lauantai 15. kesäkuuta 2024

Vain kolme kuvaa - kesäkuu

Kesäkuun k-kirjainkuvani ovat kesäisiä, kuinkas muuten:

1. KASVISTO






Minun kouluaikani keskikoulussa kerättiin kolmena peräkkäisenä kesänä kasveja, 30 kasvia kunakin kesänä. Ne prässättiin omatekoisessa prässissä painojen alla, kiinnitettiin sitten isoille paperiarkeille ja merkittiin lappuseen tiedot kasvista ja keräyspaikasta sekä -ajasta. Kasvistoon valmistettiin kansiot kullekin kasviheimolle ja arkit laitettiin varoen omiin kansioihinsa. Jo kerätessä oli hyvä opetella tiedot keräämistään kasveista, myös latinankieliset kasvien ja heimojen nimet, koska niistä oli tentti syksyllä. 
Opettaja nosti jonkin kasveista peittäen tietolappusen, kolmantena syksynä niitä oli jo 90, ja piti luetella kirjoittamansa tiedot. Myös kasvisto arvosteltiin, oliko kasvit otettu oikein kaikkine osineen, siisteys ja luultavasti myös esteettinen vaikutelma. 
Minun kuvani on ensimmäiseltä kesältä. Voi miten viaton käsiala 12-vuotiaalla. Myöhemmin ylä- ja alalenkit pitenivät, kun teini-ikä lisäsi lapsen mieleen häiritsevää haaveellisuutta ja fyysisyyttä. 
Miten minä edes kuljetin kouluun tuon kansion! Se on n 30 X 40 cm ja painaa paljon. Kansio suljettiin solmittavilla nauhoilla, lyhyillä sivuilla keskeltä ja pitkillä kahdesta kohtaa. 
Mieheni kertoo, että heillä poikalyseossa oli pienemmät kansiot. Hänen kansionsa on hävinnyt. Minä olen jostain syystä säilyttänyt omani muutosta toiseen, ja hyvin se on säilynytkin, jo 62 vuotta. 

Ehdotus: tätä kuvaani elävöittämään sopii hyvin J. Karjalaisen musiikkivideo Terve, Sirkka Lautamies, joka löytyy YouTubesta. Käy katsomassa ja kuuntelemassa Karjalaisen kaunista laulua.  
Sirkka on kerännyt kasvinsa 1920-luvulla. 


2. KOIRANPUTKET




Ihailen pyörälenkeilläni koiranputkia, niiden hentoa kauneutta ja tuoksua, joka yhdistyneenä lupiinien ja kurtturuusujen tuoksuun on suloisempi kuin mikään parfyymi.


3. KURTTURUUSUT





Meillä Myllykoskella on ollut runsaasti kurtturuusuja teitten ja katujen vieruissa. Ne kaunistavat muutoin niin ankeaa ja tyhjentynyttä keskustaa. Luulin, jo että ne olisi revitty juurineen, mutta tänään kävelylenkilläni totesin, että ei suinkaan, lyhennetty vain. Sieltä ne nousevat sinnikkäästi, pelkästä hiekastakin, ja kukkivat heti, vaikka vartta ei olisi kuin kymmenen senttiä. 
Kukkakauppojen pitkälle jalostetuissa ruusuissa ei enää niin ihanaa tuoksua olekaan kuin näissä luonnon ruusuissa. 


Hei, täältä tullaan!


Nyt tuli kuvia enemmän kuin kolme, mutta kolmesta aiheesta kuitenkin. 

Mitä k-juttuja toiset ovat keksineet voi käydä lukemassa Kristiinan blogissa (täällä)




25 kommenttia:

  1. Kesäinen kauniin kaihoisa kokoelma kuvia. 💚
    Kurtturuusut eivät kuolleetkaan, kaunistavat kävelylenkkiä 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikkiin ei ole jaksettu puuttua ja osa oli karsittu maan tasalle, osa yritetty varmaan kitkeä juurineen, mutta tämä kasvi on sitkeä. Toivon, että se pitää pintansa. Ihastuin näiden ulkonäöstä ja tuoksusta tänne muutettuamme, ihan kuin olisi kävellyt Ruusujen kaupungissa Visbyssä.

      Poista
  2. Ihanaa kaunoa - niin tasaista ja huolellista. Minäkin muistan nuo kesäiset kasvin keräilyt, prässäykset sanomalehtien välissä ja kasvietiketit…. Voi aikoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kasvit oli iso asia silloin. Muistan yhä fragaria vescat, prunus padukset ja muut.
      Nykyään ei ulkolukua harjoiteta niinkään, on niin paljon muuta tärkeää, eikä kaunokirjoitustakaan. Käsialatutkimuskin on muuttunut, joiltain osin, niitä ala- ja ylälenkkejä ei ole, mutta kyllä myös tekstaustyyppisestä kirjoituksesta voi päätellä tiettyjä asioita.

      Poista
  3. Ensimmäinen kuvasi teksteineen toi paljon muistoja omalta kouluajaltani, kun samalla lailla keräsin kasveja ja opettelin niiden nimet ja suvut myös latinaksi. Kansioni on ikävä kyllä kadonnut, Minulle kasvit ja niiden keräys aikanaan oli mieluisaa puhaa.
    Vanhat pellot paikoin kukoistavat koiranputkea täälläkin, kurtturuusua ei niinkään. Poistolistalla oleva lupiini ei ole vielä tien varsilta kadonnut just lainkaan.
    Suuri ja sitkeyttää vaativa työ on saada maastamme kitkettyä nämä vieraslajit.
    Mesimarja kukkii täällä parhaillaan, mutta sateet kurittavat hentoja kukkia aivan liikaa.
    Ajankohtaiset kuvat ja kivaa kerrontaa niistä. Pian saadaan ruveta etsimään taas h-kuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole nähnyt mesimarjaa sitten lapsuuden, jolloin niitä oli maaseutuympäristösää paljon. Mesimarjahan on kaikkein aromikkain marja.
      Lupiinit kukkivat meilläkin runsaasti. Kainuussa tienvierissä oli horsmia siinä missä meillä lupiineja.
      En tiedä, kannattaako luontoa vastaan niin kovasti taistella. Meillä on kymmeniä kukkivia kasveja, joiden kasvupaikoille nämä vainotut eivät leviä, koska olosuhteet ovat niissä toisenlaiset. Omat hennot kasvimme taas eivät pärjää noissa kuivissa ja paahteisissa tienvierustoissa eikä ne paljaina niin kauniita ole.

      Poista
  4. Ihanat kasviot! Sellainen oli minullakin. Muistan miten kasvien keräily ei oikein kiinnostanut ja suuri osa kasveista kerättiin vasta loppukesällä/alkusyksyllä kun kaikki oli jo kukkimisensa melkein lopettanut. Kuinka tuo kerääminen voikin niin vähän kiinnostaa silloin? Nyt keräisin ilomielin kasveja pitkin kesää.
    Koiranputket ovat kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kasvien keräämiseen liittyi jännitystä, se oli melkein ylioppilaskirjoituksiin verrattava pelon aihe. Suhtauduin kaikkeen silloin niin tunnollisesti ja pelokkaasti.
      Niin, voisihan niitä nytkin kerätä. Voisi jopa hankkia oikein kasviprässin.

      Poista
  5. Luonnonkukat ovat nyt parhaimmillaan, yritän tunnistaa kaikki kävellessäni. Juhannusruusu on pian kukassa. Luontokin viettää kesää. Parhaita ovat illan hetket, kun maiseman yllä on rauha. Päivä huokaisee omiaan ja minä omiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä juhannusruusu on jo pudottanut kukkansa.
      Olen myös tunnistanut ja laskenut kukkia lenkeilläni ja saanut tulokseksi kolmisenkymmentä. Jos menisi syvemmälle metsään, niin löytyisi vaikka mitä, maariankämmeköitä, suopursuja ja muita.
      Kesäillat on parhaita, tuuli tyyntyy ja hellepäivinä lämpö edelleen hellii.

      Poista
  6. Mielenkiintoista, juuri eilen illalla kiinnitin huomiota koiranputken tuoksuun. En ole aiemmin tainnut ajatella koko asiaa, mutta huumaava tuoksu se on!

    Minunkin piti kerätä yläkoulussa kasvio, mutta ei noin massiivista. En muista, että tuliko niistä enää tenttiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kasvien kerääminen hiipui vähitellen. Peruskoun opetusuunnitelmassa sitä ei ollut, mutta jotkut opettajat saattoivat toteuttaa jossain muodossa. Omilla lapsilla ei ollut kasvien keräämistä, mutta vanhimmilla lapsenlapsilla oli siinä muodossa, että he ottivat tietyn määrän kuvia kasveista.

      Koiranputkella on ihana, hienostunut tuoksu, ei niin voimakas kuin tuomen tuoksu. Niin kaunis kasvi ansaitsisi kauniimman nimen.
      Myös apilalla on suloinen tuoksu.

      Poista
  7. Minäkin muistan kouluaikaisen kasvienkeruun mukavana ja kiinnostavana puuhana. Kurtturuusuista puheenollen, luulen, että ensimmäisen kuvasi ruusu on hansaruusu, joka ei ole haitallinen vieraslaji. Tienpenkan ruusu taas on haitallinen; sen kukinto on yksinkertainen ja siinä on viisi terälehteä. Uskon asiantuntijoihin, jotka ylläpitävät EU:n ja kansallista vieraslajilistaa. Vaikka joissakin paikoissa kurtturuusut ja lupiinit ovat kivan koristeellisia, niin niistä paikoista ne voivat vaivihkaa levitä sellaisiin paikkoihin, joissa ne tuhoavat alkuperäistä suomalaista luontoa. Jotkut muut lajikkeet siis saattavat "kuolla sukupuuttoon" näiden vieraslajien vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, joo meillä onkin noilla tienvierustoilla monia lajeja. Sitä parempi! Pitääkin katsella tarkemmin. Metsäruusun olen tunnistanut, sitä on myös monin paikoin.

      Moni asia vaikuttaa muutoksiin kasvilajeissa ja kasvien määrässä. Toivottavasti monimuotoisuus säilyy.
      Lupiinikin on tuotu varta vasten koristekasviksi tajuamatta sen kykyä levitä.
      Kansainvälisessä elämässä kasvien siirtyminen alkuperäisiltä paikoiltaan muualle on lähes mahdotonta, ja kun ilmastokin muuttuu toisia kasveja suosivaksi ja toisia hylkiväksi, niin entistä on yhä vaikeampi säilyttää.

      Poista
    2. Maaseudun autioituminen on hävittänyt ketoja. Nyt entiset maalsitalojen pihapiirit ja laidunten lähialueet puskittuvat ja pienet kasvit kuten ahomansikat ja mesimarjat ovat kadonneet isompien alta.

      Poista
  8. Minäkin olen ilolla havainnut kurtturuusun sitkeyden paikoissa, joista se on pari vuotta sitten juurittu. Samoin lupiinit ovat kasvaneet pitkin tien vartta, jossa kerran näin päättäväisen naisen autollaan pysähtelevän ja poistavan jokaisen näkemänsä lupiinin. Hieman epätoivoiselta näyttää tuo taisto kasveja vastaan. Kurtturuusuista on paljon iloa sekä ihmisille että linnuille ja pikku nisäkkäille suojana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei lupiinia noin pystytä hävittämään, ja jos ottaa asenteekseen vihata sitä, niin siinä menee vain kesä pilalle.

      Kurtturuusu on kestävä, kukkii lähes koko kesän ja on kaunis syksylläkin ilosenvärisine marjoineen.

      Poista
  9. kävin eilen ruissalossa ja ilahduin laajoista villikukkapientareista ja luonnonkukista. sekin on kiva, että kaupunkinurmikoiden parturoiminen on jätetty vähemmälle niin, että heinäkasvit, saniaiset, nokkoset, vuokot, leinikit ja liljat ovat saaneet kasvaa. eikö tässä olisi fiksu vaihtoehto monelle paljaaksi kalutulle puistolle, jossa ei ole muuta kuin joku nysä nurmikko ja maisema-arkkitehdin suunnittelema kukkaryhmä.

    hyvää luonnonkukkien päivää kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, tänään onkin juuri se päivä! Luonnonkukkaniitty on kaunis. Moni yrittää saada sellaisen pihalleen onnistumatta.

      Minä pysähtelen pyöräillessä aina kun näen ison alueen päivänkakkaroita tai kissankelloja.
      Metsäkurjenpolvet, erilaiset virnat, metsätähdet, vanamot...

      Poista
  10. Hienoja ovat kasvikuvasi. Erityisen vaikuttava on eka kuva nimilappuineen. Itsekin keräsin kasveja jopa innokkaasti, mutta ensi alkuun nimilaput jäivät suttuisiksi. Kirjoitin joka ikisen uudestaan, kun ope huomautti asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siisteyttä vaadittiin silloin kaikessa. Kädetkin piti laittaa puhtaan (huom! kankaisen) nenäliinan päälle tarkastettavaksi. Nyt sellaista ei saisi tehdä.

      Poista
  11. Muistoja herättävä tuo eka kuva. Minun kasvioni on yhä tallessa. Keskikoulun ekan luokan jälkeisenä kesänä vuonna 1965 piti kerätä ekat 50, mutta minähän keräsin 100. Seuraavana kesänä sitten vähän lisää. Parhaimmat muistoni isästä liittyvät nimenomaan noihin kesiin, kun isosiskoni kanssa kuljimme isän kanssa pitkin maita ja mantuja. Saimme enon prässin ja sitä pidimme vintin kesähuoneessa, etteivät pikkusisarukset päässeet tuhoamaan aarteitamme. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kasvikesäni olivat 1962, 1963 ja 1964.
      Olen nähnyt noita prässejä vain kuvissa. Kuivatus toimi hyvin omatekoisellakin prässillä, varmaan koulussa neuvottiin.

      Mieheni on nyt innostunut taltioimaan minun kasvejani valokuviin, kuvasarjaksi tai ehkä jopa näyttelyksi.
      Muutamasta kauneimmasta tehtiin kauan sitten taulut, mutta ne hapertuivat ja pohjapaperi kellastui auringossa. Harmi, sinne meni söpö kissankäpälä.

      Olen muuten käyttänyt sanaa kasvisto, koska niin lukee kultakirjaimin "kasvikokokoelmakansioni" päällä. Nykyään sana on vanhentunut tässä merkityksessä.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos!
      Olen säilyttänyt sitä tiukasti vyöllä sidottuna, ne solmimisnauhat ovat katkenneet, muovipussissa erinäisissä varastoissa.
      En tiedä, miksi tämä kasvisto on ollut minulle niin tärkeä, kun muutoin hävitin jo nuorena koulutodistukset ja muut muistot kouluajasta (nyt harmittelen), vain kasvisto ja luokkakuvat ovat tallella.

      Poista