Vapaa kuin taivaan lintu

Meidän pihan juhannusruusu on riehaantunut

Onko taivaan lintu vapaa? Se näyttää meidän silmiimme vapaalta suihkiessaan taivaalla, mutta on sillä kovasti puuhaa pesän rakentamisessa, ruuan hankkimisessa poikasilleen ja niiden opettamisessa lintujen tavoille. Rutiineja riittää, vaistot määräävät toiminnan, mutta todennäköisesti taivaan lintu on kuitenkin vapaa turhista eksistentiaalisista vatvomisista.
Kun luin tutkimuksesta, jossa oli vertailtu ihmisten kokemaa vapauden tunnetta eri maissa ja saatu tulokseksi, että Suomi on huipulla (HS 5.6. Mikko Puttonen, Vapaudentunne tekee suomalaiset onnellisiksi...), niin tiesin heti, että tutkimustulos on oikea, ainakin osittain. Vapauden puitteet ovat meillä omassa yhteiskunnassamme aivan loistavat verrattuna monen muun maan oloihin ja käytänteisiin. Sopisi siis olla onnellinen!

Yhteiskunta antaa puitteet, mutta se ei kuitenkaan voi suojata meitä omalta itseltämme. Näyttää siltä, että kun ulkopuolisia kahleita ei ole, niin ihminen rakentaa usein itse omat kahleensa itsekontrollilla ja sosiaalisilla pakoilla, jotka ovat objektiivisesti katsoen turhia. Vapaus valita on monelle vankeus, rajojen sisällä on turvallisempaa.

Mietiskelin tätä teemaa mökillä ja kuinka ollakaan lukemiseksi sattui romaani, jonka henkilöillä on ongelmissaan paljolti kyse juuri liiallisesta vapaudesta ja valinnoista, joita pitäisi tehdä. Mitä tehdä, kun liian paljonkaan ei riitä.

Kirja on norjalaisen Nina Lykken kirjoittama ja sen nimi on Ei, ei ja vielä kerran ei. Kansi on aivan kauhea, ei tämä kirja nyt noin kevyt ole, siinä on vakavaa asiaa huumorilla taitettuna. 
Keski-ikäinen perheenäiti Ingrid on turhautunut hyvinvoivan elämänsä rutiineihin. Hän suorittaa elämäänsä robottimaisesti työssään opettajana ja kotona, jossa täysi-ikäiset pojat elävät prinsseinä ja ylennyksen saanut mies, Jan, piipahtaa, kun tarvitsee puhtaita vaatteita. Ingrid ei nauti enää mistään, hän on alkanut tuntea vastustamatonta halua läimäytellä tuntemattomia ihmisiä. 
Jan kyllä nauttii, hän nauttii kotijärjestyksen vastapainoksi boheemielämästä nuoren kollegansa Hannen kanssa tämän sotkuisessa kämpässä. Kun ero on väistämättä edessä, Jan pettyy ja loukkaantuu, koska Ingrid ei käyttäydy kuten pitäisi, itke ja riipu hänen housunlahkeessaan, vaan näyttää pikemminkin helpottuneelta. 
Mies perustelee suhdettaan nuoreen naiseen sillä, että hän on voinut tehdä niin. Missä vaimo oli, miksi ei kieltänyt! Hannekin alkaa vaikuttaa jo arkiselta esittäessään omia vaatimuksiaan, vapaus taitaa olla katoavaa sorttia. 
Ingrid oivaltaa, että koska Jan tekee  mitä huvittaa, niin hänelläkin on lupa valita, kerrankin, ja tehdä aivan mitä huvittaa. Hän on saanut tarpeekseen kaikesta jo ennen miehensä uskottomuutta. Jospa hänen vapautensa löytyisi reissun päältä maisemien vaihtuessa, auto asuntonaan, kaikki vastuut takanapäin. Jan pesköön aikuisten poikiensa ja kohta syntyvän vauvan pyykkejä.

Olen saanut kokea omassa elämässäni paljon vapautta.
Minua ei lapsena ja nuorena "kasvatettu" eikä ohjattu oikeastaan mihinkään. Tämä vapaus jätti turvattomuutta, mutta antoi toisaalta mahdollisuuden rakentaa elämäni juuri oman mieleni mukaiseksi.
Suurin vapauden mahdollistaja minulle on ollut valtion takaama opintolaina, jonka turvin pystyin aloittamaan opiskelut. Ilman sitä olisin jotain muuta kuin mitä olen nyt. Ehkä ennen aikojaan vanhentunut, katkera maalaistalon emäntä. Ehkä jo kuollut pettymykseen. Itseni ikäisissä ihmisissä on sellaisia, jotka toistelevat "jos vain olisin päässyt kouluun". No, ensimmäinen onnenpotku oli tietysti se, että pääsin 10-vuotiaana maksulliseen oppikouluun, kiitos opettajien painostuksen ja äitini tuen. Tällainen kynnys häipyi lasten elämästä peruskoulun tullessa. Erottelu varhaisessa vaiheessa on yhä käytössä useimmissa maissa, esim. Saksassa ja Englannissa.
Työssäni opettajana sain valita opetusmateriaalini, metodini ja opetustuntieni kulun. Kukaan ei vahtinut eikä vaatinut raportteja. Tätä kaikki tapaamani ulkomaiset kollegat ovat hämmästelleet. Työasunikin voin valita, olla kodikkaasti villasukissa, jos siltä tuntui. Valtio ei määrännyt minulle työpaikkaa, sain hakea töihin minne itse halusin.
Yksi vaihe elämässäni oli sellainen, että menetin lähes täydellisesti vapauteni. Se oli se vaihe, jolloin perheessä oli pieniä lapsia. Silloin saattoi jopa sattua, etten ehtinyt lukea muuta kuin työhön liittyvää kirjallisuutta ja sanomalehtiä. Tämä vaihe oli hektinen ja on sitä kaikissa lapsiperheissä. Se on palkitseva ja ohimenevä.

Jos nyt alan luetella vapauksia, joita meillä äsken mainitsemieni lisäksi löytyy, niin lista on pitkä.
Saamme arvostella maan hallitusta ja viranhaltijoita. Meillä sananvapaus toimii. On valitettavasti myös tämä hyvin uusi ilmiö, ääri-ihmiset, diktatuurien ihailijat, jotka pyrkivät uhkailemalla kaventamaan toisten sananvapautta ja demokratiaa yleensäkin.
Saamme elää sellaisina sukupuolisina persoonina, miksi koemme itsemme. Tämä on vielä haaveen tasolla suuressa osassa maailmaa. Translaki on meillä hävettävän vanhentunut, mutta se uudistetaan pian, hyvä!
Voimme asua yksin tai sellaisessa ryhmässä jota pidämme perheenämme.
Voimme erota, jos avioliitto ei onnistu.
Voimme sekä käydä töissä että saada lapsia, koska meillä on tasokas päivähoitojärjestelmä.
Vanhempien ei tarvitse harrastaa koulushoppailua, koska lähikoulu on hyvä koulu.
Meidän passimme on maailman parhaita. Voimme matkustaa muualle, ja kotimaan sisällä meidän ei tarvitse ojennella passiamme tarkastettavaksi, kuten monissa suljetuissa maissa.
Saamme tunnustaa mitä uskontoa haluamme tai olla uskonnottomia.
Saamme liikkua vapaasti luonnossa ja kerätä metsistä ja niityiltä kukkia, marjoja ja sieniä. Meillä on metsissä ja järvissä ruokaa!
Me emme voi valita eutanasiaa, mutta toimenpiteet kuoleman edellä muistuttavat usein sitä.
Me emme voi valita olla kuolematta, sitä ei voi valita missään muuallakaan. Sentään. 

Me emme aina tiedosta tai ymmärrä miten onnekkaita ja etuoikeutettuja me maailman mittakaavassa olemme. Pidämme itsestäänselvänä asioita, joiden puutteen heti huomaisimme muutettuamme jonnekin vähemmän hoivan yhteiskuntaan.

Miten on, koetko itsesi vapaaksi? Jos et, niin mikä sinua rajoittaa? Voisiko sille tehdä jotain?

Kun olin pian jäämässä eläkkeelle, eräs henkilö työpaikalla katseli minua aina tavatessa totisena ja puisteli päätään osaaottavan näköisenä. Kerran hän sitten kysyi, eikö minua pelota. Pelota? Hän kertoi oman äitinsä kokeneen kauhean kriisin eläkkeelle jäätyään ja hakeutuneen muutaman kuukauden jälkeen töihin.
Minä odotin vapauttani kiihkeästi ja olen iloinnut siitä jo yhdeksän vuotta. Tietenkään en joka aamu enää muista iloita siitä, ettei tarvitse lähteä töihin, kuherrusaika on ohi, mutta olen hiljaisen tyytyväinen. Olen saanut elää koko elämäni vapaudessa ja olen edelleen melko terve ja jaksava. 
Ettei kuulostaisi liian hyvältä, niin on kerrottava, että onhan minullakin ollut omia pakkopaitojani. Kun alan lukea vanhoja päiväkirjoja, niin moitettahan sieltä löytyy ja ryhdistäytymiskehotuksia, turhia ahdistuksia, jotka nyt tuntuvat huvittavilta, mutta nakersivat silloin vapauden tunnettani.   

Skool vapaudelle! Tai kauniimmin jiddisiksi l'chaim - elämälle!

Mökin verannalta

Kaikilla ei ole omaa nimikkoviiniä, minä sain tänä kesänä! Italialainen marjainen rosé, vino biologico. 

Karjalanruusu mökin piha-alueelta

-------------

Tässä vielä seuraavana aamuna lisättyjä "onnellisen ihmisen" aatoksia.

Pitkä vanhempainvapaa on sellainen etu, joka on harvinaisuus jopa EU:ssa. On mietitty, onko varaa ja onko järkevää tukea molempia, lasten hoitamista kotona ja tasokasta päiväkotitoimintaa.
Eräs vapaus on myös se, että työpaikan menetys ei tee suomalaisesta kerjäläistä. Työttömyyskorvaus ja asumistuki takaavat niukan toimeentulon. On toisaalta mietitty työttömien velvoittamista  koulutukseen tai vapaaehtoistyöhön ja toisaalta vastikkeetonta kansalaispalkkaa.