Luen maailman ihaninta, positiivisinta tekstiä. Olen vasta puolivälissä eteläafrikkalaisen Trevor Noahin elämäkerrallista kirjaa Born a Crime, mutta olen jo pannut muistiin paljon hauskoja, liikuttavia ja oivaltavia kohtia ja saanut lukea hämmästyttäviä faktoja yhteiskunnasta apartheidin aikana ja sen jälkeen.
Valitsen nyt päivän parhaaksi sellaisen kohdan jossa Noah miettii, miksi hän ei lannistunut vaikka ylivilkkaana lapsena sai vähän väliä selkäänsä tomeralta äidiltään.
I never let the memory of something painful prevent me from trying something new. If you think too much about the ass-kicking your mom gave you, or the ass-kicking that life gave you, you'll stop pushing the boundaries and breaking the rules. It's better to take it, spend some time crying, then wake up the next day and move on. You'll have a few bruises and they'll remind you of what happened and that's okay. But after a while the bruises fade, and they fade for a reason - because now it's time to get up to some shit again.
(En antanut koskaan minkään kipeää tekevän estää itseäni kokeilemasta jotain uutta. Jos keskittyy liikaa äitikän selkäsaunoihin tai maailman antamiin selkäsaunoihin sitä lakkaa uhmaamasta rajoja ja rikkomasta sääntöjä. Paras vaan ottaa vastaan kaikki mitä tuleman pitää, itkeä tirauttaa ja nousta seuraavana päivänä ja lähteä liikkeelle. Muutamat saamasi mustelmat muistuttavat tapahtuneesta, eikä siinä mitään. Hetken kuluttua mustelmat haalistuvat, ja sillä on tarkoitus - nyt on aika ryhtyä uusiin kujeisiin.)
Seuraavalla sivulla Noah taas käyttää shit-sanaa luovasti. Musta turvamies näkee jalkapallokentällä kissan ja nuijii sen hengiltä, koska mustien yhteisössä uskotaan, että kissoissa saattaa olla paha henki, ja ainakin sellaisessa kissassa se on, joka tulee kesken pelin kentälle häiritsemään. Video tästä eläimeen kohdistuvasta raakuudesta leviää.
It was front-page news all over the country. White people lost their shit.
(Se oli etusivulla kaikkialla. Valkoiset sai hepulin.)
Haluan lukea tämän kirjan ehdottomasti myös suomeksi ja katsoa miten kääntäjä suomentaa kaikki shit-sanat ja muutoinkin eläväisen tekstin. Käännökset tässä ovat omiani. Musta mies tietenkin tuomittiin rankasti teostaan, vaikka mustia miehiä päivittäin kuoliaaksi pieksevät valkoiset jäivät järjestään tuomitsematta. Well, shit happens!
Suosittelen tätä lukemiseksi teille, jotka olette pitäneet J. M. Coetzeen, André Brinkin, Nadine Gordimerin ja muiden eteläafrikkalaisten kirjailijoiden teoksista ja teille, jotka kaipaatte lämmintä lukuelämystä kaiken kyynisen keskellä.
Palaan kirjaan myöhemmin.
Katsokaa nyt tätä kirjan alkulehden valokuvaa äidistä ja pienestä Trevorista.
Born a Crime on mahtava kirja! Tervor Noah on sympaattinen, sydämellinen ja henkevä. Luin kirjan jo vuosia sitten enkä silloin edes tiennyt, kuka Tervor on. Googletin vasta kirjaa lukiessani enemmän, että kukas se tällainen on miehiään. Born a Crime siis toimii, vaikka ei tietäisi kuka ihme Trevor on. Itse asiassa, jos olisin tiennyt kuka Trevor on, voi olla että olisi jättänyt kirjan hankkimatta (se oli taannoin heräteostos) ja lukematta. Olin iloisesti yllättynyt, kun tuli tieto että kirjasta tulee suomennos.
VastaaPoistaJoo, Trevor Noah on kai kuuluisa juontaja ja koomikko. Hänen ohjelmaansa ja stand-up -esityksiään ei ole näytetty meidän televisiossa, mutta ilmeisesti hän on monelle tuttu YouTubesta Lapsuus kameleonttina on varmaan kehittänyt show-ominaisuuksia ja antanut aiheita rasismin käsittelyyn.
PoistaSuomennoksen nimi on Laiton lapsi. Siinä ei ole kyllä yhtään huumoria, kuten englanninkielisessä nimessä. Huomasin nimen googlattuani, että bloggarit ovat kirjoittaneet tästä paljon kesällä tuoreeltaan ja alkuperäinen on ilmestynyt 2016.
Minustakin kirja oli mainio ja odotan innolla jatkoa, miten mies lopulta päätyi Yhdysvaltoihin, sillä sitä ei kerrottu. Olen käynyt Etelä-Afrikassa ihan sellaisella seuramatkalla. Maa oli todella kaunis, mutta tuloerot valtavat. Meillekin kerrottiin apartheidista, kuinka samasta työstä valkoiset saivat parhaan palkan, sitten värilliset ja musta kaikkein vähiten. Rodun määritteleminen oli välillä vaikeaa ja käytettiin mm. testiä, jossa hiuksiin työnnettiin kynä ja jos se pysyi siellä niin kyse oli mustasta rodusta. Kävimme myös town shipissä ja kylläpä omat ongelmat tuntuivat hetken ajan pieniltä. Tuosta kirjasta jäi mieleen paljon juttuja kuten se nuori mies, jonka nimi oli Hitler.
VastaaPoistaVoi että, olispa ihanaa päästä tutustumaan Etelä-Afrikkaan Coetzeen ja Trevor Noahin jalanjäljissä. Olen nähnyt upeita maisemakuvia sieltä ja ilmastohan on ihanteellinen. Eniten tietysti kiinnostaisi nähdä ihmisiä ja miten he elävät ja kuulla, miten he suhtautuvat asioihin.
PoistaOlin hämmästynyt, kun pian Mandelan kuoleman jälkeen hänen kaksi lapsenlastaan loivat yhdessä vaatemalliston 'Long Way to Freedom', jossa oli isoja 'tatan' kuvia T-paidoissa. Meillä Mandelalla on ollut niin arvokas imago, että tämä tuntui minusta melkein häväistykseltä.
Kertomus Hitleristä oli tosi hauska, varsinkin kun pojat eivät ymmärtäneet, että juutalaiskoulun juhlassa Hitler-nimisellä bändin tanssijalla olisi jokin erityinen merkitys. Hitlerit, Napoleonit ja Mussolinit olivat sattumalta valittuja eurooppalaisia nimiä, kun omankielisen, merkitystä kantavan nimen lisäksi piti olla jokin yhdentekevä eurooppalaisnimi. Hitler on pahinta, mitä me Euroopassa tiedämme, mutta Cecil Rhodes on häntä pahempi peto eteläafrikkalaisille ja koko maanosaa ajatellen Belgian kuningas Leopoldin 10 miljoonaa uhria on isompi määrä kuin Hitlerillä Euroopassa.
Noah mainitsee kirjan lopussa lyhyesti, että alkoi kiertää maata koomikkona, esiintyi vieraana erilaisissa ohjelmissa Englannin tv:ssä ja juonsi radio- ja tv-ohjelmia. Ilmeisesti hänet "löydettiin" näistä Yhdysvaltoihin isommille markkinoille.