Arno Rafael Minkkinen, Suomen kuvat - Homework, The Finnish Photograps 1973 to 2008

Minkkinen on amerikansuomalainen valokuvataiteilija, jonka kuvista on koottu kuusi teosta. Tämä Suomen kuvat on niistä henkilökohtaisin. Luin ja katselin kirjan itsekin, mutta esittelen sen nyt tekemällä miehelleni, valokuvauksen harrastajalle, muutaman kysymyksen.

-Unto, miksi juuri tämä kirja? Ostit sen itsellesi joululahjaksi.

-Tämä osui käsiini tienvarsimyymälässä. Minkkinen on pitkäaikainen suosikkikuvaajani, ja olen nähnyt myös näyttelyn juuri näistä kuvista. Törmäsin Minkkisen kuviin ensimmäisen kerran 80-luvulla. Ne kiehtoivat heti; kuvia, joissa ihminen sulautuu osaksi luontoa. Minkkinen oli myös luennoitsijana samalla vuosikymmenellä Oulun Pohjoinen Valokuva -tapahtumassa, jolloin pääsin kuulemaan häntä.

-Mikä näissä kuvissa kiinnostaa sinua?

-Monikin taiteilija on tehnyt omakuvia, mutta Minkkisen tyyli on aivan hänen omansa. Hän kuvaa alastonta itseään tai osaa itsestään, usein osana luontoa. Hän on kuvannut tällaisia kuvia eri puolilla maailmaa, mm. Kiinassa, Norjassa, Meksikossa ja Suomessa.

- Luin kirjasta, että hän kuvaa ajastimella ilman avustajia. Kerro hänen tekniikastaan.

-Kyllä, pääsääntöisesti ilman avustajaa. Hän on sanonut, että kuvan suunnittelu on työlästä ja kuvanottotilanteet jopa niin vaarallisia, ettei hän halua saattaa ketään toista vaaralle alttiiksi. Hän piirtää yleensä kuvan ensin ja saattaa sitten tehdä esim. lumitunnelin, jota myöten ryömii niin, että kuvaan tulee vain puhdas hanki ja hänen lumesta esiin työntyvä päänsä. Tällaisia otoksia saattaa joutua ottamaan useita ennen kuin kuva on onnistunut. Minkkinen kuvaa vanhalla tekniikalla eikä käytä paljon muuta jälkikäsittelyä kuin rajausta. Pääosa hänen töistään on mustavalkoisia.

-Olet vaikuttunut näistä kuvista. Oletko itse suunnitellut koskaan mitään samanlaista?

-No, olen monta vuotta hahmotellut suosarjaa, jossa makaisin osittain suon sisällä ja mättäiden takana. Saatan toteuttaa sen ensi kesänä.

-Hmm. siinä on kyllä paras olla vahti mukana, ettet jää sinne suohon! Kun katselin kirjaa, niin huomasin, että siinä on kuvia myös muista henkilöistä, yleisimmin alasti.

-Kyllä. Minkkisellä on myös luontokuvia ilman ihmistä ja myös muita henkilöitä, pääasiassa kauniita kuvia omasta vaimosta. Hän kuvaa mielellään naisia alusvaatteissa. 

-Voitko mainita jonkin suosikkikuvasi tästä kokoelmasta?

-No, esim. tämä kuva käsistä, Kallavesi, Kuopio 91.

Minkkinen kertoo kirjassa lyhyesti elämäkertansa. Omakuvat saavat oman mausteensa siitä, että hän syntyi vaikeasti suuhalkioisena lapsena, oli kauniin äitinsä häpeämä ja joutui viettämään pitkiä aikoja sairaalassa. Arne oli kuusivuotias perheen muuttaessa Amerikkaan. Hänet laitettiin koulussa piirtämään ja maalaamaan tunnista toiseen, mistä syystä hän oppi lukemaan vasta kymmenvuotiaana. Näistä lähtökohdista hän ponnisti yliopistoon ja valmistui kirjallisuus pääaineenaan. 

   Miksi pohdin muistia niin paljon? Miksi valokuvissani nousevat esiin moiset sattumukset ja muistot leikkaussaleissa vietetystä ajasta kuusikuisesta melkein kymmenvuotiaaksi – itkua vastaan tappelu, kun pakotetaan tyttöjen pyjamaan tai kun kuulee isän vyön läjähdyksen, joka kumoaa väitteet suosikkiasemastani? Kuinka kaikki nuo koivujen ympäri kiedotut vääntyneet raajat, kokonaan lumeen haudatut ruumiit tai metsänrajan yllä heiluvat torsot vertautuvat näihin kadonneisiin aikoihin, temps perdu? Mitä yritän sanoa kokeilemalla yhden ihmisruumiin rajoja näillä eittämättä ihmeellisillä ja oudoilla tavoilla? Ja mikä sija on kauneudella, joka liittyy niin moniin näistä kuvista? Kenties se on vastavuoroisuutta. Mutta hyvän ja pahan tasapaino ei ole koskaan mustavalkoinen. 

   Amerikkalaisissa elokuvissa väkivalta ja alastomuus ovat yhdenveroisia syntejä. Omituista, että ihmiselon luonnollisin puoli – alastomuus – on samalla näyttämöllä maailman hirveyksien kanssa.

Minkkisellä on kirjan lopussa kaksi lukua, joissa hän kiittelee toisia kuvaajia. Ensimmäinen on otsikoitu "Mitä opin opettajiltani" ja toinen "Mitä opin oppilailtani". Hän sanoo, että valokuvaus on sellainen ala, jossa mestarikuva voi syntyä myös jo aivan uran alkutaipaleella. Tämä on viehättävästi sanottu. Pidän myös amerikkalaisesta tavasta kirjoittaa kirjan loppuun laajat kiitokset eri tahoille ja alkuun taidokas omistuskirjoitus. Kirjan tekstit ovat sekä englanniksi että suomeksi, suomennos on Petri Stenmanin.

Kauniista tyylistä esimerkkinä omistuskirjoitus omalle pojalle, Danielille, joka on auttanut kirjan tekemisessä tietokoneasioissa – niinhän se menee nykysukupolvilla.                                          
Always remember, my son, that the Finnish language still flows in your blood.
Tästä Minkkisen kotisivuille!