljaakaan. Minuakin kiehtovat hauraat ja erilaiset. Sellainen oli tämäkin tarina: http://leenalumi.blogspot.fi/2014/03/delphine-de-vigan-yota-ei-voi-vastustaa.html ,mutta aivan erityisesti minua kiinnosti Axel, sillä luin sen kymmenenä perättäisenä vuotena! Jokin ei antanut rauhaa minulle.Se oli ahdistava kuvus kun Axel ei päässyt edes käymään kodissaan, vaan omat sukulaiset pitivät hänet sieltä poissa. Hän kulki ohi, hän oli syrjästäkatsoja, jota edes Sibelius ignoorasi, kunnes tajusi...Se orovikkikohtaus satamassa, kun Sibelius on lähtemässä Axelin keräämillä varoilla matkalle tietämttä ketä hän saa kiittää asiasta ja sitten Axelin siellä orvokkeineen...Tapahtunut varmaan opetti jotain myös Sibeliukselle. Mutta olihan se tässä kirjassa vai oliko se kirjasta tehdyssä tv-elokuvassa, sitä en enää muista.

    Tässä kirjassa on just sitä, jossa se ylennetään, jota muut alentavat, rikkaruohosta tulee puutarhan kaunotar ja vähäisimmästä koskettavin läpi vuosikymmenten.

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minäkin pidän Viganin kirjasta. Sen etsiminen ja kysely on hyvin viehättävää.

      Ohho, kirjasta on tehty elokuva. Piipahdin katsomaan Googlesta tietoja. Erkki Saarela näyttää olevan Axel. Paras, etten katso, koska minulla on oma kuvani Axelista.

      Orvokkikohtaus on hyvin visuaalinen ja liikuttava, samoin Alexin suhde kotikartanoonsa.
      Hän ei enää näe itseään sukukuvassa, koska hänestä ei tullut mitään merkittävää. Hän tietää olevansa toisten silmissä mitätön, useimmiten omissaankin.

      Minua koskettavat paljon myös ne kohtaukset, joissa Alex joutuu pakenemaan tilanteista huimauksen, pahoinvoinniin ja kauhun vallassa ja myöntämään, että ei pysty "henkisen invaliditeettinsa" vuoksi asioihin, joita suuresti haluaisi. Suhde Raakeliin on pakahduttavan surullinen ja hellyyttä täynnä.

      Totta, pieni ja vaatimaton nousee henkisesti suuren ja näkyvän yläpuolelle. Se ylevöittää lukijaa!

      Poista
  3. Uskon kyllä, että teistä olisi tullut hyvät ystävät siellä Meilahden käytävillä. Niin hyvin olet tuon Axelin sympaattisen olemuksen lukiessa havainnoinut. Kyllä hän pitkän, haikean ja suloisen jäljen jätti. Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikea ja suloinen jälki, totta!
      Ihan tekee mieli hankkia tämä kirja itselle, niin että voisin silloin tällöin lukea parhaita kohtia uudestaan.

      Axelista tuili minulle hyvin elävä hahmo. Alkoi tuntua siltä, että hänen kanssaan olisi helppo jutella. Jos me keuhkotautiset olisimme haahuilleet nuorina lasareetin käytävillä, me olisimme varmaan ihastuneet toisiimme, ainakin minä Axeliin.

      Linkitin, koska sinulla on paitsi ylipäänsä hyvä postaus, niin useita hyviä siteerauksia. Käyn lukemassa niitä sinun kirjoituksestasi, kunnes ostan kirjan itselleni.

      Poista
  4. Aivan ihastuttava kirje ja kirjoitus, luin kahteen kertaan ja palaankin varmasti. ♥ Aion lukea Axelin pian, sillä olen elänyt tämän vuoden melkoista Sibelius-hurmaa tämän juhlavuoden vuoksi. Olen menossa syksyllä kuuntelemaan toista sinfoniaa (ja toki niitä kaikkia muitakin vuorollaan), ja siihen mennessä haluan että kirja on luettu, ja voin kuunnella musiikkia "sillä korvalla".

    Nyökyttelin lukiessani tätä: "Mikä siinä onkin, että hauraat ihmiset, joilla on ollut surua ja pettymystä, ovat minusta usein niin paljon kiinnostavampia kuin psyykeltään ja fysiikaltaan vahvat?" Olen ihan samaa mieltä.

    Kiitos hienosta kirjoituksesta, tämä oli tämän hieman apean työillan kohokohta. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara!

      En ole kuunnellut pitkään aikaan Sibeliusta. Kirjassa kerrotaan myös, mitä Axel näkee hänen musiikkiaan kuunnellessaan, hän näkee ja kuulee paljon! Minä olen nähnyt usein jylhiä kallion seinämiä.
      Hyvä idea lukea kirja ensin ja sitten kuunnella toinen sinfonia "Axelin korvin", Axelin näkyjä nähden.

      Poista
  5. Kiitos, että mietiskelit, Marjatta. Axel on vielä lukematta, vaikka on ollut aikeissa jo kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän tätä mietiskelyä tulee lisää, kiitos sinun Margit ja muiden kommentoimaan tulleiden.

      Axeliin kannattaa tarttua. Sen maailma vie mukanaan. Axel, sivullinen, unessakulkija, tilapäisolento, onkin kiinnostavista kiinnostavin.

      Poista
  6. Hienoa, että kirjoitit tämän postauksen, odottelin sitä jo. Herätit mielenkiinnon jo kommenteissasi ja nyt tämän tekstin myötä alan olla varma, että Axel kuuluu vielä tämän kuun lukemistooni.
    Nyt mietin, kuuntelisinko suomeksi vai ruotsiksi. Periaatteessa en kuuntele ruotsinkielisiä suomennettuina. Paitsi jos on joku oikein pakottava syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä suomennettu tosi hienosti, Kyllikki Villan suomentama. En usko, että menetät mitään, vaikka kuuntelisit suomeksikin.
      Kaksikieleisyys tuo rikkautta. Itse luen koko ajan jotain englannin kielisenä, joka on minun toiseksi paras kieleni.

      Poista
    2. Kieliä kannattaakin ylläpitää kokoajan. Tavaan nyt pitkästä aikaa kirjaa espanjaksi, ja se on työlästä, kun pitänyt taukoa.
      Ruotsiksi kuuntelen paljon ja se on auttanut paljon eteenpäin kielen ja erityisesti sanavaraston kanssa. Olen niin uskomattoman huono oppimaan kieliä, mutta pikkuhilijaa opin minäkin.

      Poista
  7. Kiitos tästä Marjatta, uskon että vanha naapurini Bo olisi myös pitänyt tästä tekstistäsi. Ja jos olisit tavannut Bon, olisit ehkä havainnut hänen ja Axelin välillä tiettyjä yhtymäkohtia ja samankaltaisuuksia, sukulaisian kun olivat. Axel on paraatipaikallani kirjahyllyssä, voisin ottaa mukaan ensi viikolla alkavalle "kiinteistöreissulle" ja lukea taas uudestaan.
    Äläkä kanna huolta noista lentomatkoista. Olet ne kaikki ansainnut! Nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Bo Carpelan kiinnostuikin kirjoittamaan Axelista, osittain ainakin, tietyn samankaltaisuuden vuoksi.

      Kyllä minäkin ostan tämän kirjan itselleni. Olen monesti ajatellut kerätä "tähtikirjojen kirjaston".

      Kiitos, Sanna! Hyvä, että rauhoitat minua. Huomenna lennämme Unkariin. Vietämme vanhimman pojan perheen kanssa aikaa Balatonilla vuokratalossa ja lopuksi kahdestaan miehen kanssa Budapestissä. Pakkaamiset on menossa ja seikkailunhalu herännyt.

      Hyvää "kiinteistöreissua" sinulle!

      Poista
  8. Sanotpa hienosti: "Heikolla on usein syvempi sisäinen elämä; heikko pohtii, vahva porskuttaa." Heikon vahvuus on sisäistä ja ehkä sellaisena sittenkin yllättävän lujaa.

    Ja kiitos, mietiskelevä kirjoituksesi oli sunnuntai-iltani hyvä hetki. Luulen, että luen kirjankin joskus. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat juuri sitä, mietiskelyä ja ajatusten tutkimista.

    Antoisaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Muistan jostain sellaisen mietelauseen, että uneksiminen on ajatusten sunnuntaita. Lukiessa uneksii ja saa helposti sunnuntain arjen keskelle.

      Poista
  9. Minulla on tuo kirja hyllyssä. Lainasin sen ensin kirjastosta ja sitten vasta sen luettuani halusin hankkia sen itselle, niin kuin yleensä menettelen. En yksinkertaisesti halua hyllyyni kirjoja, joista en erokoisemmin pidä. Pidän kaikista Bo Carpelanin kirjoista. Mutta tämä on ainoa jonka ostin. Syy: tilanpuute. Sibelius... niin, no, hän on oma lukunsa ja hänen vaimoaan sympatiseeraan kovasti.

    Tuo on muuten kiva tapa kirjoittaa kirjoista kirjeen muodossa. Minä olen kirjoittanut kirjeen Leo Tolstoin vaimolle, tein sen ihan sen takia, kun kaikki potkivat häntä päähän ja syyttävät häntä jopa miehensä Leon kuolemasta. Tunsin suurta myötätuntoa, sillä tiedän, mitä on pitää perheen ja lapsien puolia jonkun aatesuunnan takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanpuutehan se vähän hankaloittaa lukuharrastusta.

      Minusta kirje on helppo kirjoittamisen muoto, siksi tartun siihen aina välillä.
      Voisin itsekin kirjoittaa Tolstoin vaimolle. Kova kohtalo hänellä.

      Poista
    2. Mutta hän rakasti miestään!

      Poista
  10. Kirjoitit jälleen kirjeen kirjailijalle, mikä on hyvä. Miksi ei kirjoittaisi kirjettä omassa blogissaan, olipa kirjailija elävä vai kuollut. Lukijalle kirjailija on kuitenkin elävä. Aikaisemmista kirjeistäsi tulee mieleeni ainakin se Huomenkellotyttö (eikö se ollut Likaisten legendojen kirjoittajan tytär).

    Mielestäni olen lukenut Carpelanilta jotain lyhyttä tekstiä. Jotain metsään liittyvää. Hataria muistikuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kirjoitin Sarianna Vaaralle, Maria Vaaran tyttärelle. Ja vähän aikaa sitten Aino Sibeliukselle. Saattaa olla muitakin. Minun pitäisi laittaa tunnisteita, niin ne löytyisivät. Jonain päivänä tartun toimeen.

      Poista
  11. Oi miten ihana kirje Axelille! Kiitos tästä postauksesta, Marjatta, sait minut muistamaan Bo Carpelanin hienot teokset ja sen, että minun täytyy ehdottomasti lukea jotain häneltä. Tätäkään kirjaa en ole lukenut!

    <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta!
      Minunkin tekee mieli lukea lisää Carpelanilta.
      <3

      Poista
  12. Toivotan vielä hyvää lomaa (Unkariko se oli?) Ei kannata yhtään kärvistellä syyllisyydentunnossa, vaikka hiilijalanjälki on hetkellisesti noussut, vaan nauttia lomailusta täysin siemauksin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!
      Kyllä Unkari, Balatonin rantaloma-alue ja Budapest. Olen jo kotona ja valmistelen matkakertomusta. Oli kivaa ja lämmintä, vieläkin iho hehkuu.

      Poista
  13. Hei, Marjatta! Kylläpä olen yllättynyt ja iloinen, kun huomasin tämän kertaisen aiheen, josta olet kirjoittanut. Olet tehnyt sen aikaisemminkin, ja huomasin jopa että olin jo silloin kommentoinut kirjoitustasi. Mutta silloin en ole ollut vielä valmis läpivalaisemaan ja kokemaan niin läheltä tätä henkilöä, ALEXIAl
    Olin kuitenkin hankkinut kirjan joka on kuitenkin ollut jo silloin niin hyvä mielestäni, että se oli pitänyt hankkia itselle. Ja nyt, vuosien jälkeen, se tässä eräänä päivänä sattui käsiini, ja luin sen uudestaan. Mutta tämä toinen kerta olikin kuin räjähdys. Se herätti minut kuin unesta. Vasta nyt olen tajunnut kirjan pohjia myöten. Ja huomasin, että se ei olekaan mikään pelkkä lukuelämys. Ei sitä voinut lukea ahmien ja vauhdilla. Sitä piti lukea ajatuksella ja hitaasti. Ja joka hetki lukemisen aikana oli teksti koettava ja säliöttävä mielen syvyyteen.

    Minulla on nykyisin kaksi asiaa, jotka nyt vanhempana ovat toimineet voimanlähteinä. Ne ovat kirjallisuus ja musiikki. Ei rallatusmusa, vaan taidemusiikki, Beethovenista alkaen. Ja nyt on sellainen tilanne, että yksi henkilö, nuorukainen, lähipiirissämme, valitsi itselleen ammatin musiikin alalta. Hän opiskeli Sibeliusakatemiassa säveltäjäksi. Ja tällä hetkellä hän on ns, nuori suomalainen säveltäjä, jonka teokset ovat jo ennättäneet lennähtää maailmalle. Sauli Zinovjev on hänen nimensä, ja kun katselin eilen hänen sivustoaan netissä huomasin että tänä kesänä on taas Saksassa hänen teoksensa ohjelmistossa. Hänen nettisivustollaan on nähtävissä ja kuunneltavissa hänen tuotantoaan.

    Ajattelin luettuani AXELIN, että Saulia kiinnostaisi Axelin elämä ja kun hän käväisi joku päivä sitten annoin Axelin hänen kainaloonsa. Itselleni aion hankkia uuden Axelin, sillä se on opettavainen ja hellyttävä teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettavainen kirja on mielestäni siten että joka hetki lukiessani sitä, oli tunne että kävelin tien laitaa ja vierassäni käveli Axel Carpelan. Matka oli kuoppaista ja kävelymme hidasta ja välillä väsyttävää ja kivuliasta, mutta aina kun tuli tunne, ettei jaksa enää, puristi Axel kättäni ja hänen katseestaan heijastui voimaa ja myötätuntoa. Tajusin, että hän oli mieleltään paljon vahvempi minua. Minun piti ottaa hänestä mallia.

      Poista
    2. Kiitos Liisu! Voi miten kauniisti kirjoitat Axelista. Saat minutkin haluamaan lukea tämän kirjan uudelleen.
      Taidemusiikki koskettaa syvemmin kuin kevyempi musiikki.
      Ja on myös niin, että kun kuulee oopperalaulajan laulavan minkä tahansa laulun, vaikka euroviisun, niin siitä tulee merkityksellisempi kuin alkuperäinen.
      Toivon menestystä säveltäjä Sauli Zinovjeville.

      Poista