Näin sydämeeni joulun teen

Olen aina pitänyt otsikon joululaulun tästä tietystä kohdasta "Näin sydämeeni joulun teen" (ja vain tästä), koska olen sitä mieltä, että joulumieli todellakin TEHDÄÄN. 

On paljon ihmisiä, jotka kokevat jäävänsä paitsi jostain mistä toiset "ne oikeat jouluihmiset" hohkaavat kuin jostain mystisestä orgastisesta tilasta. Jos ei koe joulua uskonnollisena juhlana, perheeseen ei kuulu silmät sädehtien joulua odottavia pikkulapsia eikä ole tapana antaa lahjoja, niin joulu saattaa tuntua samalta kuin arki ja voi ihmetellä mitä ne toiset oikein höösäävät. Jotkut näin kokevista ihmisistä ovat lähteneet jouluksi etelän lämpöön, mitä tänä vuonna ei voi tehdä, ja viettäneet Suomi-joulun sijaan rantalomaa.

"Jouluihmisiä" on mielestäni kolmenlaisia:

1) Ne jotka juhlivat joulua uskonnollisena juhlana, jotkut hartaasti ja yksinkertaisesti, jotkut myös maallista koreutta ja runsautta arvostaen.

2) Ne, joilla on tapana tunnelmoida arvostaen hiljaisuutta, kynttilänvaloa, takkatulen ääressä istumista ja yksinkertaisia perinnekoristeita.

3) Lapsenmieliset, joille joulumieli on kutkuttavaa odotusta kuin muistumana lapsuuden joulupukin odotuksesta. Nämä ihmiset harrastavat iloista koristelua ja nauttivat lahjojen suunnittelusta ja paketoimisesta. 

Itse kuulun kolmanteen ryhmään, löyhästi. Tietenkin ryhmät myös sekoittuvat. Kolmosryhmän touhottajana vetäydyn välillä hiljaiseen yksinäisyyteeni kuusen katveeseen lukemaan ja mietiskelemään ja vaihtaisin myös milloin tahansa joulun vieton pimeässä Pohjolassa ihanaan lomaan jossain rantaparatiisissa.
Mieheni saattaisi ilman minua ja muuta perhettä olla kakkosryhmäläinen ellei peräti lähes joulua juhlimaton. Hän kiittelee minua joulun rakentamista ja innostamisesta. 

Alan tehdä joulua marraskuun alussa. Meillä on nykyään kestokuusi, jonka voi pystyttää aikaisin ja pitää pitkään. Pystytämme sen itsenäisyyspäiväksi ja puramme Nuutinpäivänä 13.1., jolloin muutkin koristeet saavat lähteä, keittiön punavalkoinen jouluverho ja punainen matto vaihtuvat keväänvihreisiin ja joulukukkien tilalle asettelen keltaisia tulppaaneja. 

Tämän joulun alla monet joulumielen rakentamiseen oleellisena osana kuuluvat asiat puuttuvat. Ei ole pikkujouluja, joulumarkkinoita eikä joulutoreja, ei joulukonsertteja eikä teatterien joulunäytöksiä. Meillä oli liput teatteriin, mutta jätimme menemättä, koska juuri silloin Kymenlaaksossa siirryttiin koronaviruksen leviämisvaiheeseen. 

Kaikkein ikävimmältä on tuntunut se, että emme näe omiamme joulun ympärillä. Turun perhe on käynyt usein itsenäisyyspäivänä ja Tuusulan porukka joulun ja uudenvuoden välillä arkena, jolloin on seikkailtu alennusmyynneissä. Onneksi olemme lähellä asuvan nuorimman pojan perheen kanssa "samassa kuplassa" ja saamme heidät jouluna yövieraiksi. Toisten kanssa kohdataan varmaan  turvallisesti Teams-palaverissa, mikä on valitettavasti melko vähäinen ilo.    

Kun harrastukset ovat tauolla ihmiset satsaavat kotiinsa ja kodin ympäristöön. 
Kävimme katselemassa jouluvaloja Anjalassa, jossa on ollut oikein kyläkilpailu parhaista valoista.   

Kuva, UMe

Kuva, UMe

Me asumme kerrostalossa. Parvekkeella on tähtivaloketju, pöytälyhty ja Turkista tuomamme värikäs riippulyhty. Sisällä on punaisia ja valkoisia  joulukukkia. Kuuseen laitoin taas kerran kaikkea vuosien aikana kertynyttä lasten ja lastenlasten askarteluista juuri hankittuihin viininpunaisiin palloihin. Valoiksi kuuseen kiinnitimme sekä pienet ledit että kynttilät, voi valita kumman valon haluaa tilanteen ja mielialan mukaan. Ei minusta ole minimalistiksi eikä tyylikkääksi kahden värin käyttäjäksi. Oikean kuusen tuoksu puuttuu, mutta valitsen mieluummin pitemmän ajan keinojoulupuun kanssa. 

Yksi tärkeä joulumielen kasvattaja on jouluruoka ja leipomukset, joihin myös jouluvalojen ohella saatetaan tänä korona-kotoilujouluna panostaa kodeissa enemmän kuin ennen. Minä tein muutaman vuoden tauon jälkeen itse rahkavoitaikinan torttuihin ja onhan se  paljon mehevämpää kuin kaupan pölisevät voitaikinat. Monena jouluna olen valmistanut jouluisia jälkiruokia jouluhalosta uunijäätelöön, mutta suklaakonvehdit ovat kyllä kaikkein parasta, joten taidan suosia niitä ja käyttää turhasta näpertelystä jääneen ajan - no, mihinkäs muuhun kuin lukemiseen ja siihen paljon kuulutettuun hiljentymiseen.   

Ulkona sataa lunta, tai oikeastaan räntää, mutta maisema on valkoinen! Ihmeellistä! Tuntuu jouluiselta. 

Vielä joulutunnelmaan pääsemisessä on muistettava heidät, joilla huoli täyttää mielen eikä sinne mahdu joulua. Ihmisillä on huolta terveydestään, toimeentulostaan ja läheisistään. Onnettomuudet ja äkkikuolemat eivät kysy, onko joulu. Korona ei pidä tulitaukoa. Meilläkin on lähipiirissä monenlaista huolta ja murehtimista.  
Kaikille huolten kanssa kamppaileville omistan tämän sydämen.