lauantai 7. helmikuuta 2026

John Williams. Nothing but the Night (mitä trauma on?)

 


Nothing but the Night (pelkkää yötä) on John Williamsin vuonna 1948 kirjoittama raastava kuvaus traumasta kärsivän nuorukaisen elämästä.

Williams löydettiin uudelleen muutama vuosi sitten, kun hänen vuonna 1965 julkaistusta romaanistaan Stoner otettiin uusia painoksia. Se sai hyvää palautetta sekä kriitikoilta että lukijoilta ja se käännettiin useille kielille, myös suomeksi. Williamsin neljästä romaanista myös kaksi muuta, Augustus ja Butcher's Crossing on suomennettu, mutta ei esikoista Nothing but the Night

Kirjan päähenkilö on ajelehtiva nuori mies Arthur Maxley. Arthur on keskeyttänyt opintonsa eikä saa oikein kiinni mistään. Varakas isä kustantaa nuoren miehen ulkoisilta puitteiltaan tasokasta elämää Bostonissa. Taustalla on äidin kuolema, jonka yksityiskohtien muistamista Arthur välttää. Hän viipyilee kyllä hämärissä muistoissaan suloisissa varhaislapsuuden hetkissä, joissa äiti merkitsee hänelle täydellistä hellyyttä.
 
Kirjan kertomus sisältää yhden päivän Arthurin elämässä.
Päivä alkaa tylsänä ja toisteisena, kunnes postissa saapuu kirje, jonka päällä on tuttua käsialaa. Arthur ei ole tavannut isäänsä vuosiin. Edellinen tapaaminen johti hermoromahdukseen, ja Arthur miettiikin, avaisiko kirjettä ollenkaan. Hän tuntee kuitenkin vetoa isäänsä ja menneisyyteen, joka on sumeana hänen mielessään. Liikemiesisä on käymässä kaupungissa ja ehdottaa päivällistä hotellissaan. Arthur suostuu, ja tapaaminen onkin aluksi miellyttävä. Isä toivoo, että he pystyisivät lähentymään ja kertoo yrittävänsä luopua kiireisestä, liikkuvasta elämäntyylistään, joka on ollut hänen tapansa selvitä traagisesta muistosta. Tapaamisen lopussa tapahtuu jotain, mikä saa Arthurin jättämään isänsä ja säntäämään kaupungin yöelämään. 
Kadulla hänet valtaa tuttu pohjattoman yksinäisyyden tunne. Boston on kuvattu eurooppalaisten modernistien tyylillä, samalla millä Suomessa tulenkantajat kuvasivat kaupunkia. Arthurin Boston on meluinen, sykkivä, dynaaminen, paheellinen ja houkutteleva yksinäisten sielujen flaneerauspaikka. 
Pimeässä illassa loistavat neonvalot vetäisevät lopulta yökerhoon kadulla hoipertelevan, masentuneen ja tahdottoman miehen, jota edes kauniin, nuoren naisen tapaaminen ei enää pysty auttamaan. Lapsuuden trauma alkaa nousta pintaan, Arthur muistaa sakeasta humalatilastaan huolimatta, vaiko sen avulla, naisen lempeässä seurassa sellaista mitä ei tahtoisi muistaa, ja millään ei ole enää väliä.

Unsteadily he began to walk down the long narrow street toward where the darkness converged and there was no light, where the night pressed in upon him, where nothing waited for him, where he was, at last, alone. 
(Hän alkoi kävellä horjuen pitkin pitkää kapeaa katua kohti lähestyvää pimeyttä, sinne missä ei ollut yhtään valoa, missä yö ympäröi hänet, missä mikään ei odottanut häntä, sinne missä hän oli vihdoin aivan yksin.)

Mikä on trauma?
Trauma on psyyken vaurio, joka syntyy, kun ihminen joutuu tilanteeseen, jota ei pysty hallitsemaan. Tällaisia tilanteita ovat esim. liikenneonnettomuus tai muu  kuolemanvaaraan joutuminen, sotatilanteet niin sotilailla kuin siviileilläkin, väkivallan kohteeksi joutuminen, vanhemman menetys ja muut psyykkistä tasapainoa horjuttavat tilanteet.
Kaikki eivät traumatisoidu vaikeissakaan tilanteissa, ihmisillä on eri määrin välineitä käsitellä vaikeita tilanteita. 
On luonnollista kokea ahdistusta, masennusta ja surua aiemmin kokemastaan ilman että kyseessä olisi trauma. Kaikki nykyinen paha olo ei myöskään johdu menneisyydestä, vaan monista eri syistä nykyisyydessä ja siitä, miten asioihin suhtautuu.  
Traumalle tyypillistä on välttely ja panikoituminen traumatilannetta muistuttavissa tilanteissa. Sodan kauhua kokenut saattaa kavahtaa ja suojautua kuullessaan kovia ääniä ja raiskattu kokea kaikki intiimit tilanteet mahdottomina. Myös muisti saattaa hämärtyä suojakeinona traumatisoituneelle. Williamsin romaanihahmo Arthur kulkee kuin sumussa kaikki energia padottuna liian vaikean muiston kätkemiseen. 
Yksi pahimpia trauman aiheuttamia vaurioita on dissosiatiivinen identiteettihäiriö, jossa ihmisen persoonallisuus jakautuu erillisiin persoonallisuuden tiloihin, jotka vaihtelevat yleensä äkillisesti. Joku alue ottaa yleensä vahvan roolin suojatakseen pientä ja arkaa, jolle traumakokemus on ollut ylipääsemätön. Vakavasta dissosiatiivisesta häiriöstä kärsivillä on yleensä taustalla jotain hyvin varhain jo ennen puheen oppimista kohdattua äärimmäistä väkivaltaa.
 
Trauma-termiä käytetään nykyään heppoisesti, kuten muitakin psykologian termejä. Elämään kuuluu ikäviä asioita, eroja ja kuolemaa ja niihin on vain opittava suhtautumaan tapahtuneina tosiasioina.
Vanhempansa menettänyt lapsi on niin vähän kokenut ja lapselle ominaisella tavalla itsekäs, että hän saattaa syyttää eloon jäänyttä vanhempaa menehtyneen kuolemasta ja vaatia tältä ylivoimaisia suorituksia.
Arthur näki tilanteen, joka traumatisoi sekä hänet että isän, ja traumaansa omalla tavallaan käsittelevästä isästä tuli hänelle triggeröivä, vältettävä asia. 

Arthurin tarinassa minua kosketti eniten hänen yksinäisyytensä. 
Hän harhailee ihmislauman keskellä kadulla, ihmisiä tulee vastaan, sadat silmät ohittavat hänet tunnistamatta, joka puolella ympärillä ihmiset puhuvat toisilleen, mutta mikään puhe ei ole hänelle. 
Arthurin todellisuus tuo mieleeni japanilaisen Osamu Dazain kuvaaman tyhjyyden ja lohduttomuuden.

Kerron vielä vähän omaa kokemaani, mikä selittää sen, että olen hyvin kiinnostunut kaikesta psyykeen liittyvästä.
Olen ehkä trauman hipaisema, mutta en sen ahmaisema.
Olin paikalla lapsena, kun äitini tuupertui maahan aivoinfarktin saaneena ja osuin paikalle myös, kun veljeni oli törmännyt mopolla kuorma-autoon ja makasi jo kuolleena ojassa. 
Kotoa lähdettyäni en palannut sinne mielellään. Toivoin pitkään, että voisin olla taustaton ja haaveilin jopa, että muuttaisin kauas pois ulkomaille, jossa kukaan ei tietäisi, mitä oli tapahtunut ja voisin unohtaa suruni. Samalla minua painoi valtava vastuu elossa olevista perheeni jäsenistä.
En muista kuin jonkin välähdyksen äitini hautajaisista ja tapahtumista kotonani hänen kuolemansa jälkeisinä aikoina ja veljeni hautajaisia en muista ollenkaan. Muistan, että olin vihainen.
Olen pelännyt ja karttanut hautajaisia ja kerran sain vapinakohtauksen hautajaisissa, joissa vainaja ei edes ollut minulle merkityksellinen.
Isän hautajaiset oli käänteentekevä tapahtuma. Se yhteisöllisyys ja lämpö, mitä muistotilaisuudessa koin, oli minua korjaavaa.
Minulla on lapsuuteeni liittyen muistikatkoja, varsinkaan en muista mitään mikä liittyy veljeeni. Huomasin tämän jo nuorena, eli muistamattomuus ei liity vanhuuteen. Näen valokuvissa komean pojan, mutta hän voisi olla kuka tahansa. 

Sanomattakin on selvää, että tällaiselle trauman hipaisemalle oma perhe ja ystävyyssuhteet ovat äärimmäisen rakkaita ja tärkeitä. En ymmärrä sellaista puhetta, että valikoidaan ja karsitaan sukulaisia ja ystäviä. 






15 kommenttia:

  1. Aika läheltä olet tullut hipaistuksi.

    Luen parhaillaan Bessel van der Kolkin kirjaa Jäljet kehossa - trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla. Se on hyvin kirjoitettu tietokirja. On kiinnostavaa, miten hän kuvaa oman ajattelunsa kehittymistä ja sitä, miten ja mitä on oppinut traumoista psykiatrina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasin tuon kirjan. Se vaikuttaa kiinnostavalta.

      Vasta myöhemmin huomaa, miten omassa elämässä on ollut vähältä piti -tilanteita ja miten se olisi monessa kohtaa voinut mennä toisinkin, huonommin.

      Poista
  2. Se on varmaan todella hieno kirja, yritän hankkia sen. Kiitos hienosta selityksestä traumasta. Itse olen aina ajatellut, että kaikilla on traumoja, jokaisella omansa. Mutta ehkä se ei olekaan niin.
    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, trauma-sanaa kyllä käytetään kaikenlaisista vastoinkäymisistä, mutta alun perin se on psykologian sanastoa, kuten myös esim. paniikki.
      Paniikkia ei ole se, jos kakku epäonnistuu tai huomaa juhliin lähtiessä, että puku ei istu hyvin. Tuli paniikki, sanotaan, mutta oikeasti vain hermostui. Toistuvat paniikkikohtaukset eristävät ihmisen, kuten pahat traumatkin.
      Kun tätä sanastoa vesitetään, niin onko tiedesanastoon ideoitava uusia termejä?

      Poista
  3. Tällainen kirja varmaan avautuu ihan toisella tavalla, kun on itse kokenut vastaavia vaikeita tapahtumia. Usein tulee näinä päivinä mietittyä noita Gazan tai Ukrainan lapsia, että miten he voivat jatkaa elämää kaiken kokemansa ja näkemänsä jälkeen, jos vaikka selviytyvät sodasta hengissä ja fyysisesti terveinä. Kaikki se vääryys ja tuho. - Stonerin luin aikoinaan ja pidin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen lukenut Stonerin. Siinä on rauhallisempi tunnelma kuin tässä esikoisessa, molemmat hyviä omassa tyylilajissaan.
      Olen silmäillyt noita kahta muuta kirjastossa, Augustus on Rooman keisari Augustuksesta kertova historiallinen romaani ja Butcher's Crossing on lännenromaani. Jokainen teos siis hyvin erilainen.

      Joo, ymmärrän kyllä hyvin Arthurin karttamis- ja pakoreaktioita.

      Riippuu varmaan paljon lapsen iästä ja ympärillä olevien aikuisten käyttäytymisestä, miten syviä vaurioita sota jättää.
      Terapia on täysin riittämätöntä nytkin, maailmansotien jälkeen sitä ei ole ollut ollenkaan. Traumatisoituneet aikuiset hoitamassa traumatisoituneita lapsia ei ole hyvä yhdistelmä, puhumattakaan siitä, että sieltä palaa sotilaita, joille väkivaltaisuus on ainoa tuttu olotila, esim. entisiä vankeja, jotka on armahdettu kunhan lähtevät sotimaan.

      Poista
  4. Taidan aavistella, mistä traumassa on kyse kiitos sekä omien kokemustesi valaisemisesta että tietotekstistä.
    Aiheellista myös tuo Leenan pohdiskelu Gazan lasten mahdollisuuksista selviytyä niin fyysisesti kuin henkisesti sotakokemuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, miten Gaza ratkeaa, ja miten Ukraina. Molemmille alueille jää kytemään paljon katkeruutta.
      Kun meille tuli vuonna 2015 paljon pakolaisia sotaa käyvistä maista Irakista, Afganistanista ja muutamasta muusta maasta, niin ymmärrys heidän kokemastaan oli heikkoa. Kaikki tämä uutisointi ja kauheat kuvat Gazasta ovat toivottavasti lisänneet hyvää tahtoa, jos taas saamme pakolaisia lähivuosina.

      Poista
  5. Olet kyllä todella rajuista kokemuksista joutunut selviytymään. Ei ihme, jos näihin muistoihin tulee muistamattomuusaukkoja. Eilen tuli juuri osin tähän liittyvä elokuva Sleeping Dog. Varmasti tuo teos on juuri sinulle erityisen antoisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen muistaa yleensä sen, minkä kestää muistaa ja muistiaukkoja tulee suojaksi sellaiseen, mikä on liian kipeää muistettavaksi.
      Sleeping Dog on minulta jäänyt näkemättä, mutta nyt juolahti mieleeni eräs toinen, joka on esimerkki tuosta äsken kirjoittamastani, Remember. Näin tämän elokuvan Espanjan lomalla Benalmadenan elokuvakerhossa. Pääsimme mieheni kanssa mukaan 5 eurolla, paikallisilla oli kausikortti useampaan elokuvaan. Ei minkään elokuvan loppu koskaan ole yllättänyt kuten tämä. Kaikki istuivat pitkään hiljaa elokuvan loputtua kuin lamaantuneina.

      Poista
  6. Kiitos omien kokemustesi jakamisesta. Ei sitä tiedä mitä kukakin on kokenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niin. Meillä bloggaajilla ja blogikommentoijilla on monenlaisia taustoja. Ehkä kipeät asiat ovatkin yksi syy, mikä saa lukemaan ja kirjoittamaan.

      Poista
    2. Minäkin epäilen, että se on juuri niin.

      Poista
  7. Williamsin Stoneriin liittyvän pöhinän muistan hyvin, mutta kirjaa en koskaan tullut lukeneeksi. Itse asiassa edelleen mietin lukisinko vai en. Tämä juuri lukemasi Nothing but the Night alkoi kiinnostaa enemmän, joskin pienin varauksin. Lähinnä mietin, että juuri nyt ei ehkä ole osuvin aika lukea tämäntyyppistä kirjaa. Tuot esille Osamu Dazain, jonka perusteella näin oletan. En ehkä jaksa juuri nyt kovin paljon lohduttomuutta ja tyhjyyttä, koska en ole “normiterässä”.

    Läheisen kuoleman kokeminen niin sanotusti paikan päällä on varmasti kammottava kokemus, joka jättää jälkensä vaikka ei traumaksi asti muodostuisikaan. Olen samaa mieltä, että nykyään monet termit ja käsitteet etenkin mielenterveyssaralla ovat saaneet kevyen, jopa viihteellisen, merkityksen. Itse vältän käyttämästä niitä (paitsi sellaisten henkilöiden kanssa, jotka tunnen ja joiden kanssa olen samalla "aaltopituudella"), koska niiden heppoinen merkityssisältö on alkanut ärsyttää ja on vaikea edes tietää, mitä kukakin niillä nykyään tarkoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tässä tarinassa kyllä on, pelkkää pimeää.

      Totta, mielenterveyden käsittely on muodikasta, mikä on omiaan vesittämään termejä.
      Kun kaksi ihmistä puhuu masennuksesta, niin he puhuvat usein eri asioista. Me olemme monissa mielenterveyden alueissa jossain kohti tilaa, jonka toisessa päässä on lähes ongelmaton olo ja toisessa päässä hallitsematon ja invalidisoiva ongelma. Jollekin jo pieni poikkeama normaalionnellisuudesta on masennusta, kun taas jollekin maahan lyödylle se olotila olisi toivottu. Erityisherkkyys oli taannoin muotitermi. Missä kohtaa eri aistien herkkyys nimetään erityiseksi herkkyydeksi, siitä on tehty erinäisiä hassuja listoja.
      Luen parhaillaan Markku Heikkilän kirjoittamaa Jussi Halla-ahon elämäkertaa. Hän pitää hyvänä sitä, ettei tullut lapsena diagnosoiduksi autismin kirjolla olevaksi, koska se olisi rajoittanut häntä ja vienyt pois itseluottamusta. Tiettyjen blogijuttujen osalta se rajoittava diagnoosi olisi kyllä ollut hyväksi; en ole vielä siellä asti, joten en tiedä, tuleeko asia rehellisesti käsitellyksi.

      Poista