torstai 25. tammikuuta 2024

Mikä liikuttaa?


Juoksun jälkeen, kuva Ume
Kuva on osa Yläaste-näyttelyä, jonka kuvat on otettu 80-luvulla


Kun tapasin kerran naisen, joka oli ensimmäisiä oppilaitani, hän kertoi, että luokan tyttöjä oli kovasti huvittanut Marjatta-opessa se, että hän oli niin nuori ja se miten kovasti hän liikuttui Maamme-laulusta koulun yleisurheilukilpailujen palkintojen jaossa. No, ilman muuta. Kuka nyt ei urheilusuorituksista ja Maamme-laulusta liikuttuisi!


Mikä liikuttaa? 

Maamme-laulua enemmän minua liikuttaa Finlandia-hymni, sen sisältö ja  ylevyys. 
Erityisen paljon kyyneliä nostattava oli vuonna 2012 Pekka Haaviston vaalikampanjan tueksi Helsingin rautatieasemalla toteutettu flash mob, jossa Finlandia-hymnin laulajat olivat väkijoukossa tavallisiksi matkustajiksi naamioituneina ja liittyivät kuin ohimennen mukaan kuoroon yksi toisensa jälkeen. Minua herkistää pienen tytön ihaileva ilme hänen seisoessaan isänsä vieressä tämän aloittaessa laulun ja isän ääni joka kaikuu voimakkaana asemahallissa ennen kuin muita liittyy mukaan. Lopuksi laulajat siirtyvät vähin äänin takaisin matkustajiksi eivätkä jää kumartelemaan aplodeille. Video tästä esityksestä löytyy edelleen YouTubesta. Katsoin sen taas äsken ja nenäni on aivan tukossa itkemisestä.
  
 
Toinen upeasti esitetty Finlandia oli mieskuoro Ylioppilaskunnan Laulajien Venäjän suurlähetystön edessä esittämä laulu 1.3.22. He vaihtoivat Suomi ja synnyinmaa -sanojen tilalle Ukrainan. 
Laulu osoitettiin paitsi Ukrainalle myös koko Euroopan yhteiselle turvallisuudelle.


Myllykosken Seuratalon lippusaloissa on ollut 
jo pari vuotta kaksi lippua

Tanssiesityksissä on joskus sellaista ylevyyttä, mikä saa aikaan pakahduttavaa onnen tunnetta ja liikutusta. Kerran seurasin läheltä Jorma Uotisen tanssia kauppakeskuksen esiintymislavalla ja minun piti painaa pääni ja alkaa tutkia laukkuni sisältöä, ettei Jorma näkisi minun ilmettäni ja tulkitsisi sitä väärin. Liikutustaan pidättelevä ihminen saattaa näyttää ankaralta ja vihaiselta.
Sama tilanne oli silloin kun Anjalankosken elokuvapalkinto annettiin Virpi Suutarille dokumentista Eedenistä pohjoiseen. Joka on nähnyt tämän elokuvan lopun ymmärtää kyllä. Minun oli tarkoitus mennä kiittelemään Suutaria tauolla, joka pidettiin elokuvan ja haastattelun välissä. En pystynyt.  

Viimeksi eilen liikutuin loppusanoista Toivo Pekkasen romaanissa Tehtaan varjossa
"Hänen tehtävänsä on elää täällä maailmassa, ottaa osaa sen iloon ja suruun ja kasvaa suuremmaksi kuin hänen isänsä oli ja nähdä pitemmälle kuin hänen isänsä näki." 
Kirjoissa paitsi herkistävä sisältö, niin myös tekstin kauneus saa liikutuksen valtaan. Usein luen minua koskettaneen kohdan useampaan kertaan ja myös ääneen. 

Sisältöpuolella pienen taistelu isoa vastaan ja hyvän voitto saavat kyynelehtimään.
Tällaisia juonen kulkuja on usein hyvissä elokuvissa. Ne suovat katsojalle katharsiksen, jolloin hän lähtee elokuvista ikään kuin toiveikkaampana ja elämänhaluisempana.  
Elokuva, josta liikutuin viimeksi, oli Alexander Paynen ohjaama The Holdovers ja siinä erityisesti nuoren pojan viattomuus ja avoin mieli ja kohottava loppu.

Erityinen liikutuksen aiheuttaja on tietenkin romanttinen, ennakkoluuloja vastaan taisteleva rakkaus. Tästä hyvä esimerkki on If you could see her through my eyes -laulu Cabaret- musikaalissa. Olen nähnyt tämän musikaalin aiemmin elokuvana ja vastikään näytelmäesityksenä Kouvolan teatterissa.
Laulu pysäytti elokuvassa enemmän kuin teatterissa, koska sitä seurasi täysi pysähdys, hiljainen kammottava hetki ennen kuin kabaree taas rämähti vauhtiin. Life is a cabaret, my friend, niinpä niin, mutta miksi kaikki rakkaus ei ole yhtä hyväksyttävää. Kuka määrää kehen saa rakastua, ei kai politiikka?

Entä urheus sitten! Sokeutuvan Selman laulu rautatiesillalla Lars von Trierin elokuvassa Dancer in the Dark. Selma (Björk) heittää turhat silmälasinsa jokeen. Kun miesystävä tiukkaa, eikö Selma enää halua katsella tätä maailmaa, tämä sanoo nähneensä kaiken tarpeellisen eikä välitä yhtään enemmästä. 
You haven't seen elephants, kings, or Peru!
I'm happy to say I had better to do
What about China? Have you seen the Great Wall?
All walls are great if the roof doesn't fall  


Kävin katsomassa äsken netistä myös Selman laulun ja muistelin elokuvaa. Aina ei paha saa palkkaansa ja silloin katsoja asettuu kaltoin kohdellun puolelle ja elokuva jättää hänelle erityisen haikean olon. Selman hahmossa on myös suurenmoista jaloutta. 
Tuleeko tästä kirjoittamisesta mitään, kun olen tällainen itkupilli...

Kerran liikutuin Kiasman videosta niin, etten meinannut sumusilmilläni nähdä tietä ulos videotilasta.
Video kertoi eteläafrikkalaisesta lehtivalokuvaajsta Kevin Carterista, joka otti kuvia kriisialueilla ja ei lopulta kestänyt erään kuvansa aiheuttamia jälkitunnelmia. 
Hän oli kuvaamassa Etelä-Sudanin nälänhätää vuonna 1993 osana projektia jolla haluttiin lisätä ihmisten tietoisuuutta katastrofista ja nostaa auttamishalua.
Eräänä päivänä hän huomasi pienen alastoman lapsen ryömivän ruuanjakelupaikkaa kohti korppikotka kintereillään. Kuvaaja asetteli kameroitaan ja sai hyviä kuvia. Hän hätisti kuvauksen jälkeen korppikotkan pois ja lapsi jatkoi kulkuaan. Kuvaajakollegalleen Carter kertoi sydämensä särkyneen, koska hänellä oli kotona oma pieni lapsi. 
Kun tämä otos julkaistiin The New York Times -lehdessä, lukijat kauhistelivat kuvan julmuutta ja kyselivät, oliko lapsi selvinnyt. Samalla he alkoivat myös kyseenalaistaa kuvaajan työtä hyvän kuvan metsästäjänä auttamisen sijasta. Lapsi, pieni poika, oli selvinnyt ja on kuollut vuonna 2007 kuumetautiin. 
Vuosi kuvan otosta Carter sai kuvastaan Pulitzer-palkinnon, mutta se ei enää häntä lohduttanut. Hän teki kolmen kuukauden päästä palkinnosta itsemurhan. Paljonko hänen mielensä mustui itse tilanteesta ja monista muista vastaavista, paljonko median myllytyksestä, emme tiedä. Joissain medioissa jopa maalailtiin miehen odottaneen, että korppikotka levittäisi siipensä ja hyökkäisi. 
Kuva löytyy googlesta nimellä The Vulture and The Little Girl. Nimessä on virheellisesti tyttö. 
Tässä tositarinassa liikuttaa aivan kaikki, vai onko kyseessä edes liikuttuminen vaan suru.

Kävin mieheni kanssa lounaskeskustelun kirjoitukseni aiheesta. 
Hänen vastauksensa:"Minua liikuttaa semmoinen taide, missä esitetään ihmisen elämän kaari alusta loppuun. Elämä." 

Häntä koskettavat myös Eino Grönin tulkinnat P. Mustapään runoista, joissa rakkaus ei pääse toteutumaan jonkin esteen esim. sodan vuoksi. Tästä esimerkkinä runo Viimeisestä illasta.
Istuimme kahden tanssilavan luona,
yö takanamme oli niinkuin suuri murhe
Ja itki meitä molempia tanssilavan luona ja
Viulu yksin soitti, viulu soitti: olet kaunis, Margerita.




21 kommenttia:

  1. maamme-laulu itkettää, mutta skotlannin epävirallinen kansallislaulu flower of scotland tekee yhtä tunteellisemmaksi. en kerta kaikkiaan voi hillitä pillitystä ja murrun täysin.

    tuossa rautatieaseman flashmobin kommenteissa joku antoi "erityispointsit kaverille, joka otti hatun päästä halliin astuessa". siitä muistin miten istuin yhtenä talvena kympin ratikassa, ja viereistä kaistaa ajoi hautaustoimiston ruumisauto. heti kun edessäni istunut vanha mies huomasi auton, hän otti hatun pois päästään. liikutuin miehen eleestä, hetki oli äärettömän tunteikas.

    minulla on tapana katsoa true crimea ja liikuttua lapsiin kohdistuvista julmuuksista. aavistan että jossakin, ei välttämättä edes kovin kaukana, joku pitelee pahoin lasta tai lapsia juuri nyt.

    kauan aikaa sitten löysin youtubesta pentti siimeksen version hopeahapsista, eli silver thread among the goldista. sen ääressä liikutun itkuun saakka. se taas naurattaa, kun huomaan että maskeeraaja on tipauttanut tipan glyseriiniä kyyneleeksi siimeksen poskelle.

    ps. jos ehdit, katso areenasta brassic-sarjan neljännen tuotantokauden seitsemäs jakso. brassic ei ole juoneltaan mikään perinteinen itkusarja, mutta tämän jakson hetket pistävät paatuneenkin katsojan vuodattamaan kyyneliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, kuuntelin useamman Flower of Scotland -esityksen, kunnes löysin sellaisen jossa oli rullaava r ja muuta skottityylistä ääntämistä. Kaunis laulu, mutta koska minulla ei ole kosketusta Skotlantiin kuten sinulla, niin ei herätä mitään tunteita.

      Huomasin saman, yksi riisui lakkinsa.
      Joitain hyviä tapoja on kadonnut, kuten pään paljastaminen ruumisauton ajaessa ohi. Tämä onnistui tietenkin paremmin silloin kun kuljettiin hevosvaunuilla hitaasti ohi. Ihmiset pysähtyivät kunnioittamaan vainajaa ja siihen liittyi hatun pois ottaminen.

      Lapset. Siinä että joku tekee heille pahaa on jotain niin ihmisyyden vastaista, että sitä ei pysty käsittämään. Muistan joitain kohtauksia kirjoista, jotka olisi ollut parempi jättää lukematta.

      Brassic-sarja on minulle aivan tuntematon. Katson tuon ehdottamasi jakson ja tiedä vaikka löytäisin katsottavakseni uuden sarjan, jossa näemmä riittääkin katsottavaa, koska on jo menossa neljäs tuotantokausi. Ehkä kaikkia kausia ei enää olekaan Areenassa.
      Aloin katsoa uutta espanjalaissarjaa Kaukana Ruotsista (Això no és Suècia). Sarjassa kuvataan nuoria perheitä ja vanhempien huolia lapsistaan kiireisessä elämäntilanteessa. Olen katsonut kaksi jaksoa kahdeksasta ja koen sarjan hyvin kiinnostavaksi. Paitsi lapsiperheiden elämä niin myös puitteet kiinnostavat. Lapsiperhe muuttaa Barcelonasta pikkkukaupunkiin Vallvidreran vuoristoseudulle saadakseen lapsilleen terveen elinympäristön. Espanjalainen elämänmeno ja katalonian kieli kiinnostavat myös ja muutosta kärsivän pikkutytön roolin esittäjä on aivan hurmaava.



      Poista
  2. Kaikki sellaiset asiat liikuttavat, missä on elämän taitekohtia.
    Monet muistot saavat herkistymään. Toivo Pekkasta pitää ottaa luettavaksi, Juhani Ahon Rautatie on yksi monista johon palaan.
    Vanhoissa klassikoissa on oma viehätyksensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, taitekohdat. Muutokset myös, isot rohkeutta vaativat ratkaisut joissa elämä kääntyy toiseen suuntaan.
      En ole lukenut aiemmin Pekkaselta mitään. Tehtaan varjossa on yllättävän syvällinen teos. Päähenkilöstä muodostuu kirjan mittaan elävä ja uskottava kuva.

      Poista
  3. Koskettavia havaintoja herkkyydestä liikuttua. Nuorena itkin usein elokuvia katsellessa, joskus jopa syöksyin penkkien väliin pakoon. Vanhana pysyn kumman tyynenä niin musiikin kuin tekstien ja kuvien parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet tottunut.
      Mietin tuota eteläafrikkalaista fotojournalistia Kevin Carteria. Hän oli nähnyt uransa alusta asti pahaa kuvatessaan apartheidin aikaista väkivaltaa kotimaassa ja jatkoi uraansa ulkomaan kriisipesäkkeissä. Oliko hän liian nuori näihin tehtäviin, hän oli vasta 33 kuollessaan ja oli sitä ennen masentunut pahasti.
      Aika hieno kuvaus elokuvissa järkyttymisestä, Lissu, tuo penkkien väliin piiloon syöksymisesi. Minä olen vain peitellyt silmiäni. Mutta totta, ehkä minäkin vaadin elokuvalta enemmän, että se liikuttaisi.
      Joissain asioissa olen nyt vanhana herkempi kuin ennen, esim suhtautumisessani lapsiin. Tuntuu että kohtaan heidät enemmän samalta tasolta kuin ennen, jolloin oli mielessä lasten kasvattaminen. Eläydyn tuon Merille mainitsemani sarjan viisivuotiaan Lian tunteisiin ja tajuan hyvin sen, että hän huutaa ja puree.

      Poista
  4. Olen tosi herkkä ja liikutun herkästi, mutta mieheni on vielä herkempi. Minulle herkin paikka on todellakin lapset. Kun suvivirsi kuuluu, niin kyynelkanavat avautuvat välittömästi.
    Kamalinta on, jos lapsilla on joku vakava sairaus. En pysty katsomaan sellaisia tv-ohjelmia ollenkaan.
    Musiikki liikuttaa myös. Toisinaan itkeä pillitän myös kirjaa lukiessa tai nauran, jos on hauskoja kohtia. En ole piilotellut herkkyyttäni. Annetaan kyyneleiden valua, sillä sanotaan, että ne puhdistavat sielua ja mieltä ja ainakin silmiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvivirsi toimii kuten Finlandia.
      Myös monet surumieliset laulut ovat pakahduttavia. Minulle herkkä paikka on mm. Cornelis Vreeswijkin kirjoittama ja esittämä Balladen om herr Fredrik Åkare och den söta fröken Cecilia Lind. Sekä romanttinen sisältö että alakuloinen esittämistapa nostavat karvat pystyyn.

      På Öckerö loge hörs dragspel och bas
      Fullmånen lyser som var den av glas
      Där dansar Fredrik Åkare, kind emot kind
      Med söta fröken Cecilia Lind.

      Poista
    2. Nuorempana olin varmaan melkoinen kivikasvo, mutta nykyään liikutus puskee läpi niin voimakkaasti, että olen vältellyt elokuvissa käymistä. Hallitsemattomat korahteluni saattaisivat nolostuttaa vakioseuralaistani.

      Yksi varma liikuttaja on Mikael Wiehen laulu Flickan och kråkan erityisesti Sofia Karlssonin tulkitsemana. Siinäkin muuten on kyse lehtikuvasta kuten tässä inspiroivassa blogitekstissäsikin.

      Poista
    3. Oi...
      "För mitt hopp är en skadskjuten kråka
      Och jag är ett springande barn
      Som tror, det finns nån som kan hjälpa mig än
      Som tror, det finns nån som har svar"

      Meidän pihassa hyppeli pari päivää sitten pieni harakka, joka oli selvästi vahingoittunut, koska antoi lähestyä eikä noussut lentoon. Se kipitti pyörätelineen alle ja painautui aivan kiinnni seinään. Eikö se ollut löytänyt ravintoa ja oli nääntymässä nälkään vai oliko loukkaantunut? Tiesin, että lintuparka pitäisi armomurhata, mutta en pystynyt, eikä kukaan muukaan. Nyt sitä ei ole enää näkynyt.

      Minusta elokuvissa saa kyllä eläytyä. Itse pelästyn ja riemastun äänekkääseen tyyliin, mutta suru ja liikutus ilmenevät hiljaisina kyynelpuroina poskilla.
      Kännykän availu elokuvissa sen sijaan on sellaista mitä en siedä. Se paistaa takana istuvien silmiin ja on todella häiritsevää. Olen oppinut mieheltäni, että siitä pitää huomauttaa lujasti ja ystävällisesti. "Kännykkä pois, kiitos!"
      Minun säikähtelyjäni hän on myös yrittänyt hillitä, mutta en välitä. :D

      Poista
  5. Minäkin liikutun herkästi. Joskus ihan liian herkästi. Saan kyynelet silmiini silloinkin, kun joku toinen kyynelehtii.Ja yleensä aina jos keskityn kuuntelemaan joululaulua - Varpunen jouluaamuna. Silloin itken varmasti, samoin suvivirren, Maammelaulun, Finlandian ja virsien - oi Herra, jos mä matkamies maan, sekä Maa on niin kaunis - kanssa. Ne tuovat mieleen muistoja.
    Elokuvissa piillitän. Joskus käy kirjaaa lukiessa niin, etten pysty itkulta jatkamaan. Pitää käydä pesemässä välillä kasvot ja jatkaa sitten. Nuorempana asia kiusasi minua, ei enää nyt. Annan kyynelten valua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, antaa valua vaan, kyynelehtiminen kuuluu ihmisyyteen.
      Jokaisella on osin samoja ja osin omia liikutuksen aiheita. Eino Leinon runojen jylhä kauneus koskettaa minua ja uskoisin, että myös monia muita.
      Yksi minuun vahvasti vaikuttava pianisti ja laulaja on Nina Simone: Don't Let Me Be Misunderstood, Baltimore, Strange Fruit, Black Is The Color Of My True Love's Hair, Fodder On My Wings jne.

      Poista
  6. Pienetkin inhimilliset käänteet joissa toinen ihminen yllättäen hyväksyy toisen. Näitähän hetkiä on jopa tv-sarjoissa. Katse riittää, kosketus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tämä. Ymmärryksen hetki kaiken hapuilun keskellä, myös kevyissä tv-sarjoissa, kuten tämä Kaukana Ruotsista. Ja mikä ihmeellisisntä jopa presidenttiehdokkaidemme kesken vaalikeskusteluissa.

      Poista
  7. Marjatta, kun tässä päädytty puhumaan kahdesta upeasta ruotsalaistekijästä (Wiehe ja Cornelis) ja vahvoista tunnelatauksista, niin tässä vielä yksi varsinainen, jossa yli 200 vuotta vanhan Bellmanin kappaleen tulkinta viedään trubaduuri Fred Åkerströmin toimesta äärirajalle saakka, pidemmällekin, ja mielestäni siinä onnistutaan täydellisesti. Tämä esitys on yksi minulle tärkeimmistä, kuuntelenkin sitä säännöllisesti. Pistää ihan palasiksi joka kerta. Kannattaa sekä kuunnella että katsoa ja vielä kerran lyriikoiden kanssa.

    https://www.youtube.com/watch?v=5bUlCRpTs3o

    Lyriikat (1700-luvulta) löytyvät vaikka sanoilla Glimmande Nymf lyrics.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pidä tästä, en ainakaan tämän laulajan esittämänä, valitettavasti. Ehkä joku muu esittämistyyli vaikuttaisi minuun paremmin.
      Tutkin lyriikaakin, paljon viittauksia mytologiaan ja eroottisia metaforia, tuskaa. Jos tuntisin Bellmania, niin saisin tästä varmaan enemmän irti.

      Poista
    2. (Joo, ei se mitään, biisit eivät aina kolahda; itse hurahdan tämän kanssa aina jonnekin 1700-luvun kylmään ja ahtaaseen kynttilävalohuoneeseen, kun elämästä ei ole oikein mitään takeita edes seuraavaksi päiväksi vaikka rakkautta juuri nyt vähän onkin. Bellmanista on kirjoittanut Ernst Brunner upean romaanin Malja tomullesi.Sen jälkeen ei kyllä katso Tukholmaa enää samoin silmin. jope)

      Poista
  8. Muistan sen flash mobin, oli hieno. Ja The Holdovers nähtiin eilen ja pidettiin kovasti. Tuli vähän mieleen Kuolleitten runoiljoiden seura.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on paljon hyviä elokuvia. Minä kävin tänään katsomassa The Zone of Interest. Se oli vaikuttava.

      Poista
  9. Minua liikutti viimeksi Myrskyluodon Maija -elokuva, siis se uusi teos. Olen aika herkkä yliluonnollisille elementeille kahteen suuntaan: joko ne tekevät vaikutuksen tai pelottavat. En uskalla enää katsella yliluonnollisia videoita netistä, muuten en nuku pienessä yksiössäni. Maijassa oli herkkyyttä muinaisuskolle ja ne elementit oli minusta tosi hienosti kudottu tarinaan/elokuvatulkintaan.

    Sen olen huomannut, etten levytetystä musiikista juuri ollenkaan liikutu. Vasta onnistunut livekokemus sitten saattaa avata padot. Hyvän sopraanon ylä-äänet saattavat tuoda konsertissa kyyneleet silmiini. Rakastan korkealta laulavia naisääniä!

    Nyt kun pohdin asiaa, itse asiassa visuaalinen taide eli elokuvat yms. liikuttavat ehkä helpoiten. Silti kulutan tällaista viihdettä ja taidetta lopulta hyvin vähän. Kirjallisuus ja musiikki on sitä tutumpaa maaperää. Toki upeat lauseet ja varsinkin runonsäkeet innoittavat ja tekevät vaikutuksen, mutta varsin harvoin tulee liikutusta fyysisesti. Yksi niistä harvoista kirjoista, joille olen oikeasti parkunut, on Helen Walshin Englantilainen tragedia. Siinä oli sydämeen käypää tragediaa aivan valtavasti ja jotenkin se teini-iässä mursi kaikki padot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva vie mukanaan välillä niin, että aivan jähmettyy paikalleen.
      Quentin Tarantinon Kunniattomat paskiaiset sai minut sellaisen jännityksen valtaan, että sitten kun paha sai palkkansa nousin ja hihkuin ilosta. En ollut kyllä ainoa siinä näytöksessä. Ihmiset taputtivat ja kuulin jonkun sanovan: "Sillä lailla!" ja toisen: "Jess...!"

      Minä pidän sopraano Johanna Rusanen-Kartanon tulkinnoista, mutta vielä enemmän kyllä vahvoista miesäänistä.

      Sama juttu yliluonnollisuuden suhteen. Pelkään.

      Maija on vielä katsomatta, mutta katson kyllä.

      Poista