Syöpä, osa 7

Ajattelin jo lopettaa syöpätarinani, koska eihän siinä enää pitänyt olla paljon kertomista. Mutta sitten tuli yllättäen muuta.

Näin se kävi.
Syöpälääke, antiestrogeeni Letrozol, aiheutti parin viikon ajan luu- tai nivelkipuja, en osannut erottaa kumpia, mutta jalkoja ja muutoinkin nivelrikkoisia sormiani juili ikävästi, mikä teki olon huolestuneeksi ja kärtyksi. Sitten maanantai-aamuna kirjamessujen jälkeen olikin ihanaa herätä kotona, kun kaikki kipu oli poissa. Olin niin onnellinen, kun oivalsin, että kipu ei ollutkaan tullut jäädäkseen. Maailma hymyili, olin suunnitelmia täynnä ja kuplivan iloinen.
Mieheni lähti tikkien poistoon. Häneltä oli leikattu luomi taas kerran. Niitä on leikattu häneltä ennenkin, sellaisista kohdista, joissa vaatteet hankaavat. Hoitaja ei ollut sanonutkaan tällä kertaa tikit poistettuaan, että sillä selvä, vaan oli katsonut tietoja koneen näytöltä ja sanonut vakavoituen, että lääkäri soittaa puolenpäivän jälkeen. Kello oli 12.10 kun soitto tuli: melanooma!

Pari vuotta sitten Kiasman leponurkassa. Terveinä? Vai sairaina?

Että ei olisi tarvinnut pommin pudota toistamiseen meille! Että olisimme voineet nauttia pitempään siitä, että minun hoitoni olivat ohi ja elämä taas tasaista! No, ehkä. Mutta toisaalta, miksei sitten meille.

Minä olen ikuinen optimisti. Koko ajan on sellainen tunne, että kaikki tulee menemään hyvin.

Kaikki sai alkunsa siitä, että mieheni tunnusteli kohoumaa korvalehtensä sisäpuolella ja luuli sitä mökkihommissa tarttuneeksi punkiksi. No, minä tulin apuun ja totesin, että sehän on vain uusi luomi. Hän lähti näyttämään sitä ihotautilääkärille, onneksi lähti! Lääkäri totesi, että se on ihan ok, mutta katsotaanpa muu luomitilanne. Hän tutki luupillaan selän ja raajat ja löysi olkavarren takaa yhden epäilyttävän tumman luomen, jonka kehotti poistattamaan. Se oli ihan siisti, sileä luomi, ei sen erikoisempi maallikon silmään kuin muutkaan. Minä änkeän varmasti mukaan, kun miehelle tulee kutsu kirurgille ja pyydän tutkimaan todella tarkkaan hänen kaikki liian tummat luomensa.  

Luomi leikattiin epäilyn vuoksi isoin marginaalein. Seuraavaksi tulee kutsu kirurgille ja lisätutkimukset. Vartijaimusolmuke eli lähin imusolmuke (käsivartta lähinnä se on kainalossa) leikataan pois ja tutkitaan. Jos luomi on paksu - kyseessä on vain millimetrit - tutkitaan heti useampi imusolmuke. Tästä tutkimuksesta jo selviää paljon.

Melanooma eli tummasolusyöpä on vaarallisin ihosyövistä, vaarallisempi kuin tavallisemmat tyvisolusyöpä ja levyepiteelisyöpä. Melanooma on parhaiten hoidettavissa, jos se löydetään varhain, jolloin se ei ole ehtinyt levitä. Syvemmälle ehtinyt lähettää helposti etäpesäkkeitä ihoon, imusolmukkeisiin, keuhkoihin, maksaan, aivoihin ja luustoon. 

Jos etäpesäkkeitä on päässyt muodostumaan, niin niitä aletaan hoitaa ja taudista tulee krooninen, välillä tasaisia vaiheita ja välillä hoitoja. 

Nyt tekee mieli lukea neurologian professori, tohtori Jorma Palon omaelämäkerrallinen romaani Mies, joka ei ollut mistään kotoisin, jonka hän kirjoitti 1995 sairastettuaan jo viisi vuotta melanoomaa. Olen lukenut kirjan aikanaan ja pidin sen raikkaudesta ja uhmakkuudesta. Silloin se ei koskettanut itseä millään tavalla. Kirjan alussa Palon oloinen päähenkilö makaa tietokonetomografiassa sädehoitoklinikalla ja alkaa käydä läpi elämäänsä. Palo sairasti melanoomaa 16 vuotta. Niiden vuosien aikana hän kirjoitti 12 kirjaa ja eli täydesti "laina-ajalla", kuten hän asian haastatteluissa usein ilmaisi.

Eipä tässä ole elämä miksikään muuttunut. Huomenna menemme yhdessä uimaan. Tapaamme ystäviä. Mieheni käy harrastamassa liikuntaa kuten ennenkin, käy espanjan kurssilla ja voi ihan hyvin. Hän totesikin, että syöpä on sellainen sairaus, että kun se havaitaan, niin siinä aletaan tehdä terveestä ihmisestä sairasta.

Me olemme kyllä molemmat nyt enemmän tietoisia elämän ainutlaatuisuudesta. Nostamme maljoja elämälle ja nautimme hetkistä. Minä laitoin jalkaani tänään kukkakuvioiset sukkahousut totellen filosofi Esa Saarista, joka kerran koulutuspäivillä kannusti naisopettajia pukeutumaan marraskuun kaamoksessa iloisiin, täräyttäviin sukkahousuihin.

 

Viime maaliskuussa. Terveinä, luulimme!