Iloisena kaunokirjallisuuden Finlandia-valinnasta, onnittelut Juha Hurme!

Olen iloinen siitä, että Juha Hurme voitti Finlandian teoksellaan Niemi. Olenkohan koskaan ollut näin tyytyväinen Finlandia-tulosten jälkeen.  

En ole vielä edes lukenut voittoisasta romaanista kuin alun, mutta Hurmeen aiempi tuotanto, kirjat ja näytelmät ovat saaneet minut toivomaan, että hän saisi joskus ison tunnustuksen. Nyt se tuli!

Lainaan pari otetta Hurmeen edellisestä romaanista Nyljetyt ajatukset. 

    Elämme kulttuurisessa tilassa, jossa mikä tahansa voi olla mitä tahansa. Ilmiöillä on vain vaihtoarvo. Mikä kulloinkin on pinnalla, on totta. Tuotantolaitoksissamme ei valmisteta sellaista, mitä olisi hyvä käyttää, vaan sitä, mikä tuottaa eniten voittoa. 
    Taiteilija eli runoilija eli ihminen hakkaa säröjä tähän massaharhaan, säröjä, joiden kautta maailma virtaa elämäämme. Oikea tieto virtaa. Epätunteminen, oikean tiedon puute, on kaiken pahuuden lähde. Viisas nauru on kaiken hyvyyden lähde. 

    Paha ja hyvä pesivät kielessä. Kieli on häkki, jonka ihminen on rakentanut ympärilleen. Ymmärryksemme säntäilee nenä veressä ja kallo kuhmuilla tämän häkin kaltereita vastaan. Me olemme suojautuneet kielen häkkiin, jotta pysyisimme turvassa siltä tiedolta, että maailma on parhaimmassakin tapauksessa vihamielinen, Tajutaksemme tätä tilannetta, meidän on ensin paikannettava itsemme ajassa. 


Täällä (klik) olen kertonut tutustumisestani ja ihastumisestani Juha Hurmeen taiteeseen. 

Älä lannistu (Mielenterveysviikko)

Tämä arvokkaasti kehystämäni postikortti on yksi alakoululaisten 90-luvulla Kuhmon Mielenterveysseuralle piirtämistä postikorteista. Kortin takana lukee vain Kontion koulu 6 A. Palkitsimme kyllä tekijät, mutta ilmeisesti he eivät halunneet nimiään painettuihin kortteihin.

Toimin muutaman vuoden tässä seurassa aktiivisesti. Suunnittelimme mielenterveysviikon teemaliitteitä paikallislehti Kuhmolaisen väliin, järjestimme luento- ja keskustelutilaisuuksia ja paljon muuta. Minulla on tallella kolme teemaliitettä nimeltään Nuori Selviytyjä, Yksinäinen Selviytyjä ja Iloinen Selviytyjä. 

Vuoden 94 liitteessä puheenjohtajamme Tuomo Pulkkinen kirjoittaa pääkirjoituksessa otsikolla Kuka välittää minusta? näin:
Yksinäisyys, orpous ja turvattomuus ovat lisääntyneet. Työttömyys, epävarmuus tulevaisuudesta ja perheiden hajoaminen lisäävät epätoivoa. Seuraukset näkyvät käytöshäiriöinä, epätoivoisina tekoina ja itsemurhina. 
Tällä viikolla vietetään maassamme valtakunnallista mielenterveysviikkoa. Erityisesti tänä vuonna kiinnitetään huomiota lasten ja nuorten henkiseen hyvinvointiin. Ei riitä, että teemaviikolla taivastellaan kuinka huonosti asiat ovat, vaan meidän jokaisen velvollisuus on kantaa huolta lähimmäisistämme vuoden kaikkina viikkoina. 

Tämä yli kahdenkymmenen vuoden takainen kirjoitus, osa pitemmästä, on ihan tätä päivää.

Entä seuraava, varapj MM:n vuoden 95 liitteeseen kirjoittamia ajatuksia otsikoituna Mistä ilo löytyy?
Niin mistä? Minkä polun päästä? Mökötystä, kyllästyneitä ilmeitä näkyy kyllä katukuvassa, mutta harvemmin ilosta säteileviä silmiä, solisevaa naurua ja kevyttä askelta.
Kysyin koulussa yläastelaisilta tuon otsikon kysymyksen. Sain seuraavia vastauksia: Olen iloinen, kun jotkin asiat menevät kohdalleen, kun saan kokeista jonkin muun numeron kuin nelosen, jos jouluaattona sataa lunta. Nuorten viisaudesta taas kerran ilahtuneena totean: onnelliset ihmiset odottavat elämältä vähemmän. 

Minun oli tarkoitus kirjoittaa Maaria Oikarisen kirjasta Lucian silmät, joka on valtavan hyvä kuvaus maniasta, mutta on ollut niin paljon kivaa menoa, etten ole ehtinyt. Jostain syystä aloin penkoa leikekirjojani ja osuin näihin vanhoihin lehtiliitteisiin. Tuli nostalginen olo.

Olin kirjoittanut tuossa Ilo-jutussa myös näin: 
Meidän olisi hyvä suoda itsellemme iloa jokaikinen päivä; kysyä itseltämme, mikä tekee Minut iloiseksi ja tehdä sitä. Me voimme hyvin rakastavassa ilmastossa. Jatkuva vaatiminen vetää taatusti suupieliä alaspäin.

No, nyt on ollut lehdissä päinvastaisia kirjoituksia, miten hedonistinen nykyihminen hemmottelee itseään alvariinsa, eikä jaksa ponnistella kaukana olevien tavoitteiden hyväksi. En ihan usko tätä. En näe tällaista ympärilläni.

Kirjablogien mielenterveysviikko kirjavinkkeineen ja ajatuksineen on ollut hyvä asia. En ole ehtinyt kaikkia kiinnostavia kirjoituksia edes vielä lukea. 

Eräässä Selviytyjä-kirjoituksessa lainataan Germaine Greerin ajatusta, jonka koen omakseni.
Aina kun ihminen keventää 
sydäntään vieraalle 
hän vahvistaa sitä rakkautta 
joka yhdistää ihmiskunnan. 

Lisäys 28.11.

Vielä aiheesta kauempana olevien tavoitteiden eteen ponnisteleminen vs hetken mielihyvään tähtäävä hedonismi. 

En koe näiden olevan toistensa vastakohtia tai toisilleen vaihtoehtoisia olomuotoja. Kun ei jaksa ponnistella, niin se on kai lähinnä ankeata näköalattomuutta ja epätoivoa, ei mukavaa nautiskelua. 

Puhutaan poikien huonontuneesta koulumenestyksestä ja siitä, että nämä valitsevat ihan muuta tekemistä kuin koulutehtävien tekemisen. No, samalla pidetään yllä ilmapiiriä, ettei koulutuksella mitään saa, työpaikkoja ei ole ja opit menevät hukkaan. Nuorille pitäisi korostaa sitä, että oppimisesta todellakin on aina hyötyä, muutoinkin kuin työpaikan saannissa. Kun tajuaa itseään ja maailmaa, niin löytää kaiken aikaa kiinnostavaa ja elämästä nauttii toisin kuin oppimattomana. Mielestäni.
  

Laura Gustafsson, Pohja (Mielenterveysviikko)

Laura Gustafsson kertoo kirjansa alussa pyrkineensä kirjoittamaan niin rehellisen kirjan kuin suinkin  osaa ja näyttämään itsensä täysin kaunistelemattomassa valossa. Pohja on siis "knausgårdilainen" autofiktiivinen romaani omasta elämästä.

Minäkertoja esittelee itsensä lukuina: paino, pituus, arvet, hiusten juurikasvun pituus, sukupuolipartnereiden määrä. 
Sitten hän alkaa kertoa surullista tarinaa, jossa masentunut nuori nainen yrittää päästä selvyyteen siitä, miksi on niin kauan antanut käyttää itseään hyväksi, varsinkin seksuaalisesti.

Söin e-pillereitä, joten ihoni oli valkea ja virheetön. Annoin ihmisten tyhjentää itsensä minuun ja kävin vähän väliä Meilahden sukupuolitautien polilla testeissä. Hoitohenkilökunta käski hankkimaan vakituisen suhteen tai opettelemaan kumin käyttöä.

Nainen ei syytä ketään häilyvästä, promiskuiteettisesta käyttäytymisestään. Hän on ollut jostain syystä helppo uhri, asettunut jo lapsuuden leikeissä kauriiksi ja antanut kaverin olla metsästäjä. Hän ryhtyy suhteisiin miesten kanssa, mutta pelkää sitoutua. Hän jättää hyviä miehiä juuri kun suhde olisi vakiintumassa ja asunnosta tulossa koti. Hän kutsuu lapsen kanssa kotiaan "äidin asunnoksi". Hän kyselee, kärsii ja etsii vastauksia.

Vapaus, ainoa, jota ikinä seurasin, istuutuu keittiöjakkaralle. Se ei kysy, mitä minulle kuuluu, minun on kerrottava itse. Teeskenneltävä kuvittelevani, että sitä kiinnostaa.

Ei tässä ole mitään kivaa ja vapautunutta, uutta tyttö-voima-löytyy-kolmekymmentäkolmevuotiaana feminististä itsenäisyyttä. Ei lainkaan voimaannnuttavaa emansipaatiota. Ei mitään "katsokaa häntä, hän toteuttaa naiseuttaan noin vailla rajoja, sepä vasta nykyaikaa.

Nainen jumaloi sellaisia naishahmoja, jotka hänen jo yläasteiässä löytämänsä feministiliikkeen mielestä ovat täysin vääriä ja itsetunnolle vahingollisia. Hän teeskentelee olevansa samaa mieltä ja hylkäävänsä epäjumalattarensa, mutta karkaa sitten vähän väliä tälläytymään heidän kaltaisikseen nukeiksi ja hiippailee yöelämään, jossa häntä ohjailevat katastrofimaisin tuloksin kaksi sivupersoonaa, kihertävä Heppatyttö ja tarmokas Pirjo.  

Nainen hehkuu ja panikoi vuorotellen. Hänen häiriönsä on ohjautunut jo varhain syömiseen. Ongelma on tietenkin jossain muualla. Hän ei tavoita sitä. Hän on välillä jo lähellä tärkeää oivallusta, sitä että voisi rakastaa itseään ilman laihdutuspyrkimystäkin, voisi luottaa olevansa kaunis ja rakastettava, mutta sitten taas pelko voittaa ja syömisen hallinta nousee itseoikeutetulle jalustalleen, tärkeimmäksi.  

§  "Mikä on sinun elämäsi musta aukko? Mikä sinua vetää kohti itsetuhoa? Syytä ei ole, "Jotkut ihmiset kätkevät traumaattisen muiston tosi syvälle." En minä, olen pinnallinen.
§  Ei. Usko nyt.
§  Jos sattuisit olemaan henkilö, joka traumatisoi minut lapsena, ole hyvä ja ota yhteyttä, niin pääsen pois tästä helvetistä. 

Pidän kovasti Pohjasta, kuten olen pitänyt myös Gustafssonilta aiemmin lukemistani Huorasadusta ja Anomaliasta, varsinkin Anomaliasta. 

Pidän tämän romaanin kielestä huikeine vertauskuvineen. Pidän myös sen rakenteesta, jossa on paljon erilaisia aineksia, juonellisen kerronnan ohessa syömishäiriön pykälälista, esseetyyppisiä pohdintoja ja "ruumiinavausselostus".  

Meillä eurooppalaisilla on oikeus halumme kohteisiin, kirjoitamme niin lakiimme. Kutsumme patologista imperialismiamme maailmanhistoriaksi. Olemme voitokkaita poikkeusyksilöitä, ekspansiivisia. Se on evoluutiota. 

Kallo avattu. Toksiset fantasiat kasvaneet kiinni aivokudokseeen. Pitkälle edennyt puoliautomatisoitunut itsetuhomekanismi, aktiivinen. Melankolinen kysta vasemmassa aivolohkossa, lähetty laboratorioon.

Avattu torso. Rintalastan alla auennut pohjaton tyhjyys, johon avustaja huolimattomuuttaan pudotti välineitä. Lähetetty hakemaan uusia. 

Pidän Gustafssonin huumorista. Tässä kirjassa sitä voi kutsua itseironiaksikin. 
Kirje psykiatrille yliviivattuine kohtineen on liikuttava ja koominen. 
Ruumiinavauksesta laitetaan kuvia Instagramiin hashtag prettywoman ja poistetaan samantien, avustaja anoo siirtoa uusin tehtäviin, eikä kukaan - jostain syystä, mistähän - halua hänen paikalleen.

Kun aihe on surullinen ja vakava, niin huumori keventää tekstin helpommin sulateltavaan muotoon ja saa lukijan pitämään kertojasta. 
Minä pidän, ja koen kirjaa lukiessani samaistumisen tunteita, vaikka elämänkulkuni ei olekaan ollut samanlainen kuin kirjan kertojalla. 

Vielä on mainittava, että kirjan nainen uskoo rakkauteen pelastavana voimana, joka tulee katkaisemaan hänen nuken unensa ja tekee hänestä esineen sijasta kokijan ja että kohtaus lapsen kanssa kirjan lopussa, pikkuinen isänsä ja äitinsä välissä liikuttuneena hänelle osoitetusta rakkaudesta, on ylivoimaisen kaunis. Lainaan sitä tulevan äitienpäivän kirjoituksessani.  

Kirjan alussa on omistuskirjoitus Kiitos rakkaille. 

Siinä on myös lainaus Leonard Cohenilta:
Some girls wander by mistake 
into the mess that scalpels make

------------------

Tällä viikolla blogeissa kirjoitetaan mielenterveysaiheista. Idean pisti alulle Suketus (klik). 
Tämä olkoon ensimmäinen kirjoitukseni tästä aiheesta. Katsotaan, tuleeko muuta. 

Lisäys 24.11. 

HUOM! Laura Gustafsson on tänä iltana TV 1:n Perjantai-ohjelmassa, klo 21. 
Ohjelman aihena on rakkaus ja mustasukkaisuus, ja sehän löytyy myöhemmin myös Yle Areenasta.

Tuure Kilpeläisen laululyriikasta

Laululyriikka on kirjallisuuden genre, joka arvostettiin korkealle viiime vuonna, kun yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja Bob Dylan sai sanoituksistaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon. 

No, nyt en kuitenkaan eläydy Dylanin, vaan suomalaisen trubaduurin Tuure Kilpeläisen lauluihin. Minulla on Kilpeläisen muitakin albumeja, mutta eniten pidän Erämaasta, jonka hän on tehnyt vuonna 2011 yhdessä yhtyeensä Kaihon Karavaanin kanssa. 

Osassa Erämaan kappaleista on maailmanmusiikin sävyjä, osassa muuta. 
En puutu musiikkipuoleen, vaan sanoihin ja tarkastelen tätä albumia laulettuna runokokoelmana, jonka runot muodostavat juonellisen tarinan.  


1. Bonsaipuu

Olen matkalla sun luoksesi sylissäni pieni bonsaipuu
bussin takaikkunassa loistaa viittä vaille täysikuu
anna vähän vettä, anna rakkautta ja valoa
niin se pitää aina kotonansa sinun sydämesi taloa

Nuori mies muuttaa tyttöystävän luo, huonekasvi sylissä, luottavaisena.
Herkkä, hellänhaikea tunnelma


2. Erämaa














Nyt tarvotaan erämaassa, on kuljettu yhdessä jo kauan ja alun keveys on poissa. Ollaan risteyksessä. 

Huoneessa pariterapeutti piirtää paperiin ympyrän
sanoo tuolla juokset sinä ja tuossa istuu hän
on ikkunalaudalla kaktus, pölyinen, sitkeä
ja minä kaipaan rakkauden vettä, niin että voisin itkeä. 

Kappaleen tunnelma on levoton, musiikin rallityyli korostaa sitä. 


3. Ystävänpäivä

Kadulla nuoripari, vaunuissa nukkuva lapsi
narussa ilmapallo, sydämenmuotoinen
hyvää ystävänpäivää, huutaa naapurin mummo
ja sä oot mun ystäväni, uskollinen yksinäisyys

Koskettava kappale. Kirjoittaja saa yksinäisyyden seuraansa heti aamulla jakamaan kanssaan lehden ja jäähtyneen kahvin.

Sä oot mun kun valot on sammuneet
sä oot mun kun pöytiä siivotaan
sä oot mun, se mitä viivan alle jää
kun muut ovat menneet
mun juhannusheilani
sä oot mun viimeinen valssini
sä oot mun, voin syliisi mä painaa pään

voin luottaa ystävään, sä luokseni jäät

Miten on käynyt bonsaipuulle?


4. Pelko pois

Pelko pois
menen päin sen seiniä 
ja halkeamista valo paljastuu


5. Ajatuksen voima

Ajatuksen voimalla voi jakaa rakkautta
tai pitää yllä vihaa, hautoa kostoa
ja kun painat liipasinta niin mielessäsi on ensin
ajatus

Tämän laulun sanoma on tärkeä. Ajatus on voimakas, koska se ohjaa meitä ja se on teon alku. 


6. Tämä tie

Kirjoittaja pohtii omaa soraista tietään ja koittaa vakuuttaa itselleen, että tie vie valoon. Äärimmäisen kaunis laulu. 

Tämä tie tämä tie tämä tie tämä tie on se oikea
vielä keri vielä keri vielä keri sitä lankaasi punaista
Aina mene aina mene aina mene kohti tähtesi hehkua
tämä tie tämä tie tämä tie on ainoa mut oikea
Ainoa mutta oikea


7. Yksinäisen miehen puku

Siis juhlin yksin yksinäisyyttäni. Narrista  nousee tänä yönä kuningas!
Povitaskussa rakkauden mentävä reikä. Narikkalappuja rillumareitä. 
                   Sellainen on yksinäisen miehen puku
                             yksinäisen miehen puku

Hieno uhmakas ralli, kovaa menoa. Yksinäinen mies rällää kapakassa ja pyytää porukkaa arvioimaan pukunsa, jolle "puistelee päätään entisen anopin suku".
On vilu ja haleja kaivataan.


8. Tanssi minun kanssani

Tämä on näistä lauluista suosikkini, romanttinen, ihana. Tekee mieli kirjoittaa tähän koko biisi. Mikä minua estää. Ajatusvirtaani en tohdi kirjata. 

Tuol on miehii joilla on mielipiteitä
saaristomökki ja lasikuituveneitä
suutelevat poskille sukulaisten kesken
ja säästöjä kasvaa kolmella tilillä
      Minä olen mies joka katselee kadulla
salaa sinua kauneuttasi ja vien sinua 
juhliin jossa tanssimme ystävien kesken
kuin viimeistä päivää tai ensimmäistä
    Tanssi minun kanssani, tanssi ja tiedä
    minä olen se mies, joka tahtoo sua viedä
    Älä kätke siis kauneuttasi vakan alle
    vaan tanssi ja näytä se koko maailmalle
    Tanssi minun kanssani
    Tanssi minun kanssani 

Tuol on naisii joilla on äänekäs nauru
merkintöjä CV:ssä, ystäviä tv:ssä
suutelevat poskille tapaamishetkellä
ilmaisevat itseään viidellä kielellä
    Sinä olet nainen, joka kävelee kadulla
kannat sinun kauneuttasi ja viet minua
paikkaan jossa tanssimme vain kahden kesken
kuin viimeistä päivää tai ensimmäistä 
     Tanssi minun kanssani, tanssi ja tiedä
    minä olen se mies, joka tahtoo sua viedä
    Älä kätke siis kauneuttasi vakan alle
    vaan tanssi ja näytä se koko maailmalle
    Se tarvitsee sinua ja jalkojesi tahdissa
    se pysyy taas hetken paremmin kasassa
    Tanssi minun kanssani 
    Tanssi minun kanssani

Ja nämä rakkauden juuret ovat tähdistä tehdyt
ja taivas se vain laajenee
ooo - ooo - ooo
    Minä tarvitse sinua ja jalkojesi tahdissa
pysyn taas hetken paremmin kasassa.

  

9. Hamahelmisydän 

Pieni tyttö on askarrellut isälle lahjaksi hamahelmisydämen. Tiedättehän hamahelmet, pienet osaset, joista kootaan tauluja ja pieniä lahjaesineitä. 
Isä ikävöi tytärtään.

Osani on, osani on sietää luopumista ja ikävää
Osani on, osani on kestää kaipauttani kipeää
osasi on 
osasi on 
se kaunein helmi
keskellä mun sydämen. 

Kyseessä on ehkä eroisä. 

Tulee mieleen äskettäinen kauhea tapahtuma Porvoossa, jossa isä murhasi erotilanteessa pienen tyttärensä. Miten hän saattoi?

Mietin myös viimeaikaista keskustelua, jossa isänpäivä on haluttu korvata läheisenpäivällä. Ei saa tehdä niin, ei. 

Laulun isä vakuuttaa, että tyttö elää aina hänen sydämessään ja että hän suojelee tätä vielä vanhana miehenäkin, matkan päästä salaa. Hän suunnittelee myös tytön häitä, joihin teettää parhaimman puvun, pitää lyhyen puheen ja ojentaa puvun taskusta tytölle hamahelmisydämen. 

Tässä on kaikuja musikaalista Viulunsoittaja katolla, jossa vanha Tevje ja vaimonsa laulavat Nousee päivä, laskee päivä.

10. Uskoton

Viettää voi koko elämänsä vinossa
Voi mennä väärästä talosta
autolla väärään toimistoon
Voi syödä väärässä pöydässä illallista 
aina väärässä seurassa
sanoa selkä väärään suuntaan
kauniita unia

Laulu sanoo, että ihminen voi pettää viidelläkymmenellä tavalla ja olla uskoton omalle tähdelleen, omalle tielleen, lapsuuden haaveilleen, tunnolleen, äänelleen ja uskolleen. 

Tähti on eräs Kilpeläisen paljon käyttämistä kielikuvista. Erämaan laulujen  lyriikassa toistuvat myös tie ja puku.

11. Sairasloma

Kun ihminen sairastuu rakkauteen hän saattaa tarvita sairaslomaa. Kilpeläinen käyttää tätä vanhaa muotoa, nykyään sanotaan sairausloma. Turha siinä on töistä soitella ja kysellä, kun toisella on rakastumisen kuume. Tämä iloinen laulu tuo mieleen Eddie Cochranin rock'n'roll menestysbiisin Summertime blues. Pomo laittaa ylitöihin ja vanhemmat nihkeilevät auton lainaamisessa, ja rakastuneella on mielessä vain deittailu oman kullan kanssa: 
Well, I didn't go to work
Told the boss I was sick.
"You can't use the car
Cause you didn't work a lick"

Erämaa-albumi on visuaalisesti kaunis. En löydä kuvittajan ja valokuvaajan nimeä. Kiitos heille!
Toivon että musiikkia myydään edelleen jossain esinemuodossa, ei vain pilvessä. 





Kiitos Tuure Kilpeläinen!

Kysymys tämän kirjoitukseni lukijoille: kenen laululyriikkaa ihailette? 

Minä pidän Kilpeläisen ohella mm. Björkin (I've Seen It all) ja Nina Simonen (Fodder On My Wings) kirjoittamista ja laulamista tarinoista. 

Kirjoittamisesta, lukemisesta ja arvostelun vastaanottamisesta

Daniel Díaz Godoy, Sin título, 2014 

Kun tekee romaania esimerkiksi kolme vuotta, ideoi, taustoittaa, haastattelee, kirjoittaa, korjaa, kuuntelee esilukijoita, editoi taas ja niin edelleen, oppii tietämään, mitä kirjassa sen ilmestyessä on. Siksi on aina yhtä hämmästyttävää nähdä jonkun yrittävän tunkea valmiin teoksen  kansien väliin jotain, mitä siellä ei ehdottomasti ole. 

Yllä oleva teksti on aikakauskirja Grantan nro 9 Riku Korhosen kirjoittamasta esseestä Puhu, viha. Korhonen kritisoi saamaansa kritiikkiä ja fantasioi kohtauksia, joissa kohdistaa väkivaltaa valehtelijoiksi kutsumiinsa romaaniensa väärinymmärtäjiin. 

Kirjan väärinymmärtäminen?

Kun julkaiset, älä pohdi ymmärretäänkö sinut väärin. Sinut todennäköisesti ymmärretään väärin. Se on väistämätöntä. Hyväksy että on kaksi tekstiä. Sinun tekstisi ja teksti jonka lukija kokee. Iloitse lukijoistasi. 

Tämä on viimeinen vinkeistä Mikko Toiviaisen ja Ronja Salmen toimittamasta teoksesta 12 tarinaa kirjoittamisesta. Kirjassa on kahdentoista kirjoittamisen ammattilaisen ajatuksia siitä, mikä heitä innostaa kirjoittamaan ja lopussa vinkkejä kirjoittamisen eri vaiheisiin ideoinnista editointiin ja julkaisuun saakka. 

Samasta kirjasta alla lauluntekijä ja laulaja Samuli Putron ajatuksia omasta kirjoittamisestaan. 

Kirjoitan siksi, koska en ole löytänyt toistaiseksi mitään, mikä kiinnostaisi yhtä paljon. Ei matkustaminen, ei rikastuminen, ei seksuaaliset valloitukset. Ei keskustelu eikä edes lukeminen - ne ovat minulle kaikki materiaalia ja välineitä kirjoittamiseen. 

Tärkein oivallukseni kirjoittamisesta on se, että  kirjoittaminen määräsi sen, minkälaista elämästäni tuli. Siksi on oleellsita ymmärtää, että se on voimakkaampi kuin minä. Suurella osalla taiteen kanssa tekemisissä olevista se kaikista suurin viesti ei ole niinkään sisällöllinen kuin elämällinen. Jossakin kohtaa teosten sisällöllisyys ja elämä menevät samaksi mytyksi ja vasta aikojen päästä voi tutkia, mikä se elämän ja yksilöllisyyden viesti on. 

Unelmoin ymmärrettävyydestä. Toivon, että pystyisin olemaan selkeäsanainen - jopa oivaltavuuden ehdoilla. Kauhukokemukseni on se, että menen kioskille ostamaan sytkäriä, eikä myyjä ymmärrä, mitä sanon. 
Kirjoittamisessa pelkään etten tunnista omaa huonouttani. Että olen yksinkertaisesti niin tyhmä, etten tunnista itserakkaudellisista syistä hyvää huonosta. 

Lukeminen sekä pienimuotoinen kirjoittelu ovat itselleni valtavan tärkeitä asioita. Iloitsen kirjoista ja kirjakeskusteluista. 
Toivon, että kirjamaailmaan mahtuu edelleen rikasta moniäänisyyttä ja suvaitsevaisuutta erilaisia näkemyksiä kohtaan niin sisällöissä kuin kritiikissä ja sen vastaanottamisessa.   

Luin mieltäni ilahduttavan artikkelin lokakuun lopun Kouvolan Sanomista, toimittaja Henri Pitkäsen kirjoittama juttu oli otsikoitu Kirja taipuu, vaan ei katoa. Jutussa käy ilmi, että vaikka suomalainen käyttää vain 120 euroa vuodessa kirjoihin ja selittää. että kirja ei mahdu kotiin, niin kirjastoista lainataan edelleen paljon ja äänikirjat ovat olleet viime aikoina nousussa. Kirjoja kuunnellaan mieluummin kuin luetaan digilaitteista, joiden käyttö taas ei ole kasvanut odotetusti.
Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja, tietokirjailija Kai Ekholm toteaa, että uskoo television hiipuvan ennen kirjaa, joka säilyy jossain muodossa niin kauan kuin ihminen on nykyisen kaltainen lukeva olento.
"Onhan se tiedonvälittäjänä aika pistämätön. Aina kun ajatellaan, että se on poismenovaiheessa, yllätytään. Se on perheitä yhdistävä ja sitova tekijä, eräänlainen eheän ja älyllisen elämän symboli." 

Isänpäivä vai läheisenpäivä?

Tämä on muutaman päivän takaisesta HS:sta. Kyseessä on joidenkin helsinkiläisten päiväkotien aikomus ottaa isänpäivän tilalle juhlan aiheeksi läheisenpäivä ja myöhemmin sama juttu äitienpäivän kohdalla. Kuvassa viitataan myös viimeaikaiseen keskusteluun kielen muokkaamisesta sukupuolineutraalimpaan suuntaan.

Miksi näin tehdään, miksi ei isänpäivää? Asiaa selitetään sillä, että on monenlaisia perheitä, yhden vanhemman perheitä, uusperheitä, kahden äidin tai kahden isän perheitä ja monia muita perhemuotoja,  jolloin lapsi, jolla ei ole selkeästi isää tai äitiä kokee tällaisena päivänä osattomuutta.  
Juuri tämä moninaisuus tekeekin mielestäni asiasta helpon. Olen huomannut, että lapsille moninaisuus ja erilaisuus (muussakin kuin perhemallissa) on normaaliutta, ei mikään tabu. Kaukana ovat ne ajat, jolloin puhuttiin äpäristä, lehtolapsista tai au-lapsista. Lapset puhuvat perhekuvioistaan rennosti ja vertailevat niitä ilman että toinen olisi huonompi toista, saati sitten häpeällinen. 

Siitä asti, kun isänpäivää on alettu juhlia, päiväkodeissa ja kouluissa on askarreltu kortteja paitsi isille myös ukeille, sedille tai miehenmallikavereille.
 
Näissä isänpäivää boikotoivissa päiväkodeissa on ilmeisesti ollut tapana kutsua isiä isänpäivän kunniaksi aamukahville. Kysyn, kuinka moni työhön kiiruhtava isä on sinne ehtinyt. Taitaa olla niin, että moni isän omaava on jäänyt yhtä osattomaksi tässä tilanteessa kuin isätönkin. 

Nappasin kuvan Käpylän päiväkodin portilta Kouvolasta. Tässä kyltissä on minusta tärkeä asia! On isiä ja äitejä, tai olkoot vaikka henkilöitä, jotka lastaan hakiessa höpöttävät työpuheluja. Minusta kaupan kassalla asioiminen puhelin korvassa on törkeää, mutta että oma lapsi haetaan mieli muualla puhelin korvalla, huh. Kai sitä tapahtuu, eihän tuota kylttiä olisi muuten tarvinnut laittaa. 

Olen ollut pari kertaa isovanhempien päivässä. Ei meitä siellä monta henkilöä ollut. Monen lapsen isovanhemmat asuvat kaukana, ovat ehkä vielä työelämässä tai liian vanhoja ja sairaita osallistuakseen. 
Joillain on paljon isovanhempia, varsinkin uusperhekuvioissa on, joillain ei yhtään. Sellaista elämä on. 
Pitäisikö isovanhempien päivän tilalle vaihtaa tasavertaisuuden vuoksi vanhanihmisenpäivä?

Eräs blogiystäväni Jope kiteytti mielipiteensä isänpäivän hämärtämisestä näin:
"Lasten aliarvioimista on tuo uuskieli, joka muka neutralisoi asioita joita maailmassa on. Kuten isiä ja äitejä.
Jos kiellämme kaiken, mitä jokaisella ei ole, mitähän lapselle jää?
Oikea kuva maailmasta johon hän on syntynyt?
Ei. kyllä tässä ollaan kokonaan väärällä tiellä. ja silläkin vielä eksyksissä. Tarkoitus voi olla hyvä, mutta toteutus mättää niin kuin niin usein, kun hyvä tarkoitus on suurempi kuin todellinen kuva maailmasta."  

Tämä Jopen kommentti tuo mieleeni kertomuksen erään lapsen kasvatuksesta kauan sitten. 
Lapsen nimi oli Siddhartha. Hän oli hyvin suojeltu ylhäisöperheen poika, niin suojeltu, että hänen ei sallittu nähdä kuolemaa. Joka aamu palvelijat korjasivat visusti pois lakastuneet kukat ja kuivat korret palatsialueen sisäpuolelta. Pikkupojan ympäristössä sai olla vain täydellisyyttä. 
Teininä Siddhartha naitettiin kauniin serkkunsa kanssa, ja elämä jatkui ylellisyydessä, kunnes hänelle tuli pakottava houkutus päästä päiväksi palatsin ulkopuolelle. Sielläkin hänen tieltään kiiruhdettiin siivoamaan pois kaikki kuihtumiseen ja kärsimykseen viittaava, mutta hänpä livahti sivukujalle ja kohtasi siellä jotain outoa - epätäydellisyyden. Hän kohtasi vanhuksen, sairaan, kuolleen ja askeetikon. Muutaman vuoden kuluttua nuorukainen hylkäsi varjellun elämänsä, jota ei pitänyt minkään arvoisena, ja lähti kohtaamaan oikean elämän kärsimyksineen. Hänestä tuli pyhä mies, Siddhartha Gautama Buddha. 

Oikea elämä.
En ymmärrä, miksi sellainenkin luonnollinen asia kuin isyys ja äitiys pitäisi vesittää ja hämärtää. 

Jos meillä on korvapuustipäiväkin, niin miksei isänpäivää? 
Kuulkaas, kaikki eivät voi syödä korvapuusteja, pitäisikö päivän nimi olla jonkunsyötävänpäivä? 
Saanko minä viettää hääpäivää mieheni kanssa, kun kaikilla ei ole miestä? Jouluhan on vähän siinä ja siinä, niin kaupallinenkin.

Kaupallisuus on se, millä erilaisia päiviä mollataan. Se on itsestä kiinni, viettääkö juhlapäiviä kaupallisesti vai lämpöisesti läheisiään tavaten vai ei ollenkaan. Mutta miksi niiden päivien arvo pitäisi kieltää niiltä joille ne ovat tärkeitä?  

Minun mielestäni isät ovat päivänsä ansainneet! Skool! 

Kiinnostava novelli uudessa Grantassa, Bernard Quiriny, San Juliánin piispa

Aikakauskirja Grantassa nro 9 on 14 mielenkiintoista kirjoitusta, joista osa novelleja, osa muuta lyhytproosaa ja yksi runomuotoinen kirjoitus. 
Kirja vaikuttaa ensiselaamalta paljon kiinnostavammilta kuin edelliset. Tunnustus on aina tunnustus! 

Tarkastelen belgialaisen kirjailijan ja kirjallisuuskriitikon Bernard Quirinyn vuonna 2008 ranskaksi julkaistua novellia L'épiscopat d'Argentine, jonka Ville Keynäs on suomentanut ansiokkaasti nimellä San Juliánin piispa. 

Novellin kertojana on piispan palvelukseen pestattu nainen. Vuosi on 1939 ja paikka Argentiinan San Julián. Muita henkilöitä novellissa ovat Teresa-niminen chileläinen keittäjä, taloudenhoitaja Morel ja itse Hänen Ylhäisyytensä piispa.

Siivoojana toimiva kertoja saa ohjeen toimia äärimmäisen näkymättömästi, ja niin hän tekeekin. Hän menee joka aamu tunnollisesti ja hiljaisesti siivoamaan piispan makuuhuoneen tämän lähdettyä huoneesta.

Olin liiaksi keskittynyt tehtäviini ihmetelläkseni mitään - en olisi varmasti ihmetellyt sen enempää vaikka siellä olisi ollut baarikaappi tai levyautomaatti. Parin päivän kuluttua tilanteen outous kuitenkin kirkastui minulle: mihin Jumalan palvelija tarvitsi kahta sänkyä? Panin merkille, että Hänen Ylhäisyytensä käytti joskus toista sänkyä, joskus taas toista. Toisinaan, joskin harvemmin, kummassakin sängyssä oli nukuttu. 

Siivoojan uteliaisuus tekee hänestä salapoliisin. Onko niin, ettei isäntä vietäkään öitään pelkästään Jumalan seurassa? Mitään ei selviä, ennen kuin talossa alkaa tapahtua kummia. Piispa on samaan aikaan sekä matkoilla että pinkomassa piispantalon pihassa alastomana, samaan aikaan yläkerrassa kaapu päällä ja alakerrassa harmaassa puvussa. 

Jos lukijani olet juonivetoinen lukija ja haluat itse lukea tämän mysteerin Grantasta, niin ota tähän mennessä kirjoittamani kirjavinkkauksena ja lopeta lukeminen tähän. - Maltatko?

Kiitän Quirinyn novellia sen huikeasta juonesta. Salapoliisityö koukuttaa lukijan: mitä ihmettä piispan talossa on menossa? Loppu yllättää ja vie tarinan aivan uuteen tilanteeseen. 
Tästä kertomuksesta saisi komediallisuutta sisältävän kauhu- tai fantasiaelokuvan, miksei trillerinkin. 









Hänen Ylhäisyytensä on kaksikehoinen.

Kun salaisuus on paljastunut, piispa hakee siivoojaan makuuhuoneeseensa ja käy tämän kanssa pitkän keskustelun erityisyydestään toisen "asumattoman" itsensä maatessa kuolleen kaltaisessa tilassa tarkasteltavana ja kosketeltavana. 

Kun mainitsin Hänen Ylhäisyydelleen, että hän toi mieleeni tohtori Jekyllin, hän vastasi että hänen tilanteensa oli yksinkertaisempi kuin Stevensonin kuvittelema. "Henry Jekyllillä oli eri ruumiit sielunsa eri tiloja varten", hän selitti, "kun taas minulla on vain yksi sielu asuttamaan kahta ruumistani, jotka ovat täysin identtiset. Miten tylsää, ankeaa ja mielikuvituksetonta!

Piispa kokee ylimääräisen  ruumiinsa taakkana, jolla Luoja joko rankaisee tai palkitsee häntä, koska tutkimattomia ovat Hänen tiensä. 
Pieni  henkilökunta käyttäytyy kuin tilanteessa ei olisi mitään erikoista. 

Kertoja eroaa piispan palveluksesta muutaman vuoden jälkeen ja kirjoittaa tälle harvakseen kuulumisiaan. 
Kerran hän saa vastauksen, jossa piispa kiittää häntä salaisuutensa pitämisestä. Hän huomaa vasta toisena päivänä paperin kääntöpuolen jälkikirjoituksen. 
"Kahdeksan viikkoa sitten ilmestyi kolmas ruumis ja elämäni mutkistui entisestään. Montako niitä vielä syntyy ennen kuin viimein pääsen lepoon?"

Mikä kiehtova tarina! 

Tyyli on yksinkertainen, kronologinen ja raportoiva, mikä sopiikin 30-luvun lopun ja 40-luvun tunnustuksellisen kirjoituksen tyyliksi hyvin.
Nykyään erilaiset kokeilevat tyylit ovat valtavirtaa, olikin virkistävää lukea vaihteeksi vanhanaikaista tekstiä. 

Quirinyn kehittelemä monikehoisuus on kuin vastakohta dissosiaatiohäiriölle, jossa henkilö pitää yllä monia eri persoonia varhaisten traumaattisten kokemusten seurauksena. 

Piispan palvelija keksii viitata isäntänsä tilannetta Ovidiuksen Muodonmuutoksiin:"Sielu ei kuole, vaan jätettyään aiemman asuntonsa se aina saa uuden kodin ja asuu siellä."

Ajatus monikehoisuudesta alkaa kiehtoa mielikuvitustani. Piispan makuuhuoneeseenhan pitää lisätä sänkyjä kehojen lisääntyessä ja matkustelu käy varmaan yhä hankalammaksi, koska "sielun asunnot" on viisainta pitää lähellä, ettei sielu karkaa kauas ja piispainkokoukseen jää kuin kuollut -kehoja pelästyttämään asiaan vihkiyttämättömiä. Voi piispa parkaa!

Veikkaan, että muut Grantan tunnustukset kalpenevat tämän tarinan rinnalla.