Muistin mökkireissulla Juha Makkosen kohta vuosi sitten liikkeelle laittaman novellipeukutusprojektin (klik), johon olen osallistunut ja hyvän alun jälkeen unohtanut, vaikka novelleja on kyllä tullut luetuksi. Mitä jos ottaisi loppukirin. Poikkesin Taavetin kirjastoon lainaamaan pinon novelliteoksia.
Eniten minua viehätti vuonna 1983 julkaistu, Salme Sauren toimittama kokoelma 12 novellia, jonka kirjoittajat näet yllä kansikuvassa.
Pidän sekä teksteistä, että kirjan julkaisuajankohtansa näköisestä ulkoasusta ja fontista.
Olen suositellut aiemmin novelleja niiden henkilöhahmojen, juonen, näkökulman, sävyn, tapahtumapaikan ja teeman vuoksi, mutta peukutukseni seitsemän suorasta puuttuu vielä konflikti.
Arja Tiaisen novelli Talvinen tarina on todentuntuinen kuvaus nuoresta tytöstä, joka ajautuu konfliktiin epävarmuutensa vuoksi. Epävarmuushan on melkein toinen nimi nuoruudelle, vaikka se usein näyttäytyy vastakohtanaan.
Marita ei halua olla nynny, jollaisena hän näkee huolehtivan äitinsä ja fiksun, sovinnaisen poikaystävänsä Jorin. Hän haluaa jotain muuta, jotain sellaista särmää, mitä on työkaveri Leassa ja Tuulikki-sisaressa.
Marita on mennyt suoraan koulusta työhön, mitä hän häpeää tavatessaan koulunkäyntiä jatkaneita kavereitaan.
Marita ajelehtii.
Lea oli vaalea ja hoikka ja meikinteon ja vaatteiden "asiantuntija". Ajatella, Marita mietti, miten kiltisti hän oli aina tyytynyt siihen mitä äiti korttelin pukineliikeestä oli hänelle hankkinut. Ja miten fiksu Tuulikki oli, kun nauroi mutsia landepaukuksi. Tuulikki heitti muitta mutkitta pois semmoiset hameet ja puserot jotka oli torvia. Sillä oli kanttii. Isolla systerillä. Kanttii kaikkeen. Sille sattui aina kaikkee. Se tuli yöllä ovet paukkuen himaan, laukku varastettu, sukat rikki. Tuulikki oli mutsin tosi päänsärky!
Ja Jori: ilta illan jälkeen hän oli suostunut istumaan Jorin kanssa baarissa tai leffoissa. litkinyt Spriteä ja kuunnellut Jorin paasauksia. Himassa vahti kotiväki ja Jori muuten...
Marita kokee seurustelunsa alkaneen Jorin aktiivisuudesta ja omasta velttoudestaan. Hän ei edes halua mitään vakituista suhdetta. Hänestä on hauskaa esintyä sievänä ja saada ihailua, mutta siihen se saisi jäädä. Jollei olisi Joria olisi joku muu.
Styylata, mennä kihloihin, saada lapsi, auto, osake - noin asioita katsottiin, niiden tähden elettiin, käytiin töissä? Ja mitä muuta voisi tehdä? Olla yksin?
Tekee mieli huutaa: Marita stop, olet aivan liian nuori aikuiseksi! Mitä vikaa yksin olossa on?
Jännityksen ja jonkin epämääräisen "jotain muuta kuin tätä tylsää" -kaipuun ajamana Marita istuu hetken mielijohteesta puolituttujen autoon ja lähtee maalle bileisiin. Siellä hän juo, pelkää, sammuu ja herää, kun humalaiset pojat ovat raiskaamassa häntä.
- Jos styylaa ei lähde matkaan.
- Niin kai, Maria tuijotti kuvia, joistakin oli rajattu pää pois, mutta hänet tunnisti selvästi. Häntä kiukutti, nolotti, raivostutti, sillä hän ei voinut tehdä mitään, edes syyttää, koska oli omasta vapaasta tahdostaan lähtenyt porukan mukana. Oikusta. Silkasta oikusta. Voimattomuus ja nöyryytys aaltoilivat kuin kuume tai horkka.
Tässä novellissa on useita konflikteja: tyttö vai nainen, teini-ikäisen tytön suhde kotiinsa, tavallinen elämä vai jotain enemmän. Naiseksi kasvaminen ja mieheksi kasvaminen. Miksi tytön pitää pelätä poikien seurassa?
Tiainen kirjoittaa selkeää proosaa, samanlaista kuin runoissaan.
Hänen tekstinsä saa muistamaan, millaista oli kaivata teini-iässä jotain, mitä ei edes osannut pukea sanoiksi.
Muistan kun istuin aitan portailla ja haaveksin jostain muusta elämästä jossain muualla muunlaisten ihmisten kanssa. Olen itsekin Maritan tavoin hylännyt tavallisen pojan, hyvän isäntäehdokkaan, hakiessani jotain erikoisempaa. Romanttisten kirjojen lukemisellakin saattoi olla jotain osuutta tässä. Tytöillä on vaiheensa.
No niin, pääsinpä taas kirjoitusvauhtiin!
Pari viikkoa vierähti ilman blogipostausta, anteeksi!
No, toisaalta tämä kertoo vain, että kirjatoukalla on muutakin elämää kuin lukeminen ja lukemansa pohtiminen, ainakin näin kun kesä humahti täysillä jo toukokuun puolivälissä.
Olen ollut viikon Turussa, pojan muuttoremontissa, osin apuna, osin tiellä, ja pari kertaa mökillä järjestelemässä petipaikkoja laajenevan klaanimme tulla, kuuntelemassa lintuja ja lukemassa. Olen kaiken lisäksi aloittanut kotona perinpohjaisen kaappien siivoamisen ja tavaroiden karsimisen. Jos tämä touhuamiseni kestää ja huipentuu kirjahyllyjen järjestämiseen, olen ikionnellinen. Aakkosjärjestys olisi jotain hienoa!
Olen lukenut hiljattain monta hyvää kirjaa, joista suosittelen kahta.
Florian Huberin tietoteos Lupaathan tappaa itsesi, kansan perikato kolmannesssa valtakunnassa 1945 on valaiseva teos. Ensimmäistä kertaa ymmärrän todella, miten asiat Saksassa menivät kuten menivät ja miksi.
Minna Eväsojan omista kokemuksistaan Japanissa kahdenkymmenen vuoden ajalta kertova teos Melkein geisha, hurmaava ja hullu Japani näyttää kulttuurin, jossa on aivan erilaiset käyttäytymissäännöt kuin meillä ja paljon sellaista, mikä tuntuu hupaisalta ja omituiselta. Kaikista ihmisryhmistä maassa pelätään ja kunnioitetaan eniten yli viisikymppisiä naisia, o- bāsaneja, täti-ihmisiä. Pitäisikö muuttaa Japaniin!
marjatta
VastaaPoistanovellin tiivis muoto sopii hyvin kesään. minulla ei ole erikoisia suosikkeja. kaikki mainitsevat kirjakyselyissä aina tuokiokuvia kalastaneen tšehovin, mutta välillä minusta tuntuu, että sisäiseen monologiin perustaminen on vähän liian kuljettu polku jo. eipä silti, kyllä minä häntä rakastan. olin aika närkkinä siitä, että yhdessä haluatko miljonääriksi -tyyppisessä kilpailussa osallistuja ei tiennyt, missä tšehovin näytelmässä istutaan lasiverannalla juomassa teetä.
tällä hetkellä pidän tietynlaisesta eleettömästä äänilajista. siitäkin pidän, että saan lukiessani olla tarkkana novellin kertojan painotuksista. jännitysmomentti voi tulla vaikka siitä, kun arkielämä etenee tasaisesti ilman huipennuksia, mutta sitten tuleekin hetki, johon tihentyy paljon.
meri
Kiitos kommentistasi, meri!
PoistaNovelli on hieno tekstilaji.
Tämä Tiaisen novelli on tilannekuvaus eräästä elämästä eräässä vaiheessaan. Se on myös ajankuvaus, tuo kielikin on niin jotain 60 - 70 -lukulaista (torvi, landepaukku, styylata).
Näiden seitsemän tarkastelukulman joukosta pidän ehdottomasti eniten sävystä ja näkökulmasta.
Luin omasta isosta novellikokoelmasta Suomalaisen novellin parhaat Paavo Rintalan novellin Eino, jonka sävy on hitaan pohtiva ja surumielinen. Näkökulma on isän, joka tarkastelee niin omiaan kuin heidän kauttaan toisen perheen ronskimmassa ilmapiirissä kasvavaa Einoa. Tästä löytyy mainitsemiasi tihentymiä arkielämän keskellä.
Olen muuten nyt alkanut katsoa HBO:lta sinun mainitsemaasi sarjaa The Handmaid's Tail, vasta viisi osaa ensimmäistä kautta katsottuna, tänä iltana taas pari osaa lisää. Elisabeth Moss on kyllä tosi hyvä roolissaan ja dystopia on hyytävä. Viimeksi juuri oli muistumaa siitä, miten merkkejä oli nähtävissä, mutta niitä ei kuitenkaan osattu nähdä ja tulkita tarpeeksi vaarallisiksi.
Katopas vaan, olen kirjoittanut 'tail', kun piti olla 'tale'. Tästä tulee mieleen usalaiskoulujen spelling competitions ja Bart Simpsonin hassuttelut ääntämisen ja kirjoitusasun kanssa.
PoistaKiitos novellikokoelman esittelystä. Novellikokoelmia on mukava lukea silloin tällöin ja tuntuu, että tämä kokoelma sopisi hyvin kesään. Mukana on monia suosikkikirjailijoitani, mm Alpo Ruth, Hannu Mäkelä ja Arja Tiainen. Hyvää kesäkuun alkua sinulle!
VastaaPoistaAnneli, kyllä sopii. Kun lukee yhden novellin rantatuolissa, niin voi torkahtaa ja sulatella lukemaansa ennen kuin tarttuu seuraavaan tai voi välillä pulahtaa uimaan. Tuliskin sellainen kesä!
PoistaJoskus pitkän novellin ja pienoisromaanin raja on häälyvä. Lainasin myös kirjan, joka sisältää kolme pienoisromaania. Se jäi mökille.
Novellien lukemiseen innostavia haasteita on ollut kirjablogeissa jo ainakin kahdesti. Minä olen huono tarttumaan mihinkään yhteisiin lukuprojekteihin, mutta Juhan tarkastelukulmat viehättivät, niin että innostuin tästä.
Samaa sinulle! Nautitaan valosta ja lämmöstä, joka nyt meitä hellii.
marjatta
VastaaPoistaolen tosi iloinen, että olet päässyt sisälle handsmaid's taleen. ehkä karmivinta sarjassa on se, että sen tapahtumat eivät oikeastaan tunnu enää mahdottomilta. vaikka muulta näyttää, niin demokratia on hauras asia.
kirjoitit: "viimeksi juuri oli muistumaa siitä, miten merkkejä oli nähtävissä, mutta niitä ei kuitenkaan osattu nähdä ja tulkita tarpeeksi vaarallisiksi."
sarjassa offred toteaa saman asian näin: "now i’m awake to the world. i was asleep before. that’s how we let it happen. when they slaughtered congress, we didn’t wake up. when they blamed terrorists and suspended the consitution, we didn’t wake up then, either. nothing changes instantaneously. in a gradually heating bathtub, you’d be boiled to death before you knew it."
meri
Juuri tuo kohtaus se oli. June - Offred on fiksu tyyppi. Ajattelin ensin kuka, kun en ollut nähnyt tuota nimeä kirjoitettuna, siis ei edes Of Fred, vaan Offred.
PoistaTotta, Gileadissa on paljon sellaista mitä tapahtuu tänä päivänä joissain yhteisöissä ja mitä kohti jotkut pyrkivät myös demokratioissa.
Ulkoministeri Soinin näyttävä osallistuminen abortinvastaisiin mielenosoituksiin on yksi esimerkki toiminnasta gileadilaiseen suuntaan. Tällaisesta pitää hätkähtää eikä vain tottua, ettei tarvitse sanoa sitten jälkeenpäin:"We didn't wake up then."
Nyt just aletaan katsoa, kaksi osaa eteenpäin. Olen aivan koukuttunut!
Margaret Atwoodin kirja ilmestyi jo 1985 ja elokuva pian perään, mutta ne eivät olleet niin suosittuja. Silloin Gileadin maailma tuntuikin kaukaisemmalta, mahdottomalta, nyt Trump-aikana ei valitettavasti enää.
marjatta
VastaaPoistadystopiateema kiehtoo minua hirveästi. olennaistahan siinä on aina se, mitä jää jäljelle. kun elämän edellytykset viedään, mihin me palaamme?
handmaid's talen uskonnollisuus on todella ahdistavaa mutta tärkeää katsottavaa: ei nimittäin ole mitään takeita, etteikö eriasteinen uskovaistouhu voisi teoriassa viedä yhteiskuntaa takaisin juuri tähän suuntaan.
ps. handmaidissa miesten valta kärjistetään lähes tappiin saakka, mutta entä jos se olisikin vice versa? vastapainoksi olisi kiva nähdä joku huipputasokas sarja, jossa miehet joutuisivat vuorostaan elättiluokkaan.
ps. television tiiliskivet -niminen radio-ohjelma paljastaa muuten sen, miksi handmaid's talella ei saa olla onnellista loppua. tämän j.p. pulkkisen toimittaman ohjelman voi kuunnella yle areenassa huomisesta alkaen.
meri
On kyllä hassua, jos Isisistä kauhistuminen vie siihen, että demokratioissa aletaan mennä samansuuntaisin ratkaisuihin.
PoistaUSA:n raamattuvyöhyke on eräs huolestuttava pimeyden pesä, varsinkin kun presidentti myötäilee heitä kaiken muun epäilyttävän toimintansa lisäksi.
Laura Saarikoski raportoi Aamun HS:ssa brittilehti The Economistin luokitelleen USA:n jo toista kertaa puutteelliseksi demokratiaksi. Jos oikeuslaitos syrjäytetään, mitä Trump kovasti yrittää, niin silloin ei enää olla demokratiassa.
Japanissa vanhat miehet taitavat olla matriarkaatin alla. Minna Eväsoja kertoo tästä hauskasti kirjassaan Melkein Geisha. Avioliitto kuuluu asiaan, vaikka ei ole usein rakkausliitto. Kun mies pääsee eläkkeelle, hän on kotonaan turhake ja vaiva. Kotirouvat ovat lasten lähdettyä tottuneet liikkumaan kaikkialla yhdessä rempseästi, tilaa vieden ja hauskaa pitäen. Kun siinä on yhtäkkiä mies, jonka kanssa vaimolla ei ole paljon mitään yhteistä, niin vaimo kokee hänet vapauttaan rajoittavaksi 'märäksi lehdeksi', joka tarraa kiinni eikä lähde puistelemalla irti.
Mietinkin juuri, ettei Handmaid's Tale voi johtaa mihinkään hyvään. Onhan siellä vastarintaliike ja joitain ponnettomia yrityksiä vapauteen, mutta missä se vapaus sitten olisi?
Miten ekologisuuteen voi liittyä naisen alistaminen! Naisethan ovat etunenässä ajamassa ekologisempaa maailmaa erilaisissa luonnonsuojelujärjestöissä ja kampanjoissa.
Paluu menneisyyteen kulutuksessa antaa kai tässä dystopiassa tekosyyn palata menneisyyteen myös naisen roolissa.
Mietin tässä vaiheessa sarjan katsomista (yksi osa ensimmäistä kautta katsomatta), että syy lapsettomuuteen saattaa olla etupäässä miehissä. Ympäristön saastuminenhan vaikuttaa sperman laatuun ja on ollut näkyvissä jo suomalaisissa miehissäkin. Gileadissa pitäisi kerätä ne harvat hedelmälliset miehet siitosmiehiksi eikä alistaa lapsia saaneita naisia mahojen miesten orjiksi.
Tutustun tuohon Tiiliskivet-ohjelmaan. Kiitos vinkistä, meri!
marjatta
VastaaPoistatuossa kun kirjoitin, että olisi kiva katsoa joku sellainen sarja, jossa miehet joutuisivat vuorostaan elättiluokkaan, niin itse asiassa pointtini oli tämä: on mahdollista, että naiset toimisivat valtaan päästyään ihan samoin kuin gileadin miehetkin.
muistat varmaan kaurasen pelon maantieteestä sen naisryhmän, joka kanavoi miesvihansa karmeaksi toiminnaksi. kaurasen naisethan olivat vähän sellaisia lisbet salanderin edeltäjiä ja häneen verrattuna itse asiassa tosi kilttejä.
nainen osaa olla tosi paska, joten lyön vetoa, että radikaalin feminismin gilead olisi yhtä kusinen paikka kuin tämä miesten gilead, jossa naisilla ei ole oikeutta itseensä, ruumiiseensa, tekemisiinsä tai tunteisiinsa.
ps. jotenkin näen sinut vielä japanissa unton kanssa. japani on todella hieno paikka. siellä vasta ymmärtää, mitä kunnioitus, järjestys ja harmonia todella tarkoittavat.
meri
meri
PoistaOlen samaa mieltä. Radikaalifeministien johtama yhteiskunta olisi oikea helvetti.
Ai, näet vai? On me joskus puhuttu, että olis kiva käydä siellä, viimeksi kun kerroin Untolle detaljeja tästä kirjasta.
Vielä tästä sarjasta. Ensimmäisen tuotantokauden lopussa ainakin kahdessa osassa on pitkä pätkä Nina Simonen musaa, jota rakastan. Pitääkin nyt jatkossa kiinnittää huomiota musiikkiin.
Poista