Kuka saa kirjoittaa kirjoja?

 

Kirjoittamisen opettelua meillä kotona
tässä hiljattain

Taas astutaan uusi askel kirjallisuuskentällä. WSOY.n markkinointipuoli järjestää maksuttoman kirjoituskurssin kymmenkunnalle kaupalliselle vaikuttajalle, joilla on etunaan valmis iso lukijakunta, siis ne tuhannet seuraajat, jotka lukevat ja katselevat heidän sosiaalisen median päivityksiään. Oletetaan siis, että nämä fanit ostavat myös tutun somevaikuttajan kirjan/kirjoja, joita hän kirjoittaa kustantamon tilauksesta saatuaan ensin hieman koulutusta kirjoittamiseen. Kirjoittamisen opettajana tällä valmennuskurssilla on Taija Tuominen.

No, kustantamolle tämä on tietenkin liiketoimintaa. Julkkisten kirjat ovat tuottaneet hyvin jo ennen somea ja erityisesti nyt someaikana ovat ne sitten kertomuksia omasta elämästä, kuten lifestyle-blogeissakin tai kevyitä tietokirjojen tapaisia kokemusasiantuntijakirjoja blogin, podcastien tai muiden somejulkaisujen aiheesta.  
Näillä kirjoilla kustantamo korjaa rahatilannettaan. Tavallinen kirjahan ei ole käynyt kovin hyvin kaupaksi. Se ei ole kustantamoiden syy, vaan ihmisten jotka eivät osta kirjoja. 

Kaupallinen vaikuttaja, influensseri, on uusi ammatti, jossa ansaitaan julkisuudella. Kun on onnistunut hankkimaan sometililleen ison seuraajamäärän voi hakea yhteistyötä firmojen kanssa, ja kun asema on vakiintunut firmat ottavat yhteyttä ja voi valita parhaat päältä - nyt firma on siis kirjakustantamo - ja hyöty on molemminpuolinen. 

Vetoomus kustantamoille 
Meitä on vielä paljon, jotka haluamme lukea kirjoja, tasokkaita painettuja kaunokirjoja. Sellaisten kirjojen kirjoittajilla ei välttämättä ole omaa henkilöbrändiä. He voivat olla maan hiljaisia, joilla ei ole edes sosiaalisen median tiliä, mutta he ovat oikeita, sytyttäviä kirjailijoita. Miten on, onko heille tilaa?
Saanko minä yhä kunnon lukemista suurilta kustantamoilta?
Luotan kyllä siihen, että löytyy vielä pieniä kustantamoja, joille laatu on tärkeä ja jotka julkaisevat tasokkaita romaaneja, tietokirjoja, runoja ja esseitä, vaikka lukjakunta ei ole suuri. 

Ensimmäisen kerran kuulin kirjailijan brändäämisestä kun Riikka Pulkkinen oli aloitteleva kirjailija ja hänestä julkaistiin muotikuvan tyylisiä otoksia. Hän kirjoitti esikoisensa, romaanin Raja, vuonna 2006. Viime aikoina on alettu yhä enemmän painottaa sitä, että jokainen kirjailijakin tarvitsee näkyvyyttä, sometilin jossa kertoo lukijoilleen itsestään ja vierailuja tv-ohjelmissa. Joillekin tämä sopii, jotkut taas haluaisivat jättää mainostamisen kustantamolle ja kertoa itsestään vain kirjoissaan eikä niissäkään niin suositun autofiktion eli puolitoden muodossa vaan salatummin, rivien välissä.    

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Eleonoora Riihinen tarkasteli somevaikuttajien mukaantuloa kustantamon leipiin kiinnostavassa Näkökulma-kirjoituksessaan 25.8. Juttu oli otsikoitu terävästi Kyllä kirjan saa kirjoittaa - jos siihen vain on varaa. Hän kertoo, että tieto kirjailijakoulusta on herättänyt närkästystä kirjailijoissa, mistä närkästyksestä taas influensserit ovat närkästyneet Instagram-tileillään.
Voi sitä närkästymisen määrää! Onneksi en ole Instassa, en jaksaisi tuollaista. Onneksi minulla on blogissani lukijoita ja kommentoijia, joiden kanssa voi keskustella ja väitellä erilaisista ilmiöistä närkästymättä. 
Kiitos Eleonoora Riihiselle, että olet koonnut selkeän raportin Instan rönsyilevistä keskusteluista ja toimit tässä jutussa eräänlaisena Instagram-kirjeenvaihtajana minulle ja muille, jotka emme jaksa siellä kahlata. 

Vastakkain asettautuminen, sehän on nykyajan  termi, kuplautuminen. Tilanteesta huolissaan olevia kirjailijoita on nimitelty Instagram-julkaisuissa elitistisiksi portinvartijoiksi ja influenssereita syytetty helposta tallaamisesta toisten tontille rahastamaan. Ansioitunut kirjailija (Bechi, hyvä romaani), joka on itsekin somevaikuttaja (Ruskeat tytöt -blogi ym), Koko Hubara, on rohjennut sanoa, että ei usko kovin monella kaupallisella influensserilla olevan "vakavaa vihkiytymistä kirjallisuuteen". Tämän kylän homopoika -blogin pitäjä Eino Nurmisto taas on todennut, että häntä kiusaannuttaa edes ajatella, että häntä motivoisi kirjoittamisessa jokin sellainen kuin "alan edistäminen tai laadun nosto". Häneltä on julkaistu Homopojan opas. Asuntosijoittaja ja somevaikuttaja (blogi, Mamma betalar -podcasteja) Natalia Salmela on vakuuttanut, että julkaisee parisen kirjaa syksyllä, vaikka kuinka kritiikkiä sataisi niskaan. 
Mikä minusta kuulostaa todella pahalta on Salmelan ylimielinen väittämä, että somevaikuttajat riisuvat kirjallisuudelta turhaa myyttistä glorifiointia ja arkipäiväistävät kirjoja, kuten äänikirjatkin ovat tehneet. Myyttistä glorifiointia? Elitismiä? Kirjallisuudessako, siinä mikä on minulle sekä jokapäivästä leipää että juhlaa!

Äänikirjojen ja e-kirjojen nousu tarkoittaa kirjailijalle tulojen romahtamista.
Samaa merkitsee myös se, jos brändi edellä kirjoittavien kirjat nostetaan esille näyttävästi ja tuntemattomampien tekijöiden kirjat unohdetaan arvostella. Tätä on turha kieltää. 
On väärin syyttää kirjailijaa hienostelusta, jos hän on ammattiylpeä  ja tuntee mielipahaa siitä, että kuka tahansa neuleblogin pitäjä ja kauniin kuvakirjan aiheesta julkaissut tai omakohtaisen kirjan blogissa esittelemästään liikunnasta julkaissut alkaa kutsua itseään kirjailijaksi. Kirjailijoilla - niillä heistä, jotka ovat pystyneet elämään kirjoittamalla - on kyse toimeentulosta, influensserilla vain yhdestä uudesta tahosta bisneksissään. 

En oikein tiedä, mitä ajatella tästä WSOY:n ja influenssereiden yhteistyöstä. 
Toisaalta myös menestyneiltä useita hyvin myyneitä kirjoja kirjoittaneilta kirjailijoilta julkaistaan välillä huonoja kirjoja, joiden myynti perustuu tunnettuuteen. Mielestäni jokaisen kirjan kirjoittajan pitäisi myös ottaa lukeva yleisö aina huomioon eikä kirjoittaa itsepäisesti vain itselleen. 
Kohdeyleisö? Johtaako julkkisten seuraaminen lukijoita yhä pinnallisempien kirjojen pariin ja laiskaan lukemiseen, jossa ei jakseta etsiä ja odottaa tekstin avautumista? Monet lapsethan aloittavat lukemisensa julkkistubettajan seuraamisella.
Tuntuu kyllä pahasti siltä, että influensseriyhteistyö on taas uusi porras alemmas kirjallisuuden tasossa. 

Etsin Sheila Kohlerin kirjoja Adlibriksestä. E-kirjoina olisin saanut useampia, painettuna kirjana yhden, joka kiinnostaa minua vähiten. Amazonasista onneksi vielä löytyy perinteisiä kirjoja. Yhä useammin törmään siihen, että varsinkin vanhempia kirjoja löytyy nettikirjakaupoista nykyään vain e-kirjoina ja äänikirjoina. Painetuista kirjoista ei oteta uusia painoksia. 
Ei kai vain syksyn kirjamessuilla myydä perinteisiä kirjoja näissä uusissa muodoissa ja nosteta pöydille koreakantisia somevaikuttajien kirjoja.  

Toive kustantamoille
Pitäkää huolta laadusta, vaikka kirjoittaja olisi kuinka tunnettu 20 000 seuraajan influensseri. 
Syksyn myyntihuippu joulu on tulossa. Julkaiskaa monipuolinen valikoima oikeita painettuja kovakantisia kirjoja kirjallisuuden ystäville, jotka ovat aina ostaneet niitä itselleen ja lahjoiksi. 
.
Vetoomus lukijoille, meille
Ostetaan kirjoja. Vain näin me saamme niitä jatkossakin. Kirja-ostos ei koskaan ole turha ostos. 

Aloin tässä lopuksi ajatella, että herranjestas minäkin olen jonkinlainen someinfluensseri. En kaupallinen kylläkään, siitä olen pitänyt visusti huolen. 
Edellistä neljä päivää sitten kirjoittamaani pohdiskelua on luettu jo lähes viisisataa kertaa... 
Tätä pitää nyt miettiä lisää. Miettimisen ohella vaikutan mieheeni metsäretkellä, jonka teemme ehkä viimeisen kesäpäivän kunniaksi tältä kesältä. Ennuste näyttää, että putoamme tämän päivän 27 asteesta tulevalla viikolla 11 asteeseen. Oi joi, mikä elokuu, en soisi sen päättyvän.