lauantai 2. toukokuuta 2020

Luettua ja elettyä, vappujen muistelua





Viime aikoina minua on luetuttanut enemmän kuin kirjoituttanut, mutta pistelen nyt tähän jotain, mitä kolmesta lukemastani romaanista on jäänyt mieleeni. Eikö muuten olekin suomen kielessä rikkaat verbimuodot... minua on luetuttanut.

 


Tiina Lifländerin romaani Kolme syytä elää on kansikuvaansa myöten tyylikäs romaani vaietuista muistoista, rakastumisesta ja siitä, miten pystyä elämään toisen petoksesta tietäen. Rakastuminen on suloista ja saattaa salattuna olla jopa suloisempaa kuin julkisesti toteutettuna, mutta samalla se voi loukata syvästi sitä kenen "omistusoikeutta" loukataan.

Lauri oli sanonut häntä kauniiksi silloin kun hänellä oli sininen pusero päällään. Sininen pusero oli pyykissä. Lauri oli sanonut häntä kauniiksi. Lauri oli sanonut paljon muutakin. - Lintunen, Lauri oli sanonut, kun he olivat suudelleet rautatieaseman pihassa. - Lintunen, Lauri oli sanonut suudelman jälkeen kun heidän suunsa olivat vielä niin lähekkäin, melkein hipoivat toisiaan, että Kerttu oli hengittänyt Laurin henkäisemän lintusen suoraan omiin keuhkoihinsa. Sen ajatteleminen tuntui kuin vatsassa pyrähtelisi peippo. 

Kaikki olisi muuten täydellistä, mutta Laurin vaimo Helmi on tullut miestään vastaan asemalle ja näkee tilanteen.

Ainoa miinus, minkä tälle esikoisromaanille annan on lukujen merkitsemisen sekavuus. Välillä otsikkoina on vaihtelevia vuosilukuja  50-luvulta ja 2000-luvun alusta, ja näissä kertojana on minämuodossa Helmi, välillä otsikkona on vuosiluvun sijaan sana Kerttu, ja näissä luvuissa kerrotaan hän-muodossa Kertun elämästä ja ajatuksista.  


Kati Hiekkapelto sai rikosromaanistaan Suojattomat Vuoden johtolanka-palkinnon vuonna 2014.
Päähenkilö on Jugoslavian unkarilainen, lapsena Suomeen muuttanut rikostutkija Anna Fekete.
Fekete, joka itsekin on maahanmuuttaja on juuri oikea henkilö näkemään monikulttuurisuuden ongelmia ja kollegoidensa maahanmuuttajia kohtaan osoittamaa ennakkoluuloa. Tutkijakaveri Eskon ymmärryksen kasvua on kiinnostavaa seurata. Hänestä kasvaa kerronnan myötä kuin toinen päähenkilö. Myös tutkittavat on kuvattu eläviksi taustoineen ja persoonallisuudenpiirteineen.

Sammy oli saapunut Suomeen samalla tavalla ja samaa reittiä kuin Länsi-Euroopan ahnaisiin suoniin tarkoitettu, hänelle itselleenkin niin tuttu heroiini: sakeaa pakokaasua puskevaan rekka-autoon kätkettynä, halki loputtomiin jatkuvan Venäjän, laittomasti.
Heroiini jatkoi matkaa, Sammy jäi. 
Hän haki turvapaikkaa, asettui vastaanottokeskukseen, yritti unohtaa heroiinin ja onnistuikin siinä jotenkuten, odotti kaksi vuotta, neljä kuukautta ja viikon. Sai käännytyspäätöksen ja painui maan alle. Kadulle. Löysi Subutexin. 

Yllä kirjan napakka alku. Pidän Hiekkapellon selkeästä tyylistä. 



Sofi Oksasen viimeisin romaani Koirapuisto kertoo hedelmällisyysbisneksen nurjista puolista. Tyttöjä houkutellaan makean elämän toivossa pilaamaan terveytensä ja loppuelämänsä. Aikatasoina on nykypäivän Helsinki ja Ukraina itsenäistymisensä alkuvuosina. 

Sairastuneita tyttöjä. Tyttöjä, joiden munasarjat oli poistettu. Tyttöjä, jotka olivat saaneet komplikaatioita, tai joiden kohtu oli puhkaistu vahingossa, Tyttöjä, jotka olivat palanneet lapsettomuusklinikoille, mutta eivät luovuttamaan, vaan asiakkaiksi. Tyttöjä, joiden vointia kukaan ei ollut seurannut sen jälkeen, kun he olivat kadonneet agentuurien katalogeista. 

Tärkeä aihe ja jännittävä juoni. Jäänkylmä ja kova maailma. 
On kaksi asiaa, joista en pidä Oksasen tyylissä: välistä kyllästyttävän yksityiskohtainen ja runsas kerronta ja täydellinen huumorin poissaolo. Elämässähän on synkkienkin asioiden keskellä yleensä aina jotain koomista ja jopa sorretut ihmiset saattavat katsella tilannettaan välillä huumorin avulla, jaksaakseen.  


Nämä kirjat ovat oman lahjakaappini kirjoja, joita on jäänyt yli, kun joululahjat on pakattu. Siellä on kirjoja vielä vaikka kuinka paljon. Katsotaan, jatkanko niillä vai syvennynkö postissa jo matkalla oleviin Amélie Nothombin kirjoihin, joissa mennään lapsuuteen. The Character of Rain kertoo maailmasta 2,5 - 3 -vuotiaan kokemana ja The Book of Proper Names siitä, miten murrosikäinen alkaa hallita omaa elämäänsä.

Vappu oli ja meni. Joskus on ollut vikkaampaakin. 
Ystäväni Kuhmosta lähetti kuvan autiosta torista ja rantaraitista vapunpäivänä. Torilla oli vain yksinäinen Laukunkantajan patsas. Liikutuin ja aloin muistella niitä vuosia, jolloin elämä oli rikkainta. Asuin Kuhmossa 27-vuotiaasta viisikymppiseksi, lapset vanhinta lukuunottamatta syntyivät siellä, ja kun muutimme Kymenlaaksoon, niin nuorin seurasi lukiolaisena mukanamme. Kun 80-luvulla liikuimme Kuhmon kansoitetulla vapputorilla, niin minä huutelin hysteerisenä vilkkaiden poikieni perään, kun pelkäsin heidän eksyvän minulta ja joutuvan mahdollisesti kidnapatuiksi (hoh hoh hoo...) Me osallistuimme monta kertaa vappumarssiinkin, mutta minulle politiikka ei ollut mitenkään tärkeää. Tärkeintä oli perhe. Olen aina kokenut kaikki vuoden kiertoon kuuluvat juhlat lasten juhliksi. En bilettänyt nuorena, olin liian totinen, en siis tunne opiskelijavappua. Vasta lasten mukana vappuun tuli minulle merkitys ja ilo! Kun lapsi saa ilmapallon, hänen silmänsä loistavat ja munkit ja sima ovat parasta herkkua maailmassa.

Kun ilmapallot oli saatu ripustetuksi ikkunoihin, tulin iloiseksi. Teki mieli tehdä kaikkea kotoista, niinpä leivoin korvapuusteja ja kuuntelin samalla Muistojen bulevardia. 




15 kommenttia:

  1. Totta, joskus on ollut vilkkaampaa vappuaikaan. Nyt ollaan hymistelty miehen kanssa kahdestaan. Ei edes torilla käyty, vaikka muuten on kyllä tehty pitkiä päivittäisiä kävelylenkkejä. Tänään oli mukavan lämmin päivä, joka sitten kului pihatöissä.
    Hiekkapellon dekkareita olen lukenut useitakin. Pidän niistä. Sofi Oksasen Koirapuisto ei kiinnosta. Kyllästyin hänen tuotantoonsa Norman jälkeen. Minusta se oli epämiellyttävä kirja. Haastattelin Sofi Oksasta tuosta Norma-kirjasta Naisten Pankin kirjaillassa.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän Oksasen esikoisesta Stalinin lehmät, paitsi että siinäkin oli osa turhaa tekstiä, ne tietojutut syömähäiriöistä fiktion seassa. Siinä taisi olla jopa jotain huumorin pilkahduksia. Toinen, josta pidän on Puhdistus, täydellinen romaani! Olen nähnyt monta siitä tehtyä teatteriesitystä, ja sehän olikin ensin näytelmänä. Kun kyyhkyset katosivat oli raskas luettava. Baby Jane ja Norma tuntuivat minusta aika suppeilta ja niin synkiltä. Oksasella on aika pieni tuotanto hänen julkisuuskuvaansa nähden, mutta hän onkin taitava markkinoinnissa ja liikenaisena oman kustantamonsa kautta. Toivon, että hän kirjoittaisi toisen teoksen, joka olisi yhtä timanttinen kuin Puhdistus.

      Poista
  2. Oli autio vappu. Vapun päivän aamuna ei ollut autoja, ei ihmisiä eikä roskia Turussa. Nyt tarvitaan ulospääsysuunnitelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tarvitaan. Muutos näkyy isoissa kaupungeissa enemmän kuin täällä meillä, mutta täälläkin sen huomaa. Kävelimme tänään yleensä hyvin suositulla ulkoilualueella nuorimman pojan perheen kanssa (kaikki karanteeninomaiseti eläneinä ja etäisyyttä pitäen!) emmekä tavanneet ketään. Eräs tuttu kertoi, miten lenkillä vastaan tullut lapsi huudahti äidilleen :"Äiti, kato ihminen!"
      Kissa-hiiri -leikki viruksen kanssa saattaa kestää, välillä ollaan vapaammin ja taas rajoitetaan. Onneksi nyt on ollut jotain positiivisia uutisia lääkkeistä ja rokotuksista.

      Poista
  3. Olen aika lailla samaa mieltä analyysistasi Koirapuiston suhteen. Normaa en ole vieläkään lukenut, vaikka sekin minulta löytyy. Se on ilmeisesti jakanut eniten mielipiteitä Oksasen tuotannosta.

    Aloin miettiä tuota huumoriaspektia vanhoissa itäblokin maissa. Jotenkin esim. puolalaisissakin elokuvissa huumori loistaa usein poissaolollaan. Korkeintaan se on mustaa, kuten Kieslowskin elokuvissa. Monet tuntemani etelänaapurimaalaiset eivät myöskään ole mitään huumori-ihmisiä. Enemmänkin puurtajia, jotka ovat tottuneet selviytymään. Mietin, onko se huumorin puute myös sitä, että neuvostovallan ikeessä ankeus vain yksinkertaisesti vei voiton. Tunnetilat on opittu piilottamaan ihan hyvistäkin syistä. Jos kaiken muun lisäksi on joutunut jakamaan yhden banaanin ainoana herkkuna kuukaudessa viiden lapsen kanssa, ei ainakaan minua paljon naurattaisi. Kuitenkin tosiaan - esim. keskitysleireillä huumorikin kukki. Juutalaisille se on aina ollut tärkeä selviytymiskeino. Ehkä me kaikki vain olemme yksinkertaisesti erilaisia ja tuotamme erilaisia taideteoksia. Silti aistin itäblokin maissa sellaista vakavuutta, jota en ole muualla kokenut.

    Tähän voikin suositella vielä Oksasen faktateoksen: Kaiken takana oli pelko. Se avaa ehkä aika hyvin myös tätä kokemaamme huumorin puutetta.

    Puhdistus oli kyllä loistava. Mikään sen jälkeen ilmestynyt suomalaiskirja ei ole minuun vaikuttanut yhtä syvästi.

    Kylläpä tuo teidän vappunne kuulosti kotoisalta. Minunkin alkoi tehdä mieli omaa helium-ilmapalloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofi Oksasen kirjojen tosikkomaisuudesta en osaa ehkä sanoa, en ole lukenut kuin muutaman. Mutta kyllähän tuolta idän suunnasta tulee myös hauskoja, tai ei tyystin tosikkomaisia/ilottomia tuotoksia. Venäjällähän on pitkä perinne huumorista ja satiirista. Esim. Gogol, Bulgagov. Virallinen julkaiseminen Neuvostoliitossa
      ei aina suinkaan onnistunut. Itäblokissahan piilotettiin paljon ns. rivien väliin ja voi olla, että osa tästä on meille vaikeasti hahmotettavaa. Myös venäläiset nykykirjailijat (mitä olen
      lukenut) eivät ole tyystin tosikkoja,vaikkeivat huumorikirjoja kirjoittaisikaan. Pelevin, Sorokin, Ulitskaja ( ja voi kun en nyt äkkiseltään yhtä symppiskirjan kirjoittajaa muista). Olen nähnyt vain muutaman nykyvenäläisen elokuvan, yksikään ei ollut komedia, mutta vain yksi oli täysin vakava vailla mitään iloa. Entisen itäblokin maiden nykykirjallisuutta kun mietin, niin äkkiseltään tulee mieleen vain muutama puolalainen ja virolainen. Mikään lukemani ei ollut ns. hauska kirja, mutta mikään ei ollut umpivakavamielinen. Leffoista nopeasti mieleen tulee Milos Formanin Tsekkoslovakiassa tekemät leffat.

      Sen verran Sofi Oksasesta; hänhän esiintyy myös itse julkisuudessa hyvin vakavana ja vailla ilon tai huumorin pilkahdusta (toisin kuin monet entisen itäblokin kirjaiijat, joiden haastatteluja olen nähnyt). Sitten kun hän joskus onkin "rennompi", "hauskempi", se aina hämmästyttää ja ilahduttaa. (Yökylässä -ohjelmassa, kun hän hämmästyi, ettei Jorma Uotisella ole muumimukeja.:) Instagramissaan hän myös "paljastaa" enemmän tätä puoltaan.) Ajattelen, että (yltiö)vakavuus julkisuudessa/töissä on valinta minkä hän on tehnyt. Miksi, kukapa tietää.
      Sanna

      Poista
    2. P.s. Pakko vielä mainita Erofejev, Venedikt (Nl) ja Viktor (nykykirj.)
      Ja huumoripuolella Wladimir Kaminer (kirjoittaa kyllä saksaksi) ja Marina Lewycka (kirjoittaa englanniksi).

      Poista
    3. Esmeralda ja Sanna

      Minäkin luulen, että vakavuus on vain Oksasen oma tyyli. En ole tutustunut häneen muuten kuin kirjoissa ja nähnyt joissain tv-haastatteluissa. Tuo Maria Veitolan Yökylässä Oksasen luona -jakso pitäisi katsoa. Joitain niistä olen katsonut, mm. juuri Jorma Uotisen luona vierailun, jossa Uotinen oli niin symppis, sydämellinen ja vaatimaton, että hänestä muuta luulleet muuttivat ohjelman jälkeen käsitystään.

      En tunne kovin paljon uutta venäläistä ja entisen itäblokin maiden kirjallisuutta, mutta siinä vanhassa mitä tunnen on ollut paljon huumoria. Tulee mieleen esim. Miloš Formanin ilkikuriset elokuvat Musta Pekka ja Palaa, palaa.
      Virolaisen kirjallisuuden olen kyllä kokenut totisena, mutta tämäkin perustuu minulla vähäiseen tuntemukseen.
      Sanna, olisko se kirjailija, jonka nimeä tapailet Pavel Sanajev (Haudatkaa minut jalkalistan taakse)?

      Poista
    4. Mun on pitänyt lukea tuo Haudatkaa minut jalkalistan taakse. Hyvä kun muistutit. (Jos vielä muistaisin sitten kun kirjastot avataan.) Kirja jota ajattelin oli Joet ja googlasin tekijän: Jevgeni Griskovets. Symppis lapsuusmuistelo, kaikesta neuvostoankeudesta huolimatta oli ihan tavallistakin elämää, lasten leikkejä, fudismatseja ym.
      Kun suomen kielestä vähän kirjoitit, on kysyttävä(!), oletko lukenut Janne Saarikiven Suomen kieli ja mieli?

      Olipa kuva kuulla, että joku muukin on nähnyt noita Formanin tsekkileffoja.:)

      Hyvää alkavaa viikkoa! Tuoko se tullessaan jotain löysennyksiä tähän korona-arkeen...
      Sanna

      Poista
    5. Luin jokin aika sitten tuon Saarikiven kirjan, Kiinnostava teos.

      Ainoa rajoitus, joka poistettiin heti oli kirjastojen sulku eli huomenna sinne jo ehkä pääsee hakemaan varauksia.

      Poista
    6. Kiitos kattavista vastauksista, Sanna ja Marjatta! Totta, olin monet "humoristisemmat" kirjailijat unohtanut. Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan pitäisikin lukea loppuun, se jäi vuosia sitten kesken.. Kuten usein joku klassikko tuppaa minulta jäämään, miksiköhän :D
      Kiitän myös Marjatta sinua "jalkalistan" muistutuksesta. Se on pitänyt lukea kauan. Ja jalkalistojakin meiltä yhä puuttuu :D

      Poista
  4. Koukuttava aloitus, sinua on luetuttanut. Suomen kieli on jäätävän vaikea osata. Kaksi alinta olen lukenut. Ja pidin molemmista. Olen Sofin kirjojen fani.

    Tämä aika on järkyttävän outoa. Toivon parempia aikoja tasapuolisesti kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri kielissä nyanssit ovat se hienoin ja viimeisin opittava asia, eikä niitä vieraassa kielessä monesti opi koskaan. Suomessa asuvista muualta muuttaneista olen ihaillut Roman Schatzin suomen taituruutta.

      Sofi Oksasen Puhdistuksen fanina odotan häneltä jotain, mikä saisi minut kokemaan yhtä syvästi kuin koin Aliiden ja Ingelin sisaruudesta lukiessani. Heidän suhteensa kuvaamisessa Oksasella on samaa hurjuutta ja herkkyyttä kuin joissain Toni Morrisonin ihmissuhteiden kuvauksissa.

      Vielä vähän aikaa sitten mietittiin sopiiko yleistynyt halailu oikein meidän kulttuuriimme ja yhtäkkiä asia on selvä: läheisiäkin joutuu kohtaamaan koskettamatta. En ole vielä koskaan ennen tavannut lapsia ja lapsenlapsia halailematta.
      Kuulin radiosta, että jossain suunnitellaan aurinkorannoille pleksilaseja rantapetien väliin, höh... rantaelämään kuuluu IHMISET, avaruus ja vilvoittava tuuli. Mutta näillä mennään niin kauan kuin on tarpeen. Ja nämä nyt ovat tietenkin pieniä huolia maailman mittakaavassa.
      Toivon, että hallitus asiantuntijoineen on suunnitellut järkevän rajoitusten keventämisen. Tänään siitä kuullaan.

      Poista
    2. Nyt en muista, että oletko lukenut Oksasen teosta Baby Jane? Suosittelen. Siinä sukelletaan mielenterveyden maailmaan.
      Olen sinun kanssa samaa mieltä siinä, että Oksasen kirjoissa on samaa kuin Toni Morrisonin kirjoissa. Lisäksi molempien kirjailijoiden teoksia sävyttää yhteiskunnallisiin asioihin pureutuminen sekä historiallisten vääryyksien esille nostaminen.

      Minä odotan kirjastojen aukeamista <3

      Poista
    3. Joo, olen lukenut Oksaselta nyt kai kaiken paitsi tuota Esmeraldan mainitsemaa faktateosta. Luin sen runokirjankin Liian lyhyt hame, mutta se olisi varmaan pitänyt nähdä esitettynä, koska kirjan runot oli suunniteltu laulettaviksi.

      Kirjastojen avaaminen on huippuhieno juttu! <3
      Hyvä, että myös lasten harrastuspiirit pääsevät kesällä käyntiin (jos kaikki menee hyvin).

      Poista