Huomasin, että mieheni oli kirjoittanut kiinnostavasti Facebook-sivulleen Suomen itsenäisyyden alusta. Sain luvan lainata kirjoitusta.
Itse en nyt olisi paljon ehtinytkään kirjoittaa, kun olen keskittynyt koristelemaan meille itsenäisyyskuusta. Ajattelin ensin tehdä siitä kokonaan sinivalkoisen, mutta tulos oli niin kylmä, että aloin lisätä punaista, ja mikäs sen paremmin sopisi, kun muistelee sisällissodan osapuolia.
Kävimme illansuussa Inkeroisten kirjaston Suomi 100 Etkoissa. Unto näytti maisemakuvia ja eräs toinen Kouvolan kameraseurasta lintukuvia. Heidän ohjelmansa edellä oli karaokea, jota seuratessa hämmästelin amatöörien tasoa. Haikea Kylmän kukkia ja romanttinen André kuulostivat kymenlaaksolaismiesten suusta upeilta. Maljatkin nostettiin kirjaston tervehdyksenä 100-vuotiaalle Suomelle.
Nyt nostan maljan teidän blogissani vierailevien kanssa. Kippis Suomi!
Unton kirjoitus:
Tämän ikäisenä on jo paljon elänyt, kokenut ja kuullut; myös 100-vuotiaan Suomen taipaleesta.
Vuodesta 1918 muistan isäni kertomukset, kuinka hän, 16-vuotias poika, oli piileskellyt Luumäen metsissä peläten pakko-ottoa sotajoukkoihin. Hän oli myöhemmin taistelujen loputtua kerännyt hylsyjä ja metalliromua vesien rannoilta ja myynyt niitä Taavetissa henkensä pitimiksi.
Syntymäkyläni Muti oli saanut nimensä Mutin talosta järven rannalla. Mutin veljeksiä ei ollut enää yhtään hengissä. Yksi oli menehtynyt Tammisaaressa, loput kaksi ammuttu. Työväentalosta oli jäljellä uunin rauniot umpeen kasvavalla metsäaukiolla.
Sodissa kolhiutuneita miehiä, ontuvia, arpisia, oli siellä täällä. Äitini vapisi, kun muisteli lentopommien putoamista. Naapuritalon Selma odotti turhaan poikaansa viimeisessä sotavankien palautuserässä Neuvostoliitosta samana vuonna kun minä aloitin kansakolun. Jarvan vanha mamma uskoi Kekkosen järjestävän Viipurin takaisin.
Rooman olympialaiset 1960 näkyivät kaverin kotona pienessä mustavalkoisessa televisiossa. Jäi mieleen Wilma Rudolph ja Armin Hary. Meillä oli vielä öljylamput, myrskylyhdyt, kantovesi ja ulkohuussi. Koulussa hoilattiin karjalaisten laulua ja emalikulhoista lusikoitiin makaronivelliä.
Monet suomalaisten unelmista ovat toteutuneet, toiset jääneet haaveiksi, paljon odottaa toteutumistaan.
Suomi on tosi hyvä maa, jota kannattaa juhlia. Kunhan vaan pidetään huoli kansalaisen perusturvasta, tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Säällehän emme voi mitään.
 |
| Kuva: UM , joltain muulta talvelta |
💙 Hyvää Suomi 100 itsenäisyyspäivää 💙
VastaaPoistaAurinko paistoi pari tuntia keskellä päivää. Se oli kuin juhlan kunniaksi! ⛅
VastaaPoistaMukavaa itsenäisyyspäivän iltaa, Mai!
marjatta
VastaaPoistahyvää itsenäisyyspäivää sinulle ja untolle. ihailen loputtomasti elämänvoimaasi. se tulee tässäkin kirjoituksessa näkyviin, ja se kiteytyy yhteen sanaan: rakkaus.
kynttilät ikkunalla ovat minulle tänään se tärkein juttu. huomaan etsiväni ikkunoita, joiden takana on samanhenkisiä ihmisiä. me sovimme purmon kanssa että sytytämme kumpikin tahoillamme yhden kynttilän. siten niitä on yhteensä kaksi: hänellä siellä sota-alueella ja minulla saaressa. meidän vaatimattomat kynttilämme tekevät meistä osallisia johonkin isompaan.
meri
Hieno idea tuo sinun ja purmon kynttilät, meri!
PoistaTämä on hyvä päivä juuri siksi, että tulee mietityksi omia arvojaan, mikä on tärkeää ja mistä on kiitollinen.
Rauhallista itsenäisyyspäivän iltaa
VastaaPoistaSamaa sinulle Katriina!
PoistaTotesin eräässä keskustelussa, että juhla on minulle eniten mielentila. Tykkään koristella kotia, mutta muutoin ei mitään erityistä.
Katselen parhaillaan Linnan juhlien tanssia.
Myöhäinen itsenäisyyspäivätervehdys minultakin! Kauniisti olet koristellut kuusen, väriä elämään vaan. Komea kirjahylly kurkistelee kolmannen kuvan taustalla. Miehesi kirjoitus on tosiaan kiinnostava.
VastaaPoistaVaarini (nykyään ainoa elossa oleva isovanhempani) täytti marraskuussa 100 vuotta. Hän siis syntyi Suomen ollessa vielä Venäjän vallan alla. Hän ei sodasta halunnut koskaan puhua, mikä on ymmärrettävää. Ei ollut katkera tmv. vaan varsinainen huumorimies ja sitä hän on edelleen.
Vanhempana olen alkanut ymmärtää, miten lähellä esim. katovuodet ja sodat ovat. Nuorena koin niiden olevan kaukana historiassa.
PoistaKun minä synnyin isäni oli palannut viisi vuotta aiemmin sodasta, mennyt naimisiin, saanut kaksi lasta, siirtynyt isännäksi ja laajentanut pientä maatilaa. Kaikki nämä muutokset lyhyessä ajassa, ja minusta tuntui lapsena, että kaikki oli ollut aina samalla tavalla. Oikein purnasin, miksei tapahdu mitään uutta.
Mieheni syntyi vanhoille vanhemmille, siksi hänen isällään on jopa muistoja sisällissodasta.
Minun isoäitini ensimmäinen mies oli kuollut punaisten puolella 21-vuotiaana isoäidin ollessa raskaana, ja syntynyt poika, isäni velipuoli, kuoli puolestaan samanikäisenä Talvisodassa. Näistä asioista kuulin vasta teini-ikäisenä. Vai enkö kuunnellut?
Yksi ihmisikä ei ole mitään, ei edes kaksi ihmisikää ole mitään, ne palavat kuin Nortti savuke ketjupolttajan huulessa. Miten nopeasti ne ovat menneet, sen huomaan viimeistään kun on ylittänyt 70 vuoden iän.
VastaaPoistaMinäkin muistan yhtä ja toista tästä juhlitusta itsenäisyyden ajasta, muista sodanjälkeisen nälän ja niukkuuden, joka oli yleistä alhaalta ylös keskiluokkaan asti, eikä se ollut mikään postmoderni ilmi, sotaa edeltäneeltä ajoiltakin sen tiedettiin olleen jokapäiväistä ja laajaa. Minä saattaisin kysyä, että jos sitä itsenäisyyttä ei olis niin mahdottomasti ollut, olisiko joku ulkopuolinen ymmärtänyt tulla kertomaan suomeen, ja suomen maaseuduille, että eläkää juoko sitä vettä, mitä te nostatte kaivoistanne, peltojen keskeltä, joita on puoliksi lannoitettu ihmissaasteella, taikka kaivaisitte ne kaivonne muualle kun juuri huussien taakse, olis kansa säästynyt monelta suolisairaudelta ja lapamadolta, plus muilta sairauksilta.
Sehän aina hyvä silloin, kun kaikki muut paitsi lapset tahtovat olla itsepäisiä ja itsetietoisia, itsenäisiä ja itse määräämään kykeneviä. Mutta katsotaan miten ne itsenäisyydet ovat syntyneen ja miten syntymänsä jälkeen ovat elää kituuttaneet. Siinä ovat Jugoslavia itsenäisyys sodat, paljon tapettuja, ja heikompaan päin menoja senkin jälkeen. Suomen itsenäisyydestä voi vain sanoa, ettei se paljon poikennut Jugoslaviasta.
Sota sitten, miten olis käynyt jos siihen ei olisi alettu, kannaksen maa-alueet olis menneet, ja saaret suomenlahdella, mutta kovin vähän puhutaan niistä maa-alueista, mitkä olis tulleet tilalle pohjoisesta, läpi vuoden avoimine satamineen.
Ja sitten, miten sodan hävinnyt puoli voi säilyttää itsenäisyytensä? Ei mitenkään jos ei voittajavallat sitä suo, voittajavallat.
Miten sitten ne maat jotka tulivat miehitetyksi näiden voittajavaltojen toimesta. Saksa pommitettiin käytänölisestti maan tasalle, vastaava ei missään suomen läänissä tapahtunut. Kuusikymen vuona menin Saksaan ja verrattuna taloudellisesti kituvaan Suomeen sen talous oli jo jotakuinkin kunnosta. Voisiko joku tarkemmin selitellä näitä itsepäisyyden syytä ja seurauksia.
Niinpä! Ei voi tietää, miten elämä olisi sujunut ilman sotaa. Juha Hurme vastasi tähän eräässä haastattelussa, että ainakin olisimme eri nimisiä. Liian iso kysymys lyhyeen ohjelmaan sijoitettuna tuotti tämän vastauksen.
PoistaSaksa nousi ihmeen nopeasti. Minusta he ovat käsitelleet erinomaisen rehellisesti sodanaikaista menneisyyttään.
Meillä on Suomessa ollut näihin päiviin asti vaiettuja asioita. Kai sata vuotta riittää viimeistenkin kipujen käsittelemiseen.