Kirjan kansikin on hurmaava, kiitos sen suunnittelusta Jenni Saarelle! (Tuo pikalaina-tarra pilaa, anteeksi.)
Maija Laura Kauhasen esikoisromaani Eliitti julkaistiin vuonna 2019. Pidin siitä paljon, pidän tästä enemmän.
Ihmeköynnös on lämpimissä maissa rehevänä kukkiva bougainvillea. Tässä kirjassa ollaan Nicaraguassa Pienellä Maissisaarella ja minäkertojan muistojen mukana monissa muissakin paikoissa kaukomailla.
Kirja nostaa minussa jo ennestään temmeltävää halua matkustaa. Se on eräältä osin matkakirja, mutta myös paljon muuta.
Ihmeköynnös on lämpimissä maissa rehevänä kukkiva bougainvillea. Tässä kirjassa ollaan Nicaraguassa Pienellä Maissisaarella ja minäkertojan muistojen mukana monissa muissakin paikoissa kaukomailla.
Kirja nostaa minussa jo ennestään temmeltävää halua matkustaa. Se on eräältä osin matkakirja, mutta myös paljon muuta.
Kun olen Suomessa, tiedän tosiasiana, että olen Nicaraguassa erilainen. Saatan mainita siitä. Mutta kun minulta kysytään millä lailla, en löydä sanoja. Ihminen peilin takana ei ole minä, enkä voi puhua hänen puolestaan.
Siksi tämä on kirjoitettava Nicaraguassa:
Siksi tämä on kirjoitettava Nicaraguassa:
Pelkästään se, mitä lämpö ja kosteus tekevät ruumiille. Pakkasen kuivattama iho siliää ja haavat katoavat. Ensimmäisinä öinä lonkkia särkee, vetää suonta. Sitten kävelen tietä pitkin ja hellän vaativasti lämpö ottaa minut omakseen. Hartiat valahtavat rennoiksi ja huulet leviävät hölmöön hymyyn.
Tuoksu kuin lämmin, kostea kylpyhuoneen matto pään ympärillä. Savua, mätäneviä hedelmänkuoria ja vahvasti hajustettua saippuaa.
Kertoja on palannut Nicaraguaan Pienelle Maissisaarelle, jossa hän on käynyt jo kaksi vuotta sitten ja tavannut Hummerinpyytäjän. Hän on nyt tullut takaisin paitsi tämän ihanan miehen vuoksi niin myös täydentämään materiaaliaan reppureissaajista kertovaan kirjaansa. Hän on reissannut itse jo kuutisen vuotta eikä samaistu enää millään tavalla reissaajaryhmiin, joita vapautta etsivien hippien lisäksi ovat surffarit ja hyväosaiset välivuosireissaajat. Diginomadit ovat enimmäkseen häntä nuorempia ja koko elämäntapa on kaupallistunut ja muuttunut vain yhdeksi lomanviettotavaksi toisten joukossa. Kirjailijaa vetää Etelä-Amerikkaan elämän helppous ja kiireettömyys, dancehall-musiikki ja tanssi, lämpö ja komeat miehet, joiden silmissä hän on vartalomalliltaan haluttava toisin kuin kotimaassa.
Hummerinpyytäjä riisuu valkoisen kauluspaidan yltään, heittää sen syliini ja ryhtyy kohentamaan nuotiota. Hän tietää näyttävänsä hyvältä nuotion hehkussa ilman paitaa. Olen nähnyt hänen tekevän saman tempun monta kertaa.
Miten kauniita olemmekaan yhdessä. Minäkin niin pyöreä ja pehmeä ja erikoisen värinen. Seksikäs lumipallo. Sssssexy gal, Hummerinpyytäjällä on tapana toistella ja sihisyttää terävää ässää sanojensa vakuudeksi. Stadilaisässä ja kreoliässä. Me puhumme kärmeskieltä keskenämme, muut eivät tiedä miten me sen teemme.
"Laita ne kuviolliset housut jalkaan, niin että kaikki näkee, kuinka iso perse sulla on", Hummerinpyytäjä sanoo.
Aiomme mennä taas oluelle katsomaan auringonlaskua.
Kenttätyö kirjaa varten alkaa olla tehtynä. Kirjailija on yrittänyt selvittää miksi länsimaalaiset etsivät onneaan köyhistä etelän maista ja muuttuvatko he matkojensa aikana. Toinen mielessä alati pyörivä asia on hänen kokemansa vaikeat tunteet etuoikeutettuna olemisesta.
Saako hän kirjoittaa nicaragualaisista? Hän puhuu espanjaa ja on tutustunut moniin paikallisiin ihmisiin, maan historiaan ja politiikkaan. Miten välttää kulttuurisen omimisen vaarat, kun valkoisena ihmisenä kirjoittaa globaalista etelästä? Yhä useampi kotimaassa selittää toisista kulttuureista kirjoittaessaan, ettei oikeastaan saisikaan kirjoittaa niistä.
Eräänä päivänä Hummerinpyytäjä ehdottaa, että tyttöystävä kirjoittaisi heidän yhteisestä elämästään. Autofiktioko siis sittenkin?
Miten kauniita olemmekaan yhdessä. Minäkin niin pyöreä ja pehmeä ja erikoisen värinen. Seksikäs lumipallo. Sssssexy gal, Hummerinpyytäjällä on tapana toistella ja sihisyttää terävää ässää sanojensa vakuudeksi. Stadilaisässä ja kreoliässä. Me puhumme kärmeskieltä keskenämme, muut eivät tiedä miten me sen teemme.
"Laita ne kuviolliset housut jalkaan, niin että kaikki näkee, kuinka iso perse sulla on", Hummerinpyytäjä sanoo.
Aiomme mennä taas oluelle katsomaan auringonlaskua.
Kenttätyö kirjaa varten alkaa olla tehtynä. Kirjailija on yrittänyt selvittää miksi länsimaalaiset etsivät onneaan köyhistä etelän maista ja muuttuvatko he matkojensa aikana. Toinen mielessä alati pyörivä asia on hänen kokemansa vaikeat tunteet etuoikeutettuna olemisesta.
Saako hän kirjoittaa nicaragualaisista? Hän puhuu espanjaa ja on tutustunut moniin paikallisiin ihmisiin, maan historiaan ja politiikkaan. Miten välttää kulttuurisen omimisen vaarat, kun valkoisena ihmisenä kirjoittaa globaalista etelästä? Yhä useampi kotimaassa selittää toisista kulttuureista kirjoittaessaan, ettei oikeastaan saisikaan kirjoittaa niistä.
Eräänä päivänä Hummerinpyytäjä ehdottaa, että tyttöystävä kirjoittaisi heidän yhteisestä elämästään. Autofiktioko siis sittenkin?
"Sun pitäis kirjoittaa tästä", hän sanoo. "Tästä, mitä tapahtuu nyt. Miten me ollaan täällä ja on tää virus. Siinä sulla on kirja! Gal, you lucky!"
Kulkutauti leviää maailmassa ja lentoja perutaan. Kirjailija sairastuu sitkeään flunssaan, mikä hermostuttaa häntä. Nicaraguassa ei ole testejä eikä maskeja. Ne ovat hyvinvoivan maailman asioita, kuten myös välimatkojen pitäminen. Pienellä Maissisaarella ei ole sairaalaakaan ja kulku mantereelle on monimutkaista. Paikalliset luottavat Jumalan suojeluun.
Kun tulisi mahdollisuus lähteä, hän ei tunne olevansa valmis, vaan jää mielellään loukkuun saarelle pitemmäksi aikaa. Olisiko parempi jäädä sinne lopullisesti? Mikäs hänen on ollessa; hän asuu australialaiselta naiselta vuokraamassaan talossa ja viihtyy Hummerinpyytäjän kanssa, jonka lähettää matkoihinsa aina kun haluaa olla yksin ja kirjoittaa.
Mutta miten saarelaiset näkevät hänet ja Hummerinpyytäjän? Ajatellaanko, että jompikumpi heistä käyttää toista hyväkseen? Mitä paikallisten naisten ilmeet kertovat?
Kun tulisi mahdollisuus lähteä, hän ei tunne olevansa valmis, vaan jää mielellään loukkuun saarelle pitemmäksi aikaa. Olisiko parempi jäädä sinne lopullisesti? Mikäs hänen on ollessa; hän asuu australialaiselta naiselta vuokraamassaan talossa ja viihtyy Hummerinpyytäjän kanssa, jonka lähettää matkoihinsa aina kun haluaa olla yksin ja kirjoittaa.
Mutta miten saarelaiset näkevät hänet ja Hummerinpyytäjän? Ajatellaanko, että jompikumpi heistä käyttää toista hyväkseen? Mitä paikallisten naisten ilmeet kertovat?
Entä miten kirjailijan viehtymys ulkomaisiin miehiin koetaan Suomessa? Onko siitä liian vaarallista ja tabuista kirjoittaa? Ainakaan mitään huonoja kokemuksia ei voi paljastaa, ettei vahvistaisi stereotypiaa vaarallisista ulkomaisista miehistä, koska ääneen on päässyt ryhmä miehiä, jotka vihaavat sekä naisia että ulkomaalaisia miehiä ja erityisesti ajatusta näistä yhdessä.
Uuden vuosituhannen Suomessa lynkkausmieliala eli ja voi hyvin. Valkoisen naisen kyynelistä rakennettiin keppihevonen, jolla äärioikeisto ratsasti kohti valkoista aamunkoittoa.
Paratiisisaarella kaikki on niukkaa ja alkeellista. Roskat, käytetyt vessapaperit ja muovikin poltetaan omalla tontilla. Paikalliset hmiset kuljettavat tavaroitaan pressuista ja jauhosäkeistä tehdyissä kasseissa ja muovipusseissa, matkaajilla on monilokeroiset reppunsa. Sellaiset ylellisyydet kuten erilaiset ruokavaliot, koulujen erityisopetus, mielenterveyden jaottelut ja sukupuolisuuden ja seksuaalisen suuntautumisen lokeroinnit ovat asioita, joiden merkityksestä on vaikea kertoa niille, joilla on vain perusasiat jos niitäkään. Kenelläkään saarelaisella ei ole varaa matkustaa, nuorilla ei edes mahdollisuutta muuttaa omaan asuntoon.
Kirjailija kustantaa köyhissä maissa ateriat ja juomat ystävilleen ravintoloissa, miksi ei, koska hänen rahansa on siellä riittoisaa.
Kirjailija kustantaa köyhissä maissa ateriat ja juomat ystävilleen ravintoloissa, miksi ei, koska hänen rahansa on siellä riittoisaa.
Kauhanen kertoo, miten on reissuvuosiensa aikana kokenut monet hyvinvoivan maailman kohinat, #metoo hämmentää häntä.
Hän lukee tästä Hollywoodista levinneestä liikkeestä ollessaan Nicaraguan Granadassa pusuttelevien ja vislailevien miesten ympäröimänä.
Hän lukee tästä Hollywoodista levinneestä liikkeestä ollessaan Nicaraguan Granadassa pusuttelevien ja vislailevien miesten ympäröimänä.
Tajusin että minunkin olisi pakko kirjoittaa Facebookiin "me too" niin kuin sädekehällä varustettu papukaija, joka tottelevaisesti raakkui tuskansa ilmoille aikana, jolloin kaikki kyllä kuulivat mutta kukaan ei ehtinyt kuunnella. Samalla kun minua vaivasi, että minun oli sanottava asiani hetkellä ja tavoilla joita en ollut itse valinnut, koko näytelmä hävetti minua, kun näin, millaisessa naailmassa Granadan torimuijat leggingseissään elivät joka päivä, todennäköisesti kuulematta koko Me Toosta.
Matkustaminen on kuin suurennuslasi jolla voi seurata valtakuvioita eri ympäristöissä.
Nautin Kauhasen hahmoisen naisen ilosta, kun hän kaukomailla matkustaessaan saa tuntea olevansa paksureitisenä ja isopyllyisenä kaunis.
Sri Lankassa ollessa kauppias oli onnittellut silloista poikakaveria tyttöystävän runsaudesta ja huudellut vielä kadulle perään: "Elephant size!" Etelä- Intiassa iso joukko naisia oli kokoontunut tuijottamaan häntä ja eräs vanha nainen oli tullut luokse, kupertanut kätensä hänen pyöreille poskilleen ja toistellut:"Cream, cream."
Kun kirjailijan lopulta on palattava Suomeen häntä odottaa rajumpi kulttuurishokki kuin koskaan reissujen jälkeen. Hän ruksaa lentoasemalla lomakkeeseen yskänoireensa ja niinpä hänet kuljetetaan odottamaan koronatestin tulosta hotelli Hiltoniin, jossa ovelle tuodaan viisi vegaanista ateriaa päivässä ja lauantaina karkkia.
Miten käy matkailun? Turisteille sillä on pieni merkitys, vieroitusoireita tulee, mutta he löytävät kyllä muuta viihdykettä elämäänsä. Turismista eläneille ihmisille köyhissä maissa se tarkoittaa sananmukaisesti nälkää. He eivät saa tukipaketteja, vain apua naapureilta, jos näillä on jotain millä auttaa.
Hummerinpyytäjä jää työttömäksi, koska ravintolat Yhdysvalloissa sulkevat ovensa pandemian vuoksi ja hummerille ei ole menekkiä. Hänellä ei ole säästöjä, hän on nopeasti syönyt loppuun tyttöystävän jättämät ruuat ja pyytää raha-apua.
Kun kirjailija tekee kolmannen matkansa Pienelle Maissisaarelle Venäjä hyökkää Ukrainaan. Kauhanen kirjoittaa tarinansa lopun lakonisesti. Paratiisisaari on autiompi ja tunnelma valju. Hän kärsii masennuksesta ja Hummerinpyytäjä taloudellisen tilanteensa tuomasta stressistä.
Suhde kuihtuu kuvaviesteiksi ja sydänemojeiksi.
Mietin, olisiko Hummerinpyytäjän mahdollista asua Suomessa. Se tuntuu kirjaa lukiessa mahdottomalta eikä siitä edes koskaan keskustella. Mutta entä se loppuriitely, jossa Hummerinpyytäjä toteaa kirjailijalle, ettei tämä koskaan löydä poikaystävää, koska käyttäytyy niin huonosti. Eikö se ole pettymystä ilmaiseva kysymys? Oliko perinteisessä kulttuurissa elävällä Hummerinpyytäjällä kuitenkin salainen toive pysyvästä suhteesta?
Hummerinpyytäjä jää työttömäksi, koska ravintolat Yhdysvalloissa sulkevat ovensa pandemian vuoksi ja hummerille ei ole menekkiä. Hänellä ei ole säästöjä, hän on nopeasti syönyt loppuun tyttöystävän jättämät ruuat ja pyytää raha-apua.
Kun kirjailija tekee kolmannen matkansa Pienelle Maissisaarelle Venäjä hyökkää Ukrainaan. Kauhanen kirjoittaa tarinansa lopun lakonisesti. Paratiisisaari on autiompi ja tunnelma valju. Hän kärsii masennuksesta ja Hummerinpyytäjä taloudellisen tilanteensa tuomasta stressistä.
Suhde kuihtuu kuvaviesteiksi ja sydänemojeiksi.
Mietin, olisiko Hummerinpyytäjän mahdollista asua Suomessa. Se tuntuu kirjaa lukiessa mahdottomalta eikä siitä edes koskaan keskustella. Mutta entä se loppuriitely, jossa Hummerinpyytäjä toteaa kirjailijalle, ettei tämä koskaan löydä poikaystävää, koska käyttäytyy niin huonosti. Eikö se ole pettymystä ilmaiseva kysymys? Oliko perinteisessä kulttuurissa elävällä Hummerinpyytäjällä kuitenkin salainen toive pysyvästä suhteesta?
Kauhanen toteaa lopuksi, että reissuelämä saa jatkuessaan näkemään rohkeina heidät, jotka ovat jääneet korjaamaan asioita omaan maahan sen sijaan että pakenisivat niitä.
Kirjailija oli alun alkaen lähtenyt reissaamaan rasistiseksi muuttuneeseen ilmapiiriin kyllästyneenä. Kuudessa vuodessa hän on nähnyt paljon ja toivoo, ettei suomalaisuus olisi niin pelokasta ja että Suomessa olisi jotain siitä solidaarisuudesta, jota hän on nähnyt Nicaraguassa.
Kirjailija oli alun alkaen lähtenyt reissaamaan rasistiseksi muuttuneeseen ilmapiiriin kyllästyneenä. Kuudessa vuodessa hän on nähnyt paljon ja toivoo, ettei suomalaisuus olisi niin pelokasta ja että Suomessa olisi jotain siitä solidaarisuudesta, jota hän on nähnyt Nicaraguassa.
Ulkomailla olen vapaana suomalaisuudesta, melkein aina valmis kohtaamaan uutta ja sopeutumaan. Suomessa koko elämän paino on niskassani.
 |
| Kirjan sisäkannen kuva: Niclas Mäkelä |
Kansikuva ja kirjan nimi ovat ihania. Kansikuvassa näkyy enemmän peikonlehden lehtiä. Ulkomailla ja ainakin Turun ja Oulun yliopiston kasvitieteellisen kasvihuoneissa kasvaa ihmeköynnös valtavina kukkaputouksina, eikä muita kukkia näy välistä.
VastaaPoistaTuota lehtijuttua itsekin ihmettelin. Siellä kukkien lähellä näyttäisi olevan myös pieniä ihmeköynnöksen lehtiä, mutta peikonlehti dominoi ja työntyy myös kansilehtien sisäpuolelle. Ulkomaillahan tämä bougainvillea kasvaa puuna, johon köynnös-nimitys ei sovi.
PoistaTässäpä on selvästi ihminen, joka on monella tapaa minun vastakohtani. Minä olen hyvin perustavanlaatuisesti suomalainen ja ennen kaikkea pohjoiskarjalainen. En pidä matkailusta enkä ole siitä kiinnostunut. Voisi olla siis kiinnostavaa lukea tämä kirja.
VastaaPoistaVarmaan on, Anki.
PoistaMinä taas tunnen tuon seikkailunhalun. Siinä on eskapismia aimo annos, ja eskapismihan on sillä lailla vaarallista, että siitä putoaa välillä todellisuuteen eikä niitä olotilojen muutoksia ole helppo käsitellä. Nin paljon ihmisen elämässä - nuorena varsinkin, jolloin ei ole vielä asettunut - riippuu sattumasta ja kohdatuista ihmisistä.
Kirjassa tulee hyvin esille, ettei juuri kukaan saa huomiota, kannusta, kehuja omassa lähipiirissään, muualla huomioidaan. Eli kukaan ei ole stara omalla maallaan.
VastaaPoistaToisaalta Suomi ei ole kaikille suomalaisille maailman onnellisin maa. Silloin näitä vertailuja voi tehdä, kun on nähnyt muutakin maailmaa.
Minä olen, kuten ylläoleva kommentoija Anki, niin matkustamishaluton, etten halua reissata maailmalla. Luen ja katselen dokunentteja kylläkin , uskon myös niin, että onnelisia ihmisiä asuu kaikkialla, kuten onnettomiakin.
Niin totta! Muualla on eksoottinen.
PoistaJa jos on vielä niin kuten Kauhasen kirjan päähenkilöllä, että ei vastaa kotimaan kauneusihanteita, mutta jossain muualla on ihan parasta, niin totta kai mieli palaa sinne missä ihaillaan. On aika epäreilua, että jotkut suomalaiset (miehet, mutta myös naiset) naureskelevat niille isoille naisille, jotka löytävät itselleen tummaihoisen miehen, vaikka se on ainoa mahdollisuus silloin kun kotimaassa jää seinäruusuksi.
Kyllä muistan itsekin, miten USA:ssa olin yllätyksekseni arvostettu, aah Scandinavian girl, ja koska se oli sitä aikaa (60- ja 70-lukujen taite) niin jotkut luulivat, että pohjoismaiset tytöt ovat äärettömän vapaita eivätkä ymmärtäneet, ettei silti halua niin kauheasti sitä "vapauttaan" käyttää ja pitää esim useampaa poikakaveria kerralla. Sekin oli heistä rohkeaa, että on yksin maailmalla.
Samaa ajattelua olen kohdannut Turkissa ihan aikuisena.
Se on mielenkiintoista, niin kuin naiset olisivat siveästi vain vahdittuina.
Tuokin on hyvin sanottu, että Suomi ei ole kaikille suomalaisille maailman onnellisin maa. Joillekin meillä on liian hiljaista ja tylsää ja joillekin liian sääntöjen alaista, monelle fyysisesti ja/tai psyykkisesti kylmää. Kauhanen (tai hänen kirjansa päähenkilö) kertoo, miten reissuilta palattuaan tervehtii vahingossa lenkillä vastaantulijoita ja nämä pelästyvät.
Kiitos tästä vinkistä. Kiinnostuin todella ja ehdotan tätä syksyn lukupiirikirjaksi. - Mukavaa vapun odotusta!
VastaaPoistaKiva! Kirja herättää varmaan keskustelua lukupiirissänne.
PoistaSamoin sinulle! Huh, kohta vappu ja näin koleaa.
Olen kuullut tästä kirjasta, mutta vasta nyt sain paremman käsityksen, mistä kirjassa on kyse. Kirjailijan ajatukset vaikuttavat olevan aika kaukana omistani, joten olisi siksi kiinnostavaa lukea tämä. Itse en ole koskaan kaivannut huomiota, jota valitettavasti Suomessa sain liikaakin (kyseessä ei todellakaan positiivinen huomio). En sopinut kuvastoon oikein millään tasolla. Kauheinta on olla ulkopuolinen omassa kotimaassaan. Muutto pois oli helpotus, kun vihdoin sulautui sekalaiseen massaan eikä ketään kiinnosta. Täälläkin olen ulkopuolinen, mutta se ei häiritse, koska olenhan käytännössä oikeastikin ulkopuolinen.
VastaaPoistaSuhteeni matkailuun on muuttunut vuosien saatossa. En jaksa enää suurkaupunkeja, haluan kokea luonnon ja liikkua, olla luonnossa. Olen aina ollut ns. aktiivilomailija eli en jaksa lojua paikoillani. Joku rantaloma olisi minulle lähinnä painajainen.
Minusta on lomamatkoilla virkistävää juuri tuo, että saa olla ulkopuolinen ja katsella asioita sivusta, mutta muutoinhan olen näissä tutuissa ympyröissä.
PoistaMinua kiehtovat nuo molemmat, suurkaupungit ja rannat. Taannoiseen H-kirjain juttuuni etsiskelin kuvaa helteestä Barcelonan metrotunneleissa kun joku junavuoro oli jäänyt väliin ja ihmisiä oli kuin muurahaisia keossa. Nautin sellaisestakin.
Välimeren rannoilla auringonpaisteessa ja meressä kelluessa koen aina tuon Kauhasen kuvaaman rentoutumisen ja aistillisuuden tunteen, miten "lämpö ottaa minut omakseen" ja "hartiat valahtavat rennoiksi ja huulet leviävät hölmöön hymyyn." Olispa ihana kokea Väli-Amerikan ilmasto, luulen että se vaikuttaisi minuunkin juuri noin.
Ihmeissäni luin juttuasi, koska se on niin antoisa. Itse en jaksa kirjoittaa kovin runsaasti, mutta mielihyvin luin selkeän kattauksesi kirjasta isoine havaintoineen. Kiitos!
VastaaPoistaKiitos, Lissu! Minun oli hyvin vaikea tiivistää tätä juttuani edes tähän mittaan ja laajuuteen.
PoistaKirjassa on paljon muutakin. Jätin politiikan ja ihmeellisen kokemuksen jossain saunaretriitissä ja muuta kiinnostavaa.
Kirja on rönsyävä kuin köynnös konsanaan, mutta hyvä juuri tällaisena, kirjana kirjan suunnittelusta. Hyvä ajankuva myös, kaikki nämä ilmiöt, kulttuuriset omimiset ja metoot ja korona kauempaa katsottuina.
Halusin keskittyä rakkaussuhteeseen, jossa osapuolet ovat hyvin erilaisista kulttuureista ja jossa on tarkoitus olla vapaa ja tasavertainen... se on vaikeaa.
Laitoin varaukseen, kiitos mielenkiintoisesta jutusta! Tiedän erään ns hyväosaisen välivuosireissaajan. Havaitsin samalla myös sen matkustustavan kaupallistumisen ja tavan matkustaa yhdessä kuplassa. Eivät näytä siinä altistuvan millekään paikalliselle "törmäykselle" vaan kaikki on aivan yhtä valmiiksi suunniteltua kuin paljon pilkatuilla seuramatkoilla.
VastaaPoistaMInä seurailin sen yhden pariskunnan elämää lehtihaastattelujen kautta - jo keski-ikäisiä, en muista nimiä, myivät hulppeat asuntonsa ja jättivät korkeapalkkaiset työpaikkansa, toinen taisi jättää perheensäkin, ja lähtivät loppuelämäkseen diginomadeiksi ympäri maailmaa läppärit mukanaan, niiden kautta elanto omaa tarinaa jakaen. Säästöt tietysti auttoivat pitkälle ja - hittolainen, asustivat ilmaiseksi vieraanvaraisten köyhien ihmisten hoteissa. Näiden ihmisten kirjoja kehuttiin ja heidän "rohkeuttaan" ihailtiin. Itsekin he sanoivat jossain tv-haastattelussa, etteivät ymmärrä, miksi kaikki eivät elä heidän laillaan vapaina ja rohkeina. Hoh hoijaa...
PoistaNuorille on tropiikissa kaikenlaisia koskenlaskuja tynnyreillä ja köydellä veteen hyppimisiä ja hauskaa on, varsinkin kun huumeet lisäävät sitä hauskan tuntua.
Huomasin, että jossain otsikoissa tätä kirjaa on sanottu törkeäksi ja häpeilemättömäksi. En kyllä kokenut mitään sellaista. Ei se, että huumetta vedetään pakaran päältä tee kirjasta törkeää. Ratkaisevaa on se, miten tilanteita kuvataan ja missä tarkoituksessa.
Suosittelin blogikirjoitustasi ja saamiasi hyvä kommentteja yhdelle blogikaverille joka pienellä pakolla lukee Ihmeköynnöstä vaikka ei tunne omakseen. Jospa innostuisi 🌺🌺🌺 Hyvä innostava bloggaus taas.
VastaaPoistaTästä kirjasta löytää niin paljon kaikenlaista, siksi luulen, että se sopii monelle ja pistää miettimään.
PoistaKulttuurinen sopeutuminen on se mitä jäin pohtimaan. Vieraassa kulttuurissa saattaa ihmetellä kaikkea, kuten esim. miten astiat tiskataan, ja jos kaikkeen pitää suomalaista tapaa parhaimpana niin ei voisi enemmän erehtyä. Kauhanen nostaa esimerkiksi sen, että kaikkialla pohjoismaiden ulkopuolella astiat tiskataan käsin tiskatessa rätillä ei harjalla - turha siinä on sitä harjaa kysellä.
Muistan erään britin, joka arvosteli minun tarjoamaani suomalaista monipuolista aamiaista ja kyseli, syödäänkö Suomessa aina terveysruokaa. Hän kävi samalla reissulla Venäjällä myös ja oli tehnyt siellä kauhean numeron siitä, että teehen ei löytynyt maitoa. Siihen aikaan siellä käytettiin vain kondensoitua purkkimaitoa eikä venäläiset laita teehen muuta kuin hunajaa.
HS:n arvostelussa sanotaan, että Kauhanen on ottanut riskin kirjoittaessaan niin rehellisesti siitä, miten etuoikeutettuna Suomen passin omaava valkoinen nainen voi köyhässä etelässä elellä ja hakea elämyksiä. Hmm, ehkäpä niinkin, mutta siinä arvostelussa on minusta myös jotain moralistista.
Miksi sitä todellisuutta ei saisi kuvata.
Kiitos vastauksesta ja kiitos kirjan esittelystä. Herää vaikka mitä ajatuksia ja muistoja kohtaamissta ja vieraista kulttuureista ... ☘️
PoistaMinä löysin tänne Ritan jättämän linkin perässä. Minulla on edelleen Ihmeköynnös meneillään. Kirjan tarina etenee mielestäni hyvin verkkaisesti ja olen jo hieman kyllästynyt vaihteluun köyhän etelän "elämysshoppailun" moraalittomuudesta ja sitten niistä nautiskelun välillä. Aion lukea kirjan loppuun.
PoistaMinusta Hesarin kirja-arvion moraalikritiikki kohdistui matkailijoiden, oli se sitten pidempää tai lyhyempää oleilua, solmimiin suhteisiin, joissa elintasoero on iso ja seksuaalinen kanssakäyminen on suhteen kantava voima. Itse suhtaudun asiaan lähtökohtaisesti negatiivisesti, koska se johtaa helposti seksin kaupallistumiseen ja kasvamiseen bisnekseksi ja sitten siihen, että yhä nuorempia päätyy bisnekseen "myyntituotteeksi". Tokihan täältä täyden jääkaapin ja vakituisen parisuhteen ääreltä on helppo moralisoida.
Minä olen juurikin saanut oivan muistutuksen tästä epäsuhdasta. Olen harkinnut matkaohjelmaa paikallisen toimijan kautta köyhässä etelässä. Meni niihin palveluihin maku. Matkanjärjestäjä nimittäin tarjosi, että hän pystyisi järjestämään jokaiseen kohteeseen minulle ja miehelleni seksikumppaneiksi nuoria tyttöjä ja miehiä, yhdessä tai erikseen. Tässä kohtaa ajattelin, että ehkäpä kuitenkin valitsen länsimaalaisen toimijan, vaikka rahoista silloin iso osa ei jää maahan, mutta niistä ei sentään tuputeta seksin ostamista.
Esimerkiksi #metoon osalta kirjassa on minusta pieni naivius. Se, että jossain päin maailmaa ihmisiltä puuttuu melkein kaikki, ei tee siitä hyväksyttävää, että amerikkalaiselta näyttelijältä on vaadittu seksiä, jotta hän saisi tehdä työtään. Vallan väärinkäyttöä ei sumenna tai pienennä se, että jossain on asiat vielä huonommin.
Hyvä kirjaesittely - kiitos siitä!
Seksibisnes on surullista. Kauhanen kuvaa kuitenkin suhdetta, jonka on tarkoitus olla tasavertainen samalla herättäen kysymyksen siitä, miten vaikea sellainen suhde on, kun osapuolten välillä on niin iso elintasoero ja toisella on mahdollisuus valita aivan kaikki elämässään ja toisella ei mitään.
PoistaOtava esittelee kirjaa "Maija Laura Kauhasen Ihmeköynnös on sekä törkeä että vilpitön romaani etuoikeutetusta ihmisestä riistolle rakennetusssa maailmassa" ja Hesarissa Anni Valtosen arvostelun otsikossa sanotaan, että kirja herättää kysymyksen "Kuinka tuo kehtaa?".
HS:n artikkelissa on yksi kohta joka ärsyttää minua:
"Niinpä hän kirjoittaa itsensä tai ainakin itseään muistuttavan naisen romaaninsa kertojaääneksi ja kokijaksi: valkoiseksi, ylipainoiseksi naiseksi, jonka reidet hinkkaavat hikisinä toisiaan vasten karibialaisella saarella ja jonka rahapussista riittää ruokkimaan myös rakastaja, nicaragualainen hummerinpyytäjä."
'Törkeys' ja 'kehtaaminen' ovat minusta oudon moralistisia sanavalintoja, varsinkin kun ne tuntuvat viittaavan myös siihen, että Kauhasen kuvaama nainen pitää seksistä. Vieläkö - tai pikemminkin taasko nyt - naista arvostetaan vain seksiin vastahakoisesti suostuvana eikä itse sitä haluavana?
Pidän sen sijaan tuosta termistä 'vilpitön'. Koen tämän kirjan ansiona juuri sen vilpittömyyyden kaikessa.
Koin sen #metoo-liikehdintää arvostelevan kohdan niin, että hän siellä väsyneiden naisten ja ahdistelijoiden keskellä näki myös turhanpäivästä nipottamista siellä, missä todellista ongelmaa ei edes ole.
Itsekin olen kokenut metoossa suuttumusta siitä, että siitä tehtiin jonkinlainen muotiasia ja taas pilattiin oikea asia oikein suurennuslasilla etsimällä rikollisia myös siellä missä heitä ei ole, koska "meilläkin myös". Aika törkeää, että suomalainen tv-persoona pyytää somessa ilmiantamaan hänelle miehiä, jotka voisi sitten laittaa jalkapuuhun ohjelmassaan ja ehkä nostaa oikein virallisen syytteenkin - olisi jännää tyttöjen kesken.
Tämä oli mielenkiintoinen kirja, koska kertoi jollain tavoin niin monista eri asioista ajassamme. Liittyvistä ja liittymättömistä. Eikä teeskennellyt. Ajallemme on myös jotenkin leimallista se, että asioita tarkastellaan avoimen subjektiivisesti, ja että sekä tunteet yleensä että seksuaalisuus erityisesti nostetaan keskiöön - ei vain muita vain myös itseä analysoitaessa.
VastaaPoista"Eikä teeskennellyt." Juuri niin!
PoistaOsa näistä subjektiivisesti asioita käsittelevistä kirjoista on mielestäni aika huonoja. Kauhasen teos on minusta hyvä, koska hänen omakohtaisesti tarkastelemansa asiat ovat niin isoja ja tärkeitä.
Seksuaalisuuden käsittelyssä annan Kauhaselle erityiskiitoksen siitä, että hän ei kuvannut seksiä ongelmallisena (kuten nykytrendi suosii) vaan iloisena ja nautinnollisena asiana.