Kuvassa on alkuperäisen kirjan kansi, Caribou Island (2011). Pidän tästä. Tämä vastaa lukukokemustani enemmän kuin suomennetun teoksen kansi, jossa on kyllä tärkeät elementit, aaltoja, mökin tönö ja nuoli. Pimeääkin on. Mutta silti, miksi sen pitää olla niin vastenmielinen? Saari on omituisen säännöllinen kuin kakkupapaperi. Ja nuoli? Pitääkö kannen kertoa tarinasta noin paljon? Minusta ei. Englanninkielisen kirjan kansi kertoo tunnelman.
Voihan sitä valita, kenen kanssa on, muttei sitä, millainen toisesta tulee.
Tämän kirjan parisuhteet ovat kaikki pielessä. Päähenkilöt, eläkkeellä olevat Irene ja Gary, syyttävät toisiaan väärin eletystä elämästä, ja nuorempi pari, tytär Rhoda ja hänen avopuolisonsa Jim, ovat epäonnistumassa, koska he odottavat avioliitolta aivan eri asioita. Rhodalla on mielessään upeat häät ja suojeleva kumppani, ja sellaisena hän haluaa Jimin nähdä. Rhodaa vanhempi Jim, törkimys, haluaa kotielämän edut, täyden palvelun, ja sen lisäksi ulkopuolista, jännittävää seksiä. Sivuhenkilöt, nuori turistipari, ovat paljon näitä tunkkaisia tyyppejä raikkaampia. Röyhkeä Monique leikittelee miehillä ja reppana Carl kääntyy epäonnistuessaan äidin puoleen. Molempien pitää kasvaa, mutta heillä on vielä toivoa.
Irene rakentaa vasten tahtoaan mökkiä miehensä kanssa hurjissa sääoloissa Alaskan syyskesässä. Miestä Irenen mielenosoituksellinen mukanaolo ja huokailut raivostuttavat. Irene kokee, että mies touhuaa mökin rakentamisen parissa, kuten aiempienkin epäonnistuneiden päähänpistojensa parissa, peittääkseen elämänvalheensa, johon on vetänyt hänetkin mukaan. Mutta kun Gary saa lopulta suunsa auki, hän sanoo vaimolleen sellaista, mikä pitää aivan varmasti paikkansa: "Ethän sinä ole valinnut mitään." Irene on mennyt parisuhteessaan marttyyrina läpi elämänsä. Kun hän joutuu jäämään eläkkeelle mukavia ihmissuhteita tarjonneesta työstään, hänelle ei jää elämässä enää mitään omaa. Ikävät lapsuudenmuistot nousevat pintaan ja omien lasten asiat vaivaavat, varsinkin tyttären tilanne. Onko Rhoda menossa avioliittoon yhtä passiivisen, romanttisen typeränä kuin äitinsä? Sään muuttuessa yhä jäätävämmäksi myös Irenen päätäjyskyttävä pettymys löytää purkautumistiensä.
 |
| Lukujen alussa on todella kauniita valokuvia jylhistä metsistä. |
Haluaisin ravistella Ireneä ja Rhodaa! Missä on teidän omanarvontuntonne naiset, TEIDÄN tavoitteenne ja valintanne! Miksi te menette laput silmillä vapaassa maassa, vaikka kukaan ei sitä vaadi? Irene, luulet Garyn elämää selviöksi ja näet omasi säestyksenä, jolla ei ole väliä. Miksi sinä niin lepsun ja laiskan osan olet valinnut? Miksi Rhoda hellittelet mielikuvaa ihannemiehestä, jolla ei ole oman poikakaverisi kanssa muuta yhteistä kuin ulkonäkö ja varallisuus? Älä nyt ainakaan avioidu sen mielikuvan kanssa ja hanki lapsia.
Huvitti tuo mökinrakennusprojekti saareen, koska juuri sellainen on ollut meidänkin perheessä menossa eläkkeelle jäätyä. Mies on rehkinyt remontoimassa vanhaa mökkiä ja pystyttämässä uutta pientä aittamökkiä Työsaari-nimiseen saareen (sopiva nimi!) säällä kuin säällä. Hän pitää sellaisesta. Hänellä on ollut rakennusapua, sekä ammattilaisia että kavereita. Minä en ole paljon osallistunut. Olen lähtenyt mukaan rantalomasäällä, makoilemaan aurinkotuoliin, koska minusta vain se on mökkeilyssä kivaa. Aluksi olin ymmälläni ja koko hanketta vastaan. Ihmettelin, miksi mieheni haluaa sellaista, mistä se idea tuli. Eikö meidän pitänyt vain veneillä vapailla vesillä ja matkustella. En pidä omistamisen riesasta.
Kuten Irene toteaa, niin ei sitä voi tietää, mitä muutoksia toisessa - ja myös itsessä - tapahtuu pitkän avioliiton aikana. Mutta eihän ole pakko muuttua samansuuntaisesti ja samantahtisesti! Eikö omaan puolisoon voi suhtautua yhtä ystävällisesti kuin ystävään, joka löytää elämäänsä uutta?
Minusta paras ohje avioliittoon, minkä olen kuullut, tuli Virpi Suutarin Eedenistä pohjoiseen -elokuvan vanhalta kainuulaismieheltä, joka katseli iltapimeässä otsalampun valossa puutarhassa möyrivää vaimoaan ja tuumaili lempeästi, että se on sellainen omanlaisensa eläjä ja että yhdessäolo onnistuu, kun antaa toisen tehdä sitä, mistä tämä pitää.
Minustakin tuo enkkukansi on kauniimpi: se sisältää kuvan lisäksi tunnelman. Tuosta graafisesta tummasta kannesta ei välity minulle lainkaan tunnelmaa, mistä saa minulta miinuspisteen. Ketään ei pisteytykseni kiinnosta, mutta oli silti pakko mainita. :D
VastaaPoistaKirja itsessään vaikuttaa siltä, että sen voisi joskus ehkä jopa lukea. Kiinnostaa ihmisten valinnat - tai valitsematta jättämiset - ja muut motiivit ja harhat. Kun pitää itsepäisesti uskoa johonkin omaan kuvitelmaan, vaikka totuus seisoo edessä alastomana. Silti sitä ei näe (viittaan tällä Rhodaan ja hänen haaveisiinsa siitä, millainen mies ja liitto olisi hyvä olla).
Kylläpä oli muuten viisaasti sanottu tuolta kainuulaismieheltä! Ja voin samastua sinun ajatuksiisi mökkeilystä: minäkin miellän mökkeilyn relaamiseksi ja sellaiseksi yleiseksi hengailuksi (eli voin mennä lenkille jne. mutta ei mitään työleiriä!). Mies taas tykkää tehdä kaikenlaista. Viime kesänä hän uusi mökkipihan kivetykset ja se oli aikamoinen homma. Katselin välillä hänen touhujaan lukemisen lomassa samalla kun paistattelin päivää (jos tarkeni olla ulkona, heh). :D
Suomenkielisen kannen valkoinen on lisäksi omituisen pahoinvoivan vihreään sihahtava, väri ei oikein välittynyt minun kuvassani. Siinä ei ole mitään liikettä. Eikä tunnelmaa, kuten sanot.
PoistaRakkauden kaipuu on joskus niin valtava, että yrittää nyhtää sitä sieltäkin, mihin pätee vanha sanonta "Tyhjästä on paha nyhjästä!". Rhodan tilanteesta jäi paha mieli.
Hyvä, hyvä! Näin me naiset nautitaan. Miehillä on varmaan jokin kivikautinen rakentamisen vimma ja tarve lahjoittaa rakkaalleen omin känsäisin kourin rakennettu talo.
Kainuun mies suhtautui niin hyvin vaimon puutarhaintoiluun. "Se männöö sillä vähän yli, mutta mitä se haittovvaa."
Minä en pidä kannesta, hyljeksin kirjan lukemistakin. Luin ja pidin kirjasta. Laitan kirjan kiertoon ja tilaan sen enkuksi. Haluan eri kannen eli on sillä kannella väliä. Tuosta tylsästä kannesta saa vain päänsäryn. Ollaan me vaikeita ihmisiä.
VastaaPoistaJoo, ja sinä olet ilmeisesti tilaamassa vai joko tilannut myös Vannin novellikokoelman Legend of a Suicide? Siinä näkyy olevan ihan mukiinmenevä kansi. :D Me krantut. Harvoin kyllä tulee vastaan näin omituista kuin tässä.
PoistaMinulla alkoi pyöriä mielessä John Donnen runo No Man Is an Island. Oliko saarella tapahtumien keskipisteenä symbolinen merkitys? Kyllä se ainakin korosti eristymistä.
Ja minähän tilasin myös kirjan Legend of A Suicide. Katsotaan, onko yhtä kiinnostava kuin Kylmä saari.
PoistaTäällä vielä yks mökillä lepotuolissa kirjan kanssa retkottaja, jonka mies on alvariinsa liiterin takana kumisaappaissa! Nappaan joskus rikkaruohon jostain, mutta annan niiden enimmäkseen kasvaa. Viisaita neuvoja nuo tosiaan kainuulaismieheltä, onhan itsellekin sentään pikku hiljaa valjenneet onneksi. Olisiko vähän yleisempää kuitenkin naisille tuo tarve yrittää muuttaa toista, siltä minusta vaikuttaa.
VastaaPoistaHyvä Leena! Ihan sama tehtävien jako kuin meillä.
PoistaMinä vielä valitin, kun rantaan välistä tuulee, niin mies raivasi minulle saniaisten läpi polun kalliolle, jossa on puiden suojaama keidas minulle tuulisten päivien paratiisiksi. Vien tuolini ym romppeet (kirjan, juomiset) sinne, ja mies soittelee rannasta lounaalle tai kyselläkseen, joko olisi kahvin aika.
On se muuttamisen tarve varmaan naisille yleisempää. Myös tuo "pikkuhiljaa" pätee minuun. :D
Sivuhuomio:
VastaaPoistaTuttu juttu tämä mökkielämä.
Ymmärrän laiskottelijoita, lukijoita ja rehkijöitä.
En ymmärrää niitä, jotka rehkivät eivätkä anna toisten laiskotella.
En myöskään ymmärrä niitä, jotka itse laiskottelevat mutta vaativat muita rehkimään.
Oma mökkeilyni sisälsi urheilua (eri pelejä), uintia, lukemista ja laiskottelua, ja sovittujen hommien tekemistä.
Deekoo, juuri niin.
PoistaNiin ja sitten on vielä se ryhmä, joka tekee, mitä ei halua, kun kuvittelee toisen/toisten odottavan heiltä tiettyjä asioita tai että näin kuuluisi mökillä olla. Pätee se tietysti muuhunkin elämään. Liian kiltit eivät kuule itseään, kun kuulostelevat ja ounastelevat muiden toiveita.
Totta jos useampia perheitä pörrää mökillä, joku aina uhrautuu työkoneeksi, jota sitten kaupungissa valittaa ja seuraavana kesänä menee taas työpalveluun.
PoistaMediän äiti pilasi meiltä kaikilta mökkeilyn vuodet merenrannalla, sillä mökin valmistuttua, raataminen todella alkoi. Isäkin olisi halunnut levätä, mutta kukaan ei saanut hetken rauhaa tekemättömiltä hommilta. Isä nimitti mökin sitten työleiriksi. Voi isää...
PoistaMarjatta, minusta Gary oli kiero kuin korkkiruuvi ja Jimi oli limanuljaska! Ymmärrän Irenen kätketyn uhon, sillä Gary veti pirulista kaksoisroolia, harrasti kaksoisviestintää. Rhoda olisi voinut pelastua, mutta kun kai sitten meni tahtomattaan sieltä, mistä aita on matalin.
VastaaPoistaSuomalainen kansi on kauhea!
Koska pääsimme äsken Lionel Shriveriin, niin lue sen Kaksoisvirheen lisäksi myös Jonnekin pois häneltä. Siinäkin avioliittodraamaa, mutta vähän eri tavalla http://leenalumi.blogspot.fi/2011/10/jonnekin-pois.html Kaksoisvirhe voisi olla minä ja R., mutta onneksi ei. Kyllä on nyt R. hiljaa: Lukee kylmän saaren viimeisiä kohtauksia;) En ikinä paljasta hänelle mitään kirjoista, valitsen vain parhaat ja tiedän, mikä häntä kiinnostaa.
<3
Leena, minä ymmärrän Garya vähän enemmän kuin sinä.
PoistaHänkin oli poloinen ja pelästynyt iyhmisparka, kun pakeni ylivoimaiseksi käyneitä opiskelujaan Alaskan perukoille. Hän naamio motiivinsa varmaan itselleenkin. Koin, että vain kaikkinäkevä kirjailija näkee ne, ja Irene tajuaa ajan kanssa, Gary itse ei ollenkaan. Irenehän oli aika tyytyväinen siihen asti, kun hänellä oli oma työyhteisö. Ja Irene oli tyypillinen nainen, joka odotti, että toinen ymmärtää hänen tarpeensa ilman että hän esittää ne ääneen, mikä minusta on epäreilua.
Jonnekin pois kuulostaa kiinnostavalta.
Mikä yhteensattuma! Minä juuri tyrkytin miehelle Kylmän saaren junalukemiseksi. Olemme lähdössä Poriin pariksi päiväksi. Kilesin häntä lukemasta tätä minun kirjoitustani ennen kuin on lukenut kirjan. Odotetaan siis uteliaiana, mitä miehet näkevät tarinassa. ;)
Unto näki paljon ja myös sellaista, mitä minä en ollut huomannut. Mielenkiintoista. Mietin juuri tekisinkö lyhyen kakkospostauksen samasta kirjasta vai lisäyksen tähän.
PoistaNyt voisi kysyä, että miksi jotkut miehet eivät ymmärrä mitään ilman, että täytyy vääntää rautalangasta. No, Gary sai sitten maksaa siitä.
PoistaSinä pitäisit siitä. Avioliitto- ja perhedraama, joka kertoo mitä perheessä tapahtuu, kun äiti sairastuu vakavasti.
R. piti, mutta vähemmän kuin odotin. Hän nosti Kylmän saaren ohi mm. Jonnekin pois, Kaksoisvirheen ja tietysti Stonerin. Nyt hän lukee Hyviä ihmisiä. Erittäin vaikuttunut R. oli vasta tänä vuonna lukemastaan Axel Munthe - tie Caprin huvilalle. Ja sitä ennen Lemaitren kirjasta Näkemiin taivaassa.
Tivasin nyt kovasti, mikä mätti Kylmässä saaressa ja vastaus oli, että epäuskottavuus tapahtumissa, sillä R. on niin veneilijä, että ei ymmärrä jonkun lähtevän vuotavalla veneellä vesille yms. Pariskunnan tunnekemia oli taas hänestä kuvattu hyvin. Veikkaanpa, että Jangfeldtin täydellinen Axel Munthe elämäkerta vei nyt pisteitä R:n kohdalla Alaska-kirjalta.
(Me ollemme pääsiäisen melkein Porissa eli Luvialla.)
Olihan se Gary aika tumpelo veneilijä ja rakentaja, olisi vain pysynyt tutkijana.
PoistaKaksoisviestinnästä vielä, että kyllä sitä oli molemmilla, myös Irenellä. Välillä hän lohduttaa rakentamisen kanssa äksyilevää miestä, että kyllä siitä kiva mökki tulee ja välillä toteaa ivallisesti, että olisi mieluummin vaikka tajuttomana kuin siellä mökillä.
En muistanutkaan, että Irene sanoi sen ääneen. Muistin kyllä, että hän mietti vaikka mitä ja yritti kertoa tyttärelleen, mikä on homman nimi, mutta en tuota. Liika lukeminen vie muistin.
PoistaAnnoin kirjan parhaalle ystävälleni ja koska hän on koulukuraattori, on nyt ollut hiihtolomalla: Bessu luki Kylmän saaren kahdessa yössä ja sanoi, että 'sikahyvä kirja!' Meillä on hyvin sama maku ja annoinkin kirjan hänelle omaksi. Arvasin, että nuo psykologiset jutut eli mielettömät henkilöhahmot saavat hänet lukemaan yötä myöten;)
<3
Hyvä postaus ja keskustelu! Saitte kovasti kiinnostumaan Vannista ja miettimään omaa mökkikäyttäytymistä. Joskus olin uhrautuva marttyyrisuorittaja, mutten enää :-)
VastaaPoistaHyvä Arja, ettet enää! <3
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että jos olisin joutunut nuorena mukaan mökkielämään, niin olisin varmaan mukautunut ja uhrautunut minäkin. Nuorena on niin epävarma omista mielipiteistään ja haluistaan. Voi myös ummistaa silmänsä paljolta vain, että ei tarvitsisi olla yksin, kuten tämän kirjan äiti ja tytär. On siinä paljon ihan sattumaa - hitto vie - että nuorena solmittu parisuhde onnistuu.
Alkeelliset mökkiolosuhteet eivät ole koskaan vetäneet minua puoleensa varmaan siksi, että lapsuudenkotini oli vailla mukavuuksia. Monia muita kyllä viehättää nostalginen paluu 50-luvulle. Minä pidän mukavasta kaupunkielämästä ja hotellilomista. Mökillä voi myös leikkiä, että on biitsillä. Silloin se on kivaa meikäläisen kaltaiselle nirppanokallekin. ;)
Vann kirjoittaa vetävästi. Suosittelen.
En ymmärrä mökkeilyä. En ole koskaan ymmärtänyt enkä tule koskaan ymmärtämään.
VastaaPoistaMökkeilyyn löytyy oiva ratkaisu Rosa Liksomin Väliaikaisesta. Remontoimisen sijaan kannattaa polttaa koko roska!
Meiltä puuttuu Tuija varmaan jokin geeni! Sellainen, joka saa ihmiset maaseudullakin (mitä suurin osa Suomea on) ajelemaan vapaa-ajallaan pitkiä matkoja vielä syrjempään ja hankaliin oloihin!
PoistaVau, nytpä innostuin tästä teokssta todella! Kiitoksia erinomaiisesta postauksesta. Suomennoksen kansikin on niin luotaantyöntävä, että en oikeastaan koskaan ajatellutkaan tarttuvani kirjaan.. Hienon arviosi myötä ajatukseni muuttuivat.
VastaaPoistaKiitos Kaisa Reetta! Tämä kirja on herättänyt minussa niin paljon ajatuksia. Se on saanut pohtimaan oman elämäni kulkua ja ihmisten kohtaamisia ja kohtaamattomuutta.
PoistaMahtavaa, että luit tämän - ja voi miten hienosti kirjasta kirjoitit. Ja olisipa mielenkiintoista kuulla, mitä miehesi kirjasta ajatteli, joten toivottavasti kirjoitat siitä joko tähän lisäksi tai peräti oman postauksensa. :)
VastaaPoistaMinäkin pidän tuosta alkuperäisestä kannesta (tunnelma tosiaan välittyy siitä mainiosti), mutta pidän kyllä myös suomalaisesta versiosta. Mustavalkoisuus jotenkin sopii kirjan teemoihin, se välittää sopivan terävän ja synkeän kuvan kirjan sisällöstä. :)
Ja voi miten minunkin teki mieli ravistella kirjan naisia! Mainiosti rakennetut henkilöhahmot, ei voi muuta sanoa. Vann on taitava.
Minun on varmaan pakko kirjoittaa ihan uusi kirjoitus huomenna, kun nyt on noussut mieleen niin paljon uutta. Miehellä oli myös hyviä oivalluksia. Laitoin junassa ylös meidän keskusteluamme. ;)
PoistaKäväisin äsken sinun postauksessasi, kuten huomaat, ja olin iloinen siitä, että sinä olit nähnyt kirjan henkilöt aika samalla tavalla kuin minä. Rakkauttahan heillä oli, mutta eivät vain löytäneet toistensa luo.
Katopas, sinä et näe tuota kantta niin pahana. Mieheni sanoi myös, että se on hänestä synkkä ja hieno.