Olen koko opiskeluaikojen jälkeisen elämäni käynyt kansalaisopiston kursseilla, yleensä liikuntakursseilla ja elokuvakerhoissa, eläkkeelle jäätyäni myös muutamalla kirjoituskurssilla.
Aikuisopistot ovat monelle varsinkin pimeänä vuodenaikana todellinen henkireikä. Pilateskaverini sanoi, että hän ei olisi elossa ilman järjestettyä liikuntaa.
Suomessa aikuisopiskelu on ollut aina suosittua. Ensimmäinen työväenopisto perustettiin Tampereelle 120 vuotta sitten. Nyt eri tavoin nimettyjä opistoja on 181 ja opiskelijoita niissä on vuosittain noin 650 000. Eniten järjestetään edelleen kädentaitokursseja, mutta niiden luonne on muuttunut koruompelusta käytännönläheisempään suuntaan, huonekalujen verhoiluun, pastan kokkaamiseen ja tuhkauurnan valmistamiseen.
Opistot ottavat vastaan toivomuksia ja järjestävät uusia kursseja mahdollisuuksien mukaan. Eräässä opistossa järjestettiin taannoin lukiolaisille perinnepukujen kurssi vanhojen tansseja varten. Pojatkin valmistivat itselleen puvun hienoine liiveineen. Silloin näihin tansseihin ei vielä pukeuduttu iltapukuihin amerikkalaisen prom-juhlan tapaan kuten nykyään, vaan vintagetyyliin.
Alkukuva on Kouvolan Kansalaisopiston ja Kymenlaaskon opiston yhteisesitteestä, joka toimii kääntökirjan tavoin. Toisella puolen on satavuotiaan Kouvolan kansalaisopiston esite mottonaan Näkökulmia elämään! ja kääntöpuolella Kymenlaakson opiston Tunne itsesi! -kurssitarjonta. Käyn Kouvolassa pilateksessa ja Inkeroisissa vesijumpassa. Tässä meillä Myllykoskella osallistun luovan kirjoittamisen kurssille.
Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan osallistua halvalla tasokkaaseen harrastustoimintaan.
Opistojen toimintahan on säädetty laissa, ja ne saavat valtiolta rahaa. Kurssimaksuilla (noin 50 euroa/lukukausi) ei voisi mitenkään järjestää tällaista opetusta.
Kun ryhdyin muistelemaan opistokurssejani, niin muistini kätköistä nousi myös hauska muisto itsestäni kurssien vetäjänä Tuupovaaran kansalaisopistossa. Haimme mieheni kanssa yhteisen elämämme alussa kielten opettajiksi Tuupovaaraan, koska siellä oli meille vuorovuosin töitä ja työsuhdeasunto sekä läheisessä kaupungissa auskultointimahdollisuus. Toisen työssä ollessa toinen saattoi auskultoida eli pätevöityä Joensuun yliopistossa.
Pian muuttomme jälkeen pari kyläläistä tuli käymään ja kysymään meitä opettajiksi iltakursseille: "Voipiko se nuoripari vetää meille noita kursseja kun ryhmät on koossa, mutta opettajat puuttuu? Ei nyt ole kyllä rehtoriakaan, tulee sitten kun ehtii, mutta näihin aikoihin on aina alotettu." No, mehän ryhdyimme päivätyön jälkeen opettamaan opistossa kieliä ja liikuntaa. Työtodistuksenikin on vielä tallella. Siinä lukee, että olen opettanut 1975 -76 naisten liikuntaa yhteensä 48 tuntia ja englannin kielen alkeita yhteensä 52 tuntia ja seuraavana vuonna vielä englantia. Silloin syntyi syksyllä esikoisemme, joten ymmärsin jättää liikunnan opettamisen.
Enhän minä mitään liikuntatunnin vetämisestä ymmärtänyt, muistelin vain mitä yliopiston jytäjumpissa oli tehty. Nuoruus ja (uhka)rohkeus.
Kesällä olin ihan pöllämystynyt, kun kaikki loppui, auskultointi ja iltatyöt. Opiskelijana olin ollut aina kesätöissä, Niinpä nytkin poljin kunnantalolle ja kysyin, olisiko heillä minulle kesätöitä. Ei tietenkään ollut, sain jäädä lomalle ja hellimään kasvavaa vatsakumpuani.
Ai niin, miten se palkkaus, kun olimme tehneet viikkoja töitä ilman lupaa? Oltiin jo pitkällä lokakuussa, kun ovikello soi ja uusi rehtori tuli kyselemään, olemmeko pitäneet kirjaa omin päin aloittamistamme tunneista. Olimmehan me ja jopa osallistumislistaa. Palkka tuli.
Mitenkäs siellä lukijapäässä? Osallistutko mihinkään opistojen kursseille, käytkö yksityisillä kuntosaleilla vai harrastatko itseksesi?
Harrastatko ylipäänsä muuta kuin lukemista? Se on tietty se rakkain, mutta lukukunnon säilyttämiseksi on ainakin vanhemmiten pakko vähän liikkuakin.
Olen osallistunut kirjoittamis- ja kirjallisuuskursseille ja pari vuotta sitten siirtynyt niitä myös vetämään. Se on antoisa maailma! 📚📝
VastaaPoistaSamaa mieltä. Tällaisilla kursseilla saattaa tavata mukavia ihmisiä ja tunnilta lähtiessä pää on täynnä uusia ideoita.
PoistaKurssin opettajanakin on kivaa, kun oppilaat ovat kaikki valmiiksi innostuneita.
Kursseja löytyy! Periaatteeni on, että mitään en lähde kokeilemaan omin päin, aina pitää käydä ensin kurssi :) Vuosien mittaan on kokeiltu kuivakukka-asetelmia, krokipiirtämistä, flamencoa, valokuvausta, italialaista keittiötä, zen-meditointia, jiddishin alkeita... tässä vain murto-osa! Tällä hetkellä rakkain harrastus on kuorolaulu. Siitä saa mahtavan energialatauksen! /Mari
VastaaPoistaOi, oi sinä olet oikea kurssihirmu!
PoistaNiin, olenhan minäkin ollut savityökurssilla, jossa sain aikaiseksi kulhon ja sekä vakiotanssikurssilla että itämaisen tanssin kurssilla. Jouduin lopettamaan viimeksimainitun, kun lonkka alkoi kipuilla, mutta ehdin oppia vähäsen perusaskelia, keskivartalon aaltoilevuutta ja ylä- ja alavartalon erillistä liikuttamista. Oliskin kiva mennä jollekin tällaiselle kurssille uudelleen.
Toki osallistun! Tänä vuonna maanantaiaamuna painelen Hyvän olon jumppaan jo klo 8.30, keskiviikkoisin Kunnon jumppaan klo 9.30. Ruotsin keskustelun jätin, englannin jo pari vuotta aiemmin, samoin Zumban. Kangasalan vuosina olin mukana niin monissa puuhissa, etten enää tarkkaan muista missä kaikessa.
VastaaPoistaAamujumpat on kivoja. Minulla oli yhteen aikaan pilates aamukymmeneltä. Siitä jäi kiva olo koko päiväksi. Juttelimmekin pilatesryhmäläisten kanssa, että jätämme ensi syksyksi toivomuksen aamukursseista.
PoistaMinulla on tuttavissa ja ystävissä kielikurssilaisia, ja mieskin on opiskellut aikuisopintoina viroa ja espanjaa, mutta itse en ole jaksanut opetella mitään uutta kieltä. Nautin niin paljon rakkaan suomen ja englannin kielen nyansseista, etten kaipaa muuta.
Opistojen järjestämät yksittäiset luennot ovat myös kiinnostavia.
Vuosia sitten olin kirjoituskurssilla. Luku- ja muun kunnon ylläpitäminen tapahtuu metsäpoluilla.
VastaaPoistaMetsäpolut on minunkin suosikkini.
PoistaSuunnittelemme retkeä Valkmusan kansllispuistoon Pyhtäälle. Nyt se pitäisi tehdä, kun on vielä plusasteita. Ruska ehti mennä, mutta on näissä himmeämmissäkin väreissä ihastelemista.
Aivan upeaa, että sulla on paljon mielenkiintoista kanlsalaisopiston tarjontaa. On, mistä valita.
VastaaPoistaOsallistuin aktiivisti ennen pohjoisen porstuaan muuttoani. Tein mm. itselleni Itä-Hämeen kansallispuvun, myös liikuntaan osallistuin.
Nyt on mahdollisuudet 60 kilometrin päässä, enkä minä aja autoa, eikä julkista liikennettä ole just ollenkaan.
Omalla kylällä on vain yksi kansalaisopiston järjestämä seniori liikunta. Meitä ikäihmisiä on tiivis ryhmä. Se ilo on kerran viikossa. Pilates ryhmäalkoi reilu vuosi sitten kesväällä yksityisellä puolella, mutta hiipui osaanottajavähyyteen, olin jopa parilla tunnilla vain minä ja ohjaaja. Pilates kolahti kyllä minuun, mielelläni olisin jatkanut.
Ykstityisesti meillä oli myös vesijumpparyhmä hotellin uima-altaalla, mutta hotellin palaessa vuosi sitten jouluviikolla, sitäkään ei ole.
Nyt on avattu uusi Kidehotelli ja sen yhteydessä Lumiareena, jossa kuntosali, valitettavasti se on vain hotellin asiakkaille? Sitä en oikein ymmärrä, sillä Lumiareena on ymmärtääkseni kaupungin rahoittamaa ainakin osin.
Näin se menee syrjäseudulla. Tietysti oma valinta muuttaa tänne, toisaalta omatoimiset liikunnan mahdollisuudet on loistavat. Niistä nautin niin kauan, kun voin.
Luen sellaisia sävyjä kommentistasi, että mielessäsi on ehkä alkanut piipahdella haave etelämmäs ja kaupunkimaisempaan paikkaan muutosta. Onhan tuo 60 kilsaa tosi pitkä matka. Minullakaan ei ole ajokorttia, mutta olen asunut aina taajamissa. Kuhmossa oli kaikki aivan lähellä, työpaikka, elokuvateatteri, kulttuuritalo, kirjasto ja kansalaisopiston toimintapaikat. Täällä on hajanaisemmin, mutta bussit ja juna kulkevat kiitettävästi.
PoistaSinulla on ne upeat maisemat ja luonnon rauha. Ymmärrän, että saat niistä paljon nautintoa.
Ei vielä ainakaan ole käynyt mielessäni muuttaa taajamaan, vaikka noita mainitsemiani aktiviteetteja kaipaankin silloin tällöin. Olen kuitenkin aikamoinen erakkoluonne, joka suuntaa usein menonsa polulle, ladulle, kalalle, marjaan, niin ja kirjastoon.
PoistaEn muuttanut tänne sinisilmäisenä romantikkona ja juuri tuo luonnon rauha ja maisemat ovat minulle erittäin tärkeitä.
Virheaavistelua minulta siis.
PoistaKoillismaalla asumisesi ja luonnossa liikkumisesi on tuottanut meidän iloksemme mahtavia kuvia.
Me lähdimme opiskelujen jälkeen ensin Pohjois-Karjalaan ja siitä Kainuuseen osittain miehen valokuvaharrastuksen vuoksi. Hänellä oli esikuvanaan Mikko Savolainen ja muut syrjäisempien alueiden kuvaajat. Minulla ei ollut silloin mitään mielipidettä asuinpaikan suhteen. Olen aina sopeutunut, vaikka enemmän kyllä viihdyn etelässä, koska rakastan lämmintä. Kymenlaakso on aurinkoisimpia alueita Suomessa, tuuli ei ole niin kylmää kuin Kainuussa, siksi viihdyn hyvin täällä.
En osallistu, mutta mies käy kahdessa opistossa opettajana parina iltana viikossa. Olen kyllä osallistunut eri tansseihin, liikuntoihin, savitöihin, elävän mallin piirtämiseen, kansallispuvunkin olen tehnyt, englannin kielen keskustelua ym.
VastaaPoistaLiikuntaa tulee joka päivä vähintään 6km koiralenkkien muodossa satoi tai paistoi. Joogaan ja venyttelen kotona. Kylmillä lattioilla lihakset kramppaa. Samba kyllä kiinnostaisi ja savityöt ;)
Koira saa ihmisen liikkumaan. Minä olen alkanut käyttäytyä nyt kolesterolinalentamiskuurillani ikään kuin minulla olisi koira. Viuhdon ainakin pikku lenkin joka päivä, kerran viikossa ystävän kanssa kävelemme parisen tuntia, niin kauan kuin juttua riittää.
PoistaJooga on hyvä, pilateksessa on paljon samaa, hitaat liikkeet ja hengitys. Joogasin yhden vuoden, mutta jätin sen, koska kaksi ohjattua liikuntaa on minulle maksimi.
Sinulla on mahtavia muistoja kansalaisopistotoiminnasta. Kansalaisopistot ovat todellamerkittäviä opinahjoja kaikenikäisille riippumatta pohjakoulutuksesta. Minäkin olen aikoinani opettanut englantia täällä Joensuun kansalaisopistossa. Lähes joka vuosi olen jollakin kurssilla mukana, aiemmin valokuvakursseilla, mutta ne on nyt kaikki käyty. Nyt olen luovan kirjoittamisen kurssilla. - Hyvää pyhäinpäivää sinulle!
VastaaPoistaJoo, nuo ovat kyllä tosi kivoja muistoja. Meillä on valokuviakin kursseilta, joissa opetin. Olin kauhean innoissani, kun pääsin tekemään oman alani töitä sen jälkeen kun opiskelijana olin ollut töissä nakkikioskilla ja hautausmaalla, myynyt alusvaatteita Stokkalla ja toiminut kahvikassana ravintolassa. Kursseja numeron korottajille ja ehtolaisille olin kyllä jo pitänyt muutamana kesänä, ne olivat ensimmäinen kosketukseni kielen opettamiseen.
PoistaMeillä taitaa olla samantyylinen kirjoituskurssi menossa.
Hyvää pyhäinpäiväviikonloppua sinulle myös!
Liityn aktiivisten naisten porukkaan, jotka juttuasi kommentoivat. Suurin osa kursseille osallistujistakin taitaa olla naisia. Meilläpäin sanotaan työväenopisto. Minulle se on myös ollut koko elämän mittainen eli n 50 vuoden mittainen punainen lanka harrastuksissani. Toinen haara on ollujt kielten opiskelua, toinen kuvaamataitoa. Kielistä luin joskus venäjää, sen verran että vielä osaan numerot ja joitain lauseita. Sitten löysin italian, jota olen raahannut mukanani vuosikymmeniä jo. Sitä en enää käy harrastamassa työväenopistossa. Joka kerran kun keskustelukurssinvetäjä on italialainen, hän ei vain ole osannut antaa muiden puhua, vaan on ilmeisesti ollut Suomessa puhetta vailla. Ja kun italialainen on sitä vailla, niin tietää miten siinä käy ;)
VastaaPoistaKuvaamataito alkoi piirustuksesta, siitä akvarelliin ja nyt olen omassani, öljyväreissä. Nykyisellä kurssilla vanhimmat ovat lähes 9-kymppisiä, niin hauskoja ja rentoja naisia. Ja mitä maalareita. Joka kerta se on silkkaa taidenäyttelyä. Vaikka myös aika tuskaa, kun ei koskaan tulos ole sitä mitä on toivonut.
Samanlaisia kokemuksia on ystävilläni täällä kielten ryhmistä. Joissain on opettajia, jotka vievät aivan liikaa aikaa omilla tarinoillaan. Mieheni pääsi espanjan opinnoissaan ammattikorkean järjestämään etäopetukseen ja totesi, että nyt on oikea meininki ja kunnon tahti. Joissain kielten ryhmissä on ollut niin heikkotasoista porukkaakin, että opettajan on ollut vaikeaa sovittaa opetustaan, niin että kaikki pysyvät kärryillä ja viihtyvät.
PoistaOlen todennut tämän myös joskus kirjoituskursseilla. Toiset eivät hallitse oikeinkirjoitusta ja toiset ovat kiinnostuneita tyyliseikoista. Parhaillaan käymäni kurssi on hyvä. Saatan olla siellä heikoimmasta päästä, mutta se on vain hyvä. Opin muilta.
Minun kursseillani on ollut miehiäkin, nyt noin viidennes, mutta aiemmalla kurssilla lähes puolet.
Sinulla on ollut joskus blogissasi kuva omasta maalauksesta. Laita taas!
Kylläpä olet ollut aktiivinen koko ikäsi! Se on totta, että työväenopiston edulliset hinnat mahdollistavat monelle harrastuksen,se on hienoa.
VastaaPoistaMinua vain rajoittaa aina vuorotyö. Vasta pari vuotta sitten sain ensimmäisen kerran luvan säännölliseen, tiettynä päivänä sitovaan harrastukseen. Halusin oppia oikeaoppisen tavan maalata ikoneita, vaikka muuten olen kuvataiteessa "itseoppinut". Onneksi ikonimaaluskursseja järjestettiin lähiopistossa.
Ehkä olen liian vaativa, mutta mielestäni työväenopiston kurssin ansio oli lähinnä se, että tuli maalattua säännöllisesti. Haaveilen Valamon luostarin monista kursseista, jotka oletettavasti ovat syvällisempiä. Siellä on myös paljon luovan kirjoittamisen kursseja, jotka myös minua yleisesti kiinnostavat kovasti. Mutta Valamon ekskursiota varten pitäisi sitten jo ottaa lomaa.
Muut harrastukseni ovat lähes ilmaisia: juokseminen ja pianonsoitto. Mutta kyllä lenkkaritkin maksavat ja vanha konserttipiano oli kertainvestointina yhä elämäni suurin hankinta. Ilo on onneksi moninkertainen!
Vuorotyö haittaa elämää monella tapaa.
PoistaÄsken jo Leenalle kommentoin siitä, että nämä opistojen kusrssit eivät aina ole tasoltaan kovin haastavia. Liikunta on ainoa, jossa en ole koskaan pettynyt. Olen löytänyt itselleni sopivat lajit ja opettajat eivät todellakaan höpötä turhia vaan vetävät ohjelman läpi hyvin laaditun suunnitelmansa mukaisesti.
Tekisi kyllä mieli osallistua joskus jonkun kirjoitusgurun kurssille. Kyllähän he ovat kirjoittaneet oppaitakin, mutta se on ihan toista, kun harjoituksia tehdään paikan päällä, aikarajoituksin ja palautetta vastaanottaen.
ILO on se mihin harrastaessa tähtäämme!
Mieheltäni on monesti kysytty, miten paljon hän tienaa valokuvillaan. Höh, harrastuksilla ei ansaita vaan niistä maksetaan.
marjatta
VastaaPoistaolen maailman surkein kurssi-ihminen. en ole tainnut käydä elämäni aikana yhtään kurssia. kerran oli lähellä, kun ilmoittauduin valamon kansanopiston kirjansidontakurssille.jo ensimmäisenä päivänä tuli kurssiahdistus ja oli pakko lähteä ajamaan öisessä lumituiskussa takaisin helsinkiin.
pari vuotta sitten teki mieli mennä ikonimaalauksen peruskurssille ja ostinkin jo ikonilautoja, siveltimiä ja pigmenttejä sitä varten. kunnon välineet, että pääsee alkuun ja niin edelleen... mutta en sitten kuitenkaan koskaan aloittanut ikonijuttua, hypistelin vain erinomaisia välineitäni.
meri
Kaikki eivät ole kurssi-ihmisiä. Sinä, meri, olet varmaankin itseopiskelija, koska tiedän, että hallitset monenlaisia taitoja.
PoistaMinä olen rajoittunut kurssi-ihminen, esim. digitekniikkaa en jaksaisi opiskella kursseilla. Onneksi Unto on siinä itseopiskelija ja välittää minulle juuri sen verran taitoja kuin pyydän. Jos hän yrittää selittää jotain, mitä en juuri silloin tarvitse, alan haukotella ja tulla kärsimättömäksi.
Ymmärrän näin ollen hyvin oppilaita, jotka haukottelevat läpi koko koulupäivän. Nykyisessä itseohjautuvuuteen pohjautuvassa opetussuunnitelmassa heidän pitäisi kaiken lisäksi olla superaktiivisia ja omatoimisia ilman motivaatiota. Ei ihme, että lapsia on viety yhä enemmän terapiaan siitä syystä, että eivät sovi kouluun, vaikka asian pitäisi olla niin päin, että koulu sopisi lapsille.
Minulle jäi kaipaus kutomiseen, kun käsien nivelrikko vei siitä nautinnon. Kuuntelisin mielelläni kaikenlaista, kuunnelmia, podcasteja, äänikirjoja, jos voisin tehdä samalla jotain käsilläni. Musiikkia on kiva kuunnella kirjoittamisen taustalla, mutta ei puhetta.
Nuorempana olen käynyt paljonkin kursseja, usein työhön jollain tavalla liittyviä. Olen myös osallistunut intensiiviseen teatterikurssiin: meitä oli alle kymmenen, joten oli melko intiimi kurssi. Luovan kirjoittamisen kurssi liittyi aikoinaan opintoihini.
VastaaPoistaEn kuitenkaan ole kurssi-ihminen. Tykkään tehdä asioita yksin ja harrastan liikunnatkin mielummin keskenäni. Käyn patikoimassa (mieheni kanssa, en yksin) Pohjois-Englannissa, yleensä siellä vierähtää vähintään kaksi viikkoa, joskus enemmän. Puistossa teen viikkoittain intervalliharjoituksia ja liikun muutenkin päivittäin paljon. Tykkään fillaroida, mutta fillarin (lähinnä kumien) kanssa on taas huonoa onnea eli on taas sekin vehje käyttökelvottomassa kunnossa.
Kuntosalille haluaisin mennä, mutta en kestä sitä älämölöä. Hyödynnänkin eräässä hiljaisessa puistossa olevia “kuntosalilaitteita”, jotka toimivat käyttäen massana omaa painoa. Ei niillä sinänsä lihaksia saa, mutta hyvää venyttelyä se on.
Tykkään kyllä tutkailla ja oppia uutta: sitä teen omatoimisesti lukemalla erilaista kirjallisuutta ja lehtiä sekä tietenkin netistä löytyy vaikka mitä jännää. Mediakriittisyys tietenkin on must.
Kiva lukea harrastuksistasi, Elegia!
PoistaRetkeily ja pyöräily on minullekin mieluista liikuntaa, pienimuotoisempana kuin sinulla.
Kävimme juuri mieheni kanssa patikoimassa eväiden kera Pyhtäällä Valkmusan kansallispuistossa. Kun olimme patikoineet vähän aikaa, mies totesi, että on kyllä kesy esitys verrattuna Kuhmon Iso-Palosen ja Teerisuo-Lososuon retkimaastoihin. Suomessa parhaat patikointimaastot on pohjoisen erämaissa. Kuhmossa tapasimme retkeillessä eläimiäkin, mm. pesäänsä vihaisena vartioivan Lapin pöllön ja kerran saimme valtavan lakkasaaliin.
Noita aikuisten kuntolaitteita saisi tulla meillekin ulkopuistoihin enemmän. Espanjan reissuilla olen käyttänyt niitä päivittäin. Sisäkuntosaleilla en jaksa olla, alan sielläkin haukotella, kuten teknisten laitteiden opettelussa.
Lihasten kunto olisi ikääntyessä tärkeää, joten kai sitä pitää "nöyrtyä" sinne bodareitten sekaan.
Työaikana olin usein kesäisin jollain kasvatusalan kurssilla, kansainvälisyyskasvatusta, suggestopediaa, tukioppilaiden ohjausta, elämänkasvatustiedon opetusta, kutsuvan koulun periaatteita jne. Jotkut opettajat olivat ja ovat sitä mieltä, että lomalla ei mihinkään, mutta minulle tällaiset kurssit toisella paikkakunnalla avarsivat eivätkä tuntuneet työltä.
Teatteria en ole koskaan harrastanut ja musiikissa olen estynyt ja epävarma.
MM
VastaaPoistaaivan asian vierestä taas = huomasitko tuommoisen huuhaalistan: https://www.blogit.fi/top/kulttuuriblogit
En ollut huomannut. Vau, hyvä me! Sinä siellä etunenässä, tietenkin, ja minäkin kahdenkymmenen joukossa, ja monta muuta tuttua kulttuuri-immeistä. Jee...
PoistaTätä pitää nyt juhlia Eino Leinon runolla "Kyltyyri".
”Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!”
Tuo huuto on Suomessa syyri,
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.
Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.
Tuhatkarvainen on kyltyyri –
se on Kiinassa Kiinaan myyri –
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.
Minulle tulee totta puhuen hieman huijarisyndroomainen olo, kun oma blogi mainitaan jollain listalla, minun pähkäilyni.