Karin Fossum, Jonas Eckel (2004)

Varastopäällikkö Jonas Eckel (huom! norjankielen ekkel = inhottava, ällöttävä)on neuroottisen tarkka, omissa oloissaan ja tavoissaan viihtyvä poikamies kunnes tapaa kahvipaahtimossa työskentelevän, suloisen Lillianin. Lillian on suhteen alussa juuri hänelle sopiva: pyöreä ja pehmeä, Jonasta tyhmempi ja avuton. Jonas kosii Lilliania, koska niin kuuluu tehdä, ja Lillian lipuu avioliittoon jotenkin välinpitämättömyyttään. Pian parin onni muuttuu ahdistukseksi . Lillian etsii itsään, vaihtelee hiustensa väriä, laihduttaa ja voimaantuu. Hän ei myöskään aina ole tyytyväinen mieheensä.  Muuttumattomuudesta pitävä Jonas on pettynyt ja kauhuissaan.  Hän suunnittelee suhteen pelastamiseksi Portugalin matkan, mikä ei suinkaan paranna tilannetta. Hyytävä tunnelma saa lukijan lukemaan rivien välistä ja miettimään, voiko väistävän katseen ja aran hymyn takana olla pahaa - ja kumpi tarinassa onkaan paha, vai onko kumpikaan. 

Tarinan näkökulma on enemmän Jonaksen, mutta lopun pieni yksityiskohta, jonka jätän paljastamatta, nostaa järkyttävästi esiin Lillianin kokemuksen. 

Jonas Eckel on taitava ihmismielen kuvaus.  Kirjassa kuvatut avioliittotunnelmat eivät ole mitenkään harvinaisia. Romanttisen rakkauden ideahan hellii muuttumattomuuden teemaa. Iskelmän sanoin: ”Koskaan et muuttua saa … ole sellainen vain, jonka nähdä mä sain.” Fossumin romaani osoittaa, että on vaarallista odottaa toiselta niin paljon. 

Fossum aloitti runoilijana 70-luvulla. Hän on kertonut, ettei mitenkään aikonut ryhtyä rikoskirjailijaksi, mutta ensimmäisessä romaanissa sattui murha, ja niin hänen omimmaksi genrekseen vain muotoutui psykologiset  rikosromaanit. 

Olen lukenut Fossumilta aika paljon, mutta erityisesti mieleeni ovat jääneet Jonas Eckel ja ikisuosikkini Rakas Poona.  Molempien kirjojen henkilöistä jää lukemisen jälkeen niin selkeä näkömuisto, että jos niistä jommasta kummasta joskus tehdään elokuva, niin ehkä minun kannattaa jättää se väliin.