Varastopäällikkö
Jonas Eckel (huom! norjankielen ekkel = inhottava, ällöttävä)on neuroottisen tarkka, omissa
oloissaan ja tavoissaan viihtyvä poikamies kunnes tapaa kahvipaahtimossa
työskentelevän, suloisen Lillianin. Lillian on suhteen alussa juuri hänelle
sopiva: pyöreä ja pehmeä, Jonasta tyhmempi ja avuton. Jonas kosii Lilliania,
koska niin kuuluu tehdä, ja Lillian lipuu avioliittoon jotenkin
välinpitämättömyyttään. Pian parin onni muuttuu ahdistukseksi . Lillian etsii
itsään, vaihtelee hiustensa väriä, laihduttaa ja voimaantuu. Hän ei myöskään
aina ole tyytyväinen mieheensä. Muuttumattomuudesta
pitävä Jonas on pettynyt ja kauhuissaan. Hän suunnittelee suhteen pelastamiseksi Portugalin
matkan, mikä ei suinkaan paranna tilannetta. Hyytävä tunnelma saa lukijan
lukemaan rivien välistä ja miettimään, voiko väistävän katseen ja aran hymyn
takana olla pahaa - ja kumpi tarinassa onkaan paha, vai onko kumpikaan.
Tarinan
näkökulma on enemmän Jonaksen, mutta lopun pieni yksityiskohta, jonka jätän
paljastamatta, nostaa järkyttävästi esiin Lillianin kokemuksen.
Jonas Eckel
on taitava ihmismielen kuvaus. Kirjassa
kuvatut avioliittotunnelmat eivät ole mitenkään harvinaisia. Romanttisen
rakkauden ideahan hellii muuttumattomuuden teemaa. Iskelmän sanoin: ”Koskaan et
muuttua saa … ole sellainen vain, jonka nähdä mä sain.” Fossumin romaani
osoittaa, että on vaarallista odottaa toiselta niin paljon.
Fossum
aloitti runoilijana 70-luvulla. Hän on kertonut, ettei mitenkään aikonut
ryhtyä rikoskirjailijaksi, mutta ensimmäisessä romaanissa sattui murha, ja niin
hänen omimmaksi genrekseen vain muotoutui psykologiset rikosromaanit.
Olen lukenut Fossumilta aika
paljon, mutta erityisesti mieleeni ovat jääneet Jonas Eckel ja ikisuosikkini
Rakas Poona. Molempien kirjojen
henkilöistä jää lukemisen jälkeen niin selkeä näkömuisto, että jos niistä
jommasta kummasta joskus tehdään elokuva, niin ehkä minun kannattaa jättää se
väliin.