perjantai 7. helmikuuta 2014

Here I come! Haastevastauksia



Sain haasteen Millaista elämää -blogin Millalta. Haasteen tarkoituksena on etsiä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa, ja kasvattaa niiden lukijakuntaa.
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastaja on valinnut.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuilleen.
4. Haastetun tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Kerro, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat.
6. Eikä sitten haasteta samaa blogia takaisinpäin :)

Voi, miten mutkikasta. Milla oli vielä laittanut hienoja kuviakin. Minulle nousi ihan suorituspaine tästä. No, tässä tullaan!
 
Ensin asioita minusta
1. Ostin muutama päivä sitten Runo-nimiset huopikkaat Miinan kengästä, heräteostos, niin söpöt, ihan kuin suunnitellut varta vasten kirjabloggaajalle & horoskooppimerkiltään kauriille.

2. Halusin pitkään lastenkirjailijaksi. Yliopistossa huomasin, että sekä englannista että äidinkielestä oli niin paljon luentoja että toinen piti tiputtaa, ja englanti voitti. 

 
3. Kannustus englannin valintaan ja ehkä myös osasyy siihen, että rakastan englannin kieltä, löytyy tästä vihkomerkinnästä vuodelta 1962 keskikoulun toiselta luokalta, joka vastaa nykyistä alaluokkien kuudetta luokkaa. Näin se kehu vaikuttaa!



4. Oma laps on laps, mutta lapsenlaps on lapsukainen. Tuo on joku kansanviisaus. Kuvassa lakkaan keijun varpaankynsiä. Manikyyyri on jo tehty.

5. Haluaisin kirjoittaa Raamatusta kaunokirjallisena teoksena, mutta en tiedä, viitsinkö ryhtyä siihen urakkaan. Rakenne on ainakin vähintään sekava. Eri kirkolliskokousten hyväksymiä kirjoituksia eri henkilöiltä, sananlaskuja, proosarunoa (rakkauden korkea veisu), elämänohjeita, historiaa, kirjeitä, mysteeritarinoita, kauhea dystopia (Johanneksen ilmestys). Onkohan kukaan bloggari kirjoittanut Raamatusta?

6. Kärsin 11-vuotiaasta pitkälle keski-ikään turhasta painontarkkailusta. Nyt en välitä pätkääkään, enkä ole yhtään sen pullukampi, vaikka ehkä jopa pitäisi. Stressasin siis ihan turhaan. Ikä on auttanut paljon muihinkin traumoihin. Minusta on mahtavaa olla eläkkeellä ja vanheta.

7. Asuin pisimmän jakson elämästäni, 23 vuotta, Kainuussa, Konstan Pylkerön ja Mooses Pessin sinisten vaarojen maisemissa. Veikko Huovisen muistopatsaaseen on kaiverrettu Konsta Pylkkäsen ajatus "Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet".


8. Rakastan kesää. Melkein luulen, että olen vahingossa syntynyt väärään maanosaan.

9. Minulla oli turvallinen maalaislapsuus 13-vuotiaaksi asti. Sitten äitini kuoli aivoverenvuotoon ja veljeni autokolarissa, toinen pikkusiskoni katosi skitsofreniaan ja toinen katosi muuten vain, isäni mykistyi ja isovanhemmat lähtivät vanhainkotiin. Minä pakenin Amerikkaan, mahdollisimman kauas kaikesta vaikeasta ja palasin vähän vahvempana. Näistä tapahtumista on kulunut kauan aikaa. Olen varmaan Selviytyjä! 

10. Pidän pilateksesta.

11. Mieheni kanssa harrastamme kaksistaan vanhuksen ulkoiluttamista.

Nämä meni ihan helposti, tajunnanvirtana.
Sitten – apua – Millan kysymykset minulle!


1. Lempiautomerkkisi?
    Ei mitään väliä, kunhan kuskin vieressä on mukava istua.

2. Lempisuklaasi?
Monet, parhaita pähkinällä ja toffeella täytetyt.

3. Lempimatkakohteesi kotimaassa?
Helsinki, näyttelyiden vuoksi.

4. Lempikohteesi ulkomailla?
Barcelona, Istanbul ja Berliini - tähän mennessä. Ehkä en ole vielä käynytkään siinä parhaassa. Ja tietenkin kaikki rantalomat: aurinko, meri, hiekka ja iloinen biitsielämä. 

5. Mihin sellaiseen paikkaan, missä et ole ennen käynyt, haaveilet matkustavasi?
Etelä-Amerikka kiehtoo. Samoin Australia.

6. Ensimmäinen kirjamuistosi?
Minna Canthin Roinilan talossa. Tämä vastaus saattaa herättää hilpeyttä, mutta totta se on. Huutokauppoja kiertävä romukauppias poikkeili lapsuudenkodissani, koska hän piti niin paljon juttutuokioista äitini kanssa - kuka ei olisi pitänyt - ja toi minulle kasoittain kuolinpesien huutokaupoista huutamiaan kirjoja. Olin silloin paljon alle kouluikäinen. 

7. Käänteentekevin kirjamuistosi?
Michel del Castillon Kitara. Se luettiin keskikoulussa. Sain opettajalta kiitosta, koska oivalsin vertauskuvallisuuden. Ihmekös tuo, kun olin harjoitellut Minna Canthilla ja muilla aikuisten kirjoilla nelivuotiaasta.

8. Kirja, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Tyhjä, paksu kirja, johon kirjoittaisin itse, jos saisin mukaani myös kynän. Muutoin en tiedä. 

9. Kirja, joka on jäänyt kesken?
Montakin. Koraania olen harpponut.

10. Mitä kirjaa suosittelisit minulle?
Forrest Carterin Pikku Puun kasvatus on eräs suosikkini, lämmin, pieni romaani. Luepas se, Milla!

11. Bravuurisi keittiössä?
Kaikki mummolaruuat: muusi ja lihapullat, makaronilaatikko, mustikkapiirakka.

Ja entäs sitten? Vielä 11 uutta kysymystä niille, ketä minä haastan. Jospa tällaisia Jatka lausetta -juttuja.

1. Rakastan ...

2. En pidä

3. Haluaisin

4. Uneksin 

5. Pelkään 

6. Arvostan 

7. Osaan

8. Uskon, että

9. Aamuisin luen

10. Luen parhaillaan

11. Mielestäni paras aikakauslehti on 

Yhdentoista asian haaste lähtee Kirjanpauloissa -blogin Paulalle ja 
Tarinoiden syvyydet -blogin Nina Marille. Ja ei - nyt minä väsähdän ... 
hei, napatkaa tämä, kuka tykkää!




Hauskaa kirjaisaa viikonloppua kaikille!

23 kommenttia:

  1. Kiitos tästä rohkeasta raotuksesta elämääsi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ehkä pitäisi kertoa näin henkilökohtaisia asioita. Nyt mietin, olisiko pitänyt pitäytyä kirjallisuudessa.

      Poista
  2. Oi oi, miten vekkulit huopikkaat. :) Ja hei, eikös eläkkeellä olisi hyvää aikaa alkaa lastenkirjailijaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne hauskat! Aikaa olisi, mutta ei ole enää motivaatiota. Opettaja minusta olisi varmaan tullut äidinkieltä lukemallakin. Kääntämisestä haaveilin myös.

      Poista
  3. Voi, Marjatta! Olet todellakin selviytyjä! Kuinka paljon surua voi ihminen jaksaa - kohtuus ei kuulu elämän sanavarastoon.

    Ihana keiju sinulla ja reipasta eläkeläisen elämää! Berliinistä haaveilen minäkin, ja siitä ajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, elämä on arvaamatonta. Olen ajatellut paljon sitä, miten ihmiset selviävät. Isäni esim. oli ensin viisi vuotta sodassa ja sai sitten nauttia vähän aikaa hyvästä elämästä: 8-henkinen perhe ja kukoistava maatila, kunnes kaikki meni pieleen, talon väki joko kuoli tai lähti muuten pois ja hän jäi yksin. Kuitenkin hän eli pienesti ja lähes tyytyväisenä yli yhdeksänkymppiseksi.

      Olimme viikon Berliinissä muutama vuosi sitten sään puolesta huonoon aikaan, tammikuussa. Vietimme paljon aikaa taidegallerioissa, joten ei sillä niin väliä, mutta mietin kuitenkin, miltä Unter den Linden ja puistot näyttäisivät vihreinä. No, eilen illalla varasimme matkan huhti-toukokuun vaihteeseen. Pääsemme katsomaan, miten berliiniläiset juhlivat vappua ja silloinhan on kaupungissa vihreyttäkin.

      Muistan Elina, millaista oli pienten lasten äitinä. Oma aika oli silloin harvinaista herkkua.

      Poista
  4. Kommentissasi Millalle mietit, ettei olisi ehkä pitänyt kertoa noin henkilökohtaisia. Päinvastoin, hyvä että kerroit! Kerroit ihania, surullisia, koskettavia ja myös onnellisia asioita - kerroit elämää.

    Minäkin aina joskus mietin, kuinka paljon surua joidenkin ihmisten kohdalle tulee kannettavaksi. <3

    Hauskaa, että Berliini on suosikkikaupunkejasi. Olemme perheeni kanssa suuntaamassa sinne tässä lähiaikoina, kaupunki on meille kaikille uusi.

    P.S. Upeat huopikkaa! Ja suloinen pieni keijukainen siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Olen yleensä avoin, joten en nähtävästi osaa täällä somessakaan muuta tyyliä.

      Kuten äsken Elinalle vastailin, niin lomamatka keväälle on nyt varattu! Berliinissä on niin paljon nähtävää. Se on ensi näkemältä kolho kaupunki, mutta pitää sisällään paljon mielenkiintoista ja kaunista. Hyviä matkasuuunnitteluja teille!

      Keijukaiskuva on neljän- viiden vuoden takaa, nyt on jo vähän toinen tyyli. On kivaa, että poikaperheessä on yksi lapsenlapsista tyttö.

      Poista
  5. Ihana postaus Marjatta! Kiitos kun sain kurkistaa elämääsi, tulit lähemmäksi. Olet Selviytyjä! Minäkin pähkäilen välillä, mitä uskallan/haluan kirjoittaa julkisuuteen ja mitä en. Olen vielä matkan alussa tässä asiassa, toistaiseksi panttaan paljon. Vaikka tiedän että avoimuus yhdistää ( ja kiinnostaa).
    Toistaiseksi pitäydyn omantyylisessä "pintapostauksessa", vaikka huomaan miten kiva on tietää esim sinusta enempi. Kiitos rohkeudestasi ja kivoista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama tilanne kuin sinulla. Minä en ole edes facebookissa enkä tviittaile. En siis yhtään tiennyt, miten somemaailmassa ollaan, kun aloitin epäröiden tämän bloggaamisen. Niin paljon kuulee varoituksia, mitä ei pitäisi kirjoittaa. Toisaalta, mitä vaarallista siinä nyt sitten on, jos kirjoittaa vähän arkielämästään ja muistoistaan. En hae enää töihin mihinkään, niin että senkään vuoksi ei tarvitse miettiä imagoaan. Ainoa asia, missä on tietysti oltava tarkka on se, ettei nolaa lähimpiään, sama ongelma kuin kirjailjoilla ;).

      Sinun lyhyt "pintapostaus-tyylisi" on hauska. Kyllä siitä aavistaa, että muutakin olisi. Jospa sinä laitat sen syvemmän sanoman elämäkertaan!

      Poista
    2. Minullakin fb jäi lyhyen tutustumisen jälkeen. Tuntui esim. oudolta onnitella hyvää ystävää fb:ssä, kun Minun onnitteluni hävisi parin sadan muun onnittelijan joukkoon. Ehkä haluan olla Tärkeämpi.
      Tosin ratkaisin ristiriitani niin, että en onnitellut fb:ssa, vaan onnittelin vain henkilökohtaisesti puhelinsoitolla. Mutta....

      Poista
    3. Niin, ei se kaikille sovi. Moni ei osaa pitää rajaansa, vaan addiktoituu. Minä voisin olla sellainen.

      Poista
  6. Voi miten upea, kiinnostava postaus. Kiitos, kun päästit meidät kurkistamaan elämääsi. Ja nuo huopikkaat ovat aivan ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonna!
      Hassu heräteostos, juuri kun sää meni nollille taas. Minusta on kiva hassutella vaatteilla, varsinkin kengillä. Mieluummin jotain veikeää kuin tyylikästä!

      Poista
  7. Ja vielä. Idea postauksesta Raamatusta on upea....ja vaativa. Uskoo tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, Inna! Minulle tuli tämä mieleen, koska täällä oli Kouvolan Sanomien mielipidesivulla keskustelua/vänkäystä koulujen katsomusopetuksesta, johon minunkin piti tietenkin tunkea itseni mukaan. No,sitten tekstaripalstalla alkoi olla viestejä tyylin "Ei Raamattu ole mitään kertomuksia ja satuja, se on kaikki totta". No, pitäähän ne tekstit hyvänen aika jossakin muodossa olla, olkoon totta tai tarua!

      Poista
    2. Kumma muuten jos siihen ei ole kukaan aiemmin tarttunut.

      Poista
  8. Mielettömät huopikkaat, wow. Ja ihana, valottava postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Joo, varmaan tausta ja lapsuudentapahtumat vaikuttavat paljon siihen, mikä ihmisestä tulee. Minä olin pitkään ikävien tapahtumien jälkeen aina huolestunut. Voi olla, että kirjoittaisin eri tavalla, jos nuoruus olisi ollut helpompaa.

      Nämä on kyllä mahtavat kengät. Olen ryhtynyt tutkimaan vaatehuonetta, onko minulla nyt asua näiden kenkien ympärille, muutakin kuin farkut. Yksi liivihama on justiin tyyliin sopiva. Pidän hauskoista vaatteista; jos näyttää liian tyylikkäältä, niin mukaan pitää saada jotain hassua.

      Poista
  9. Kiitos paljon postauksesta ja haasteesta. Kiva tutustua sinuun paremmin. Vastailen haasteeseen jossain sopivassa vaiheessa.

    Niin, olisipa kiintoisaa lukea bloggaustasi Raamatusta. Joskus olen ajatellut samaa, mutta kirja kerrallaan. Siis esim. Sananlaskut yhdellä kerralla ja toisella jotain muuta. Muuten se tuntuu itselleni liian isolta urakalta, kirjahan on yksiin kansiin koottu kirjasto, useitten kirjailijoiden kirjoittama pitkän ajan kuluessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun otat haasteen vastaan.

      Voi, miten hyvin sanottu Raamatusta, että se on yksissä kansissa oleva kirjasto. Sitten vielä sekin, että mikä kaikki on yhteistä juutalaisten ja islamilaisten kanssa. Noin se juuri pitäisi tehdä, osissa.

      Poista
  10. Voi että. Olet tosiaan selvityjä! <3

    Ihana keijukainen sinulla tuossa :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos Maria!
    Keijukainen on ihana tyttö. On kyllä suuri elämän rikkaus, kun saa seurata, mitä omille lapsille ja lapsenlapsille kuuluu. Kun taustaperheessäni oli niin paljon onnettomuutta, minusta on erityisen ihanaa nauttia nyt perhe-elämästä.

    VastaaPoista