keskiviikko 15. elokuuta 2018

Heli Laaksonen, Ykköne



Heli Laaksosen kirja numeroista Ykköne on hurmaava teos. Se näyttää lastenkirjalta, mutta ei oikeastaan ole sitä, tai on osittain sitä. Laaksonen itse määrittelee kohderyhmän näin: "Vallaton numerorunokirja mummuil ja mukulil, papoil ja poikasil, parillisil ja parittomil!"

Kirjassa on runo nimeltä Alkuluku, numeroille yhdestä kymmeneen oma runonsa ja joitain muita, kuten veikeä 1/2 Pual, hauska Kertun kertomataulu ja nokkela Numerokialto.


Numerokialto-runossa pystytään kaikki numerot ilmaisemaan kiertoteitse mainiosti. Kai ymmärrätte, mikä on ääretön pystys ja mikä tiu. (Vastaus postauksen lopussa.) 

Laaksosen runous on maanläheistä, hyväntuulista, kodikasta, lämmintä ja näennäisen naiivia, mutta ytimeltään vakavaa, kuten Mark Levengoodin tekstien tyyli. 



1 Yks

Ykköne
tartte vaa yhre suka.
Yks sukka tartte vaa yhren pyykpoja.
Yks pyykpoik tartte vaa yhre naru.

Mut ihmine,
yks miäs,
yks nainen,
o yksnäine!

Ykköselt käyn kysymäs:
ryhtyissiks mun ystäväks,
käytäis joskus yäkyläs?

Tulissit mun ainoaks,
oltais mailmas vaa me kaks?



Jotkut pitävät Laaksosen lounaismurretta vaikeana ymmärtää. Olen kotoisin Länsi-Suomesta, murre on minulle tuttua sekä sanastoltaan että rytmiltään. Puhuttunahan kaikki murteet ovat helpompia ymmärtää ja kuulostavat vähemmän murteelta kuin kirjoitettuna.

Lopussa olevan kiinnostavaa tietoa sisältävän yleiskielisen esseen Lukusanfundeerauksi elikkä yhrelaine numeroessee jälkeen Laaksonen on vielä kirjoittanut niinikään yleiskielisen tietopaketin sanastoineen (vain otsikot murteella) Iha lyhkäsest täst lyhkäsest murttest. 
Hän kuvaa käyttämäänsä murretta mustaviinimarjatiivisteeksi, josta kaikki liika on likistetty pois ja jäljellä on sakea, makea ydinmehu.

Itselleni tiiviin kielen alueelta lähteneenä ja eri murrealueilla asuneena tuntui savokainuulainen monisanainen venkoilu alkuun hieman rasittavalta.
Kaikki murteet ovat rikkaus. Kunpa säilyisivät! Heli Laaksonen tekee hyvän työn lounaismurteiden säilyttäjänä.

Numeroesseen luku Numeroitte viihrekäyttö kertoo hauskasti vanhoista ja uusista numeroihin liitetyistä symbolisista merkityksistä, esim. seitsemällä on erityistä voimaa. Ei ole sattumaa, että Kiven tarinassa on juuri seitsemän veljestä. Saduissa on kolmesti sanomisen taika ja ihmiselämässä nähdään kolmijakoja: menneisys, nykyisyys, tulevaisuus; ajatukset, sanat, teot. 
Uudesta lukusanojen käytöstä  on hyvä esimerkki angloamerikkalainen laina 24/7, kakskytneljäseitsemän eli aina, läpi vuorokauden. 
Kaikilla meillä on onnennumero, vai mitä? Minun on 6.

Kertun kertomataulu on sellainen, että hän piirtää ja kertoo:"Täsä taulus on kuus ja talo ja..." En tiedä, mikä siinä on, mutta minua tämäkin naurattaa hurjasti.

Kirjan kuvittaja Anne Vasko on oivallisesti sisällä Laaksosen maailmassa. Hänen kuvissaan on kirkkaat värit ja yltäkylläisesti iloa.

Tekijöiden kiitokset heti alkulehdellä, paraatipaikalla, saavat lukijan valmiiksi hyvälle mielelle. Niistä on pönötys kaukana. Helin laajaan kiitoksen saajien joukkoon ovat päässeet niin valosilmäiset opettajat ja runomukulat kuin yliopiston tähtipäät, etymologit ja entusiastit sekä tietysti "yks Ruskiasilmäne miäs". 
Sanoinko jo, että Heli Laaksonen osaa luoda kodikkuutta!

Jos olet allapäin, ota ja lue tämä valoa tuikkiva kirja. Lääkkeeksi!

Ääretön pystys = 8 ja tiu = 20. 

8 kommenttia:

  1. MM

    samoilla linjoilla! :)
    Läntisiä on antoisaa ja hauskaa kuunnella umpi-itäisen kielenkäyttäjän. Yleensä ne tuntuvat semmosilta
    Mo'on eikä muita ookkaan -tietoisilta, vähemmän helimäisiltä. Mut Heli näyttää ettei ne semmoosia ookkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hikkaj,
      sinä kirjoitit tästä kirjasta aiemmin, ja löysit saman heliseväniloisen tunnelman.

      Ehkä ne itsetietoisemmat ovat Etelä-Pohjanmaalta. Älköön nyt kukaan sieltä päin oleva loukkaantuko. Hyvä itsetunto on hyvä asia. :)
      Yleensä länsisuomalaiset ovat vaatimattomia ja rehellisiä, sellaisia kuin Olli Jalosen Poikakirjan ja Miehiä ja ihmisiä -romaanin ihmiset, vaikka niiden miljöö onkin Hämeessä. Itsekehu on nolointa ikinä eikä toisillekaan oikein osata antaa kiitosta, kun ollaan niin kömpelöitä.

      Heli on kyllä ihan oma lajinsa.
      Hänellä on eräs ihana runo, jonka olen lausunut eläkkeelle jäävälle kollegalle "Sil ko lähte uut alkku kohre". Se päättyy näin:"Viä roskapussi mennesäs."

      Poista
  2. Marjatta! Tää eteläpohjalainen kommentoi mutta ihan lyhyesti. Yksi sananlasku on: "Moon meiltä ja muut on meirän krannista!", ynnä monia muita. Kysymys on trossoosta. Muualla Suomessa semmoista pidetään tyhmänylpeytenä ja tolloutena. Se tietysti johtuu siitä, että muut eivät kuule paukahroksessa olevaa satiiria ja itseironiaa...Siinä on tietysti vaaransa. Jos varsinaissuomalainen vastaa itseironian tajuten, niin vähän hölmömpi pohjalaanen ottaa puukoon esihin. - Silti: on kivaa että meillä on edelleen jonkinmoisia murre-/heimorajoja, eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, trossausta. Vitsejähän nämä nykyään ovat, että pannaan paremmaksi kuin naapurilla ja että aina pitää olla vähän komiampaa kuin muilla. Yleensä sen vitsin ymmärtää äänensävystä.

      Minusta kaikki erilaisuus on kivaa. Lapissa käydessä huomaa, että siellä puhutaan paljon suoremmin ja ronskemmin kuin Etelä-Suomessa, ja täällä Kymenlaksossa on sekä hitaita hämäläisiä että puheliaampia karjalaistaustaisia.

      Minä olen aikuisena viehättynyt lapsuuteni Satakunnasta, josta lähdin 18-vuotiaana taustaani arvostellen. Siellä pikkukylissä elää vielä hieno yhteisöllisyys. Numeroa tekemättä tullaan hienotunteisesti apuun, kun tarvitaan. Apu annetaan jotenkin siinä sivussa, koska on hyvin tärkeää, ettei ihmiseltä viedä hänen arvokkuuttaan.

      Poista
  3. marjatta

    en oikein tiedä mitä ajattelisin murteilla kirjoitetuista runoista. pahimmin olen ärtynyt niistä yritelmistä, joissa vaikka asterix pistetään puhumaan savoa tai turun murre pannaankin masi-sarjakuvassa hönön suuhun.

    aluksi en muuten innostunut laaksosen murrejutuista. vasta kun kuulin hänen rapsodista jutusteluaan livenä, sain jujusta kiinni. sitä kyllä mietin, että riittääkö murteellinen hilpeys yksinään.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kuullut Laaksosen lausuvan runojaan CD:llä. Lausuttuna murre on niissä paljon vähäisempää kuin kirjoitettuna.

      Murre on lisä. Pitää olla hyvä runo muutoinkin, että se toimii.

      Proosassa minusta murre toimii hyvin dialogeissa tai yksittäisinä sanoina, mausteena.

      Poista
  4. Aivan ihana idea kirjaksi ja tosiaan vaikuttaa lastenkirjalta kannen perusteella. Nyt kun opetan luku- ja kirjoitustaitoa mamuille pitää myös opettaa numeroita. Niitä on kiva elävöittää erilaisin tempuin. Tuo murre ei vaan tietenkään minun suunnitelmiini sovi, mutta muuten hauska juttu ♥ Mukavaa viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen testannut tämän kirjan lastenkirjasopivuuden, kun pieni pojantytär, 1v 10kk, on meillä viikonloppuhoidossa. Häntä ei kirja kiinnosta ollenkaan. Sen sijaan muumi- ja barbapapakirjat sekä Lena Andersonin Molla ja mummo ja monet muut pitää lukea yhä uudestaan.
      Oikeastaan Ykkösellä pitäisi olla sama ulkoasu kuin Laaksosen varsinaisilla aikuisten runokirjoilla Pulu uis ja Raparperisyrän ym., koska kirjan ulkoasu antaa väärän kuvan runojen sisällöstä.

      On kyllä haastava ja luovuutta vaativa, toisaalta palkitseva ja antoisa, työ opettaa aikuisille lukutaitoa lähtien varmaan monen kohdalla myös aivan uusista kirjaimista. ♥
      Murre ei varmaan ole ihan ensimmäisiä asioita. :)

      Poista