maanantai 15. marraskuuta 2021

Tytöt!



Katselin ja luin Riina Tanskasen sarjakuvakirjan Tympeät tytöt, Aikuistumisriittejä.   

Mitäh! Miksi nyt halutaan tytöille välittää tällaista maailmankuvaa:




Tuossa edellä oli myös seuraava pelko:"Mua ahdistaa pelkästään se, että koulussa joku miesopettaja kumartuu mun viereen neuvoo tehtävää." - Jaahas!

Ja sitten... hyvätkin ovat näemmä pahoja:



Käsi pystyyn, onko meillä muka elämä tällaista?

Käsi pystyyn, kenen pikkutytöt leikkivät barbinukeilla lohduttaen niitä: "Älä sure, ethän sä ole tahallaan huora."

Kun minä katselen ympärilleni, niin tuolla kaamoksen hämärässä talsivat niin tytöt kuin pojatkin, niin naiset kuin miehetkin, aivan rauhassa ja pikkutytöt leikkivät barbeillaan yhtä suloisia leikkejä kuin ennenkin.
  
Jos Hollywoodin Nygårdit ja Weinsteinit ovat elostelleet, niin ei Matti Meikäläisellä täällä eikä John Doella siellä ole mitään tekemistä sen kanssa. Matti ja Joe suhtautuvat tyttöihin ja naisiin normaalisti ihmisinä ilman aiettakaan koskea heihin sopimattomasti. 

Kuva on Karoliina Korhosen kirjasta
Suomalaisten painajaisia 2


Matti on entistä varovampi, jos häntä aletaan katsoa lähtökohtaisesti pahantekijänä. Onko semmoinen Matti sitten hyvä?

Entä pienet pojat - miten heihin kuuluu suhtautua tässä sarjakuvassa kuvatussa maailmassa?

Muistelen lämmöllä Toni Morrison romaanin Sula tyttöjä Sulaa ja Neliä, jotka keikistelevät poikien edessä vahvoina, oman seksuaalisen voimansa löytäneinä nuorina naisina.
Nyt jotkut feministipiirit vääntävät väkisin nuoret naiset seksuaalittomiksi, heikoiksi, hyväksikäytetyiksi ressukoiksi, joiden pitää ryhtyä taistelemaan jotain olematonta miesvihollista vastaan sen sijaan että taistelisivat omasta paikastaan maailmassa omine avuineen ja lahjoineen.

Tytöt, älkää alistuko tämmöiseen!



Tytön ei siis kannata edes kirjoittaa, vaikka tytöt on todettu verbaalisissa taidoissa poikia paremmiksi. Hoh hoijaa...
Se ei ole sattumanvaraista, millaisesta teoksesta tulee klassikko. Klassikko tulee teoksesta, joka on niin hyvä, että sitä luetaan vuodesta toiseen eri puolilla maailmaa. Se on yleisinhimillinen, iätön ja ajaton, vaikka olisikin sijoitettu tiettyyn tarkasti rajattuun aikaan ja paikkaan. Klassikoksi päätymisen määräävät siis lukijat. 
Nykyaikana vauraassa yhteiskunnassa kasvava tyttö voi aikuisena kirjoittaa klassikon siinä missä poikakin. Halutessaan. Ei mitään estettä! Mutta klassikoksi ei voi etukäteen nimetä ketään, kuten myös on malttamattomina tehty eräässä suurteoksia luettelevassa kirjassa, naiskirjailijoista valiten. 

Luin juuri Anja Snellmanin todella hyvän romaanin Kaikki minun isäni. Kirjassa on tärkeitä aihealueita, joista kirjoitan myöhemmin. Yksi on tyttöjen passiivisina uhreina näkemisen harha.
Snellman mainitsee bändärikulttuurin, joka halutaan sekin nähdä ihan jonain muuna kuin nuorten naisten omaehtoisena aktiivisena toimintana ja seksuaalisen kiinnostuksen toteuttamisena.
Muistan joskus lukeneeni bändin mukana teinityttönä kulkeneen naisen muistelmat. Ei siinä kyllä mitään tyttöjen tahdon vastaista tapahtunut (onko se niin vaikeaa myöntää, että tytöilläkin on haluja!). Nythän ei kirjoiteta tällaisia muistelmia, koska sukupolvikellokkaat määräävät, miten asioita, mukaan lukien menneisyys, on luettava. 

Ote Snellmanilta: "Jos ei osaa ihailla kuin oman sukupolven hyväksymiä ajatuksia ja sanastoja tässä ja nyt, on se kapeaa ja varjotonta. Historia ei humise, ymmärrys ei sakene, puhdasoppisuus ja samanmielisyys kirskuvat korvia vihlovasti. sielullista hypotermiaa." 

-----------

Seuraavana aamuna mietittyä:
No voihan Pimppienkeli (kirjan hahmo) - kävin lueskelemassa, mitä muualla on tästä kirjasta kirjoitettu. Kirjasta on kirjoitettu paljon sekä lehdissä että blogeissa ja yleensä vain kehuja. Satakunnan Kansan otsikossa sanottiin, että tämä kirja rummuttaa feminismin ilosanomaa. Jossain arvostelussa oli puututtu liian pitkiin teksteihin ja kyllähän sitä tekstiä joillain aukeamilla onkin paljon ja hieman sotkuisessa muodossa. 
No, koska itse otin tähän vain yhden näkökulman, tyttöjen heikkoina kuvaamisen, ja kirja sisältää muutakin ja toiset näkevät ensisijaisesti sen muun, niin lisään muutaman linkin. 




30 kommenttia:

  1. Minun täytyy kyllä sanoa, että mielestäni Tympeät tytöt on täyttä timanttia. Se tavoittaa maailman juuri sellaisena kuin olen sen havainnut - jopa meillä. Ehkä johtuu taustastani pikkukaupungissa ettään perillä, että moni asia oli tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, kävin lukemassa kirjoituksesi ja lisäsin linkin sinne tuohon kirjoitukseni loppuun. Hyvä, että on erilaisia mielipiteitä.

      Minä en pystynyt samaistumaan näihin huomioihin, vaikka kuinka yritin. Itse olen kokenut sukupuolestani iloa eri ikäkausinani ja olen ottanut satunnaiset flirtit ym. silmäykset miesten taholta vain imarteluna tai huvittunut hassusti esitetyistä. Boomeri ei ymmärrä tätä ahdistusta.

      Esimerkiksi ne huolet ulkomuodosta, onko karvoja vai ei ja jaksaako meikata ovat minusta niin mitättömiä. On ihan kiva olla huoliteltu.

      Poista
    2. Se unohtui sanoa, että 13 - 16 -vuotiaiden opettajana näin epävarmuutta omasta kehostaan yhtä lailla tytöillä ja pojilla.
      Se on luonnollista, koska niin suuri muutos on menossa - ja tytöt ja pojat myös kiusoittelivat toisiaan muutosten vuoksi.

      Poista
  2. Itse en ole kirjan kohdeyleisöä, mutta muualla tätä on kehuttu. Piristävä näkökulma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, en minäkään, kait. Toisaalta on hyvä lukea kaikenlaista, niin tietää, mistä puhutaan ja mitkä ovat trendit.
      Olen pettynyt tämän päivän feminismin ulostuloihin.

      Tämä kirja on samanlaista feminististä paatosta kuin Liv Strömquistin Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan, osin liioittelevaa ja yksinkertaistavaa. Nuoria miehiä ja nuoria perheitä tuntevana en niele sitä väittämää, että miehet olisivat seurustelukumppaneina narsistisia "miesnavan kaivelijoita" ja perheenisinä eivät osaisi käyttää pesukonetta, välttelisivät kotitöitä ja voisivat jäädä ylitöihin milloin vain. Kyllä taitaa olla vähemmistönä suomalaisissa nuorissa miehissä ja vanhemmissakin tämmöiset.

      En myöskään jaksa pitää raikkaana hahmona siivet päässä lentelevää hahmoa, joka piereskelee miehiä päin ja istuu paljas jalkoväli levällään kuin anatomian kirjan kuvissa. Hän on kirjan luennoiva Pimppienkeli. Jo päiväkodissa opetetaan, että uimapuvun alle jäävä osa kehoa on intiimiä aluetta. Tässä jostain syystä ei ole.
      En pidä myöskään siitä, että käytetään sanontaa "Kiitti vitusti". Huono kielenkäyttö on huonoa myös tytöillä.
      Nämä jutut tässä kirjassa vaikuttavat itsetarkoituksellisilta, teinimäisiltä provosoinneilta.
      Ja jos nyt joku tätä lukeva selittää, että niinpä niin vanhemmat sukupolvet on opetettu kilteiksi ja säyseiksi, niin varmaan näinkin on, mutta noista piirteistä en tunnista itseäni. Haluan vain pitää kiinni hyvästä käyttäytymisestä.

      Poista
    2. Meillä lasten lapsuusaika meni kyllä yhteistyössä. Pesukoneen käyttö on siinä palapelissä pikku asia. Lapsiperheissä on käytävä jonkun töissä, ja kannattaa aika ajoin puhua asioista.
      Minulle radikaali feminismi ei aina aukea, mutta kannatan kyllä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

      Poista
    3. Samoin.
      Olen myös ajatellut, että feminismissä pyritään auttamaan toisia naisia sinne missä heillä on vaikeaa, kehitysmaissa ja sota-alueilla. Nyt ainakin näkyvin osa feminismistä on omaa itseä tarkastelevaa ja hyvin tuomitsevaa.

      Poista
  3. Ehkä ei pitäisi lausahtaa kirjasta mitään lukematta, mutta kun nuo sitaatit ovat kai aika itsenäisiä. Tuo klassikkopohdinta on minusta ihan soopaa. Varakas mies voi saada kirjansa julkaistua helpommin, vaikka sitten omakustanteena, mutta ei arvostusta. Ei onnistu vain niillä eväillä. Eivät lukijat kirjailijan taustoista välitä, vaan kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Aiemmin kirjailijoita ei niin tunnettukaan. Nyt kirjailijoista tehdään paljon juttuja, kirjoista vähemmän.

      Mietin kävellessäni klassikoiksi päätyneiden naiskirjailijoiden nimiä ja heti tuli mieleen pitkä lista: Jane Austen, Emily Brontë, Louisa May Alcott, Margaret Mitchell, Agatha Christie, Toni Morrison, Herta Müller, Minna Canth, Helvi Hämäläinen, Katri Vala, Aila Meriluoto, Eeva Joenpelto, Sirkka Turkka...
      Ennen naisilla oli huonommat mahdollisuudet kirjoittaa kuin miehillä, nykyään ei enää rikkaissa maissa, ja köyhissä kenelläkään ei ole mahdollisuutta paljon muuhun kuin elinkeinon raapimiseen.

      Poista
    2. Suurin osa mieskirjailijoistakin oli rutiköyhiä Aleksis Kivi, Charles Dickens, Dostojevski ym.
      Naisista Brontet eivät olleet miljonäärejä, eikä kai muutkaan. Myös Daniel Defoe oli köyhä seikkailija, Cervantes oli velkavankeudessa ym.

      Poista
    3. Kyllä, heidän oli luovuttava paljosta tehdäkseen sitä, mihin mieli paloi.
      Nyt valitellaan, että kirjottavilla naisilla ei ole ollut omaa huonetta ja rauhaa, mutta ei sitä ole ollut eikä ole usein perheellisillä mieskirjailijoillakaan. Muistan erään jutun vuosien takaa Tomi Kontiosta, joka oli tehnyt itselleen työtilan vaatekomerosta. Hänellä oli siinä pieni työpöytä ja tuoli, valvoi samalla selkänsä takana leikkiviä lapsiaan ja runoja syntyi.

      Poista
  4. Heitän tänne vielä tämmöisen ajatuksen, että tottakai nuorten naisten paha olo on totta, jos he kerran niin sanovat, mutta syytä pitää miettiä. On helppoa löytää syy ulkopuolelta, mutta se voi olla myös omissa vaatimuksissa.
    Tytöt ovat herkkiä vertailemaan ja masentumaan vertaillessa. Some? Entä se ilosanoma, että sinä voit olla mitä vain - lasikattoja murtava bisnesnainen, merirosvo, seikkailija, presidentti, erilainen malli... ehkä se ei vapauta vaan tuo uudenlaisen vaatimuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näitä paineita aiheuttavat siis toiset naiset somen unelmakuvillaan, jotka vaikuttavat aamuvenyttelyssä ohimennen näpätyiltä, mutta ovat pitkän esivalmistelun jälkeen kuvattuja ja vielä kuvina käsiteltyjä. Somen kuvavirta on joillekin tytöille liikaa ja aiheuttaa masennusta.
      Somen naisinfluenssereita on arvosteltu feikkikuvistaan ja suloisen elämän kertomuksistaan, mutta he selittävät, että kaikkihan nyt tajuavat, mikä on satua ja mikä totta ja julkaisevat vastaukseksi "luomukuvan", joka on söpöllä tavalla nuhjuinen ja kivasti sotkuisessa kodissa kuvattu.
      Kaikki eivät tajua, varsinkaan nuoret, joiden arvostelukyky on vasta kehittymässä ja itsetunto murrosiässä huono.

      Aivan turhaan taas on arvosteltu jotain muotinäytöksiä ja niiden malleja. HE ovat kaukana taviksista eivätkä siksi mikään uhka. Victoria's Secret -näytösten enkelit mieluummin kuin tämän kirjan paasaava "enkeli".

      Poista
  5. No huh huh Marjatta!

    Komppaan Ankia ja sanon, että kirja on mielestäni timanttia. Kirja oli todella monipuolinen ja siinä katsottiin tyttöjen elämää monesta näkökulmasta. Kirjan sanoma osuu ja uppoaa sekä nosti ainakin minulle omia muistoja esille oman tyttöyteni ja oman naiseuteni aikana.

    Kirjasta nousi hienosti esille se, että odotuksia ja paineita millaista tyttöyden pitäisi olla, tulee monelta eri suunnalta, valitettavasti myös kasvattajilta ja opettajilta. Ei tarvitse edes sanoittaa niitä paineita, vaan ne voivat olla kuvallisia ja huomaamattomia, oppikirjoissa ja -materiaaleissa.

    Kirjan sanoma mielestäni on, että kautta aikojen tyttöjen ei ole annettu kasvaa sellaisina kuin he ovat, vaan meihin on luotu odotuksia ja erilaisia paineita kasvaa muuksi kuin mitä me olemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, mutta eikö meitä kaikkia koulita yhteiskunnan jäseniksi eri tavoin ja eri yhteiskunnissa vielä eri tavalla? Tyttöjä ja poikia. Poikia on koulittu jopa sotaan.

      Mikähän se aivan vapaa ihminen - tyttö tai muu - olisi, sellainen jolle ei olisi asetettu velvollisuuksia eikä odotuksia? Hänen pitäisi olla tyhjiössä, muutoin hän alkaisi asettaa itse itselleen vaatimuksia ja ne ovat yleensä rankkoja, tuen puutteessa.

      Tämä on mielenkiintoinen asia. Jään miettimään.

      Poista
  6. En ole kirjaa lukenut, joten en sitä kommentoi mitenkään. Mutta kyllähän kirjan klassikkoasemaan vaikuttaa paljon hypetys ja myös kirjan mahdollinen kääntäminen. Ja sekin, mitä kouluissa pakkoluetaan. Omasta peruskouluajasta muistan useammankin pakkolukukirjan, joita pidettiin/pidetään klassikoina. Näitä olivat muun muassa Sieppari ruispellossa, Tanssi yli hautojen, Kärpästen herra, Baskervillen koira jne. Kaikki miesten kirjoittamia. Erityisesti Sieppari ruispellossa on minusta kamalaa shaissea.

    Nykyään taitavat nämä pakkoluvut onneksi olla moninaisempia. Tuskinpa niin olisi tapahtunut ilman kritiikkiä. Tuo sarjakuvassa esitetty väite, että valkoisen ja varakkaan miehen todennäköisyys saada teokselleen arvostusta on ihan tosi edelleen (arvostushan monesti rinnastetaan myyntiin ja siihen, paljon teosta luetaan, koska miten muuten sitä voisi mitata). Onneksi muutosta on kuitenkin ilmassa ja naisillakin on paremmat mahdollisuudet nykyään tehdä muutakin kuin lapsia ja olla kotona. Kyllä näistä asioista on hyvä puhua ja tiedostaa ne.

    Ihan vaikkapa Suomessa suositun Keltaisen kirjaston kirjailijakirjoakin katsomalla voi huomata, etteivät siellä naiset määrällä juhli. Ja Keltainen kirjasto mainostaa julkaisevansa ”Parasta kirjallisuutta maailmalta jo vuodesta 1954”. Sitä luetaan, mitä annetaan. Ja paljon on annettu miesten kirjoja.

    Tästä aiheesta löytyy ihan tutkimuksiakin eli vaikka nyt kuinka osaisi luetella monia historiallisia naiskirjailijoita ja köyhiä suomalaisia mieskirjailijoita, niin ei se faktoja muuta.

    En tuota yksittäistä sarjakuvaruutua, jossa tätä kirjallisuusasiaa sivutaan, osaa nähdä lannistavana tai sellaisena, ettei tyttöjen kannattaisi edes kirjoittaa. Tietenkään en tiedä kontekstia. Ehkä pitäisi lukea tämä kirja ihan vain uteliaisuudesta ja että voisi muodostaa oman mielipiteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ollut, mutta näin ei ole tänä päivänä.

      Nainen on päässyt tekemään taidetta ja työskentelemään kodin ulkopuolella paremmin vasta kun lapsille on kehitetty päivähoito ja esim. äidinmaidonvastikkeet, niin ettei äidin tarvitse olla koko ajan pienen lapsen lähellä, isäkin voi ja saa olla. Kyllä me tämän historian tiedämme eikä siitä minun mielestäni ole syytä olla katkera eikä kantaa miehille kaunaa. Molemmat sukupuolet ovat tehneet oman osansa niissä puitteissa.

      Uskon, että Sieppari ruispellossa olisi noussut klassikkoasemaan myös naisen kirjoittamana. Se oli ensimmäinen romaani, jossa päähenkilö oli murrosikäinen, siksi kirja nousi kulttiasemaan juuri nuorten keskuudessa. Etkö tosiaan pidä Siepparista?
      Kärpästen herra näyttää karmivalla tavalla mitä tapahtuu, kun sivistys karisee äärimmäisessä tilanteessa ja ihminen alkaa toimia epäinhimillisesti. Hyvä kirja nuorille ja uskoisin että moni on pitänyt siitä.
      Nuo kaksi muuta jotka mainitset, ovat minulle tuntemattomia.
      Minun kouluaikanani luettiin Steinbeckin Helmi ja Michel del Castillon kitara. Muita en muista. Tietenkin jonkin verran Kalevalaa, josta pidin. Minulle ei ole jäänyt koulusta monen mainitsemaa muistoa vastenmielisestä pakkolukemisesta.

      Monessa maassa luetaan koulussa juuri klassikkoja, esim. Ranskassa, jossa kirjallisuus on tärkeä oppiaine.
      Meillä oppilaat lukevat nykyään kait erilaisia tekstejä ja nuortenromaaneja, monesti oman valinnan mukaan.

      Hypetys nostaa hetkeksi, mutta ei auta kirjaa pysymään suosikkina vuosikymmenestä toiseen.
      Luulen, että vielä elossa olevista kirjailijoistamme klassikoksi voisivat päätyä mm. Rosa Liksom ja Eeva Kilpi. Aika näyttää.

      Tuossa ruudussa, jossa pohditaan klassikkokirjan kirjoittamista on intersektionaalisen feminismin jaottelun mukaisesti suurin pahis henkilö, joka on valkoinen + mies + varakas. Siellä toisessa päässä on köyhä musta vammainen nainen. On tehty sellaisiakin päätelmiä, että jos korkeimman statuksen omaava sattuu kirjoittamaan mestariteoksen, niin sitä ei saisi noteerata, vaan nostaa hypetykseen vähemmän hyvä matalalla portaalla olevan kirja. Tämä ei ole asioita korjaavaa toimintaa vaan jotain hyvin robottimaista kaavailua.

      Poista
    2. En koe, että asioiden nostaminen esille saati niistä keskustelu on miesvihaa tai kaunaa. En myöskään näe syytä, että historia tai osia siitä pitäisi lakaista maton alle, koska eihän nyt enää ole noin.

      Siepparista minulle mieleen jäi lähinnä räkä ja finnit, ei paljon muuta. En usko (kauheaa sukupuolittunutta mutua), että nainen olisi kirjoittanut sellaista eikä meidän ole hedelmällistä sinänsä pohtia olisiko se saavuttanut naisen kirjoittamana saman suosion, koska emme sitä voi tietää. Mutta jos nainen olisi kirjoittanut vastaavan romaanin tuohon aikaan tytöistä, ei aika ehkä olisi ollut sellaiselle kypsä. Koska edelleen sukupuolen perusteella määritellään ihan alitajuisestikin aika paljon sitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Ja niin se vain on, että nämä sopivuudet ovat erilaisia riippuen sukupuolesta.

      Kävin kurkkimassa tuota Merin mainitsemaa Instagram-tiliä ja jäin sitä lueskelemaan pitkäksi aikaa. Siellä on mielestäni todella hyvin avattu niitä ruutuja (ovat tosin varmaan ainakin osittain erilaisia kuin kirjassa, jota en siis edelleen uskalla kommentoida koska en ole sitä lukenut) ja myös kiinnostavaa keskustelua esiintyy.

      Poista
    3. Mutta kun tämän sarjakuvakirjan tilanteissa ei kuvata historiaa, vaan minusta vääristeltyä nykypäivää, jossa nuoren parin toinen osapuoli tekee kaikki kotityöt ja toinen lojuu sohvalla. Se kuvaus ei sovi nykypäivään ja ei ehkä kerro edes oikein mistään historiallisesta todellisuudesta Suomessa. Meillä ei ole juurikaan ollut kotirouvakäytäntöä.
      Olen huomannut, että yhä vielä naiset nalkuttavat siitä, että miehet ovat vapaamatkustajia kotona, mutta kun kysyy, ketkä miehet - oma miehesikö, veljesikö, poikasiko, joku jonka tunnet - niin vastaus on, että ei kun ne muut.
      Tiedän, että nuoret miehet jakavat kotityöt ja lasten hoidon, ja vanhemman polven miehistä useimmat niistäkin, jotka eivät ole työssä käydessä tehneet kotona yhtä paljon johtuen ehkä erilaisista työvalinnoista tekevät eläkeläisinä kaikkea. On leskimiehiä, eronneita ja poikamiehiä... miten he tulisivat toimeen, jos kotityöt olisivat naisten töitä!

      Ihan kuin sinä olisit lukenut eri Siepparin kuin minä, mutta niinhän se on joka kirjan kohdalla.
      Minulle jäi mieleen J.D. Salingerin luistava puheenomainen kieli (luin kirjan englanniksi ja myöhemmin suomeksi), Holdenin masennus ja hieno suhde pikkusisko Phoebeen, joka sai hänet palaamaan karkuretkeltään kotiin. Loppukohtaus talvisessa huvipuistossa on upea.
      "I felt so damn happy all of a sudden, the way old Phoebe kept going around and around. I was damn near bawling. I felt so damn happy, if you want to know the truth. I don't know why. It was that she looked so damn nice, the way she kept going around and around, in her blue coat and all. God, I wish you could've been there."
      Miksi ei nainen olisi voinut kirjoittaa murrosikäisen haahuilijan sielunmaisemasta? Naiset kirjoittavat usein psykologisia romaaneja. Oletko Elegia lukenut kirjan vain koulussa? Se voi tuntua erilaiselta aikuisena.

      Voi olla, että Instassa on hyvää juttua, mutta minulla ei ole siihen kiinnostusta eikä aikaa.

      Poista
  7. marjatta

    en tiennyt tympeistä tytöistä yhtään mitään, mutta löysin tänään riina tanskasen perustaman instagram-tilin ponnekkaat tekstit ja innostuin.

    nykyään pöyristytään ja kauhistutaan ihan jonninjoutavasta, mutta jos jotain pitää kauhistella, niin kannattaa kokeilla sitä janaa, jonka toisessa päässä on naisten vähättely ja toisessa päässä seksuaalinen väkivalta.

    tympeitten tyttöjen maalaama kuva misogynistisestä pyramidista ei ole mairitteleva. se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se olisi tosi.

    minusta on aivan ihanaa, että on tyttöjä ja naisia, jotka pitävät häpeilemättä tai häpeästä huolimatta ääntä siitä, miltä heistä tuntuu ja mitä he ajattelevat.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvin surullista kuultavaa, että nuorista naisista tuntuu pahalta.

      Minä mietin niitä syitä... kun elämähän on paljon helpompaa kuin ennen. Lisääkö valintojen vapaus kauhua? Oliko Myrskyluodon Maija onnellisempi kuin nykyajan nainen?
      Mikä tekee ihmisestä onnettoman?

      Kirjassa näkyy ainakin se, että parisuhteessa ei olla onnellisia. Vedotaan vanhaan asetelmaan, jossa nuori nainen ryhtyy miehen äidiksi ja tekee kaikki kotityöt miehen leikkiessä angstista nuorta Wertheriä, joka kaiken lisäksi on aivan liian hienohipiäinen. Uskomatonta.
      Romantiikka? Onko sitä?

      Kirjan sisäkannella kerrotaan myös, että Tanskanen on (post)millenniaalien verkkomedian Vita nuovan perustaja ja päätoimittaja.

      Poista
    2. Meri, tämä vielä. Minua mietityttää tuo mainitsemasi jana, jonka toisessa päässä on naisten vähättely ja toisessa päässä seksuaalinen väkivalta. En löydä itseäni siltä janalta.

      En ole koskaan missään odottanut saavani vähättelyä osakseni, enkä ole saanut.
      Jos ihminen tekee työnsä hyvin, häntä kehutaan, jos huonosti niin arvostellaan. Joku liittää arvosteluun letkautuksen "eihän ne naiset osaa tätä" tai "tietäähän sen, ei miehistä ole tähän", mutta tämä on kyllä tasapuolista naljailua ja kohdistuu muihinkin ryhmiin, "pane lapsi asialle, mene itse perässä".

      Meillä kävi illalla poika ja pojantytär, jota joukolla ihailimme ja kehuimme, ihan samalla tavalla, ehkä hieman enemmänkin kuin pikku poikia.
      Itse koen perheen sisällä olevani arvostettu, hemmoteltukin.

      Jossain päin maailmaa tyttösikiöitä abortoidaan, meillä ei.

      Tanskasen kirjassa sanotaan, että lapsesta asti meille - Suomessa nyt - opetetaan, että maskuliiniset piirteet ovat feminiinisiä arvokkaampia.
      Todellako, kun toisaalla taas on tutkittu, että koulu suosii tytöille ominaisia piirteitä?
      Tanskanen sanoo myös, että maskuliinisten piirteiden suosimisen vuoksi, meissä on sisäistettyä naisvihaa.
      Ihmeesti olen tuolta välttynyt, en todellakaan koe nais- enkä miesvihaa.

      Poista
  8. Hih ja huh... onpa erikoista. Tuossa riittää ihmettelemistä, olisi aihetta vaikka seminaariksi. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa ja kuitenkin alkaa nousta ajattelemissen arvoista asiaa esiin. Wow.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hih ja huh.
      Tulin juuri elokuvista, Guled & Nasra, ja olen jotenkin sanaton.
      Djiboutilaisen pariskunnan rakkaus, kaikki se köyhyys ja karuus...
      En jaksa enää pohtia tympeitten tyttöjen marinoita.
      Nyt tuntuu siltä, että kirja on parodia.

      Poista
    2. Sanat on palanneet: siis voisi olla hassun suuntaan kääntyneen feminismin parodiaa, josta voisi tehdä sketsejä, mutta niin kirjaa ei ole tarkoitettu.
      Tekijä on pahoitellut, että hänen kirjaansa on luultu lastenkirjaksi ja sijoitettu väärille hyllyille kaupoissa.
      Lastenkirja se EI todellakaan ole. Tämä hyvä lisätä nyt Lapsen oikeuksien päivän aattona.
      (Ja tänään on muuten Kansainvälinen miesten päivä...)

      Poista
  9. marjatta

    sinulla ja minulla on käynyt onni siinä, että olemme saaneet olla omia itsejämme, eikä meidän ole tarvinnut teeskennellä mitään muuta. minulla on kutakuinkin samat hemmottelukokemukset kuin sinulla, eli ei ole tarvinnut painia sen kanssa, onko naisena oikean- vai vääränlainen. olen saanut tunnustusta persoonalleni ja olen saanut kokea olemassaoloni mahdollisimman intensiivisesti.

    minulla ei siis ole henkilökohtaisia syitä olla miesvihainen täti sormi pystyssä, mutta kyllä minun sisälläni silti on vaihteleva määrä miehiin suuntautuvaa kiukkua. se on massiivista potutusta vaikkapa siitä, että afgaaninaiset menettivät orastavan vapautensa ja taleban uhkaa nyt heidän oikeuksiaan ja henkeään.

    yleensäkin kaikki naisia vaientavat, ahdistelevat, hyväksikäyttävät ja pahoinpitelevät miehet raivostuttavat.

    samat oikeudet ja koskemattomuudet. ei kuulosta kohtuuttomalta vaatimukselta, eihän.

    ps. olen ruvennut karsastamaan parodiaa. en tarkoita älykkäitä vipsahduksia sisältävää monty python -linjaa, jossa lyödään kaikkea mahdollista, vaan ns. parodiatilejä, joissa mennään helpoimman ja tyhmimmän kautta.

    parodia ja pilkka vaatii isoa sydäntä. monty pythoneilta ei tämä perusasia koskaan unohtunut.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parodia-sanaa käytetään löysästi ja usein silkkaa ilkeilyä selitetään ja kaunistellaan sillä. Kato, et ymmärrä parodiaa. Sellaisesta olen suuttunut muutaman kerran.
      Monty Python on timanttia.

      En pidä myöskään tarkoitushakuisesta liioittelusta ja provosoinnista. Se minua risoo tässä kirjassa. Esimerkkihahmojen avulla näytetään, että näin meillä on asiat, tytöt, meillä kaikilla.

      Samat oikeudet ja koskemattomuudet on se tavoite, jonka takana vahvasti olen.

      Pahat miehet ovat pahoja ja tuomittavia, ja sitä he ovat myös muiden miesten mielestä. Ei naisten kouriminen ole mikään yleinen miehinen unelma, vaikka se olikin osa Trumpin itsekehua muille miehille. MINÄ voin tehdä heille mitä vain. Sama tyyppi sanoi myös, että hän voi ampua ihmisen keskellä päivää pääkadulla ja kannattajat eivät kaikkoa.
      Taleban-porukka on kuin painajaisesta tai dystopiasta, uskomatonta, että heitä ja heidän kaltaisiaan on olemassa, muitakin. Yksi iso yleistys, mitä kuulee tehtävän, on taas se, että kaikki islaminuskoiset tai jopa kaikki arabit olisivat naisten alistajia.

      Poista
    2. Huomasin, että Unto laittoi tässä yhtä aikaa minun tuota äskeistä kirjoittaessa facebookiin Kansainvälisen miesten päivän kunniaksi kuvan talkooporukasta tekemässä meidän aittamökin perustaa ja kirjoitti, että ihan turhaan feminismi iskee rehdin suomalaisen miehen otsaan konnan leimaa.
      "... Mutta me reilut Suomen miehet olemme kunnon kamuja: vastuullisia, naista kunnioittavia, yhteiskuntaa rakentavia ja totta kai myös miehekkäitä kuten tämä hieno talkooporukka meidän kesämökillämme."
      Siinä se mitä minäkin yritän sanoa - turha yleistäminen ja leimaaminen pois. Esimerkiksi se, että tytöillä olisi syytä pelätä miesopettajia on ihan puppua, ja jos joku niin tuntee, niin se on väärällä viestinnällä aikaan saatua pelkoa tai yksittäisen tytön oma fobia.

      Poista
  10. marjatta

    unton talkooporukka-terveisistä tulee mieleen miesten vuoro -elokuva. elokuvan idea lähti kuulemma harmistuksesta. ohjaajaa riipi se, kuinka suomalaista miestä on iät ja ajat kohdeltu. hän halusi ohjata sellaisen jutun, jossa miehet saavat puhua ilman, että kukaan keskeyttää heitä. niinpä miehet tekevät sauna lauteilla inventaariota omasta elämästään ja sen riipaisevimmista kokemuksista.

    olen katsonut elokuvan viisi kertaa. rakastan sen henkilökohtaista lähestymistapaa ja sitä, miten hienosti siinä kietoutuvat yhteen vaikeat isäsuhteet, miehen mallit, lapsuudenmuistot ja avomielinen sielun raastaminen.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Miesten vuoro on hyvä elokuva. Joonas Berghäll on tehnyt sen jälkeen dokumenttielokuvan Äidin toive, jota en ole vielä onnistunut näkemään.

      Sinun kanssa keskustelimmekin jo muualla eilisestä TV1:n Marja Sannikka -ohjelmasta.
      Hei kaikki: katsokaa tuo Areenasta, jos ette vielä osaa pelätä aikamme "puhdasoppisia" intersektionalisteja. Ohjelman ennakkotiedoissa kysyttiin, voiko hyvien asioiden ajaminen lisätä pahaa" ja vihaisena syyttelevän ja toisia leimaavan keskustelijan käyttäytyminen oli vastaus siihen: VOI!
      Tämän naisen mielestä jopa väärin ajattelevien ilmiantaminen on oikein, koska silloin heitä voi tuomita ja ojentaa. Hän kutsui tätä toimintaa "koolautttamiseksi" - call-outtaminen on nyt se termi, jolla tarkoitetaan jahtaamista.
      Joidenkin feministien päämääränä on todellakin toisten vaimentamien ja toisten nostaminen, mihin tuolla ensimmäisen vastaukseni lopussa Elegialle viittasin. Onhan sitä tapahtunutkin. Usalaisen Amanda Gormanin proosarunon kääntäjiksi eivät kelvanneet ansioituneet kääntäjät vaan oikeanväriset, suomessa myös äänikirjan lukija valikoitui samoin. HS:n kulttuuriosaston kiintiölinjauksissa ei ajatella niinkään laatua vaan sitä että oikeat henkilöt saavat näkyvyyttä.

      Poista