maanantai 9. syyskuuta 2024

Hajanaisia ajatuksia kesän hiipuessa kohti syksyä

Tänään 8.9. 2024 on kesän 69. hellepäivä Suomen kesässä, vuonna 1961 alkaneen mittaushistorian ennätys. Edellinen ennätys on vuodelta 2002, jolloin hellettä oli kolme päivää vähemmän. Helteeksi lasketaan se, että päivän aikana on mitattu 25,1 celsiusastetta tai enemmän.
Tänään on myös syyskuun hellepäivien ennätys, kuusi päivää (tähän mennessä), edellinen, viisi päivää, mitattiin vuonna 1968. 


Kävimme Kouvola Cityssä kirppiksellä, jäätelöllä ja Ratamon Terveysmetsässä, joka on lyhyt taidetta sisältävä puistomainen metsäpolku, jossa on hyvä työnnellä pyörätuolilla vaikka sairaalassa olevaa läheistä. Ihana tunnelma, kivoja levähdyspaikkoja ja rehevää metsää kaikkine tuoksuineen. 

Saimme osavoiton Ratamokeskuksen yöpäivystystaistelussa. Yöpäivystys pysyy, mutta kahden lääkärin, yleislääkärin ja akuuttilääkärin, sijaan saamme pitää vain yhden lääkärin öisin. Eiköhän tämä tarkoita sitä, että heikoimmassa kunnossa olevat tapaturmapotilaat joudutaan kuljettamaan Kotkan keskussairaalaan, joka ruuhkautuu. Meillähän on ollut enemmän päivystyskäyntejä kuin Kotkassa ja toimiva työnjako akuuttihoidon osalta. Harmi, että se ei saa jatkua. On kerrottu, että infarktipotilaiden liuotushoidot sentään toimivat kuten ennenkin. Tuntuu, että pääsimme hopealle, ja onhan hopeasijakin hyvä.
Kansalaisliike Tätä me emme purematta niele aloitti protestin heti kun saimme tietää leikkaussuunnitelmasta. Hallituksen työryhmän laskut säästöistä tuntuivat mahdottomilta eikä hyvinvointialueeltamme oltu kysytty mitään. Poliitikkomme tekivät sitten oman osansa, kuten pitikin. 


25.8. kokoonnuimme kolmanteen mielenilmaukseemme,
jossa muodostimme ringin Ratamon ympäri.
 

Ostin kirppikseltä kannun ja uuden kahvimukin, joilla saan kesän jatkumaan läpi pimeän talven. Kannu on tsekkiläistä posliinia. Mukin alaosassa lukee Lena Boije. Googlasin nimen ja sain selville, että Boije on ruotsalainen vuonna 1944 syntynyt suunnittelija, jonka kukkia on niin tekstiileissä kuin astioissakin. 




K-kaupassa oli tuoreita mansikoita. Kesän toinen satoko? Suomessa!
Väkisinkin ajatus kääntyy murehtimaan sitä, että monet maailman hedelmällisimmistä alueista ovat käymässä liian kuumiksi ja kuiviksi millekään viljelylle ja ihmisille elää. 

Tänään on kansainvälinen Lukutaitopäivä.
Lukutaitoisten osuus on kasvanut kaiken aikaa, mutta alueelliset erot ovat edelleen suuria.
Nuorista 15 - 24 -vuotiaista osaa lukea noin 92%, mikä kuulostaa aika hyvältä. Niitä kahdeksaa prosenttia, jotka ovat jääneet varmaan monella tapaa osattomiksi, pitäisi auttaa, koska lukeminen on avain eteenpäin rikkaampaan elämään. 

Olen lukenut viimeksi sodankyläläisen, tänä kesänä menehtyneen Anna-Liisa Haakanan romaanin Lintu, lintunen (1991). Haakana kirjoitti aluksi seitsemän nuortenkirjaa, ja sen jälkeen myös aikuisten romaaneja. Lintu, lintunen (1991) on hänen toinen aikuisten romaaninsa.
Haakanan aiheena on usein naisen osa. 
Tässä kirjassa on kuvattu upeasti pienen tytön eläytymistä hänelle kerrottuihin tarinoihin. Pienen mierolaispojan kohtalo saa hänet asettumaan hankeen kuolemaan. Kun hänet löydetään makaamasta tien vierestä silmät kiinni, kädet somasti rinnalla ja kysytään, miksi hän siinä makaa, hän ymmärtää, että kaikki eivät tajua sitä kuoleman kauneutta, minkä hän on iltasadussa kokenut.
Menkää pois, tyttö sanoo. - Menkää pois. Minä kuolen nyt, minä olen pieni mierolainen.
Sama herkkä tyttö saa myöhemmin migreenikohtauksia aikuisten maailmanloppupuheitten vuoksi ja kuultuaan Jeesuksen haavojen ilmestymisestä joittenkin ihmisten käsiin ja jalkoihin hän alkaa tutkia pakonomaisesti, onko saanut stigmoja. Pakkohan juuri hänen on niitä saada, pahuutensa vuoksi. 
Vielä myöhemmin sama tyttö hullaantuu omasta kauneudestaan ja haluttavuudestaan, niin että unohtaa vaarat ja kokeneempien neuvot. Silti hän ei koskaan antaisi pois kerran kokemaansa suurta rakkautta. 
Pidän kirjan romantiikasta ja vahvasta intohimon kuvauksesta. 


 

    Hän kuoli pari vuotta sitten keuhkosyöpään. Kun siitä kuulin, tiesin, että olin koskettanut hänen sisintään kuoleman sormin, istuttanut kaikella kiihkollani kalman hänen kylkiluittensa alle. Ja vaikka emme koskaan enää tavanneet, saamaansa lahjaa hän ei voinut heittää pois, muistoa minusta hän kantoi mukanaan kuin arpea, sinistä kukkaa, lemmikkiään.
    Minä se olin. 


Viime aikoina olen lukenut myös näitä:



Kahden ylimmän kirjan kirjoittaja Reeta Paakkinen on Suomen ja Turkin kaksoiskansalainen, toimittaja, joka on asunut suurimman osan aikuiselämäänsä Turkissa, Kyproksella ja Kreikassa. Hänen kirjansa ovat erittäin kiinnostavia ja samalla tavalla ruohonjuuritasolta elämää tarkastelevia kuin oli eräällä Turkissa asuvalla Petralla, joka piti muutama vuosi sitten blogia Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä. Blogi päättyi kun monikulttuuurinen perhe muutti Suomeen.

Luulin ensin, että Petra olisi kirjoittanut nämä kirjat. Molemmat naiset kuvaavat samoja asioita, mm Turkissa yleistä ilmiötä "mahalle baskisi", naapuruustopaine, joka pakottaa esim. salaamaan avosuhteessa elämisen.

Muistan edellisiltä Turkin lomiltani, että siellä kaikki juttelevat lapsille ja koskettelevat heitä, pörröttävät tukkaa ja halailevat. Toivottavasti se kauhea varominen ja kosketuksen kieltäminen, mikä meillä vallitsee, ei ole levinnyt sinne.   
Ehkä en tulevalla matkallani (lokakuussa vasta) koe aivan yhtä hurmioituneita hetkiä kuin Mika Waltari lähes 80-vuotta sitten, mutta toivottavasti jotain samansuuntaista. 
Waltari kirjoitti Istanbulista lähtiessään runon kaupungille:

Marmaramerestä 
hurmasta kuuma on pää.
pisara verestä
kukkana tänne jää, 
kukkana kuumana 
kauniille povelles.
hehkuna, huumana
kolkutan ovelles.


6 kommenttia:

  1. Tapasin taannoin pilapiirroksen, jossa Orpo ja Purra seivoivat leikatun viljapellon laidassa, kuvassa toinen toteaa"ei ole enää mitään leikattavaa"
    Suomi on kovalla talouskurilla, ei ole sellaista leikkausta, joka ei tavallista kansalaista koskettaisi. Ovatko kaikki toimenpiteet oikein arvioituja, ovatko kaikki leikkaukset ehdottoman tarpeellisia?
    Nämä nousevat esiin, kun katsoo uutisia. Pyrin pysymään kotonani, kävelen ja saan ilmaiseksi raitista ilmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ainesta pilapiirtäjille näissä leikkauksissa. Toivon, että joku piirtäisi terävän pilapiirroksen epäoikeudenmukaisesta verotuksesta, jossa köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat ja sen pitäisi muka korjata taloustilannetta!
      Ville Rannalla oli aiemmin iltapäivälehdessä aivan kutkuttavan hyviä oivalluksia, mutta hän ei ole vielä oikein onnistunut HS:ssa.

      Minun silmäni avautuivat tässä meidän yöpäivystysasiassa. Yllätyin, miten ohuilla ja virheellisillä tiedoilla niitä leikkauksia suunnitellaan. Jos ei kukaan tarkista niiden työryhmien laskelmia, niin aivan varmasti tehdään vääriä ja hyödyttömiä toimenpiteitä.
      Hallitus oli poistamassa meiltä yöpäivystyksen eikä ilmeisesti pysty nyt myöntämään virhettään täysin, koska haluaa sotkea hyvän yhteistyön ja työnjaon akuuttiosaamisessa Kouvolan ja Kotkan kesken. Mutta mehän voimme hyvinvointialueen sisällä jakaa lääkäreitä miten haluamme parhaan tuloksen saavuttamiseksi.

      Joo, raitis ilma on ilmaista ja sitähän me saamme Suomessa yllin kyllin. Tulin juuri kävelyltä ja siellä reittini varrella maauimalassa porukka paistatteli päivää ja uiskenteli kuin heinäkuussa.

      Poista
  2. MM

    meillä kummallakin pöytä täynnä lukemista! :)

    Tapaattekohan moista loppuun asti hiottua palvelua siellä I.bulissa:
    https://hikkaj.blogspot.com/2020/04/almukulho.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnen avain: paljon lukemista!

      Niin, ennen oli noita "puntaripalveluita" ainakin Turkin turistipaikoissa, varmaan muuallakin. Minullakin on Alanyan rantakadulta kuva, jossa punnitsen itseäni kauhistunut ilme naamalla. Vaa'an vartijana oli hyvin pikkuinen poika, ehkä 5-vuotias fetsi päässään. Toivottavasti palkitsin hänet hyvin, en muista enää. Tämä reissu oli joskus 90-luvulla. Halusin silllä reissulla ottaa hauskoja kuvia kaikista tyypillisistä turistitilanteista, mattokaupassa siemailemassa teetä kaupanteon lomassa jne. Kävin Turkissa monilla aurinkolomilla, Alanyassa, Bodrumissa, Sidessä ja Mallorcalla, mutta Istanbulin kaupunkiloma oli paras. Enää ei näemmä niin tarvitsekaan hakeutua muualle auringon perässä, kun aurinko on tullut meille.
      Voi olla, että vaakoja ei enää ole katujen varsilla (ei ollut edellisellä Isatnbulin reissullakaan 2012), mutta muutoin palvelu Turkissa on ihan huippuluokkaa. Silloin hotellin omistaja soitti sukulaisensa viemään meidät lähtiessä lentokentälle eikä tämä ystävällinen kuskimme huolinut edes maksua palvelustaan.

      Poista
    2. Höh, Mallorcalla - Marmarista tarkoitin! Sekoitan myös sanat Istanbul ja Lissabon, eli jos välillä puhun Portugalin pääkaupungista niin tod. näk. tarkoitan silloin Istanbulia.
      (Minusta ei olisi presidenttiväittelyihin, vrt. BIden.)

      Poista
    3. Ja olen ollut tällainen aina.
      Minusta tuntuu, että ajatus juoksee jo muussa, kun muotoilen edellistä mietintääni sanoiksi, siksi sohrin (= sekoitan, yleissuomella).

      Poista