torstai 24. tammikuuta 2019

Kun tavarapaljous ahdistaa ja tappaa



'Roina, pakkomielteinen tavaran hamstraaminen ja esineiden merkitys' on tämän suomentamattoman kirjan nimi suomeksi. Meillä ei suomen kielessä ole oikein hyvää sanaa hoordaamiselle. Hamstraaminen ei kuulosta sairaalta toiminnalta kuten hoarding. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö myös meillä olisi ihmisiä jotka kärsivät tästä oireyhtymästä. Kaikkialla on. Varhaisimmat muistiin merkityt hamstraamisen OCD-tapaukset ovat 1300-luvulta. OCD tulee sanoista obsessive-compulsive disorder eli pakko-oireinen häiriö. Myös impulsiivisuus liittyy hamstraamishäiriöön.
Eri kielissä on omia nimiään pakko-oireisesta tavaran haalimisesta ja säilyttämisestä kärsiville. Usein ne on fiktiivisistä hahmoista johdettuja. Suomalainen termi hamstraaja on söpö ilmaisu, nätti pikku hamsteri rohmuaa, ja oravallakin on kätkönsä. 

Ongelma on ehdottomasti kipein länsimaissa, joissa ihmisillä on varaa ja heitä koukutetaan ostamaan yhä uutta. USA:ssa isoimpiin omakotitaloihin jopa rakennetaan valmiiksi valtavat varastot.

Hamstraaminen ja nykyinen pyrkimys tyhjään tilaan, minimalismi ja konmarittaminen, kertovat samasta asiasta, ongelmallisesta suhtautumisesta tavaroihin. 
Päivä- ja aikauslehdissä on usein artikkeleita siitä, miten vähennät tavaramäärääsi. Kun ostat yhden uuden tavaran, vie yksi vanha pois; ennen kuin ostat, kysy itseltäsi, onko sinulla jo samanlainen tuote kotona, missä aiot säilyttää ostoksesi ja kuinka usein sitä käyttäisit. Himoshoppaajat ostavat ostamisen tuomasta onnen tunteesta ja saattavat palauttaa ostoksensa seuraavana päivänä, pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä ei koskaan palauta. Hänen on vaikea luopua mistään, minkä on tuonut tai mikä on päässyt hänen kotinsa sisään. 
Hamstraajat eivät vain osta, vaan keräävät myös roskakatoksista, kaatopaikoilta ja tienvieriltä ja joskus varastavat.  

Stuff, Compulsive Hoarding and the Meaning of Things on kahden asiantuntijan kirjoittama kattava teos. Randy O. Frost on psykologian ja Gail Steketee sosiologian professori. He ovat yhdessä tutkineet jo parikymmentä vuotta sairaalloista hamstraaamista ja kirjoittaneet sen hoitoon suunnattuja kirjoja, pitäneet seminaareja ja luentoja ympäri maailmaa ja levittäneet tietoa mediossa.   

Sain tästä kirjasta hyvin paljon, ymmärsin paremmin joitain ihmisiä ja itseänikin.
Kirjassa on tietoa ja esimerkkitapauksia.

Tavaran rakastaminen ja keräily on tietenkin myös aivan normaalia ja elämän rikkautta, sitten on paljon harmaata aluetta ja lopulta sairaus, joka invalidisoi, eristää maailmasta ja jopa tappaa. 

Kärsit pakko-oireisesta hamstraamishäiriöstä, jos
- tunnet, ettet millään voi luopua vanhoista sanoma- ja aikakauslehdistä, kun niissä saattaa olla jotain hyödyllistä ja ne ovat osa omaa historiaasi, ostat yhä uusia lehtiä ja kasaat niitä lukematta talteen pinoiksi ympäri kotiasi.
- alat ostaa kolme kappaletta samaa kuvalehteä, kaksi suojana sille, jonka sujautat koskemattomana arkistoosi, tilattu lehti on sinulle liian kulunut ja monen käpälöimä.
- huonetilasi alkaa pienetä ja lopuksi asut tavaran saartamana ilman keittiötä ja kylpyhuonetta.
- lapsesi ei voi tuoda kotiin kavereita, koska häpeää kotiaan ja sinua. 
- luovut mieluummin aviopuolisostasi kuin keräämistäsi romuista.
- kodissasi on kaksisataa kissaa ja torakat vilistävät ruuantähteiden ja kissanulosteiden joukossa.
- keräät ison tuttavapiirin, kaiken varalta, mutta kukaan ei ole sinulle tärkeä.
- hankit yhä uusia varastotiloja tavaroillesi tai muutat toiseen asuntoon, koska entinen on tavaroiden valtaama.
- vietyäsi toisten pyynnöstä tavaroita roskiin, haet niitä salaa takaisin.
- digilaitteidesi tila on täpötäynnä, koska et pysty poistamaan mitään. 
- säilytät kaiken saamasi, joka lipun ja lapun ja postisi avaamatta, neitseellisenä.
- omat kynnenpalasesi alkavat tuntua liian arvokkailta heitettäväksi pois.
- kotisi alkaa muistuttaa luolaa. 

Niukkuuden kokeminen ei synnytä hamstraajaa, kuten usein luullaan, mutta trauman kokeminen saattaa niin tehdä. Usein tosin äärimmäinen niukkuus synnyttää traumoja.
On näyttöä, että oireyhtymä kulkee geeneissä.

Hamstraajapersoonaan kuuluu usein myös perfektionismia, pikkutarkkaa järjestelemistä ja syömähäiriöitä. Hamstraajalla on oma järjestyksensä, joka ei aukea ulkopuoliselle. 

Kun tavarapaljoudestaan kärsivän henkilön kotiin on tehty raju siivousoperaatio, henkilö on usein kuollut pian sen jälkeen. Jos hän on kestänyt tilanteen, koti on ollut tuota pikaa samanlainen tai pahempi kuin ennen interventiota.
Kehitystä on saatu aikaan vain niin, että hamstraaja itse on mukana ja tahti on todella hidas.
Interventioita on pakko tehdä, koska vaikeimmissa tilanteissa hamstraajat ympäröivät itsensä tavaralla niin, että he ovat koko ajan vaarassa jäädä kaatuvien tavarapinojen alle tai joutua saarroksiin, niin etteivät pääse enää asunnosta ulos. Naapurit saattavat pyytää viranomaisia apuun myös, koska romu ja lika leviää asunnosta ympäristöön.  
Joskus romuihinsa hautautunutta on kaivettu esiin viikkokausia. 

Miksi ihminen toimii näin? 
Tavara tuo turvaa. Useampi hamstraaja on kuvannut tavaran täyttämää kotiaan kotiloksi tai pommisuojaksi pahaa maailmaa vastaan. Tavaransa keskellä hänen ei tarvitse tuntea pelkoa ja muita ikäviä tunteita.
Joku hamstraaja kokee, että hänen pitää pelastaa esineitä katoamiselta.
Joku toinen näkee kaikessa irtoromussakin hyötyä ja mahdollisuuksia. 
Joku kerää ihanneminäänsä varten, esim. keittokirjoja, vaikka hella on ajat sitten jäänyt romujen alle. 
Hamstraajalla saattaa olla tavallista voimakkaampi estetiikan taju. Hänestä kaikki on kaunista ja merkityksellistä, vaatemytty, astiat tiskialtaassa ja kasa pizzalaatikoita."It's like a language, the things speak out", sanoo kirjassa Alvin, jonka elämää kirjoittajat seuraavat. He toteavatkin tästä ainoasta hamstraamisen plussapuolesta: Maybe hoarding is creativity run amok (Ehkä hamstraaminen on luovuuden amok-juoksua). Tällaisilla maanisesti esineisiin suhtautuvilla hamstraajilla on joskus myös ADHD-diagnoosi. 

Hamstraaja on usein eristäytyvä persoona, varsinkin jos hän on kärsinyt oireyhtymästä lapsesta asti, mutta on myös hyvin sosiaalisia ja menestyneitä ihmisiä, joilla häiriö on kapea-alainen. He toimivat yhteiskunnassa ja osallistuvat monella tavalla, eivät vain vie ihmisiä kotiinsa. Kukaan ei osaisi arvata heidän salaisuuttaan. 
Joidenkin hamstraajien puhe muistuttaa rönsyilevyydessään heidän kotinsa tilaa, ajattelussa ja puheessa on runsautta, mutta ei järjestystä.

Jollekulle hamstraamistaipumus on alkanut tiettyihin aivojen osiin kohdistuneen aivovamman jälkeen. Joillakin hamstraaminen alkaa vasta vanhana ja liittyy dementiaan. 
Ehkä aivotutkimus löytää joskus tien tämän paljon kärsimystä aiheuttavan häiriön korjaamiseen. 

Tunnettuja tavara-addikteja ovat olleet mm. William Hearst ja Andy Warhol. Hearst keräili varastoja (huonekaluja, tapetteja ym) ympäri maata. Samoin teki Warhol, joka myös varastoi yli 600 aikakapseleiksi kutsumaansa pahvilaatikkoa. Hän piti laatikkoa työpöytänsä vieressä ja aika ajoin pyyhkäisi kaiken pöydälle kertyneen sinne ja päiväsi laatikon. Taidemuseoissa esillä olevissa Warholin aikakapseleissa saattaa olla kuitteja, iso tukku rahaa, omenankuoria, mitä pöydällä sattui pyyhkäisyhetkellä olemaan. Näillä herroilla oli varaa varastoihin, Warhol tosin myös asui ahtaasti, viisikerroksisen talonsa kahdessa huoneessa, muut huoneet olivat tavaran täyttämiä. 
Hamstraaja täyttää kotinsa sen koosta riippumatta. 

Jostain syystä minun tekee nyt kovasti mieli ryhtyä siivoamaan kaappeja...


P.S. Kirjoitin syksyllä romaanista, jossa perheenäiti sairastaa pakko-oireista hamstraamista (klik).

15 kommenttia:

  1. Huh huh mikä aihe!!! Olen joskus katsonut telkkarista hamstraajista tehtyjä ahdistavia ohjelmia, kun heitä yritetään auttaa. Hamstraus on jopa niin paha, että ulosteet ja pissat on säilötty asuntoon. Siellä voi olla kuolleiden kissojen luurankoja ym. Sellaisessa kodissa ei siivota. Se on sairaus, joka ei hetkessä katoa. Hyvä huomautus, että minimalismi ja konmarittaminen ovat sairauden toinen ääripää. Ongelmallinen suhtautuminen tavaraan ym. En ole lukenut konmarista kirjoja, mutta olen lukenut yleisellä tasolla aiheesta. En ole minimalisti enkä sairaalloinen hamstraaja. Meillä on mukavasti tilaa. Ainoa mikä häiritsee on ylimääräiset kirjakasat, joten aion ne lukea pois :) On minulla lankojakin, mutta ehkä minä lahjoitan ne jollekin neulojalle :) Veljentyttö on ahkera neulomaan <3
    Joskus toivoisin, että olisin perinyt siivousgeenin, mutta olen iloinen tästä lukugeenistä, se sopii minulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kauhea häiriötila ihmisessä niin kuin moni muukin pakkomielle. Minua kiinnostavat psyyken asiat ja juuri nämä harmaat alueet, joissa tapahtuu liukua hieman eksentrisestä sairauden puolelle.

      Minä olen enemmän runsauden mamma kuin minimalistinen mimmi. Pitää varoa, kun suvussa on esiintynyt tavaran haalintaa, jokseenkin vielä normaalin rajoissa tai siinä ja siinä. Isäni pelasti vanhoja kodinkoneita tyhjillään olevaan navettaan, paljon, muun keräilynsä ohessa, ilmeisesti ajatellen, että niistä olisi hyötyä varaosina ja ne voisi joku vielä korjata. Myös talon vintti oli hänen keräilynsä jäljiltä täpötäynnä sekalaista tavaraa, josta voisi olla käyttöä, jollekin jossakin joskus.

      Lukugeeni on hyvä. Olikohan joku tapaus, jossa painava kirjahylly on kaatunut ja tappanut omistajansa! ;)

      Poista
    2. Mieheni kotitaloon oli kerätty 30-luvulta lähtien koko suvun roinat ja kodinkoneet, vanhat matot, huonekalut, lehdet. Me on miehen kanssa kaksistaan siivottu ja poltettu näitä varastoja, on viety veneellä kodinkoneita kierrätykseen ym. Hirvittävä määrä roinaa. Se on oikeastaan aika terapeuttista, kun saa tyhjennettyä tuollaisia ummehtuneita ja paikalleen pysähtyneitä tiloja. Ja minun on helpompi heittää niitä tavaroita roskiin kuin mieheni, jonka suvun tavaroita ne ovat, kun minulla ei ole tunnesiteitä niihin.

      Poista
    3. Joo, maalla tapahtuu tällaista. Kotitalon tyhjennykseen liittyy kaikenlaisia tunteita. Minä koin haikeutta, mutta myös suurta helpotusta.

      Minulle jäi kotitalosta kasviväreillä värjätty ryijy, johon on kudottu päivämäärä 1800-luvulta ja nimikirjaimet, yksi äitini leninki, lasipilkkumi (kulho) ja erittäin kiinnostavia asiapapereita, mm. torpanlunastuskirja ja syytinkisopimus.
      Siskoni otti jotain, mistä hän piti, naapurit ostivat toimivat maatalouskoneet ja saivat valita pikkutavarasta kaikkea, mikä oli heille tarpeen tai iloksi. Kaikki muu meni roskalavalle, joka täytettiin useamman kerran.

      Minua harmittaa se, että äidin kauniit ompelijan tai hänen itsensä tekemät leningit päällystettyine nappeineen ja hienoine leikkauksineen olivat joutuneet aitan vintillä rottien hyökkäyksen kohteeksi enkä saanut pelastetuksi kuin yhden. Isäni ei halunnut, että mitään tongitaan tai mihinkään kosketaan ennen hänen kuolemaansa, joten vintti ja piharakennukset olivat meille kyllä suuri yllätys ja aluksi huolen aihe, mutta tavaran selvittely sujuikin sitten yllättävän hyvin.

      Isäni puutteellisemman ajan eläneenä koki "hyvän tavaran hävittämisen" niin kauheana, että hän kävi ottamassa talteen toisten hylkäämiä rikkinäisiä pesukoneita ja muita kodinkoneita. Navettaan mahtui. Hän ajatteli, että niistä saisi korjaamalla vielä jotain. Tämä on hyvin ymmärrettävä reagointi ajan muutokseen.

      Poista
  2. No tarjositpa kattavan katsauksen ilmiöön! Toki olen lukenut yltiökeräilijöistä, mutta en ole ymmärtänyt homman voivan yltyvän vaikeaksi sairaudeksi. Kiitos jutustasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä on. USA:ssa on laskettu, että 5 - 6 prosenttia ihmisistä kärsii tästä vaikeasta muodosta hamstraamista, mutta lievempiasteisena sitä on paljon.
      Ollaan me ihmiset kummia pakkauksia.

      Kiitos, kun luit, Lissu!

      Poista
  3. Antoisa bloggaus.

    Itsekin olen katsonut näitä ohjelmia USA:sta, missä ihmisillä on kaikenlaista tavaraa. Kaikki sieltä lopulta leviää Suomeen, myös tämä. Ihminen tarvitsee varsin vähän. Olen katsonut joitakin kertoja filmin Tavarataivas, se on minusta hyvä filmi, ja pohditaan tavaroiden omistamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavarataivas on hyvä! Kun se oli uusi, niin ajattelin, että mihin tällaistakin tarvitaan ja että onpa outoa tohotusta yksinkertaisen asian ympärillä, mutta pian huomasin, että "tavarataivas" on oikea ongelma. Mistä ei ihminen itselleen ongelmaa tekisi!

      Halpatyövoimalla tehty tavara on niin halpaa, että osa siitä on melkein kertakäytöistä. Paitsi että ihmiset ostavat vaihtelunhaluunsa niin on myös pakko ostaa, kun esim. koneet kestävät vain muutaman vuoden.

      Rankempi, vaikea hamstraamishäiriö ei johdu kuitenkaan siitä, miten helposti tavaraa saa tai trendeistä, se on sisäsyntyistä kuten alkoholismi tai rahapeleihin koukuttuminen.

      Poista
  4. Karmeimmillaan hamstraus on paha tauti, eikä ihmisen tahto riitä pääsemään siitä irti. Menee sosiaaliset suhteet ja terveys
    Mielenkiinnolla luin tekstisi ja päädyin oikein pohtimaan, onko itselläni pakkomielteitä. Onnekseni en ole minkään sortin keräilijä, vaan pikemminkin iän myötä tullut visummaksi hankkimaan mitään.
    Joskus katsoin telkasta himohamstraajia, mutta lopetin. Teki jotenkin pahaa tuijottaa jonkun ihmisen alennustilaa kodissaan, johon ei oikeastaan enää meinannut sopia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole tuota tositv:tä katsonut, mutta tässä kirjassa oli kuvauksia sellaisista kohtaloista, että ne jäivät pyörimään ajatuksiini ja vaivaamaan minua.

      Kirja alkaa kuvauksella vuonna 1947 tapahtuneesta Collyerin veljesten menehtymisestä isoon kartanoonsa Harlemin hienostoalueella. Toinen veli, sokea ja sairas Homer, löytyi ensin, kuihtuneena, koska häntä hoitanut Langley oli jäänyt kapeilla käytävillä kulkiessaan keräämiensä tavarapinojen alle. Langley oli ilmeisesti vahingossa laukaissut omatekoisen varkaita varten suunnittelemansa ansan, joita löytyi luolalabyrinteistä enemmänkin.
      Taloa tyhjennettiin viikkokaupalla aloittaen ylimmästä kerroksesta. Kävi ilmi, että kerrokset olisivat luhistuneet ellei alla olisi ollut tonneittain tavaraa tukena, auto, 14 pianoa jne. Uutisissa puhuttiin romupalatsista ja kummituskartanosta.
      Talosta poistettiin 170 tonnia tavaraa, mm. laaja kirjasto ja tiiviiksi seiniksi junttautuneita lehtien vuosikertoja.
      Homer oli koulutukseltaan lakimies ja Langley insinööri ja konserttipianisti. He olivat menestyneen suvun jälkeläisiä. Jostain syystä he olivat päättäneet vetäytyä yhteisöstä ja tyytyä toistensa seuraan.
      Surullista on, että luovuttuaan puhelimesta, kaasusta ja sähköstä veljekset olivat riemuinneet elämänsä yksinkertaistamisesta ja saavuttamastaan vapauden tunteesta.

      Poista
    2. Tuo Homerin ja Langleyn tarina tuntui tutulta ja löysinkin kirjaston haulla lukemani kirjan:
      Homer and Langley / E. L. Doctorow
      Doctorow, E. L., kirjoittaja

      Poista
    3. Minäkin varasin tämän kirjastosta, koska halusin lukea näistä miehistä lisää ja katsoa, miten fiktio heidät herättää eloon.

      Stuff-kirjan tekijät - vaikka tietokirjasta onkin kyse - kuvasivat veljeksiä niin elävästi, että monikin kohtaus jäi mieleeni elävästi, mm. se kun oli huhuja, että Homer olisi kuollut ja hänet löydettiin istumasta silmät kiinni, pienenä ja hienostuneena, ja hän esitteli itsensä kohteliaasti ja kertoi tittelikseen lakimies.

      Poista
    4. Googlaamalla löytyi sellainenkin tieto, että USA:ssa on huoneensa siivoamisessa änkyröiviä lapsia peloteltu, että heille käy pian, kuten Collyerin veljeksille. Sairautta ei ole ymmärretty sairaudeksi, vaan miehiä on pidetty lähinnä laiskoina.

      Poista
  5. Huhhuh, kun alkoikin ahdistaa meille verrattain vähäiset vaate- ja tiskikasat tämän kirjoituksen jälkeen! Ahdistukselle on varmasti syynsä. Joistain listaamistasi asioista tunnistan itseni, joistain taas mieheni. Molemmat olemme ehkäpä sitten pelottavan estetiikantajuisia! Onneksi yhdistelmämme todellisuus ei ole kuitenkaan sitä tasoa, mitä voimme telkkarista nähdä tai tuosta mielenkiintoisesta kirjasta lukea.

    Tuntuu, että aina jokin fanaattisuus - koski se tässä kohtaa sitten hamstrausta tai sairaalloista luopumista tavaroista - kielii jostain mielenterveyden ongelmasta tai traumasta. Olen vieraillut kahdessa "hamsterikodissa". Toisessa roskat oli kyllä pusseissa ja lehdet pinoissa, mutta sisään oli kuljettava käytävää pitkin. Käytävän seinät oli siis vuorattu näillä roskapusseilla ja paperipinoilla. Asunnossa asui erittäin korkeasti koulutettu ihminen. Joskus kuulin urbaanin legendan, että eräs kotipaikkakunnaltani tuttu "kylähullu" oli seonnut opiskeltuaan liikaa. Onneksi minulla on jo opinnot takana päin, ja olen jopa heittänyt osan opiskelumateriaaleista paperiroskiin (aplodeja)!
    Toinen hamsterikoti taas kuului aiemmin blogissani mainitsemalleni rouvashenkilölle, joka hänkin oli korkeasti koulutettu. Veikkaan kuitenkin, että hamstraus johtui eniten pula-aikatottumuksista ja sairaalloisesta pihiydestä. Mummon kotoa löytyi mieletön kasa käytettyjä, pestyjä Nivea-rasvapurkkeja jopa 50-luvulta asti. Myös opetustarkoitukseen säästettyjä ihmisten hampaita, hammaslääkäri kun rouva oli. Nämä löydöt olivat vielä jotenkin ymmärrettävissä, mutten koskaan unohda muovikasseja, jotka sisälsivät käytettyjä Tenoja.

    Kiitos herättelevästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella sota-ajan eläneellä vanhemmalla ihmisellä on ollut kaiken varalle säästäminen erittäin vahva piirre. Se on saattanut mennä sitten fyysisen kunnon heikentyessä yli ja muuttua pakkomielteiseksi.
      Maalla ei myöskään ole totuttu käyttämään kaatopaikkoja, vaan myös kaikki rikkoutunut roina on saattanut jäädä lojumaan navettoihin, suuleihin ja riihiin. Tietysti mukana myös se ajatus, että kaikesta voi olla myöhemmin hyötyä.
      Aikanaan hienot hevoskärryt ja reet ovat lahonneet unohdettuina uudemman tavaran alle, kun niistä ei ole luovuttu ajoissa.
      Jos museo pyytää saada ostaa ja purkaa vanhan savusaunan, kun se on vielä kunnossa, ja siirtää sen jonnekin kotiseutumuseoon jatkamaan elämäänsä, niin vanhus-omistaja ei pysty siitä luopumaan, kun se on aina siinä ollut ja kuuluu hänen pihapiiriinsä.

      Minäkin tiedän yhden tällaisen tavaraa täynnä olevan kaupunkikodin, jonka omistajat maksavat vuokraa myös useista varastoista. Ulkopuolisen on helppo nähdä vanhat huonekalut ja jokin vanha astiasto helposti kierrätettävinä (soitto osto- ja myyntiliikkeeseen ja he hakevat pois, maksavatkin jotain) mutta hamstraaja näkee toisin.

      Minäkin olen melko estetiikantajuinen, heh heh. Nyt on juuri menossa karsiminen vaatehuoneessa. Aika monen huivin värimaailma on lumonnut minut impulsiiviseen ostamiseen. Mietin, hävitänkö 80-luvulta peräisin olevat kiiltelevät tulenpunaiset shortsini (ne on niiiin kivat - olleet siis). Kysyin, mitä mieltä mieheni on ja hän kiusoitteli, että et kai sinä voi, kun siinähän sinulta häviäisi muisto sen ajan retkistä ja hetkistä. Mutta kyllä hänkin katsoi niitä pitkään... Nyt ne on roskapussissa ja saa mennä.

      Poista