Maria Perho, Mielen perhosia

 

Suomalais-paraguaylainen ystäväni ja entinen opettajakollegani Maria Perho kirjoitti vuosi sitten novellikirjan äidinkielellään espanjaksi. Kirjan nimi on Mariposas para tu sensatez. Tänä vuonna ilmestyi kirjan suomennos Mielen perhosia, kääntäjä Juha Myllymäki ja kustantaja Reuna-kustantamo. 

Kirja sisältää 15 tekstiä, joista osa on perinteisiä novelleja, osa tuokiokuvia ilman novellille tyypillistä juonikuviota. Takakannen esittelytekstissä Maria Perhon kirjoituksia kutsutaan akvarelleiksi ihmisistä eri elämänvaiheissa. 

Tämän kirjan takakansiteksti on niin hyvä, että lainaan siitä toisenkin kohdan, sellaisen, jossa kirjoittaja kertoo, mitä haluaa sanoa teksteillään. 
"Jos jotain olen oppinut - tai luulen oppineeni - niin sen, että ihmisten tunteet, haaveet ja perustarpeet ovat kaikkialla samat. Kulttuurit ovat kuin vaatteet, jotka puemme päälle, mutta niiden alta löytyy aina ihminen sekä jaloine että alhaisine piirteineen. Tämä on yksi niistä ajatuksista, joita yritän välittää lukijalle näiden tarinoiden kautta."

Novellien tapahtumapaikka on Suomi, Paraguayn pääkaupunki Asunción tai mikä tahansa paikka. 

Kirjan aloittaa novelleista vanhin Nostalgia, jonka Maria on kirjoittanut jo vuonna 1985. Tämä on ainoa, joka on säilynyt Perhojen säkäjärveläisen kodin tulipalosta 90-luvulla. Maria on kirjoittanut joitain tuhoutuneista novelleista muistinvaraisesti uudelleen, ja suurin osa kirjoituksista on 2010 ja 2020 -luvuilla kirjoitettua.

Nostalgia kertoo miehestä, Josésta, joka palaa vanhana työura ja hyvä elämä takanaan kotikaupunkiinsa uskoen, että tapaa kaikki vanhat ystävänsä uudelleen ja he voivat jatkaa siitä mitä oli ennen, iloita yhdessä, tanssia ja laulaa. Mutta paitsi että paikat ovat muuttuneet, niin ovat myös kaverit. Joku on kuollut, joku on niin kiireinen, että aika jutusteluhetkeä varten pitäisi varata sihteeriltä, joku on lannistunut huonossa avioliitossa. Vaikka ystävät asuvat edelleen kotipaikkakunnalla, he ovat etääntyneet toisistaan. Vanhaa jengiä ei ole. 

     Mercedes nousi ylös ja jätti neuletyönsä pöydälle. Hän poistui huoneesta ja palasi hetken kuluttua mukanaan likööripullo ja kaksi lasia.
      - Minulla on aina tällainen vieraiden varalta.
      Hänen kaataessaan likööriä laseihin José mietti nuoruutensa Mercedestä. Se Mercedes ei neulonut tai valitellut käsivarsiaan. Se Mercedes oli puhdasta eleganssia, ja kaikki pojat halusivat tanssia hänen kanssaan. Aika ja etäisyys olivat muuttaneet Josén entiset ystävät oudoiksi, lähes tunnistamattomiksi olennoiksi.

     José tiesi, että hänen vanhaa kotitaloaan ei enää ollut olemassa. Se oli myyty hänen vanhempiensa kuoleman jälkeen ja purettu. Uudet omistajat rakensivat sen paikalle niin suuren talon, että sen seinän ja jalkakäytävän väliin jäi vain metrin kaistale nurmikkoa. Pihalla oli aikoinaan mango-, guava- ja sitruunapuita, mutta kaikki oli kaadettu. Uudet omistajat eivät selvästikään piitanneet sellaisista. Ei mitään estetiikan tajua! Ja miten typerää oli olla jättämättä pihaan yhtään puuta, jonka varjossa vilvoitella! Jos kaikki rakentaisivat tuollaisia taloja, vehreä ja kukkea kaupunki muuttuisi hetkessä tukahduttavaksi aavikoksi.

Nostalgia on yksi "mieliakvarellejani" Mielen perhosissa. Muita minulta erikoismaininnan saavia ovat romanttinen Kukkia, lopussa yllättävä Erakko ja ennakkoluuloja paljastava Siellä, täällä ja missä milloinkin sekä kokoelmalle nimensä antanut sen viimeinen novelli Mielen perhosia.

Siellä, täällä ja missä milloinkin kertoo siitä, miten ulkomaalaisen näköiseltä ihmiseltä kysytään aina samoja kysymyksiä kuulustelutyyliin niin, että tentattavalle on tullut jopa mieleen, miten kätevää olisi ojentaa uusille kekustelukumppaneille paperi, jossa olisi tiedot viihtymisestä, mahdollisesta koti-ikävästä jne. Silloin päästäisiin heti juttelemaan jostain aivan muusta. Sama tapahtuu myös toisin päin Suomessa asuvan kyläillessä entisessä kotimaassaan. Huoneiden ilmastointi säädetään jääkaappikylmäksi, koska Suomesta tulevat ovat "tottuneet ainaiseen kylmyyteen". 
Novellissa on erittäin havainnoillinen kuvaus miehestä, joka ei voi uskoa, että muualta muuttanut voisi opettaa jotain muutakin kuin äidinkieltään.

     - Biologiaa ja maantiedettä.

        - Mahtaa olla vaikeaa opettaa niitä!
        - Miten niin?
        - No, koska... sinun maassasi kaikki on täysin erilaista. 
        - Tämä on ollut minun maani jo vuosia.

        - Tarkoitan kotimaatasi.
        Miten niin "kaikki on täysin erilaista"? Siirtyvätkö Kalliovuoret tai Niili, kun joku muuttaa maasta toiseen? Kasvisto ja eläimistö toki vaihtelevat, mutta hyönteiset eivät  muutu hämähäkkieläimiksi tai havupuut lehtipuiksi. Mendelin lait ovat samat kaikkialla. Tärkeintä on siis vain oppia selittämään samat asiat uuden kotimaan kielellä. Selostin Vesalle, että jokaisella maalla on toki oma historiansa, mutta luonnotieteet pätevät yhtä lailla siellä täällä ja tuolla. Vaikka hän näytti ymmärtävän, hän yritti - kuten monet muut ennen häntä - korostaa eroja ja jättää yhtäläisyydet huomiotta. Hänen mielestään ihmiset ja ilmasto olivat niin erilaiset, että tähän maahan sopeutuminen oli hyvin vaikeaa ellei mahdotonta. 

Viimeinen pieni viehättävä novelli Mielen perhosia kertoo Maria Perhon omasta aistimaailman erikoisuudesta, synestesiasta. Tarkka käännös kirjan ja novellin nimelle olisikin aistien perhosia.
Pieni Monica joutuu ongelmiin kertoessaan toisille lapsille, minkä värisiä kirjaimet ja numerot ovat. Hän on aina tiennyt, että isoisän ääni on suklainen ja kissa kehrää siniharmaasti, mutta hän ei ole ymmärtänyt, että toiset kokevat eri tavalla. Koulupihassa tapahtuneen tappelun jälkeen  Monicalta kysytään kiusaajien nimiä,  mitä hän ei voi tehdä, koska kieliminen on lasten keskuudessa tuomittavaa. Vararehtori ei luovuta, syypäät on saatava selville.  

Tyttö kohotti kasvonsa ja katsoi vararehtoriin. Ehkä aikuiset ymmärtäisivät sen, mitä ikätoverit eivät tajunneet. Aikuisethan tietävät monia asioita, joita lapset eivät. Ehkä hän voisi antaa vihjeen tälle naiselle, joka katsoi häntä niin hellän ja huolestuneen näköisenä. 
         - En aio kertoa heidän nimiään, hän sanoi - mutta toisella on keltainen ääni ja toisella sininen nimi. 

Novellin loppu, hetki äidin kanssa, on mitä kaunein. Onko äidinkin ehkä pitänyt tappaa perhosiaan tullakseen järkeväksi olennoksi...

Synestesia on siis joillakin ihmisillä oleva ominaisuus, jossa yhden aistialueen aktivoituminen aktivoi spontaanisti myös toisen samaan aikaan. Se voi olla rikkaus ja lisä elämykseen, esim. musiikin voi kuulemisen ohella nähdä väreinä, maistaa ja tuntea. Koska toiset eivät koe samalla tavalla, poikkeavuus saattaa oudoksuttaa ja ärsyttää. "Oletko vähän kaheli?" sanovat koulutoverit Monicalle ja koittavat hiuksista repimällä repiä hänestä värejä pois. 

Kiitän paitsi ystävääni Maria Perhoa hienoista novelleista myös suomentajaa Juha Myllymäkeä, joka on tehnyt erittäin luontevan suomennoksen. Dialogeissa on murretta juuri sopivasti ja perusteksti on selkeää. En pysty vertaamaan alkukieleen, mutta tärkeintähän suomennoksessa on, että se on hyvää suomea. Tiedän myös, että Maria on ollut erittäin tarkka siitä, että termit ovat oikein ja tehnyt yhteistyötä suomentajansa ja kustannustoimittajansa kanssa. Hän olisi voinut mielestäni melkein itsekin kirjoittaa kirjansa suomennoksen, mutta halusi ehkä jo mieluummin kirjoittaa uutta.

Katselen kansia ja minusta alkaa tuntua, että suomalainen Jussi Jääskeläisen suunnittelema kansi kuvaa paremmin ideaa aistien perhosista. Siinä kaiken lisäksi - jos oikein tulkitsen - perhonen kutoo silkkilankaa. 

Kuva espanjankielisen kirjan kansiliepeestä