Ian McEwan Pähkinänkuori

Kaikki eivät tiedä, millaista on tuntea  oman isänsä kilpailijan penis vain muutaman sentin päässä nenästään. Näin myöhäisessä vaiheessa pitäisi kyllä pidättäytyä ihan vain minun takiani. Sitä vaatii jo kohteliaisuus jos terve kliininen järki ei pelaa. Panen silmät kiinni ja puren ikenet yhteen ja jännitän itseni kohdunseinämää vasten. Tällainen turbulenssi riittäisi ravistamaan siivet irti Boeingista. Äiti yllyttää rakastajaansa, piiskaa tätä eteenpäin huvipuistokirkaisuillaan. Kuin Painekattila-nimisessä laitteessa! Joka kerran, jokaisella männän työnnällyksellä pelkään että hän murtautuu sisään, seivästää pehmeäluisen kalloni ja valelee ajatukseni nesteellään, banaaliutta kihisevällä valkoisella aineella. Saan aivovaurion, ja sen jälkeen ajattelen ja puhun kuin hän. Minusta tulee Clauden poika.

Päähenkilönä Ian McEwanin trillerimäisessä romaanissa Pähkinänkuori on syntymätön lapsi. Ei aivan tavallinen sikiö, kuten sitaatista voi päätellä, vaan tietoiseksi tullut, maailman metkut jo tietävä. Mistä hän ne voi tietää, huvipuistolaitteet ja muut? No, äiti Trudy, niin tyhjäpää kuin muutoin onkin, kuuntelee unettomuudesta kärsiessään podcasteja ja BBC:n radiokanavia. Sieltä pieni neropatti kuulee kohtukotiinsa, miten kauheaan tilaan ihminen on saattanut maapallon ja miten kansat riitelevät keskenään. Itselläänkin hänellä on hankala tilanne epätoivottuna lapsena, mutta silti hän uskoo syntymänjälkeiseen elämään ja haaveilee kauniin äitinsä kasvojen näkemisestä. 
Isä, runoilija John Cairncross, on ajettu pois omasta kodistaan, lontoolaisesta arvoasunnosta sillä tekosyyllä, että pikkurouva tarvitsee omaa tilaa. Oikeasti tämä jakaa aikansa isän veljen Clauden kanssa ryypäten, "painekattilahommissa" puuhaillen ja miehensä murhaa suunnitellen. Pikkuvanha sikiö yrittää selvinä hetkinään ratkaista ongelman, miten estää rikosta tapahtumasta ja päästä syntymään toivottuna ehjään perheeseen.

Tiedän että alkoholi heikentää älykkyyttäni. Se heikentää kenen tahansa älyä, mutta ah, riemukkaan hehkeä pinot noir tai karviaisvivahteinen sauvignon saa minut kääntelehtimään ja vääntelehtimään salaisessa meressäni ja pompahtelemaan kimmoisan kotilinnani seinistä. Tai siis sai silloin kun tilaa oli enemmän. Nykyisin nautintoni ovat vähän rauhallisempia, ja kun on päästy toiseen lasilliseen, ajatukseni kukkivat vapaina ja runollisina.  

Ian McEwan on kirjoittanut Hamlet-muunnelman ja kuten Shakespearekin hän tarkastelee pahuutta. 
Kirjan motto on Hamletista: "Jumaliste, vaikka minut suljettaisiin pähkinänkuoreen, minä pitäisin itseäni äärettömän valtakunnan kuninkaana, ellen näkisi pahoja unia." 

Tyyli on mustaa huumoria, maagista realismia ja ilkikurista maailman tarkastelua.  Kirja Nutshell on vuodelta 2016, ja jo silloin McEwan on pannut sikiöneronsa pohtimaan ilmiötä, joka on vain vahvistunut viime vuosina, vapaata identiteetin valintaa, herkkää loukkaantumista ja vaatimusta, että muu maailma sopeutuu juuri minun tarpeisiini. Pohdinta alkaa siitä, että sikiön sormi osuu jalkovälissä johonkin katkarapumaiseen ulokkeeseen ja hän tajuaa, että ehkä biologia on kohtalo. Vai onko?

Ehkä tämä on länsimaiden perikato uudessa valekaavussa. Tai sitten se on minuuden juhlaa ja vapautumista. Eräskin tunnettu sosiaalisen median sivusto esittelee seitsemänkymmentäyksi erilaista vaihtoehtoa sukupuoleksi - neutri, kaksihenkinen, kaksisukupuolinen... mitä vain haluatte, herra Ford. 
Jos osoittaudun valkoiseksi, voin identifioitua mustaksi. Ja päinvastoin. Voin ilmoittautua vammaiseksi tai jollakin lailla rajoitteiseksi. Mikäli minulla on uskovaisen identiteetti, loukkaannun helposti ja verisesti, jos uskoani vähänkin kyseenalaistetaan. Loukkaantuneena olen armoitetussa tilassa. 

Tunnen, siis olen. 

Sikiömme päättää ottaa synnyttyään vapaasyntyisen englantilaisen identiteetin ja ryhtyä tunteiden aktivistiksi, joka käyttää kyyneliä ja huokauksia aseenaan maailman muuttamisessa itselleen sopivaksi. Yliopisto-opiskelijana hän aikoo vaatia kampukselle turvahuonetta, jossa voi toipua epämukavista mielipiteistä ja hänelle ilman ennakkovaroitusta tarjotusta järkyttävästä kirjallisuudesta.
Näiden pohdintojen jälkeen hän toteaa, että ehkä sarkasmi ei sovikaan syntymättömälle. Ei myöskään small talk. Aikuisten höpötystä kuunnellessaan ja petollisuutta pohtiessaan tuleva vapaasyntyinen alkaa epäillä jopa äitinsä rakkautta ja omaa rakkauttaan äitiään kohtaan.

Näiden lämpöisten elävien seinien ulkopuolella hyytävä tarina hivuttautuu kohti hirvittävää päätöstään. Keskikesän pilvet ovat paksuja, ei kuuta, ei tuulenhenkäystäkään. Äitini ja setäni sen sijaan piiskaavat puheillaan käyntiin todellista talven puhuria. Jälleen uudesta pullosta vedetään korkki, ja sen jälkeen, aivan liian pian, vielä yhdestä. Huuhtoudun syvälle juopumuksen virtaan, aistit sumentavat heidän sanansa mutta sen verran niistä saa selville, että olen tuhoon tuomittu.

Mitä keinoja siis on sikiö-paralla? Mustimpana hetkenä hän tuntee, että voisi hirttäytyä napanuoraan, mutta mitä hyötyä siitäkään olisi. Sehän olisi vain helpotus pariskunnalle, joka haluaa päästä litkimään viinejä kaksin, ilman häiriötekijöitä. Voiko kohdun seinämän läpi potkia viestin? Voiko rikolliset pysäyttää... ?

Aika surullinen kirja koomisten elementtiensä ohella.
Eräs valopilkahdus on kohdassa, jossa syntymätön alkaa panna vastaan tärkeilevän podcast-luennoijan maailmanlopun kuville.  
Olen kuullut riittävästi näitä puheita osatakseni jo esittää vastaväitteitä. Pessimismi on liian helppo, jopa herkullinen keino, intellektuellien tunnusmerkki kaikkialla. Se vapauttaa ajattelevat luokat ratkaisujen etsimisestä. 

Taitava suomennos on Juhani Lindholmin, kuten useimmissa Ian McEwanin romaaneissa.

Pähkinänkuoren sikiön mietteitä lukiessa pohdin, missä olen tavannut saman asetelman, "pikkuvanhan" syntymättömän kertojan. No, sehän on Juha Seppälän romaanissa Syntymättömän testamentti, jossa aviopari kuolee auto-onnettomuudessa ja sikiö jää kertomaan jonkinlaisesta välitilasta käsin mielipiteitään suvustaan, maailmasta ja kirjallisuudesta. Hyvä kirja tämäkin, yhteistä näillä kahdella kirjailijalla myös kielen kauneus.