maanantai 16. syyskuuta 2024

Joensuun kirjallisuustapahtumassa 2024, osa 1: hyvää makua ja ystävyyttä

Viikonloppuretki Joensuuhun sattui hyvään aikaan jo siksikin, että Pohjois-Karjalassa ainoana alueena Suomessa oli lähes helle. Tietenkin olin varautunut villasukin ja pashminahuivein ja kesämekot olin jättänyt kotiin, mutta ei se mitään. Voi miten antoisa viikonloppu! 

Olen käynyt monta kertaa Joensuun kirjallisuustapahtumassa, jota on järjestetty jo vuodesta 2000.
Tapahtumalla on joka vuosi kiinnostava teema. Mieleeni ovat jääneet teemat rakas, nauru, tosi, vieras, minä, kuolema ja työ. Tämän vuoden teema oli MAKU
Vuoden teemaa käsitellään paitsi kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa niin myös tieteissä.
Yleensä olen mennyt junalla ja majoittunut erään ystäväni/ystävämme luo, mutta tänä vuonna mieheni lähti mukaan autoilemaan, yövyimme hotellissa ja yhdistimme reissuun myös käynnin Tuupovaarassa, joka on meidän yhteisen elämämme ensimmäinen etappi.
Tapahtuma on kolmipäiväinen. Ensimmäisen päivän paikalliskulttuurin ja runojen osuus jäi meiltä kokematta.
Toisen ja kolmannen päivän annista on niistäkin niin paljon kertomista, että kirjoitan aatoksistani kaksi raporttia. 




Kirjailija Laura Gustafsson kertoi toisenlajisista eläimistä ympärillämme ja sisällämme ja pohti lajirajoja. 
Missä menee raja ihmisen ja eläimen välillä? Entä kasvin ja eläimen?
Ei ole olemassa yleiseläintä, me vain niputamme eläimet yhdeksi ja samaksi ihmisen vastakohdaksi ja kaukana ihmisestä olevaksi. 
Mikä on kasvin ja eläimen viimeinen yhteinen esivanhempi? Antiikin maailmassa palvelija pyyhki vessakäynneillä isäntäväen takapuolen märällä pesusienellä eli eläimellä.
Kun me syömme mieluiten ylempiä eläimiä, niin eikö ihmisen liha olisi meille puhtainta ravintoa? 
Nisäkkäiden biomassasta maapallolla 36% on ihmisiä ja 60 % nautoja ja muita kotieläimiä, yhteensä siis 96 %. Linnuista 70 % on hyötyeläimiä. Vapaita eläimiä on melko vähän. 
Tappaminen raaistaa ihmistä. Entä jos kaikilla elävillä olennoilla olisi itseisarvo?
Kun Darwin määritteli ihmisen eläimeksi, katsoiko ihminen sen jälkeen, että hänellä on lupa olla moraaliton ja eläimellinen?

Niin paljon  häiritseviä kysymyksiä. 

Mietin, että jos me emme enää tappaisi eläimiä vaan antaisimme myös luonnossa elävien eläinten lisääntyä vapaasti, niin mehän jäisimme alakynteen. Tallustaisiko silloin meidän kaduillamme karhuja ja kotimme ovesta kopsottelisi sisään hirvi?
Kyllähän eläimetkin ryhmittyvät lajitovereittensa kanssa hyökkääjiä vastaan ja syövät toisia lajeja, puolustuskyvyttömiä.  
Massalihantuotannossa tapahtuu kauheita asioita. En edes uskalla ajatella sitä. Olen nähnyt televisiossa amerikkalaisia "pihvipeltoja", härkälaumoja mailikaupalla silmänkantamattomiin ja lukenut, että autolla ohiajaessa haju on kuvottava eikä molemmin puolin tietä seisovat eläimet näytä painajaismaisesti loppuvan koskaan. Olen lukenut sioista, joita pidetään niin ahtaasti, että ne eivät pysty menemään makuulle edes
synnyttäessään ja kalkkunoista, jotka elävät koko elämänsä sisällä pakotettuna lihomaan nopeaan tahtiin joulupöytään.   



Kirjailija Kirsti Manninen kertoi havainnollisin kuvin maun historiasta ja siitä, miten kulloinenkin arvossapidetty tyyli on levinnyt nopeasti paikasta toiseen. Vasen muotokuva on Ranskan hovista, jonka "trendisetterit" pitkään sanelivat Euroopassa mikä on tyylikästä ja oikea ruotsalaisen ylhäisönaisen vastaavasta lookista vähän myöhemmin. Kun tietyt asut kävivät vanhanaikaisiksi niitä nähtiin vielä pitkään alemmissa yhteiskuntaluokissa.
Mannisen ryijykatsaus oli erittäin kiinnostava. Se mikä oli vähän aikaa sitten moukkamaista, saattaa olla kohta muodikasta, joten älkää hävittäkö perintöryijyjä ja muita kalleuksia, jotka juuri nyt eivät sovi sisustukseen. Itselläni on varastossa rullalla suvussa kulkenut 1800-luvun alkupuolelta peräisin oleva kasviväreillä värjätty ryijy, jonka reunaan on ikuistettu mystiset nimikirjaimet ja päivämäärä sekä joitain kuvioita, joiden ehkä uskottiin suojelevan pahalta. 

Muodin tutkimuksen professori Annamari Vänskä Aalto-yliopistosta selvitti, kuka päättää sen mistä me tykkäämme. Henkilökohtainen maku on illuusio, vaikka luulet olevasi ympäristöstäsi piittaamaton itsenäinen kulkija. Kaikki mitä ostat, tilaat tai vain selailet netissä vaikuttaa siihen mitä sinulle tarjotaan omana makunasi.  

Aiemmin maku valui ylhäältä alaspäin, suurten muotitalojen haute couture -asuista kaavalehtien kautta kotiompelijoille ja ompelimoista kauppoihin. Pian kuitenkin tapahtui myös toisinpäin. Mary Quant, Jean-Paul Gaultier ja moni muu arvostettu suunnittelija ottikin mallia katumuodista. Nykyään vaikutusta tapahtuu joka suuntaan.
 
Digitalisaatio on tuonut uusina mauntekijöinä 2000-luvulla bloggaajat ja 2010-luvulla someinfluensserit, jotka nostavat omat valintansa ja elämänsä päivityksissään esikuviksi kymmenilletuhansille seuraajilleen.
Näyttää siltä, että aivan viime aikoina on alettu kaivata perinteisiä muotilehtiä tavisinfluenssereiden sijaan tai rinnalle.  

Sinun makusi ei ole sinun. Siihen vaikuttaa monia tekijöitä: sosiaalinen luokka, ryhmä johon identifioidut, ammatti, moraaliset kysymykset, ympäristö ja aika.
Yksi ajan ilmiö on myös nuo meistä tietoa keräävät algoritmit.
Hei, huijaa niitä, selaile vähän kaikkea tai älä mitään, jos haluat saada makusi enemmän omaksesi (tämä siis oma aivoitukseni).  


Ystävykset. Mitä tyyli kertoo?
Kumpi heistä on afrikkalaisen kirjallisuuden
tutkija emerita ja kumpi vuonna 2010 eläkkeelle jäänyt
kieltenopettaja?



Seminaarin ohessa vietin aikaa muutamien ystävieni, eritoten kuvassa kanssani kävelevän Raisan kanssa. Mikään ei virkistä kuten hyvien ystävien seura! Eläköön pitkät ystävyyssuhteet!
Keskustelimme päivien annista, oman elämän tapahtumista, ilmiöistä ja kulttuurista.  


Kävimme myös katsomassa elokuvan Finding the Money, joka oli erittäin kiinnostava. Mitä on valtion velka? Onko meillä syytä huoleen? Mitä raha on?
Suuri osa meni minulta ohi, koska en todellakaan hallitse taloustermejä, mutta juuri tällainen haastava tieto vasta onkin kiinnostavaa. 

Paluumatkalla ajelimme Tuupovaaran kautta ja kävimme katsomassa taloa, jossa asuimme parisen vuotta, 1975 - 1977. Olimme vuorovuosin töissä ja auskultoimassa eli pätevöitymässä opettajiksi Joensuun yliopistossa.
Koulu, jossa työskentelin äitiysvapaani molemmin puolin (esikoinen syntyi Tuupovaarassa), oli purettu ja vähän kauemmas tiestä oli rakennettu pieni päiväkodin ja alakoulun luokat käsittävä koulurakennus upeine leikkipihoineen. En ole missään nähnyt niin suurta ja niin hyvin varustettua piha-aluetta lapsille. Sillä pihalla ei tarvitse kilpailla siitä, kuka ehtii keinuun tai kiipeilemään. 
 


Pohjois-Karjalan korkeudella on jo vaaramaisemia


16 kommenttia:

  1. Huomioni kiinnittyy ehkä ihan epäolennaiseen; ystäväsi housuihin...
    Malawilla trekatessa samainen kangas toimi pöytäliinana ja kun palasimme pääkaupunkin Lilongween - niin löysin samaista kangasta ajatuksena ommella siitä mekko... se ei ole vieläkään muuttunut mekoksi, vaan ollut monen Afrikkaan viittaavan tapahtuman pöytäliinana...
    https://repolainenreissaa.blogspot.com/2024/08/arki-yhta-juhlaa-vai-juhlat-arkea.html
    https://repolainenreissaa.blogspot.com/2023/08/mt-mummola.html
    - eikös olekin ihan samaa kangasta?
    Ehkä mekonkin aika tulee - mutta ei vielä - tarjottavaa on Afrikasta vielä muutakin!!
    Tuupovaarasta ja Joensuusta tulee myös hyviä muistoja mieleen... poikamme opiskeli siellä ja oli aika ihanaa, kun oli muutaman vuoden ns. lomaosake, jonka avulla mahdollistui upeat luontoretket juuri alimman kuvan vaaramaisemiin, polkaisuihin hiekkateillä ja Kolinkin maisemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kangas, kyllä! Iloinen ja värikäs.
      Afrikassa on todella hurmaavia kankaita loistavine väreineen ja sommitelmineen. Sieltä onkin moni tuonut matkatuomisinaan sisustus- ja vaatekankaita.

      Meillä pojantytär opiskelee parhaillaan Joensuussa sosiologiaa. Kävimmekin tapaamssa myös häntä ja sulhastaan.
      Meillä oli jonkin aikaa lomaosake Vuokatissa, mikä mahdollisti nostalgiamatkat Kainuuseen sieltä lähdettyämme.
      Kaikissa entisissä asuinpaikoissamme on hyvät puolensa ja eri tavoin kaunis luonto.

      Poista
  2. Monipuolinen reissu kaikkine anteineen. Oli kiva lukea juttusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lissu!
      Seuraavaksi tulee tarinaa siitä, mitä ruualla voi kertoa kirjallisuudessa ja mitä Nansenin naparetkillä syötiin.

      Poista
  3. Onpa kiva, kun olet ollut Joensuun kirjallisuustapahtumassa. Minä olin Joensuussa viikkoa aiemmin. Olen monesti järjestänyt Joensuuhun menon kirjallisuustapahtuman aikoihin, kuten esimerkiksi viime vuonna, mutta nyt tämä maku-teema ei mielestäni ollut niin kiinnostava. Mutta ainahan sieltä löytyy kiinnostavaa kuunneltavaa. - Muistankin ystäväsi Raisan, hän vieraili kerran Naisten Pankin lukupiirissämme, kun teemanamme oli afrikkalainen kirjallisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli,
      samoin, jäi pitkästä aikaa väliin: Maku-teema ei kiinnostanut. Ennakkoluuloisena liitän aihealueen vain ruokaan ja muotiin, kumpikaan ei sytytä.
      Riittää ainakin tässä iässä, kunhan saa mahansa täyteen ja jotakin suojaavaa päälle. :)

      Marjatalle,
      kolmannen, tärkeimmän ja siis ensimmäisen, syyn poissaoloon löydät potulta.

      Poista
    2. Taas tuli todistrtuksi, että Suomi on pieni maa ja samoista asioista kiinnostuneet kohtaavat varmaan jossain tapahtumassa ennemmin tai myöhemmin.

      Minä taas en ollut viime vuonna Joensuussa, koska en ulkomaanmatkaa varatessani muistanut ottaa tätä tapahtumaa huomioon.

      Maku-teemaa tarkasteltiin monipuolisesti.
      Torstaina olisi ollut runoesitys "Monenlaisia makuja" ja lauantain viimeisen alustuksen otsikko "Kirjallinen maku ja identiteetit" kiinnostaa minua erityisesti. No, ei hätää, vasta muistin, että lauantai striimattiin ja löytyy YouTubesta.

      Poista
    3. Hikkaj, poissaolon syy hyväksytty. Meilläkin lapsenlapset menevät aina kaiken edelle. Miten monta kertaa olenkaan kuullut mieheni ilmoittavan puhelimessa häntä jonnekin houkuttelevalle: "Ei käy - vaarikeikka."

      Poista
  4. Kiva postaus. Varmasti oli mielenkiintoisa reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli, kiitos.
      Minusta Joensuun kirjallisuustapahtuma on Suomen paras kirjallisuustapahtuma. Siellä on aina kiinnostavat luennoitsijat ja joka alustuksen jälkeen on myös aikaa kysymyksille.
      Muistan Yrsa Steniuksen ja Anna Kortelaisen hyvin jäsennellyt luennot ja hauskimpina Miina Äkkijyrkän (olikohan sukunimi silloin Loiva) ja Heikki Turusen esiintymiset.

      Poista
  5. Olisin halunnut käydä kirjallisuuspäivillä lauantaina, mutta iltavuoro esti suunnitelmat. Tai olisihan sinne ehkä ihan alussa ehtinyt, mutta jotenkin en osaa suunnitella mitään menoja työvuoron alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu oli minullakin työaikana. Jonain pitempänä aamuna vain valmistauduin pitempään osaamatta ryhtyä mihinkään. Jos taas opetusta oli peräkkäin alkaen kahdeksasta aamulla ja ilman hyppytunteja, niin tuntui, että aikaa oli ruhtinaallisesti illalla. Samanpituinen aika on niin eri pituinen eri tilanteissa.

      Poista
  6. marjatta

    olen käynyt tuupovaarassa viimeksi 2000-luvun alussa, kun vuokrasimme mökin pirttijärveltä ja meloimme jänisjoen reitin. nuoria ei juuri näkynyt, asukkaat olivat pääosin ikääntyneitä. ilomantsilainen mökkivuokraajamme aarne sanoi, että karkeasti ottaen jokainen saa toimeentulonsa kansaneläkelaitokselta. häneltä riitti kriittistä jupinaa maaseudun autioitumisesta ja rakennemuutoksesta. hän neuvoi meitä pistäytymään paikalliseen kaljabaariin, jossa istuu se porukka, joka ymmärtää asioita.

    minkälaisen tuupovaaran sinä ja unto kohtasitte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaisen. Ketään ei näkynyt kylän raitilla.
      Tosin pysähdyimme vain hetkeksi sunnuntaina kotiin ajellessamme. Muistin missä näin lähietäisyydeltä valtavan kokoisen hirven ja missä työntelin lastenvaunuja.

      Unto pysäköi koulun pihan viereen ja siitä kävelimme katselemassa tuttuja paikkoja. Meillä ei ole ketään tuttuja Tuupovaarassa, kaverimme siellä olivat samanlaisia pariksi vuodeksi tulleita kuin mekin.
      Olisimme varmaan viihtyneet pitempään, mutta vakinaisia töitä ei olisi löytynyt molemmille. Minä olin yläkoulun opettajana, tosin melkein koko vuoden äitiyslomalla, ja Unto toimi kiertävänä englannin opena. Hänestä olisi ollut hauska käydä katsomassa myös niitä kyläkouluja joissa opetti, mutta ei jaksettu ajella enempää.
      Joskus kyläkoulun pihaan tullessa siellä ei ollut näkynyt ketään, luokkakin tyhjä, ja johtajaope oli tullut huutelemaan: "Unto äkkiä tänne meille, kisoja kahtomaan. Et kai sie tänään mitään opeta." Koko koulu oli siis pakkautunut rehtorin asuntoon harrastamaan penkkiurheilua.

      Poista
  7. Yhdistit Joensuun tapahtuman ja muistelumatkan. Paljon sait antia reissulta. Minäkin olen muutaman kerran kouluaikojen päättymisen jälkeen käynyt katsomassa entisiä opinahjojani, Lämpimät muistot niistä ajoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelumatkoilla näkee, miten paljon on tapahtunut muutosta.
      Tuupovaarassa oli minun siellä ollessa isohko yläaste ja monta alakoulua. Nyt siellä taitaa olla vain tämä yksi alakoulu, jossa kolme yhdysluokkaa.
      Ennen kauppaan johti kävelytie, jonka molemmin puolin lehtipuita, nyt puut on kaadettu tien puolelta ja polku asfaltoitu ja levennetty - vähälle ihmismäärälle Entinen oli idyllisempi. Mieheni otti minusta kuvan talsimassa autiota tietä samassa kohtaa, jossa vanhassa kuvassa, lähes 50 vuotta sitten, työntelen lastenvaunuja syksyisessä lehtisateessa.

      Poista