maanantai 16. joulukuuta 2013

Anna-Leena Härkönen, Sopan syvin olemus (2002), hauska ruokakirja

Ihmisellä täytyy olla oikeus syödä sitä, mistä hänelle tulee hyvä mieli. Ja yleensäkin tehdä sellaisia asioita, joista tulee hyvä mieli.

Lapsuudenkodissani opetettiin, että oikeaa ruokaa syödään niin paljon, että vatsa tulee täyteen. Erinomainen neuvo. Muutaman tunnin päästä voi sitten keittää kahvit ja ottaa jotain makeaa jos jaksaa.


Reilua, selkeää ja tervejärkistä tekstiä, sama tuttu, maanläheinen tyyli mikä Härkösellä on lehtikolumneissaan ja niistä toimitetuissa hauskoissa kirjoissa, joita itselläni on pari hyllyssä Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia (1999) ja Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia (2004). Härkönen korostaa leppoisuutta ja ronskiutta ruuanlaitossa. Hän ei pidä mistään piperryksistä. 


Koristele valmis keitto persiljalla, jos tahdot. Minä en koskaan koristele.


Liivatteiden kanssa läträäminen on rasittavaa touhua, ja sitruunankuoren raastaminen ihmisarvoa alentavaa, varsinkin jos on kynsinauhojen repijä, ja sitruunan mehu kirvelee haavoissa. 


Ruokaharrastajissa on sellaisia, jotka kokkaavat ja puhuvat ruuasta, mutta eivät juuri syö. Härkönen korostaa, että hän ei kuulu niihin: hän rakastaa syömistä. Tämä tuntuu lähes koomiselta, kun tietää, mikä pieni keijukainen hän on. 



Kirja sisältää 42 ohjetta ja 687 ajatusta. Ohjeissa on sekä perinteisiä että hauskoja sovelluksia ja ulkomaan matkoilta opittuja uusia ruokia. Olen kokeillut Vähän helvetin hyvän pullan  - on hyvää - ja  parannellut lisukeriisin kirjan ohjeen mukaan. Riisi paistetaan keittämisen jälkeen ja heitetään sekaan paahdettua sipulia ja ripaus soijakastiketta. Nam! 



Jos naistenlehtien monimutkaiset, hienot reseptit ja sivun mittaiset maustelitaniat alkavat pänniä jouluruokien valmistajaa, kannattaa lukea tämä kiva kirja, joka muistuttaa, mistä ruuassa ja ruuanlaitossa on kyse, nälän tyydyttämisestä ja nautinnosta ilman syyllisyyttä.

Jonain päivänä aion matkia Härköstä ja ottaa elokuviin metwurstileipiä siltä varalta, että alkaa huikoa. 

Taide-elämyksiin keskittyminen on mahdotonta, jos vatsa kiljuu nälkäänsä. Kummallinen juttu muuten; mitä enemmän elokuvissa kuollaan, sitä kovempi nälkä minulle tulee. Olin katsomassa "Evitaa",  ja Madonna korisi kuolintuskissaan lähes kaksikymmentä minuuttia: minä söin koko sen ajan metwurstileipiä ja ajattelin:"Kuole jo!"


P.S. Seuraavana päivänä
Kokeilin Härkösen mummon omenakakun. Mmm ... maukasta! Taikinaterapiaa.

4 kommenttia:

  1. Olen joskus nähnyt kirjailijan livenä ja kyllä se ihan keijulta näytti! Mutta hyvä, että suhtautuu ruokaan tervehenkisesti ja syö mahansa täyteen.

    Kerronpa tässä mitä minä (hulluna helsinkiläisenä) ostin äskettäin eräästä luomukaupasta: lakritsijauhetta, chilisuklaata ja kaakaopapurouhetta! Eikö olekin kummallista? Kyseessä oli jokin joulunajan aivopimennyskohtaus. En tiedä, mitä lakritsijauheella tekisin. Tänään aion kokeilla, sopiiko se jogurttiin. Ehkä jotain leivonnaisia voisi kokeilla. Tai sitten niitä lakuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, onhan nykyään lakritsijäätelöäkin - joten miksei lakritsijogurttia.
      Joo, Härkönen on fyysisesti pieni ihminen, mutta psyykkisesti kestävää sorttia. Sekin on niin kiva, että hän puhuu avoimesti ahdistuskausistaan. Tässäkin kirjassa hän ylistää aamiaista, koska silloin on vielä päivä uusi ja pieni toivonkipinä siitä, että kaikki olisi tänään toisin kuin eilen.

      Poista
  2. Härkösen ansiosta feta-pasta-pannu on ollut jo vuosia yksi tykätyimmistä arkiruoistamme. Kirja on hauska poikkeus ruokakirjojen gendressä. Ja kun soppa ja Härkösen rehellisen roisi kirjoitustyyli kohtaavat, keitoksesta tuli enemmän kuin mukiin menevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisen roisi - kivasti sanottu! Juuri sellainen Härkönen on, rakastettava.

      Poista